tiistai 25. helmikuuta 2020

Kevätaurinko

Eilisen lumimyräkkä on muisto vain, sillä tänään herättiin aurinkoiseen aamuun. Minulla on vapaapäivä, joten lähdin lasten kanssa "hankiaisretkelle". Vaikka pihalla näyttää lumiselle, todellisuudessa lunta on ehkä vain kymmenisen senttiä ja siitäkin puolet jäätä. Eipähän upottanut.
Aamupäivän aurinko sai pihavalon loistamaan aivan kuin lamppu olisi päällä.
Ongelmaksi metsäretkelle pääsyssä meinasi osoittautua kuohuva koski. No ei, tonttimme takana kulkeva syvä oja oli jäässä, mutta en ottanut lasten kanssa uimareissun riskiä, vaan kävelimme ojan viertä pitkin kohtaan, jossa ei ollut vettä. Matka piteni huomattavasti, sillä jouduimme tulemaan myös takaisin samaa reittiä.
Eikö näytäkin, kuin ojassa vesi virtaisi? Karo kävi kurkkaamassa jään reunalla, mutta ei uskaltanut sekään kokeilla jään kestävyyttä.
Ojanylityspaikkaa etsiessämme törmäsimme komeisiin kiviin. Näitä en ollut ennen edes huomannut, sillä ojan yli on päässyt yleensä paljon lähempää kotiamme.
Metsässä ei paljoa lunta ollutkaan.
Hakkuuaukealla kelottunut mängyn runko hohti hopeisena.
Kotiin palatessamme bongasin vajaa 30-päisen urpiaisparven ruokailemassa lepän siemenillä.
Rauhallisesti ruokailevia urpiaisia oli helpompi kuvata kuin lintulaudalla vilkkaasti liikehtiviä tiaisia.
Kotipihalla kiinnitin huomiota luumu 'Kuntalan' kauniin punaisiin nuoriin oksiin. Muissa luumuissa ne olivat ruskeampia.
Luumua kuvatessani huomasin myös, että sinitiainen kävi ainokaisessa linnunpöntössämme. Tarkkailin pönttöä aika pitkään, mutta lintua ei enää näkynyt. Pitää ikkunasta seurailla, nähtäisiinkö tänä vuonna pöntössä ihan pesintäkin. Suunnitelmissa on myös tehdä pari pönttöä lisää.

Tänä vuonna taimikasvatuksillani on ihan kissanpäivät verrattuna aiempiin vuosiin, sillä sain kasvivalon vihdoin ripustettua vierashuoneeseen. Valaisin on ajastimella pidentämässä vuorokauden valoisaa aikaa, joten ei tarvitse edes muistaa käydä sytyttelemässä ja sammuttelemassa sitä.
Pikkutaimia, talvehtijoita sekä keikistä kasvattamani pieni orkidea valohoidossa. Lamppu roikkuu ketjuilla kattoon kiinnitetyissä koukuissa, joten sitä on helppo nostaa tai laskea kasvien korkeuden mukaan. Kunhan taimia tulee lisää, isommat kasvit saavat siirtyä muualle.
Välipalaksi maistui samettisen pehmeä ruis-puolukkavispipuuro maidottoman kermavaahdonkorvikkeen kanssa. Laskiaispullien kaveriksi tarkoitettu "kermavaahto" oli muuttunut jääkaapissa entistäkin juoksevampaan muotoon, mutta sehän ei puolukkapuuron kanssa haitannut.
Olipa ihana vaihteeksi ulkoilla aurinkoisella säällä ja kuunnella lintujen sirkutusta. Pikkupakkanenkin oli oikein tervetullutta vaihtelua ainaisen plussakelin sijaan. Seuraavan viikon ennusteissa näkyy viidelle vuorokaudelle yli kymmenen asteen pakkasia. Luotan siihen, että kasvit selviävät, kun näyttävät vielä olevan turvalllisesti talviunilla. Toivottavasti siellä etelämpänäkään kasveille ei käy kuinkaan ja pakkaset jäisivät maltillisiksi. Aurinkoista viikon jatkoa!

32 kommenttia:

  1. Täälläkin on aurinko paistanut ja ikkunat näyttää ihan kamalilta mutta saavat nyt vielä kuitenkin olla. Lunta ei edelleenkään ole yhtään mutta nyt on ollut kuivempaa ja aurinkoista. Minulla ei ole kasveilla kasvivaloa mutta aika hyvässä hapessa kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ikkunoista näkee hädin tuskin läpi, kun lapset käyvät tökkimässä niitä sormillaan ja nenillään, välillä myös kielellään :D Minullakaan ei ole muuten kasvivaloa ollut, mutta nyt piti laittaa, kun alkaa taas taimikasvatusrumba. Etelänpuoleinen ikkuna on lasten ulottuvilla, joten taimet on pakko laittaa varjoisammalle länsi-ikkunalle.

