torstai 12. maaliskuuta 2020

Piippoja, kääks!

Muiden blogeista pilkistelevät piipot ja pulleat silmut inspiroivat minutkin puutarhakierrokselle. Olin vahvasti siinä uskossa, ettei meillä vielä mitään näkyisi, pälvipaikkojahan ei ole vasta kuin muutamia ja maa on tiukasti roudassa. Ensimmäiset pensaiden tarkistukset eivät näyttäneet aihetta huoleen; turvallisesti talviunilla olivat edelleen ja hyvä niin, sillä maaliskuun puolivälissä ei täällä kannata kasvuun lähteä. Mutta sanopas se parille uhkarohkealle kukkasipulille!
'Golden Yellow' -krookuksia keltaisessa nurkassa. Yksi sipuli on jostain kumman syystä noussut ylös ja vieläpä kyljelleen. Ressukka joutui nyt jäämään niille sijoilleen, sillä se oli jäätynyt maahan kiinni.
Aurinkopenkistä kurkisteli muutama helmililja. Ovat varmaan nousseet jo syksyllä. Rusakko oli käynyt metrin päässä näistä, mutta onneksi ei ollut huomannut mahdollista vatsantäytettä.
Varjokujalle johtavassa köynnösportissa kiipeilevä tuoksuköynnöskuusama on ainakin hengissä. Pari oksaa on ehkä kuollut, mutta suurimmassa osassa on silmuja ja pari alempana olevaa pientä oksanpätkää on jopa pitänyt lehtensä talven yli.
Tuoksuköynnöskuusama ei tainnut pahasti hätkähtää talvesta.
Meillä on pari päivää satanut vettä, joten lammikoita on joka puolella. Onneksi tein kantopuutarhastakin kohopenkin, sillä muuten jouluruusun siementaimi ja muutama esikko olisivat nyt uimasilla.
Vesipisaroita Kuntala-luumun punaisella oksalla.
Patiopenkistä on suurin osa lumesta hävinnyt. 'May Queen' -päivänkakkarat ovat valmiina lähtemään kasvuun.
Kärhökaaripenkin laajennusosasta oli paljastunut ensimmäinen esikko, se viime keväänä ostamani vaaleanpunainen söpöliini. Kukkanuppu siellä jo kurkistelee.
Ja jottei totuus unohtuisi...
... niin valkoiseltahan täällä vielä pääosin näyttää.
Viikko sitten lapset innostuivat katkomaan kuunliljojen ja jaloangervojen vanhoja kukkavarsia. Esikoinen totesi, että nämä olivat liian sitkeitä kepillä poikki huidottavaksi ja vaihtoi tyyliä. Kuopukselle riitti, että kukkavarret heiluivat kivasti.
Palataan takaisin sisälle,. Taimihuoneessa on tungosta, joten piti siirtää verililjapuu kasvivalojen alta tilaa viemästä eteiseen. Minnehän siirrän sen sitten, kun eteisessäkin on liian ahdasta?
Sopu sijaa antaa.
Kellarissa talvetettu valkoinen scilla työntää kukkanuppuja kevään iloksi.
Mukavaa loppuviikkoa!

24 kommenttia:

  1. Voi että, onpa teillä siellä paljon lunta! Eivät nuo sipulikukkien piipot vähästä hätkähdä.
    Meillä ei täällä ole ollut lunta ensinkään ja sipulikukat alkoivat kurkkia mullan alta jo joulukuussa. Välillä on ollut vähän pakkasta ja muutaman räntäkuuronkin ovat saaneet niskaansa. Eivät ole olleet millänsäkään, tosin eivät ole kyllä kasvaneet isommiksikaan.
    Tämä alkaa olla sitä aikaa, kun pikkutaimet valtaavat kaikki mahdolliset vähänkään valoisat tasot kotona 🌱🌱
    Latasin äsken kissakuvat uudelleen blogiini, näkyvätköhän nyt🐱

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitä jonkun verran, mutta huomattavasti vähemmän kuin normaalina vuonna maaliskuussa. Meillä oli välillä jopa -16 astetta pakkasta, joten ihan hyvä, että oli edes vähän lunta suojana. Nurkat on vallattu jo ennen kuin kylvökausi on kunnolla alkanutkaan! :D

      Poista
  2. Söpöjä :D. Pitääköhän itsekin käydä pihakierroksella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käväise ihmeessä, ties vaikka teiltäkin löytyisi pieniä yllätyksiä :)

      Poista
  3. Aika jännästi teillä on reippaat lumet toisella puolella ja silti sipulikukat ja sitkeät kasviruusukkeet oikovat lehtiään toisaalla! Meillä vain lumikellot kukkivat ilman lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumet ovat sulaneet vasta hyvin pieniltä alueilta ja aidan- tai seinänvierustoilta. Tuohon sivupihalle on päässyt esteettä satamaan ja tuulen mukana kinostumaan lunta, joten siellä on vähän enemmän kuin esim. takapihalla. Kuitenkin selvästi ollaan vielä talvisissa maisemissa.

