sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Sulotuoksuja ja asetelmia

Keltareuna-anopinkieleni innostui syysiltojen pimetessä kukkimaan. Ressukka yritti varmaan muistuttaa olemassaolostaan, sillä se on nyhjöttänyt työhuoneen pikkuruisen ikkunan edessä siitä lähtien, kun lapset keksivät repiä siitä lehtiä irti ja sulloa tekemänsä silput altakastelusäiliön reiästä sisään. Pikaisella laskutoimituksella siitä tulee suunnilleen puolitoista vuotta. Voi kun kaikki huonekasvit olisi yhtä helppo saada viihtymään kuin tämä vähään tyytyvä huoneennurkan komistus.

Toinen kukkavana lähti kasvamaan myöhemmin, joten tuoksua riittää pitkäksi aikaa.
Sain tänään pitkästä aikaa inspiraation kukka-asetelmien tekoon. Kiertelin puutarhassa ja keräsin yhtä sun toista mielenkiintoista. Päivän teema oli ilmiselvästi herkulliset tuoksut, sillä kimppuhin tuli mm. tilliä, fenkolia, selleriä ja oreganoa. Muiden kukkiminen ei tullut yllätyksenä, mutta silloin kun huomasin yhden sellereistä venyttävän varsiaan selvästi muita pidemmäksi ja viimein tekevän kukkanuppuja, olin aika äimistynyt. Mukula ei ole varmaan kovin kummoiseksi kasvanut, mutta sainpahan asetelmiin materiaalia.
Tämä kimppu näyttää luonnossa paljon kauniimmalta kuin kuvassa. Kimpussa on mm. punakosmosta, jättiverbenaa, myskimalvaa ja kevätvuohenjuuren lehtiä.

Pujottelin ylemmässä kerroksessa olevat kukat komeamaksaruoho 'Herbstfreuden' kukinnon läpi. Näin jossain tämän idean ja halusin kokeilla samaa. Niksi toimii, sillä kukat jäivät nätisti juuri siihen, mihin halusinkin.

Ylhäällä oreganon viinipunainen kukinto, alhaalla vasemmalla fenkolin kukinto ja oikealla tillin siemenkotia ja jättiverbenaa.
Kaikki keräämäni materiaali ei yhteen asetelmaan sopinut, joten sitaisin lopuista matalamman kimpun. Kimpussa on syysasteria, myskimalvaa, punakosmosta, leijonankitaa, kevätvuohenjuurta, selleriä ja tuoksuhernettä.

Sellerin kukinnot näyttävät olevan valkoisia. Onneksi ne tuoksuvat hyvin miedosti, sillä tuoksuherneen ja sellerin yhdistelmä voisi muuten olla aika kummallinen.

Tuoksuherneistä puheenollen: keräsin tuleentuneita palkoja ja huomasin, että osa siemenistä oli alkanut itää jo palon sisällä. Yksi kesän pistokaskokeiluista epäonnistui, joten sujautin nämä uteliaisuuttani pistokkaalta jääneeseen ruukkuun.

En ajatellut tehdä mitään kausikukkaistutusta ulko-ovelle, mutta mieli teki kuitenkin jotain koristusta oven pieleen. Mietin ensin, että tekisin siihen kranssin, mutta suunnitelma muuttuikin aivan toiseen suuntaan. Tein pohjan muutamasta oksasta, jotka sidoin rautalangalla toisiinsa kiinni. Sidoin niiden päälle maitohorsman kuihtuneita kukkavarsia ja heinänröyhyjä. Liimasin muutamalla kuumaliimapisaralla pari lehtikuusen käpyoksaa ja jäkäläoksia peittämään näkyvimpiä rautalankasidoksia ja auttamaan kukkien tukemisessa. Lopuksi pujottelin komeamaksaruohon ja syyshortensian kukintoja oksien väliin. Kiinnitin osan ompelulangalla oksiin kiinni, mutta muutama on vain pujoteltu mahdollisimman tiukasti. Saa nähdä, kauanko koriste säilyy ehjänä. Lintuja tämän ei pitäisi paljoa houkutella, kun en käyttänyt mitään marjoja. Uteliaat tintit kyllä saattavat nyplätä ihan mitä vain sille päälle sattuessaan.

Riippuvan seinäkoristeen (mikähän lie on virallisempi nimi tälle?) näkyvin osa muodostui syyshortensian ja komeamaksaruohon kukinnoista. Koristeen koko on minusta aika sopiva tuohon kohtaan.

Kukkaisampi keskikohta vasemmalta sivulta, keskeltä ja oikealta kuvattuna.

