Osa kasveista sopii toistensa seuraan täydellisesti, niin ulkonäön kuin kasvualustavaatimustensa suhteen. Kasvualusta- ja valoisuusvaatimukset yritän ottaa huomioon jo kasveja istuttaessani, mutta joskus kasvin lopullinen koko, kukinta-aika tai kasvutapa muuten ei toimikaan ihan suunnitelman mukaan. Tänä kesänä olenkin yrittänyt tarkkailla puutarhaani erityisesti onnistuneita kasvikumppanuksia ajatellen. Aihetta johdatteli yksivuotissynttäripostauksessani pohtimaan Päivi
Kottikärryn kääntöpiiri -blogista. Hänen kysymyksensä kuului näin:
Mitkä
kasvit (kahden tai useamman perennan tai pensaan yhdistelmä)
muodostavat omasta mielestäsi puutarhassasi onnistuneen liiton eli
täydentävät mukavasti toistensa ominaisuuksia tai korostavat
toistensa parhaita puolia joko lehtimuotojen tai kukinnan suhteen.
Toivoisin lähikuvien lisäksi myös kauempaa otettuja kuvia, mitkä
näyttävät yleisnäkymät, kun puutarhassa käyskentelee muutenkin
kuin konttaamalla ;)
 |
Alppiruusu 'Mikkeli' sekä lemmikit ovat jo pelkästään kahdestaan hurmaava yhdistelmä... |
 |
... saati sitten, kun näkymään tulevat mukaan valko-vaaleanpunaiset 'Sorbet'-tulppaanit, 'Gold Standard' -kuunliljat sekä niiden edessä olevat tummanpinkit 'Little Beauty' -tulppaanit. Kaikkien värit sopivat niin täydellisesti yhteen. Tämä näkymä oli alkukesällä suosikkini ja sitä pystyi ihastelemaan vielä olohuoneen sohvaltakin. |
Varjopenkki on puutarhani ensimmäisiä isoja istutusalueita ja sitä tulee katseltua paljon, sillä se näkyy suoraan olohuoneen ikkunasta. Penkin kasvivalikoima on pysynyt melko lailla samana, tosin sulkavaleangervon siirsin pois ja lisäsin rantakukan ja akileijan tuomaan vähän väriä ja kukintaan lisää pituutta. Nyt olen aika tyytyväinen siihen, miltä penkki näyttää sohvalta katsottuna. Valkoiset kukat ja kuunliljan valkokirjavat lehdet tuovat valoa illan hämärään. Tulevaisuudessa grillikatoksen vieressä kasvava purppuraheisiangervo tuo oman lisänsä yhdistelmään ja naamioi samalla grillikatosta.
 |
Keväällä varjopenkissä kukkivat kilpaa esikot ja kevätkaihonkukat. |
 |
Viimeisten esikoiden lopetellessa kukintavuoroon nousevat ukkolaukat. Penkin rehevyys alkaa hiljalleen näkyä, kun korkeat, lehtevät kasvit nousevat. |
 |
Kesäkuun loppupuolella kuunliljojen takana kukkivat akileija ja särkynytsydän 'Alba'. Kyllä. Siellä ne ovat, eivät vain erotu kunnolla tästä kuvasta. |
 |
Nyt näkyy paremmin. Särkynytsydän on vielä niin pieni taimi, ettei meinaa ylettää kuunliljojen yli. Kukki tänä vuonna kuitenkin jo kuudella kukkavanalla. |
 |
Heinäkuun alkupuolella kukinnan vetovastuu siirtyy varjoliljalle ja töyhtöangervolle. Sormivaleangervo kukkisi suunnilleen samoihin aikoihin, mutta kevätkaihonkukka on miltei tukehduttanut tässä penkissä olevan yksilön, joten se ei kukkinut tänä vuonna. |
 |
Heinäkuun puolessa välissä purppuraheisiangervo alkaa näyttää upeinta väriään. Taustalla tuiviot. |
 |
Töyhtöangervon kukinnan jälkeen varjopenkissä ei kuki pitkään aikaan mitään. Elokuun puolivälissä aloittavat kuunliljat ja osittain niiden kanssa yhtä aikaa elokuun lopulta myöhään syksyyn rantakukka. Purppuraheisiangervo kasvoi kesän aikana näin komeaksi. |
Aurinkopenkissä on useampikin onnistunut yhdistelmä. Alkukesällä huomion vievät laukat, saksankurjenmiekat ja puistoatsalea 'Illusia'. Myöhemmin kesällä onnistunut parivaljakko on maksaruoho 'Strawberries and Cream' sekä komeamaksaruoho 'Herbstfreude'.
