torstai 27. joulukuuta 2018

Tunnelmia joululta

Meillä vietettiin joulunaluspäivät aika napakoissa pakkaslukemissa, alimmillaan oli -22 astetta. Kylmältä tuntui, mutta saimme ainakin nauttia auringosta... tavallaan. Ja hyvin lyhyen aikaa päivittäin. Seuraava kuvapari kertoo paremmin kuin mitkään sanat, miksi huonekasvit eivät viihdy meillä talvella.
23.12. klo 11.30 aurinko on juuri ilmestynyt pilkottamaan puiden välistä. Kuva on otettu kotimme ainoalta etelänpuoleiselta ikkunalta.
Sama ikkuna klo 12.20: sinne se on jo painumassa takaisin taivaanrannan taakse. Ei montaa auringonsädettä ikkunaan osunut.
Kaunista oli, sen hetken kun sitä kesti. Heti joulupäivänä pakkanen laski ja alkoivat kunnon lumisateet. Lunta oli jo ennestään parikymmentä senttiä ja puut sekä pensaat alkoivat notkua lumen painosta. Kävinkin ravistelemassa enimpiä pois, etteivät oksat repeile. Takapihan luumupuu oli kieltämättä todella kaunis lumisessa asussaan, kun valosarjan laittoi päälle.
Reilu viikko sitten luumupuu oli ehkä kauneimmillaan. Jänisverkkokin kaunistuu kummasti, kun lunta kertyy sen pintaan.
Jouluna lunta alkoi olla jo aika paksulti eivätkä pienet leditkään enää jaksaneet valaista lumen läpi kovin kirkkaasti.
Näkymä olohuoneen ikkunasta päivänvalossa. Kaikki talventörröttäjät, kuten etualan kuunliljat, ovat nyt todella kauniita. Tämä on yksi syistä, jonka
 vuoksi jätän perennojen varret syksyisin leikkaamatta.
Meillä poltetaan kynttilöitä harvemmin lasten hereilläoloaikaan, mutta jouluna teimme poikkeuksen ja laitoimme "muutaman" kynttilän ruokapöytää koristamaan. Ruokapöytämme on sen verran pitkä, että kynttilät ja kaitaliinan sai laitettua pöydän toiseen päähän ja lapset toiseen. Syksyllä sisälle tuomani liuskekivi pääsi taas käyttöön kynttilöiden alustana. Asetelmasta tuli niin painava, ettei hievahtanutkaan, vaikka pieni käsi vähän kävi nykäisemässä liinan reunasta.
Joulupäivällinen syötiin kynttilänvalossa. Osa kynttilöistä on edellisvuosilta kesken jääneitä, osa uusia. Ei haitannut, vaikka uudet olivat tummemman punaisia kuin vanhat.
Lasten mentyä nukkumaan siirsin liuskekiven ja kynttilät olohuoneeseen tv-tasolle. Taustalla näkyy himmeästi joulukuusen valot.
Sain tehdä vielä yhden jouluasetelman, sillä jouluvieraat toivat hyasintteja ja amarylliksen. Ne pääsivät samaan koriin heinän, jäkäläisten oksien sekä lehtikuusen käpyjen kanssa. Amaryllis on vielä nupullaan, mutta sen pitäisi olla punavalkea. Koska kukkavarret ovat sen verran pitkiä, laitoin tummanpunaisia koristepalloja ja tonttutytön tuomaan punaista väriä myös asetelman alaosaan.
Pystyssä olevien lehtikuusen oksien tarkoitus on yhdistää korkeat amarylliksen kukkavarret paremmin muuhun asetelmaan.
Oksat, heinät ja naava saavat törröttää melko luonnollisesti korin reunojen yli.
Etunurkkaa kohti kurottelee luonnon mestariteos: kahdeksan käpyä samassa oksassa 15cm:n matkalla.
Joulu sujui meillä mukavissa tunnelmissa, vaikka rauha, hiljaisuus ja pitkät yöunet ovat pikkulapsiperheessä aika tuntematon käsite. Lapset olivat innoissaan kuusen koristelusta, tosin jostain syystä alaoksat notkuivat aluksi koristeiden määrästä. Siirtelin osan ylemmäs turvaan kuopuksen hampailta. Esikoinen neuvoi avuliaasti, mihin oksaan mikäkin koriste pitää laittaa. Kaksi pientä koristepalloa piti viskata roskiin, kun kuopus testasi niiden kestävyyttä ja sai kuin saikin ne hajalle. Ihme, ettei useampia palloja hajonnut; niin paljon lapset niitä heittelivät ympäriinsä.
Koristeissa väreinä kulta, hopea ja tummanpunainen. Kuusen kävimme itse etsimässä lumettomaan aikaan vanhempieni metsästä.
Tästäpä pikku hiljaa palaillaan takaisin arkeen ja katsotaan, mitä vuoden viimeiset päivät tuovat tullessaan. Ainakin minulla on paljon mukavaa luettavaa tiedossa, kun käyn läpi teidän kaikkien joulun aikaan julkaisemat postaukset. Iloista loppuviikkoa!