      Poista
  2. Siellähän näyttää ihan talvelta! Täällä juhlitaan ensimmäisen 'Katharine Hodgkin' -kurjenmiekan kukan (puolittaista) avautumista :-D Ihanan väriset tosiaan on luumun punaiset oksat. Söpöt urpiaiset, niitä ei täällä päin taida ollakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, normaalisti meillä on tämän verran lunta huhtikuussa, joten näyttää pikemminkin aika keväiseltä. Ajatella, teillä kukkkii jo kevätkurjenmiekat! Urpiainen on pohjoisen havumetsävyöhykkeen laji, joten tuskin niitä siellä saaristossa näkyy milloinkaan. Meillä ne ovat jokatalvisia vieraita, kesällä en ainakaan muista kiinnittäneeni huomiota niihin.

      Poista
  3. Tämän päivän aurinkoinen sää oli tosi piristävää! Mekin lenkkeilimme pitkän lenkin Ritan kanssa. Sait kauniita kuvia metsästä ja linnuista. Meillä ei ole yhtään lunta, joten toivotaan aroille kasveille tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa on nähty tänä talvena niin vähän, että tällainen kirkas, aurinkoinen päivä oli herkkua mielelle. Peukut pystyssä arkajalkojen puolesta :)

      Poista
  4. Voi, ihan talvinen keli! Noita ojia kannattaakin nyt varoa, virtaumaa riittää! Mulla on keikit vielä leikkaamatta, mutta teen sen samalla, kun leikkaan pelakuutkin pistokkaille! Ihania urpiaisia, niitä ei pariin talveen meillä ole näkynytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavalliseen vuoteen verrattuna voisin sanoa, että nyt on oikein keväiset maisemat, sillä näin vähän lunta meillä on normaalisti vasta huhtikuussa. Paikoin näytti, että jään alla vesi hiljalleen virtasi. Muutenkin metsäretkellä näytti olevan jäätyneitä lammikoita sellaisissa kohdissa, jotka yleensä ovat kuivia. Ojassakaan ei aina ole ollut noin paljoa vettä, joten märkää on täälläkin. Orkidean keiki on ollut pari vuotta omassa ruukussaan, mutta hoitaja on ollut niin laiska, ettei se ole oikein siitä kasvanut. Nyt yritän tsempata sen kanssa.

      Poista
  5. Täällä meilläkin oli aivan ihana ja aurinkoinen päivä. Autonratin taakse oli lähes sulaa. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko piristää kummasti näin pilvisen ja sateisen talven jälkeen :)

      Poista
  6. Sopivasti on ainakin itäisempään Suomeen aina ennen pakkasia satanut hiukan lunta lisää ennen pakkasia kasvien suojaksi. Kasvivalo kyllä auttaa paljon kasvien kasvatuksessa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä onneksi onkin. Lisävalo on varsinkin pienille taimile tarpeen, kun ei ole tarpeeksi valoisia kasvatuspaikkoja niille muuten tarjota. Kiitos, mukavaa viikkoa!

      Poista
  7. Ihana lumihanki! Meillä ei ole ollut juuri lunta moneen kuukauteen. Mainio urpiaishavainto myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä paljon mukavampaa, kauniimpaa ja valoisampaa kun on lunta verrattuna paljaaseen maahan. Urpiaiset ovat meillä jokatalvisia vieraita, mutta tämä oli ensimmäinen varma havainto tälle talvelle. Söpöjä ovat :)

      Poista
  8. Eikö olekin ihanaa nämä aurinkoiset pakkaspäivät vesisateen jälkeen?! Ihana puro teillä tontin takana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti! Aurinkoinen näyttää tulevan myös tästä päivästä. Olisikin kivasti soliseva puro, mutta tuo on vain tasamaalle kaivettu syvä oja, jossa vesi alkaa haista mutaiselle kesällä. Tähän aikaan vuodesta näyttää kivalle.

      Poista
  9. Kevätaurinko on yksi parhaista tällä hetkellä ♥️

    VastaaPoista
  10. Upeat kuvat! On kyllä ihana kun on lunta vaikka edes vähän.. Täällä meillä ei lunta ole lainkaan, vihreänä vaan maa paistaa:) Mukavaa päivää❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olisi kyllä aika masentavaa, jos täällä olisi maa paljaana, kun on tottunut lumisiin talviin. Mukavaa päivää sinullekin!