 |
Vanhat saksankurjenmiekat, atsalea ja laukat ovat hieno yhdistelmä. Ritarinkannusten, isotähtiputkien ja oreganon pörröiset kasvustot tuovat rehevyyttä ja pehmentävät kurjenmiekkojen terävälinjaisia lehtiä. |
 |
Kauempaa ja eri kuvakulmasta näkyvät myös bellikset. Ne ovat muutenkin hauska pari saksankurjenmiekalle. |
 |
Tummanpuhuva 'Strawberries and Cream keskellä, sen takana 'Herbstfreude'. Etualalla on päivänlilja 'Stella d'Oro' joka saa siirron muualle keltaisten kukkiensa takia, vaikka sen lehdet toistavatkin hienosti maksaruohojen takana olevan siperiankurjenmiekan lehtien muotoa. |
Kärhökaari-penkissä 'Elina'-pioni ja violetti tarhakurjenpolvi ovat kaunis yhdistelmä ja penkin etureunassa oleva kuunlilja 'Halcyon' täydentää kolmikkoa. 'Halcyon' sopii kukkiessaan myös kauniisti yhteen tarhaviinikärhö 'Justan' kanssa.
 |
'Elina' ja kurjenpolvi. |
 |
Edellisessä kuvassa värit näyttivät paremmalta. Tässä koko kolmikko. Siirsin kukinnan jälkeen kurjenpolvia niin, että tulevat paremmin pionin eteen ja peittävät samalla lakastuvat tulppaanit. Kuunliljat siirtyivät penkin uuteen etureunaan. |
 |
Elokuun puolivälin jälkeen kuvattuna näyttää tältä. Kuunliljojen lehtien väri sopii minusta kivasti kurjenpolviin. Siirretyt kurjenpolvet alkavat saada ruskavärejä aiemmin kuin paikoillan pysynyt yksilö. |
Kärhöportin toisella puolella on myös kiva kolmikko: 'Elina'-pioni, komeamaksaruoho 'Herbstfreude sekä väriminttu 'Fireball'.
 |
Väriminttu on vasta pieni taimi, joten jää siksi vielä tänä vuonna maksaruohojen taakse piiloon. Sen väri sopii kuitenkin täydellisesti komeamaksaruohojen vihreisiin nuppuihin. Eikä hullumpi yhdistelmä ole myöskään maksaruohojen nuput pionin tummanvihreää lehdistöä vasten. |
Maininnan arvoinen on myös jaloangervo 'Fanal' sekä keväiseltä ulkoasultaan minkä tahansa vihreän kasvin kanssa että kukinta-aikaan komeasinikuunlilja 'Elegansin' kaverina.
 |
'Fanalin' nuoret versot ovat vahvan punaiset ja sopivat hyvin yhteen etualan koivuangervon kanssa. Minulta tämä yhdistelmä hävisi, sillä siirsin koivuangervon toiseen paikkaan. Se ehtikin olla peräti pari vuotta tässä valeistutuksessa. |
 |
Kuunliljat ovat minulla parin metrin päässä 'Fanaleista' mutta yhdistelmä näyttää silti hyvältä. Kameralla ei saanut taltioitua kaukonäkymää sellaisena kuin silmä sen näkee, joten joudutte tyytymään tähän kuvaan. Mutta uskokaa tai älkää, varsinkin ilta-auringon loisteessa tämä yhdistelmä on tulta! |
Kiitos, Päivi loistavasta kysymyksestä! Toivottavasti vastaus on kelvollinen.