perjantai 4. syyskuuta 2020

Syksy saapuu

Ensimmäinen luumu alkaa punertaa viipurilaisen punaluumun oksilla.
Linnutkin ilmestyivät pihaan. Pajulintu tähyilee syötävää sorjalaukka 'Mount Everestin' kuihtuneella kukinnolla.
Eräästä yöstä näytti tulevan kylmä, joten kävin varmuuden vuoksi iltahämärässä keräämässä sylillisen kukkia maljakkoon. Pinkkiä, purppuraa, valkoista ja violettia. Viides kimppu jäi kuvaamatta, tuoksuherneitä ja revonhäntää siinäkin.
Olen aamuisin ennen töihin lähtöä käynyt askartelemassa kivipolkua nuotiopaikalle. Tekemistä riittää vielä.
Polun paikkaa kaivaessakin tuli vastaan sellainen kivi, josta ei pääse eroon. Kivi otettiin siis osaksi polkua ja mäen jyrkkyys määriteltiin sen mukaan. Siksi lähdin tekemään polkua myös näin hassusti keskeltä.
Isäntä vetäisi kivestä pystyssä törröttävän nurkan rälläkällä tasaiseksi (tuo vaaleampi, sinertävä kiven osa melko keskellä kuvaa). Nyt ei murru varvas polulla kävellessä.
Kulkureitillä on vielä pieni este, joka vaatii isompia lihaksia siirtyäkseen. Haluaisin myös polun vasemmalle puolelle vielä toisen puolikaaren muotoisen kivipengerryksen tasaamaan kukkapenkin korkeuseroa, mutta ensin pitää kaivaa sopivia kiviä.
Nuotiopaikan suunnasta näyttää tältä. Aivan kuvan yläreunassa mulloksessa tönöttävät kepit merkkaavat sitä jättimäistä järkälettä, joka löytyi nurmikkoa poistaessa. Koska sitä ei saa pois, pitää istutukset suunnitella sen sijainnin mukaan.
Polulta löytyi myös tällainen litteä kivi. Siitä saattaa tulla nuotiopaikalle pöytä.
'Piilu' ehti aukaista ainakin muutaman kukan ennen hallaöitä...
... ja rantalaukkaneilikka 'Sea Pink' yhden kukinnon ennen rusakoita. Alkukesän kukinta meni pahuksen pitkäkorvien takia mönkään.
Muutaman vuoden vanhoista sinipellavan siemenistä lähti kasvuun yksi taimi, joka aloitti vihdoin kukinnan. Tästä kuvasta tulee jotenkin kesäinen olo.
Perhosiakin näkee vielä. Tässä sitruunaperhonen ja amiraali...
... ja tässä nokkos- ja neitoperhonen samalla syyssyrikän kukinnolla.
Ja vaikka hallayöt ovat uhkailleet saapumisellaan, on meillä käynyt alimmillaan vasta kolmessa asteessa. Daalia ja hortensiatkin ovat virkeän näköisiä, joten ehkä ihan vielä ei tarvitse alkaa laskea päiviä kevääseen. Kukkasipuleita voi sen sijaan alkaa hamstrata. Tai kokeilla, josko onnetar suosisi ja posti toisi kivan paketin... Käykäähän siis osallistumassa arvontaan!

22 kommenttia:

  1. Jälleen lisää ihanaisia kivipolkuja, niistä kehittyy ympäröivine kasveineen todella viehättävä puutarha!
    Meilläkin on vielä toistaiseksi selvitty ilman pakkasöitä, toivottavasti näin jatkuu vielä pari viikkoa (ainakin), olisi kiva nauttia upeista hortensioista ja muistakin kukkijoista, jotka eivät pakkasta kestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivipolkuihin uppoaa kivasti valtava määrä kaivellessa nousseita kiviä. Pakkaset saisivat pysyä poissa minun puolestani vaikka lokakuulle saakka. Mitä pidempään talvetettavat kasvit saavat olla ulkona, sitä parempi. Ja onhan noita kylmänarkoja, kuten juuri hortensiat, joiden soisi kukkivan mahdollisimman pitkään.

