Pupujen kanssa kukkapenkissä

Koivuangervokin on aika hieno ruskapensas.

Syksy etenee yhä pidemmälle, mutta se ei estä rusakoiden vierailuja puutarhassa. Yksi röyhkeä rusakkoemo on nyt keksinyt piilottaa ainakin yhden poikasistaan kukkapenkkeihini. Viikonloppuna koin pienen säikähdyksen, kun olin kitkemässä kivikkorinnettä. Siirsin toisella kädelläni kevätvuohenjuurien lehtiä syrjään ja työnsin toisen käteni rikkaruohoa kohti. Jotenkin puolittain rekisteröin ruskean möykyn käden tiellä, mutta rikkaruoho vei suurimman osan huomiostani ja enkö sitten samalla tökännyt käteni suoraan jalkapallon kokoisen rusakonpoikasen selkään.

Vuohenjuuren ja helminukkajäkkärän seassa oli pupunpoikaselle hyvä piilopaikka.

Silloin sai pupu jalat alleen! Ja tietysti ylämäkeen, eli suoraan aurinkopenkkiin. Menin katuharjan kanssa penkomaan kasvustoja, jotta saisin hätistettyä pomppupeten joko metsään tai naapurin pihalle, mutta eihän sitä enää löytynyt. Illan hämärtyessä näimme poikasen pomppivan etupihalla roska-astian edessä aivan kuin minulle ilkkuakseen. Ehkä se kuitenkin todellisuudessa lähti etsimään emoaan iltapalan toivossa.

Naapureiden syreeni ja pihlajat ovat taas tänä vuonna keittiön ikkunasta avautuvan maiseman katseenvangitsijoita.

Pari päivää sen jälkeen olin Karon kanssa kitkemässä takapihalla valkeaa varjopenkkiä. Karo nuuskutteli aivan rauhassa nurmikolla kunnes sen nenään tuli herkullinen tuoksu ja koira kääntyi kohti kukkapenkkiä korvat pystyssä. Metrin päässä minusta alkoi kuunliljan ja jaloangervojen lehdet heilua. Pupu huusi ja hyppi Karon naamalle eikä Karo näyttänyt osaavan päättää, totellako minun vihaista EI-komentoani vai tappajakoiran vaistoaan. Sekunnin epäröinti riitti ja pupu pääsi livahtamaan kuunliljojen sekaan ja siitä pitkin talon seinustaa varjokujalle.

Kantopuutarhan taustalla olevan pienen pihlajan syysväri on tänä vuonna vaaleanpunertavaan vivahtava oranssi. Saniaiset ovat sävy sävyyn.

Jos Karo ei olisi tunkenut päätään puskaan, vaan olisi sattunut vilkaisemaan varjokujaa kohti, kun pupu pinkoi pitkin nurmikkoa, olisi tarinan loppu voinut olla toinen. Muutaman tunnin sen jälkeen Karo viettikin sisällä, mutta kova hinku oli parilla seuraavalla ulkoilukerralla paistin perään. Taas kävin episodin jälkeen etsimässä rusakonpoikasta, mutta en löytänyt. Ehkä se juoksi kerralla naapuriin saakka. Veikkaan, että poikanen oli sama minkä hätistin kivikkorinteestä tiehensä.

Neidonkurjennpolvi on ollut siirtouhan alla melkein koko kesän, mutta ehkä jätänkin sen paikoilleen. Luumutarhan etuosassa ei ole mitään syksyllä kukkivaa, jos tämä lähtee.

Luumuista puheenollen: viipurin punaluumun ensimmäiset 23 kypsää luumua. Nam!

Eilen illalla lapset olivat ikkunasta nähneet ison rusakon siinä samaisessa kukkapenkissä, mistä Karo antoi lähdöt poikaselle. Sain kuulla hyvin mielenkiintoisen selityksen siitä, kuinka rusakko pomppi karkuun, kun lapset olivat hätistäneet sen tiehensä. Kuulemma suoraan kukkapuskan läpi niin että rytinä kävi ja matkalla rusakko nappasi kukkia suuhunsa.

Päivän kärhökuva: 'Piilu' ja 'Justa' kukkivat kärhökaaressa. Yksi 'Hagley Hybridin' kukkakin siellä näkyy pilkottavan.

Sinikatana 'Alba' (silmäkatana) aukoo hissukseen kukkiaan. Toivottavasti rusakot eivät huomaa niitä. Taustalla tuoksupielus ja kaukasianmaksaruoho 'Summer Glory'.

Tällainen pikkupupupäivitys puutarhasta tänään. Vauhdikasta loppuviikkoa!