sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Hyvää luonnonkukkien päivää!

Aamulla huomasin, että tänään vietetään luonnokukkien päivää. Teinpä siis heti aamun alkajaisiksi kamerakierroksen ja etsin pihaltamme juuri nyt kukassa olevia luonnonkukkia. En uskonut, että niitä kovin montaa löytyisi, sillä pari pientä niittyäni ovat tänä vuonna lähteneet kasvuun aika hitaanlaisesti. Jokunen kukka kuitenkin löytyi ja pari kivaa yllätystäkin.
Tämän vuoden teemalaji on pihlaja. Meillä on vain kotipihlajia, mutta ne kukkivatkin tänä vuonna ennätyksellisen komeasti.
Niittyrinteestä löytyi pari kukkijaa, pikkuniityllä näin eilen yhden keto-orvokin kukan, mutta se oli ehtinyt kuihtua yön aikana. Päivänkakkarat kukkivat pian, mutta vielä pari päivää ovat nupullaan.
Puna-ailakki kukkii poimulehden kanssa. Valkoinen puna-ailakkikin oli ehtinyt tehdä jo yhden kukkavarren, mutta se oli taittunut poikki ilmeisesti eilen eikä ollut enää kuvauskelpoinen.
Aitovirna ja ahomansikat aloittelevat.
Kukkapenkin reunasta löytyi yksi pieni keto-orvokki. Siirrän tämän jossain vaiheessa pikkuniitylle.
Niityiltäni ei löytynyt tällä hetkellä enempää kukkijoita, mutta nurmikolta ja tontin rajojen tuntumasta niitä löytyi sitäkin enemmän.
Puistolemmikit ja oravanmarjat ovat varsin viehättävä sekoitus. Oravanmarjat vedetään trimmerillä matalaksi ennen myrkyllisten marjojen kehittymistä.
Keltaiset niittyleinikit ja valkoiset puistolemmikit ovat myös kauniita yhdessä.
Mustakonnanmarja, jonka käyn kitkemässä taas kerran pois. Nätti on kukkiessaan, mutta ei sen aivan lapsiperheen pihan vieressä tarvitse kasvaa.
Nurmitädykkeellä on kauniinsävyiset kukat.
Metsätähtiä löytyy vuosi vuodelta enemmän. Nyt ensimmäinen on löytänyt tiensä kantopuutarhaan.
Orvokit yllättivät minut tänä vuonna, sillä löysin kantopuutarhasta sinisenä kukkivan mättään aho-orvokkeja. Niistä ei näkynyt edes lehdenkärkeä viime vuonna tähän aikaan otetuissa kuvissa. Juurakko on varmasti piilotellut vadelmanjuurien seassa ja innostui voimakkaan kilpailijan kaikottua runsaaseen kukintaan. Toisen orvokkilajin löysin tontin ulkopuolelta kiertävästä ojasta, josta osa on enemmän tai vähemmän hyllyvää suota.
Kantopuutarhan superyllättäjä on aho-orvokki. Toivottavasti se viihtyy ja leviää isommallekin alalle.
Suo-orvokit kukkivat hyllyvällä minisuolla.
Koiranputket kuuluvat erottamattomasti suomalaiseen alkukesään.
Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta voi käydä lukemassa lisää tästä yhteispohjoismaisen luonnonkukkien päivästä ja sen tavoitteista. Mitkä luonnonkasvit kukkivat teillä juuri nyt?

12 kommenttia:

  1. Kauniita luonnonkukkia! Meillä kukassa on ainakin metsäkurjenpolvea, ketunleipää, metsätähteä, aho-orvokkia ja pihlajat. Ihania kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin kauniita luonnonkukkia nyt kukassa! Meillä ei metsäkurjenpolvi vielä kuki. Ketunleipiä en huomannutkaan tarkistaa. Voi olla, että ne muutamat yksilöt ovat jo ehtineet kukkia, kun olivat jo viikko sitten kukassa. Ihania kesäpäiviä! :)

      Poista
  2. Ihania luonnonkukkia💚 Tuo nurmitädyke on ihana ja suo-orvokki ihan mieletön löytö. Kuinka tuo minisuo on oikein muodostunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä kulkee muutaman metrin päässä tontin rajasta syvä oja, jossa on vettä melkein koko kesän ajan. Ojan toinen pää on vähän korkeammalla ja sinne on muodostunut muutaman metrin pituinen ja reilun metrin leveä suo. Kävin kurkkaamassa, joko siellä oleva eräs toinen, tunnistamatta jäänyt kasvi kukkisi, mutta törmäsinkin suo-orvokkeihin. Ihan tyytyväinen olen siihenkin löytöön :)

      Poista
  3. Pihapiiristäsi löytyy paljon luonnonkukkia, nyt jo kukassakin.
    Pikapuoliin omista nurkista tämän päivän saalis on niittyleinikki, ahomansikka, nurmitädyke ja puna-ailakki sekä koiranputki. Yksi voikukkakin vielä nostaa keltaisen kukkansa nurmikolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon niitä täältä löytyikin. Voikukan unohdin muuten ihan kokonaan. Niitä on nurmi keltaisenaan. Silmänikin ovat jo tainneet tottua niihin niin hyvin, etten edes rekisteröinyt niitä luonnonkukiksi!

      Poista
  4. Täällä kukkii voikukka(PALJON), puna-ailakki ja metsätähti. Voi olla muitakin jos lähtisin tutkimaan tarkemmin. Luonnonkukat ovat tosi kauniita eivätkä edes vaadi hoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukkia on täälläkin nurmi keltaisenaan. Luonnonkukilla on ehdottomasti paikka puutarhassani.

      Poista
  5. Voikukkia, voikukkia voikukkia ja ailakkia. Sullon palio monipualisempi kattaus luannonkukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukkia on täälläkin niin paljon, etten edes huomannut niitä kuvata, kun etsin yksittäisiä muita kukkijoita :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!