      Poista
  4. Sieltä ne kurkkii kevätilmaa sinunkin piipposi. Aina välillä noita pintaan nousseita sipuleita näkyy. Olisikohan roudalla siihen osuutensa? Varsinkin helmililjan ja scillan sipuleita saa vähän väliä painella takaisin multaan.
    On teillä vielä lunta, mutta nopeasti se siitä sitten aikanaan sulaa. Lapset taitaa tykätä enemmän lumesta kuin siitä kurajaksosta, joka lumen jälkeen tulee.
    Tuttua tuo purkkiruuhka tässä vaiheessa. Minunkin piti olla maltillinen ja nyt alkaa purkkia olla enemmän kuin tarpeeksi. Ja vasta ollaan alussa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttasin syksyllä tuota penkinreunaa, joten sipuli saattoi hyvinkin nousta turhan pintaan siinä mylläyksessä. Tosin voi routakin olla syypää. Jospa se pärjäisi sen aikaa, että maa sulaa kunnolla.
      Luulen, että lapset pitävät nimenomaan siitä kuralöllöstä. Ainakin aiempina vuosina kuralla on maalattu niin talon seinää kuin autojakin. Veikkaan, että tänä vuonna on suuri hittipuuha tallustella kuraisilla kengillä patiolle jälkiä.
      Minäkin luulin, että tänä vuonna olisi vähemmän esikasvatettavaa kuin viime vuonna, mutta niinpä vain pöydät uhkaavasti alkavat täyttyä. Minulla tosin tilaa vievät isoissa ruukuissa olevat talvetetut kasvit, jotka voi siirtää eteiseen siinä vaiheessa kun lisää pikkutaimia pitää saada kasvivalojen alle.
      Kiitos! Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. No jopas, onhan siellä vaikka mitä vihreää, vaikka luntakin on noin selvästi. Minunkin pitää taas lähteä uudelle tutkimusmatkalle, tämä sade on voinut tehdä muutoksia. Tsemppiä kaikille kasvaville, myös lapsukaisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon meiltäkin löytyi kevään merkkejä. Maata paljastuu koko ajan enemmän, sillä vettä on satanut melkein koko päivän. Kiitos! Välitän tsempit kaikille kasvaville :)

      Poista
  6. Nonii! Löytyyhän siältäki jo ihan seleviä kevään merkkiä. Luntaki näköjään löytyy, mutta äkkiää se aikanaan sulaa. Mukavaa loppuviikkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin niitä sittenkin löytyi. Onneksi ei sentään tuon enempää, kun on taas kylmempää luvassa. Tämän lumimäärän sulattamiseen ei tarvita kuin muutama lämmin päivä. Kiitos, mukavaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  7. Teillä vielä lunta noin paljon. Meillä ei varmaan ollut koko ns. talvena! Onhan sinulla elämää jo siellä pihalla lasten lisäksi. Ihanaa, kun tulee kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitä vielä, tosin ei lähellekään niin paljoa kuin normaalina talvena tähän aikaan. Yksittäisiä elonmerkkejä löytyy näemmä jo täältäkin. Kevään tulo on todella ihanaa!

      Poista
  8. Onpa teillä ihan mahdoton määrä lunta! Hyvä, suojaa kasveja - meillä oli lumitilanne sellainen on/off, jälleen maa on valkoinen hetken. Pientä piipotusta löysit ja se on kiva ja tuo suloinen esikon nuppu! Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, ei nyt ihan mahdoton sentään, mutta vähäsen kuitenkin. Lumi on tarpeen, jos viikonlopulle ennustetut pakkaset pitävät paikkansa. Esikon nuppu oli oikein ihana yllätys, sillä en ollut varma, talvehtisiko tuo esikko ollenkaan. Kiitos! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  9. Ihana, että sielläkin jo piipottaa! Minäkin pohdin, minne saan kaikki esikasvatettavat taimet mahdutettua. Mutta kuten sanoit, kyllä sopu sijaa antaa. Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivathan nuo piipot kyllä aika kiva yllätys. Aina ne taimet johonkin mahtuvat, ovathan ne mahtuneet ennenkin! Kiitos, ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  10. Piippojen ihme on yhtä suuri joka kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Varsinkin ensimmäiset routaisesta maasta puskevat piipot jaksavat aina ihmetyttää sitkeydellään.

      Poista
  11. Huimaa! Mie en oo nyt ees uskaltanu käydä kurkistelukierroksella. Oon vaa pohtinu, et ku esim ruusut on lähteny jo kasvamaan ja nyt iski melkein 10 astetta pakkasta ni mitä tapahtuu... Meillä ei oo yhtään lunta suojana. Mut ihanaa, et kevät tulee. Mie niin kaipaan lämpöä, aurinkoa ja mullan tonkimista ulkona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ruusuillesi ja muille ei käynyt kuinkaan. Eipä siitä pienestä lumikerroksesta ole hyötyä, jos pensaiden oksat ovat lähteneet kasvuun. Meillä kävi viime yönä -12,5 asteessa, mutta eiköhän nuo piipot sen kestä. Aurinko paistoi täällä eilen iltapäivästä ja tänään näyttäisi tulevan oikein mukava, aurinkoinen päivä. Kylmäähän tuolla on ja tuulee vielä lisäksi. Innolla odotan minäkin sitä hetkeä, että pääsee kunnolla tonkimaan kukkapenkkeihin.

      Poista
  12. Meillä on lumetonta ja joitain kukkijoita on jo. Piipot ihastuttavat, kun ne puskevat heti esiin, kun on mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipot ovat ihania kun ne puskevat esille jopa lumen ja jään läpi. Minäkin odotan sitä hetkeä, että täällä on ulkona kukkia.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!