keskiviikko 28. elokuuta 2024

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: elokuu

Kristiina K:n kehittelemä kolmen kuvan haastesarja saa jatkoa elokuun E-kirjaimella alkavista kuvista. 

Laitetaan poikkeuksellisesti päivän kärhö ensimmäiseen kuvaan. Se on tällä kertaa loistokärhö 'Elsa Späth', joka on todella innostunut kukkimaan tänä vuonna. Se on ollut joka vuosi aika vaisu kukkija, vaikka onkin tehnyt muutaman ison kukan ja useampia pieniä. Nyt kun moni muu kärhö on jäänyt kovin mitättömän näköiseksi, Elsan reipas kasvu ja kukinta on ollut hyvin iloinen yllätys.
Toiseen kuvaan pääsee EHOSTUS. Uunikompleksin edustan laattojen maalaamisesta jäi sopivasti maalia tähteeksi, joten sillä sudittiin ulkoeteisen ja isomman eteisen väliin jäävän pikkueteisen laatoitukselle uusi ilme (kyllä, ymmärsitte oikein: meillä on kolme eteistä. Mikä suunnittelun kummajaiskukkanen). 80-luvun ruskea ja beige värimaailma ei ole koskaan ollut mieleeni ja nyt tuli tilaisuus päästä taas parista neliömetristä eroon. Karmeita kaapinovia joudun vielä sietämään, ellei jostain löydy peililiukuovia lähes ilmaiseksi, mutta kylläpä tämäkin pikkutila raikastui kummasti, kun tummuneet paneeliseinät ja katto maalattiin reilu viikko sitten muun maalauksen yhteydessä valkoisiksi. Vielä pitää sutia ovenkarmeja valkoisiksi. Pintoja suojatessa kävi nimittäin pieni informaatiokatkos, kun jouduin itse hyppäämään keittiön puolelle apukäsiksi. Siksi osa karmista on valkoinen ja osa entisellään.
Tässä vaiheessa vielä kävi mielessä, että tulikohan tehtyä virhe. Valmiina näyttää kuitenkin paremmalta kuin entinen.
Kolmanteen kuvaan pääsivät ENKELIT. Vanhempieni seniorikoirat Emma ja Maisa nukkuivat kesän aikana pois. Maisa tassutteli koirien taivaaseen kesäkuussa ja meidän Karon siskopuoli Emma elokuun alussa. Maisa olisi täyttänyt näinä päivinä 15 vuotta ja Emma marraskuussa 16, joten pitkät ja hyvät elämät kumpikin ehti viettää ilman isompia vaivoja. Vielä ei onneksi ole yhtä talvisen näköistä kuin 20.3.2020 otetuissa otoksissa, mutta tietokoneeltani löytyneistä kuvista näissä kummankin karvakuonon olemus tuli mielestäni parhaiten esille.
Kaikkien kaveri Maisa vasemmalla: "Tännekös sinä hävisit?". Emma oikealla vekkuli pilke silmäkulmassaan: "Joko mennään vai saisiko hienosta poseerauksesta kenties namia?".
Emma oli ehkä jopa älykkäin tuntemistani koirista ja hallitsi jossain vaiheessa lähes 50 temppua. Asioiden opettaminen Emmalle oli helppoa, sillä hän teki namipalkkaa vastaan melkeinpä mitä vain ja ketjutti asioita mielessään ällistyttävän nopeasti. Hän oppi ihan itse mm. ilmoittamaan haukkumalla, jos äitini puhelin alkoi soida ja näytti, missä se soi. Hän ilmoitti myös, jos Maisalle tuli huono olo. Emmalta ei jäänyt mikään normaalista poikkeava huomaamatta. Maisakin osasi kaikenlaista mutta hän ei jonninjoutavasta temppuilusta niin innostunut. Hän oli aina hyväntuulinen eikä turhista murjottanut. Maisan vahvuus oli esittää höntimpää mitä onkaan ja saada kaikki hyvälle tuulelle. Taito se on sekin. Ison aukon jättivät kumpikin lähtiessään.