Ehkä onnistunein kimppu syntyi eilen ystävälle viemisiksi. Se lähti syntymään kehäkukista ja tillin kukinnoista. Vastaväriä tuli jättiverbenasta ja purppuraheisiangervosta. Tämän hetken ehdottomasti paras leikkovihreä on kevätvuohenjuuri, joten sitä on tässäkin kimpussa.

Kehäkukan oranssi oikein hehkuu purppuraheisiangervon lehtien rinnalla.

Tillit pilkistelevät hauskasti jättiverbenoiden ja kehäkukkien seasta. Tämän sidontaan kun olisi löytynyt vielä oranssi nauha...
Olipa hauska pitkästä aikaa väkerrellä ihan ajatuksen kanssa asetelmia eikä vain lykkiä pikapikaa hallayön uhatessa kerättyjä kukkasia maljakoihin turvaan. Kimpuista on paljon iloa työviikon aikana, kun ei ehdi puutarhassa käydä kukkia ihastelemassa. Sääennusteen mukaan ei kyllä olisi muutenkaan puutarhaan ihan joka päivä asiaa. Sadetta on nimittäin taas tiedossa. Onneksi ei sentään hallaöitä. Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa ja alkavaa viikkoa!

24 kommenttia:

  1. Paljon kauniita asetelmia oman puutarhasi kukka-antimista. 🌸🌼 Nyt kannattaakin napsia kukkia kimppuihin, ennen pakkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta. Nyt kimpuista on vielä paljon iloakin, kun ei ehdi puutarhaan niin usein.

      Poista
  2. Ihania kimppuja ja kiva ovikoriste. Itse aioin tehdä jonkun krassin, mutta on jäänyt tuumailuvaiheeseen :D

    VastaaPoista
  3. Hienosti sait hyödynnettyä puutarhan kukkia sekä kimppuun että ovikoristeeseen. Minulla on jäänyt syyskoristelut ihan huonolle tolalle, ehkä ehdin talvikoristeluun....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eipä meilläkään mitään muuta koristetta ole. Oven pieleen oli kiva saada vaihteeksi jotain.

      Poista
  4. Kiva, kun poääsit tuoksuttelmaan! Lapsuudenkodissani anopinkieli kukki silloin tällöin. Omaa anopinkieltä minulla ei nyt olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota anopinkieltä pääsee tuoksuttelemaan suunnilleen kerran vuoteen.

      Poista
  5. Oonkohan koskaa nähäny kukkivaa anopinkiältä, enoo tainnu. Tua syysmaksaruahon kukinnon käyttö kimpun pohojana pitää laittaa korvantaa. Ystävä sai ihanan syksyysen kimpun.

    VastaaPoista
  6. Kauniit kimput ja ovikoriste. Miulla on vielä siemenien kerruu vaiheessa, tuoksuherneistä en oo kahtonu joko on itusii ilimestyny. En oo nähny kukkivoo anopinkieltä miekään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olen yrittänyt kerätä kypsiä siemeniä sitä mukaa kun niitä löytyy, etteivät sateet ehtisi homehduttaa niitä. Minun anopinkieleni kukkii vähintään kerran vuodessa. Ehkä niissäkin on lajike-eroja ja minulle on sattunut kukkivaa kantaa oleva yksilö.

      Poista
  7. Upeita kimppuja ja seinäkoriste sekä kivoja vinkkejä! Täytyypä kokeilla itsekin värkätä jotain 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kimppujen ja asetelmien teko on mukavaa puuhaa ja samalla saa kukkia talteen sateilta ja pakkasilta (sitten kun niitä joskus alkaa tulla).

      Poista
  8. Kauniita kimppuja olet taiteillut! Syksy on parasta aikaa värikkäiden kukkakimppujen sitomiseen.

    VastaaPoista
  9. Hienoja kimppuja. En ole omissa käyttänyt kevätvuohenjuurta koskaan. Säilyykö pitkään kuitenkin?
    Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevätvuohenjuuri on minusta oikein hyvä leikkovihreänä. Nyt en muista, kuinka pitkään sen lehdet ovat kimpuissa säilyneet hyvänä, mutta ei niitä ole ensimmäisten joukossa tarvinnut vaihtaa virkeämpiin.

      Poista
  10. Suloisia kimppuja ja upea ovikoriste! Syksyn viimeiset kukat pääsevät arvoonsa! Ja edelleen löytyy kukkivaa puutarhasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kukkia löytyy edelleen, kiitos hallaöiden puuttumisen.

      Poista
  11. Tulipa nättejä kimppuja💚 Hei muistan tuon lastesi pikku kepposen😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauska, että raadeltu anopinkieli oli niin järkyttävä näky, että painui lukijoidenkin verkkokalvoille :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!