20 kommenttia:

  1. Ihania lumikuvia ja tunnelmallisia sisäkuvia! Lasten kanssa joulu on aina jännää aikaa, monella tavalla... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, joulun rauha on täysin tuntematon käsite :D Mutta on sitä lasten riemua ihana seurata, kun paketeista paljastuu kaikkea uutta ja jännittävää.

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja tunnelmia jouluisesta kodista. Onneksi täällä meilläkin saatiin nauttia ihanasta lumisesta joulusta.
    Mukavia välipäiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puhdas, vastasatanut lumi tuo ihanasti joulutunnelmaa. Mukava, että myös etelässä ja rannikkoseuduilla saatiin nauttia siitä. Hyvää loppuvuotta!

      Poista
  3. Onpa kauniin talvista. Meilläkin oli jouluaattona pakkasta ja lunta, mutta nyt taitaa olla mittari plussalla. Täytyy äkkiä mennä tekemään lumiukkoja, jotta ehtii. Mutta kerrankin oli täälläkin kaunis, valkea joulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvista on enkä usko, että täältä enää sulaa lumet pois ennen kevättä. Muutama aste on nyt pakkasta, mutta ennusteiden mukaan seilaa lähipäivät 0 ja -15 asteen välillä. Tehkäähän lumiukkoja meidänkin puolesta! :D

      Poista
  4. Kaunis valkoinen joulu ollut teillä, joskin myös hurjan kylmä :) Täällä taisi olla -11-14, eli aivan riittävästi. Tänä talvena ollaan tehty lumitöitä jo enemmän kuin viime talvena yhteensä.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä sanotaan, että kauneudesta pitää maksaa :D Kyllähän se kylmältä tuntui, kun on tottunut lauhempiin lukemiin. Nyt on onneksi vain muutama aste pakkasta. Meillä on toistaiseksi vähemmän lunta kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Olin kirjoittanut puutarhapäiväkirjaani muistiin, että 27.12.2017 oli meidän pihalla lunta joka paikassa vähintään 40cm. Nyt on ehkä 25-30cm, en ole käynyt mittaamassa. Juuri sopivasti, eikä haittaa, vaikka tammi-helmikuussa sataisi vielä pikkuisen lisääkin. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  5. Kauniin lumista ja onpa siellä ollut jo kylmää. Hauskasti valaistu pikkupuu, se on jopa kauniimpi noin, kun ledit eivät loista kovin kirkkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kylmää tosiaan oli, mutta sen ansiosta oli edes pikkuisen valoisampaa päivisin. Luminen luumupuu oli kaunis. Nyt taas ledit näkyvät, kun kävin pudottelemassa lumia pois oksistosta, mutta eiköhän jossain vaiheessa lunta taas ala kertyä. Ehkä jo ensi vuonna saadaan valot toiseenkin puuhun.

      Poista
  6. Kauniit talvimaisemat ovat joulun ihaninta antia ja tänä vuonna niitä saatiin ihastella. Iso kynttiläasetelma on aina ylellinen ja parhaimmillaan, kun kynttilät palavat eri tahtiin. Mukavaa vuoden loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna olikin todella kauniit maisemat jouluna, kun puissa oli paksulti kuuraa ja lunta. Kiitos, mukavaa loppuvuotta myös sinulle!

      Poista
  7. Oi ihana joulu ja jouluiset maisemat ja asetelmat! Ihana tuo liuskekivi ja punaiset kynttilät. Oletko varma tuosta, ettei kynttilöitä voi polttaa lasten kanssa? Itse olen aina poltellut ja kiltisti ovat jättäneet rauhaan :) Toivottavasti saat otettua päiväunet univelkaasi ja runsaasti hyviä öitä ensi vuodelle myös. Jouluiloa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hetken aikaa kynttilät saivat olla rauhassa, mutta heti kun isoin nälkä oli taltutettu, alkoivat molemmat huitoa ja puhallella kynttilöiden suuntaan. Meillä on varsinkin esikoinen todella vilkas tapaus ja kuopus tekee tietysti kaikki tuhmuudet perässä :D Vielä ainakin pari vuotta pitää odotella, ennen kuin voi polttaa kynttilöitä huoleti. Iloista loppuvuotta!

      Poista
  8. Kaunista on teillä pihalla ja sisällä. Meilläkin ol napakka pakkanen aattona ja joulupäivänä. Pientä nelikuista Esteriikään ei pihalla pietty nukkumassa.
    Mukavoo loppuvuotta ja Hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
  9. Onpa kauniit jouluiset maisemat! Meillä pakkasta oli ylimmillään 14 astetta ja luntakin jonkin verran. Hyvää uuden vuoden aikaa!

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!