      Poista
  2. Kyllä tuas saa viälä muutaman kerran käyrä punnertamas, ennenku tuloo valamista. Mutta varmasti tuloo hiano ja kiva paikka. Samoos lukemis mittari o käyny tääläki. Ei tarttisi alemmas laskia viälä aikoohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei se tosiaan hirveästi ole viikon aikana edistynyt, kun ei ehdi kuin hetkisen kerrallaan käydä näpräämässä. Jospa viikonloppuna tulisi isompia edistysaskeleita. Pakkaset voisivat pysyä mahdollisimman pitkään poissa.

      Poista
  3. Polusta tulee tosi kiva! Näin kivi-ihmisenä heti huomasin sen. Aamulla, ennen töihin lähtöä jo väkersin tuollaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuulostaa paremmalta, jos sanon, että työni on iltapäivä-iltapainotteista :D Aamupäivällä siis ehtii hetkisen käydä ilman että tarvitsee kukonlaulun aikaan herätä.

      Poista
  4. Ihanat kuvat ja tuosta polusta tulee hieno! On siinä melkoinen homma! Perhoset on niin kauniita! Leppoisaa alkanutta syyskuuta♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tuossa näpertämistä, mutta eipähän tarvitse kärrätä kaivellessa löytyneitä kiviä kovin kauas. Leppoisaa syyskuuta!

      Poista
  5. Ihana syyssyrikkä kauniin värinen. Polusta tulee kiva kun valmistuu. Kelpaa siinä nuotiopaikalle kävellä. Nyt jo raottui vähän se mitä arvonnan kommentissa pyysin kertomaan 🤗😰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyssyrikkä on kyllä kivan värinen. Olen mieluillut sille pinkkiä tai valkoista kaveria, mutta ei ole tullut vastaan. Kuten tuossa Kivisen Vilmalle kerroin, niin kuulostaa paremmalta, jos sanon, että työni on iltapäivä-iltapainotteista. Aamupäivällä on siis hyvin aikaa käydä hetki vaikka pikkukiviä asettelemassa :)

      Poista
  6. Tuo on niin terapeuttista, kuin palapelia tekisi tosin palat painavat vähän enemmän😂 Saa punttisalin kätevästi yhdistettyä palapelin rakentamiseen👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palapelien kasaaminen onkin yksiä lempipuuhistani :) Nuo polkukivet kun eivät edes kovin paljoa paina, niin niitähän asettelisi vaikka puoli päivää kerrallaan.

      Poista
  7. Kauniita kukka-asetelmia. Nyt voikin surutta kerätä kukkia maljakkoon, sillä eihän sitä tiedä, koska syksyinen halla yllättää.
    Nuotiopaikalle johtavasta, kaartuvasta kivipolusta tulee hieno. Ja kunhan se saa vielä kasvillisuutta ympärilleen, niin se tulee näyttämään tosi kivalta.
    Mukavaa alkanutta viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Täällä on käynyt lähellä nollaa parina yönä ja osa daalioista tykkäsi huonoa, korkeammiksi kasvaneet säästyivät vammoilta.
    Kiva polku tulossa, kelpaa astella!

    VastaaPoista
  9. Tulee kiva polku! Näen miltei sieluni silmin että tuosta tulee upea kokonaisuus kasveineen☘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin näen sieluni silmillä ihan kivan kokonaisuuden, mutta todellisuus on vielä toistaiseksi todella kaukana siitä.

      Poista
  10. Kivipolusta ja koko nuotiopaikasta tulee hieno. On siinä punnertamista, mutta ehdottomasti kannattaa. Vähintäänkin ilmaisten kivien hyötykäyttö on fiksua. Sydämen muotoinen kivi ansaitsee päästä vaikkapa pöydäksi.
    Pihasi on kokenut lyhyessä ajassa melkoisen muutoksen, vaan oletpa sen eteen urakoinut ahkerasti.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä käy mielessä, että hullun hommaa koko kivien pyörittely, mutta johonkinhan ne kukkapenkeistä nousseet murikat on laitettava. Sain tänään aloitettua kukkapenkkiin tulevan pengerryksen, mutta rankkasade mokoma keskeytti työt. Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!