perjantai 20. maaliskuuta 2020

Pari aurinkoista päivää ja...

... puutarhassa tapahtuu vaikka mitä. Postauksessa on muutama kuva nelijalkaisesta perheenjäsenestä ja pikkuisen puutarhan kuulumisiakin.
Karo muisti vakiopaikkansa. Auringon lämmittämän kiven päältä on mukava tähystellä ympäristöä.
Kivikkorinteessäkin on hyvä seisoskella tarkkailemassa vaikkapa lumipenkan taakse livahtaneita lapsia. Paimenkoira...
Aurinkopenkin ja varjokujan rajalla olevat harjaneilikat ovat hengissä.
Miksi en viime syksynäkään istuttanut tähän penkkiin aikaisia sipulikukkia? Kellarissa on onneksi heräilemässä pari ruukkua kevättähtiä, jotka olin suunnitellut tänne.
Patio sulaa vauhdilla aurinkoisena päivänä.
Kasvimaalta löytyi muutama loppukesällä kylvetty vuonankaali. Todella herkullisen näköisiä juuri nyt...
Valkoinen idänsinililja aloitti kukinnan eteisessä.
Aloitin postauksen Karon kuvilla, joten päätetään se myös niillä. Pikkukoiran saa hetkeksi hyvin onnelliseksi, kun piilottaa kurkunpalasen talouspaperirullan hylsyn sisään. Kuvat ovat vähän sumeita, sillä tällaiset aktiviteetit hoidetaan silloin kun lapset ovat nukkumassa.
Hylsy pitää repiä, jotta herkun saa ulos. Jostain syystä kaikki pahvirullien sisältä löytyvät herkut pitää aina syödä oikean alanurkan asennossa.
Kun rulla on tyhjä, on aika leikkiä sen jäänteillä. Pienet iltahepulit kuuluvat myös asiaan.
Aurinkoista päivää ja alkavaa viikonloppua!

20 kommenttia:

  1. Rapsutuksia Karolle, siellä näyttää olevan tutun näköisiä puuhia. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutukset välitetty, Karo piti niistä kovasti :) Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  2. Minäkin täytän tyhjän talouspaperirullan nappuloilla. Repii rullan innoissaan ja jättä kaikki pienet silput lattialle. Meillä koira muistaa myös lempipaikkansa ulkona nyt, kun aurinko on paistanut. Terassin nurkassa tuulensuojassa ja auringonpaisteessa jaksaa nuuhkia kevätilmaa vaikka kuinka kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silppua jäi meilläkin. Opetin vanhempieni koirat siivoamaan roskat koriin, pitäisi varmaan Karollekin opettaa se. Kevätilma tuoksuu kai koirankin nenään erilaiselta. Karo haistelee myös kuono pitkällä ilmaa.

      Poista
  3. Jänniä mieltymyksiä eri koirilla. Luulisi, ettei kurkussa ole kovin paljon makua. Karo huolehtii hyvin muutenkin kauniista linjoistaan.
    Hyvin siellä kevät edistyy. Joka kevät päätän merkata muistiin paikat, joihin syksyllä pitää laittaa lisää sipuleita. Ja joka vuosi homman unohdan.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, paljastettakoon tässä vaiheessa, että Karolle kelpaa mikä tahansa edes etäisesti ruokaa muistuttava. Taitaa olla emäntä se, joka Karon linjoista enemmän huolehtii.
      Minä muistin syksyllä, että tuo yksi kukkapenkki kaipaa kevätkukintaa, mutta jotenkin sitä vain aina syksyllä ajattelee, että eihän siellä kauimmaisessa nurkassa niitä kukkia ole kukaan keväällä katsomassa.
      Kiitos, mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Ihana Karo ja mukavia ilonaiheita ulkonakin - kevät tekee tuloaan.
    Meilläkin koirat tykää kurkusta ja varsinkin porkkanasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkana maistuu Karollekin, nyt oli vain kurkku ensimmäisenä käden ulottuvilla.

      Poista
  5. Ihana hauva! Nyt on tosiaankin ollut hyvin keväistä muutaman päivän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko ja lämpö on ihanaa vaihtelua tähän kummalliseen talveen ja alkukevääseen.

      Poista
  6. Onpas suloinen koira jolla hauskat leikit.

    VastaaPoista
  7. Suloinen Karo. Kovin tutunnäköistä puuhaa paperirullan hylsyyn piilotetun herkun parissa. Ihanaa, kun talvi alkaa olla taputeltu. Niin ihmiset kuin eläimetkin nauttivat keväästä. Mukavaa viikonloppua teille! <3

    VastaaPoista
  8. Karolla on hyviä tähystelypaikkoja! Ja emäntäkin on tehnyt ihania löytöjä pihan pälvipaikoista:) Iloista, aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienen koiran pitää päästä vähän korkeammalle, että näkee, mitä kauempana tapahtuu. Kiitos! Iloista ja aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  9. Voi miten piristävät ja ihanat kuvat Karosta. 😊❤️

    VastaaPoista
  10. Suloinen Karo! <3
    Ihanaa seurata kevään etenemistä, se tuo iloa ja toivoa.
    Lempeää viikonvaihdetta sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karo kiittää :) Kevät on ihanaa aikaa. Pian kaikki tapahtuu niin vauhdilla, että alkaa hengästyttää. Viikonloppua vietetään pirtsakassa pakkasessa, mutta onneksi aurinko paistaa. Aurinkoista viikonvaihdetta sinne etelään!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!