10 kommenttia:

  1. Tuo teidän remppa on upea saavutus, luin aiemman remppapostauksesi aikaisemmin ja olin aivan ällistynyt, kuinka pystytte lasten ja arjen keskellä tuollaiseen venymään. Lopputulos on todella hieno!
    Voi pieniä enkeleitä, molemmat vielä näin lähellä toisiaan. Otan osaa valtavaan suruunne, vanhemmillanne on nyt aivan liian tyhjää ja hiljaista. Ihanat koirat kuvauksesi ja kuviesi mukaan <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paljon oli kyllä apua isännän veljestä perheineen. Lapset touhusivat omiaan ulkona tai leikkipuistossa ja aikuiset pistivät hösseliksi. Toki piti tehdä muutama pitkä raivaus- ja suojauspäivä ennen varsinaista remonttiviikonloppuakin ja nyt näitä viimeisiä puuhastellaan sitä mukaa kun ehtii. Eli lähinnä viikonloppuisin.
      Emma ja Maisa olivat pieneen kokoonsa nähden suuria (ja välillä myös hyvin äänekkäitä) persoonallisuuksia. Kovillehan se otti, kun kumpikin lähti parin kuukauden sisällä. Karo onkin nyt väliaikaisesti vanhemmillani halikaverina ja helpottamassa koirankarvan puutosoireita. Toki helpottaa myös meidän maalaushommia, kun ei tarvitse tehdä koiranpitäviä esteitä.

      Poista
  2. Onpa mahtava kukinta Elsassa! Kertakaikkiaan upea! Ja tuo teidän remontti, maalilla tehdään jo monta kertaa ihmeitä, valoisuus lisääntyy ja tuo vanha värimaailma - se ei oikein omaakaan silmää ole koskaan miellyttänyt. Suuri suru on menettää kaksi ihanaa koirulia kristallisillalle enkeleiksi, niin kauniita ja kirjoituksesi mukaan vahvasti sydämenvaltaajia, varmasti heitä on kova ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihmeen paljon sitä saakin maalilla aikaiseksi. Vähän jännittää, kuinka hyvin se kaakeleissa pysyy, mutta ainakin purkin kyljen mukaan sen pitäisi kestää kulutusta kunhan on saanut kovettua 21 vuorokautta. Ei ole kyllä yhtään ikävä entistä värimaailmaa!
      Vaikka Emma ja Maisa olivatkin jo iäkkäitä, niin kyllä heidän lähtönsä suretti meitä kaikkia.

      Poista
  3. Raikastuipa tuo eteinen todella paljon maalaamalla ja lattialaattojenkin väri näyttää hyvältä.
    Kahden lemmikin menetys vähän ajan sisällä on varmasti kova paikka ja ikävää helpottaa vain aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lemmikin menettäminen ei ole koskaan helppoa. Vaikka Emma ja Maisa eivät meidän koiria olleetkaan, niin kyllähän he rakkaita otuksia meillekin olivat.

      Poista
  4. Hyvä, että Elsa kukkii noin runsaasti. Remppa on tehnyt aikaisempaan värimaailmaan melkoisen muutoksen valossa ja keveydessä. Varmasti tuntuu, että urakointi palkittiin!
    Terveisiä äidillesi, kahden rakkaan koirakaverin menetys noin peräkkäin tuntuu varmasti surulliselta ja muutos arjessa on melkoinen. Koirat saivat elää pitkän elämän ja olivat onnellisia. Onneksi Karo voi olla lohduttamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaus raikasti pintoja todella paljon. Talokin tuntuu hieman isommalta.
      Emman ja Maisan menetys oli surullista meistä kaikista. Karokin oli vähän hämillään, kun ei löytynytkään koirakavereita.

      Poista
  5. Valkoinen väri raikasti todella paljon ja kauniilta näyttää. Meilläkin on ollut saman suuntaisia suunnitelmia mökillä, mutta ainakin toistaiseksi on jäänyt tekemättä. Lemmikin menetys on kuin rakkaan perheenjäsenen menetys; ja perheenjäseniähän ne ovatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuollaiseen ahtaaseen tilaan kieltämättä tuli paljon lisää tilan tuntua valkeaksi maalaamalla. Lemmikeistä todella tulee rakkaita perheenjäseniä.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!