      Poista
  11. Teillä näyttää mukavan talviselta, vaikka metsässä ei paljon lunta olekaan. Kiva, että kodin lähellä on metsä, jonne voi tehdä lasten kanssa retkiä.
    Toivottavasti luumupuu vielä hetken odottelee silmujen kanssa. Huomasin Accolade-kirsikkani olevan täynnä paisuneita silmuja. Ainakin viikoksi eteenpäin on luvattu pakkasia, öisin lähelle -10 astetta. Onneksi auringonpaiste päivällä lämmittää vähän.
    Ensi viikolla starttaa tomaattikylvöt. Sen jälkeen kasvivalaisimille riittää hoidettavaa.
    Mukavia helmikuun lopun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunoista katsottuna näyttääkin talviselta. Ojan toisella puolella retkeilemässä tulee käytyä aivan liian harvoin. Eipä sinne kyllä risukon takia oikein muulloin pääsekään kuin kevättalvella, kun lumi on tasoittanut maata ja painanut kuivat risut maata vasten. Luumujen silmut eivät vielä näyttäneet minusta siltä, että olisivat kasvuun lähdössä. Toivottavasti eivät edes mieti sellaista vaihtoehtoa ennen kuin kevät on oikeasti tarpeeksi pitkällä. Sano Accoladellesi samanlaiset terveiset! Hyvä kun muistutit tomaateista! Minäkin ajattelin kylvää ne maaliskuun alussa. Mukavaa helmikuun loppua!

      Poista
  12. Kyllä on kiva kun aurinko paistaa, tänään tippui etelpuolella terassin katon jääpuikoista ihan vesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin saattoi vesi tippua katolta, en vain ollut kotona siihen aikaan todistamassa tapahtumaa. Ainakin aurinko tuntui lämmittävän jo aamulla kasvoja, kun lähdin töihin. Sieltä se kevät tulee :)

      Poista
  13. Eilen ja tänään on ollut ihanan aurinkoista ja aika lämmintäkin. Täällä lunta on juuri ja juuri maan peitteeksi, joten kuvasi näyttävät omaan silmääni ihanan talvisilta. Sinullapa on kätevä kasvivalo. Mukavaa loppuviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Auringon lämpökin jo tuntuu kasvoilla. Tuon kasvilampun alle sopii huomattavasti enemmän kasveja kuin viime vuonna käytössäni olleeseen vanhaan työvalaisimeen kiinnitetyn kasvilampun alle. Kiitos, mukavaa ja aurinkoista loppuviikkoa sinullekin! :)

      Poista
  14. Oi, ihana urpiaisparvi! Retki vaikutti oikein onnistuneelta. Purosta tuli ainakin hieno kuva vaikka aiheuttikin mutkaa matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli onnistunut retki :) Ojassa oli huomattavasti normaalia enemmän vettä eikä sen toiselle puolelle tosiaan päässyt kuin kiertämällä sen päähän.

      Poista
  15. Mukava teherä tuallaasia happihyppelyytä. Hyvät kuvat urpiaasiista. Niitei oo tänä vuanna näkynykkää. Täälähän on ollu melekee musta maa, suurimman osan talavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian harvoin tulee käytyä ojan toisella puolella seikkailemassa. Eipä sinne kovin helposti pääsekään muulloin kuin talvella. Urpiaishavainto oli ensimmäinen varma havainto tälle talvelle. Meillä on onneksi ollut lunta koko talven yli, vaikka vesisadetta on piisannut liiankin kanssa. Onneksi maa ehti routaantua syksyllä, sillä sen ansiosta lumet pysyivät niin hyvin maassa.

      Poista
  16. Aurinkoista on meilläkin ollu muutamana päivänä ja kylymä yöllä. Mukava lasten kanssa retkeillä luonnossa, kuhan eivät tuohon ojalle keskenään piäse. Urpiaisia ei meillä oo huomattu tänätalavena. Muutenkin on lajit ollu vähissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli vasta viime yönä reilummin pakkasta, peräti -15,5 astetta, muuten ollaan pysytty -5 asteen tietämillä. Nyt ilmeisesti pitäisi pari päivää olla kylmempää. Ojalle on varsinkin kesällä melkein mahdoton lasten päästä, sillä vatukko ja muu risukko kasvaa niin tiheänä ja korkeana, että aikuisellekin eteneminen on hankalaa. Ja vielä muutaman vuoden ajan pitää olla aikuisen muutenkin koko ajan lasten mukana ulkoilemassa ja vahtimassa, etteivät saa mitää hölmöyksiä päähänsä. Minustakin lintuja on näkynyt tänä talvena aika vähän. Saavat varmaankin luonnosta syötävää, kun on ollut näin lauhaa ja vähälumista, niin eivät lintulaudoille tule.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!