Remppaa

Syysleimu 'Starfire' ja loistokärhö 'Polish Spirit' kukkivat luumutarhan takalaidassa.

Nyt on ollut taas sellaista haipakkaa, että on jäänyt niin puutarha, blogit kuin muukin sosiaalinen elämä ihan minimiin. Perheen ruokailutkin ovat hoituneet lähinnä jääkaapista/pakastimesta uuniin ja sitten lautaselle -metodilla tai itsepalveluna. Pizzaakin tilattiin kerran, kun ei kukaan joutanut kokkailemaan.

Onneksi puutarha pärjää omillaan. Livenä tässä näkyisi paremmin kolme kärhöä kukassa yhtä aikaa.

Mikä sitten on vienyt ajan niin tehokkaasti? Keksimme aloittaa pienen pintaremontin tässä sopivasti juuri kesäloman jälkeen. Ihan kuin ei töiden ja koulujen aloitus veisi riittämiin aikaa. Ajatushan lähti siitä, kun viimeisten lomaviikkojen aikana pyörähdimme isännän veljen luona ja he esittelivät perusteellisesti remontoitua kotiaan. Kehuivat niin maasta taivaaseen hankkimansa maaliruiskun, että sovimme siltä istumalta kummallekin perheelle sopivan viikonlopun, jolloin he tulevat meille vähän avittamaan laipioiden maalauksessa. Pari-kolme viikkoa kun on aikaa pohtia ja suunnitella, niin hommahan lähti sitten leviämään ihan lapasesta. Olen jo monta vuotta halunnut eroon niistä "ah-niin-ihanista" 80-luvun verhokoteloista, joissa raapii kätensä verille, kun yrittää saada verhoja ripustettua.

Keittiössä olikin tehty tällainen ratkaisu, eli vintiltä piti kaivella käypäistä jatkopalaa seinäpaneeliin.

Olohuoneessa seinäpanelointi oli onneksi tehty ennen kotelointia, mutta siellä meinasi isännällä mennä hermot koteloinnin runkoa purkaessa. Kävi jo mielessä, että rautakaupassa on ollut aikanaan paksut ja pitkät naulat tarjouksessa tai sitten edellinen asukas oli suunnitellut ripustavansa verhokiskoihin norsun verhojen sijaan. Oli nimittäin lyöty naulaa tiheästi ja niin ristiin rastiin, että meinasi koko katto lähteä ennen kuin kakkoskakkonen irtosi. Reikien kittaamisessakin kesti pieni ikuisuus. Koteloinnin mukana lähtivät myös vanhat loisteputkivalaisimet, joita emme käyttäneet muutenkaan oikeastaan koskaan. Takkahuoneeseen oli pakko jättää kotelo paikoilleen, sillä ilmalämpöpumppu oli asennettu sen päälle. Päätin mieluummin kestää yhden verhokoteloinnin sen sijaan, että oltaisiin vielä kutsuttu asentaja irrottamaan ilmalämpöpumppu johtoineen ja putkineen ja asentamaan se koteloinnin purkamisen jälkeen ulkoseinälle. Jos minun ideani oli verhopaneelihässäköiden purkaminen, niin oli isännälläkin ajatuksia rempan suhteen.

Possunpinkille muuri-takka-puuhella-leivinuunikokonaisuudelle on naurettu koko se aika kun olemme tässä asuneet.

Kattomaalin menekkiä laskiessamme päätimme mitata myös uunin pinta-alan, jos vaikka raskisi ostaa siihenkin maalia. Rautakaupassa totesimme, että samaan konkurssiin mahtuu hyvin myös pari pönttöä uunimaalia. Jos katon putsaaminen maalauskuntoon oli iso urakka, niin uuni se vasta hermoja vaatikin! Röpelöistä pintaa ei noin vain puhtaaksi huitaistukaan, mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Ja voi valvatti sentään, mikä urakka olikaan suojata kaikki maalausta varten! Teippiä ja suojapahvia kului rullatolkulla, kun niitä vedettiin lattiat täyteen ja tietysti laipiota maalatessa piti uuni suojata. Noin 70 neliömetriä laipiota maalattiin ruiskulla ehkä kymmenessä minuutissa, suojauksiin meni tuntikausia. Pieni lisäprojekti tuli myös keittiössä, sillä siellä oli yhdellä seinällä samaa porsaanpinkkiä väriä kuin uunissa. Lienee sanomattakin selvää, että siihen vedettiin myös uusi maali päälle.

Vanhan ja uuden rajapinta. Johan alkaa ilme raikastua!

Vaikka kaikki kattovalot oli maalaamisen vuoksi irrotettu ja keittiön sekä sisemmän eteisen oven ikkunat peitetty pahvilla, valoa tuli jo ensimmäisen maalikerroksen jälkeen reilusti enemmän huoneisiin. Jopa ikkunaton sisäeteisemme tuntui selvästi valoisammalta kuin ennen. Uunin maalaus valaisi tilaa vielä enemmän. Johan siinäkin oli ennen 24 neliömetriä tunkkaisen pinkinrusehtavaa pintaa, joka on nyt puhtaan valkoinen. Tokihan uunin ja takan luukkujen yläpuolelle alkaa kertyä nokea heti ensimmäisessä lämmityksessä mutta sehän kuuluu asiaan. Näkyi se noki porsaanpinkissäkin.

Uusi, raikas uuni. Takkahuoneen verhokin pääsi jo paikoilleen.

Muurin ja keittiön kahden seinän maalaus sai vanhat valojen katkaisijat näyttämään likaisilta. Olivathan ne tummentuneet aikojen saatossa. Samoin keittiössä ollut beige Lampukas-kattovalo ei enää sopinut kokonaisuuteen (ei kyllä sopinut ennenkään, mutta silloin se vielä meni samassa tunkkaisessa kokonaisuudessa). Keittiön katossa ollut loisteputkivalo lähti ilman muuta pois, mutta sen tilalle onneksi löytyi omista varastoista sopiva valaisin. Olohuoneen kattovalo oli ulkonäöltään aikansa elänyt eikä valaissut riittävästi muutenkaan. Niinpä suunnitelmiin tuli vielä yksi reissu rautakauppaan. Ennen sinne lähtöä pohdimme, olisiko jotain maalia, mikä kestäisi leivinuunin ja puuhellan kaakeleissa. Niidenkin vaaleanpunertava väri näytti nyt entistäkin likaisemmalta. Pieni purkki kuumuudenkestävää maalia lähti mukaan ja kaksi uutta valaisinta tilattiin, kun mymälässä ei ollut juuri silloin mieluisia sopivan värisenä. Ja se kuumuudenkestävä maalihan ei kuulemma sovi uunin ja takan edustan lattioiden kaakeleille, joten niihin otettiin samaa väriä mutta lattioihin sopivaa.

Harmaat kaakelit nostivat uunin ilmeen paljon modernimmaksi.

Purkkien kylkiä tutkiessa kävi ilmi, että lattiamaali vaatii esikäsittelyn, johon kyllä annettiin aine mukaan. Eipä vain rautakaupan myyjä maininnut, että sekä esikäsittelyaine että maali vaativat vuorokauden kuivumisajat. Karon ja lasten takia joutuu tekemään vähän aitaustöitä, joten lattiakaakeleiden maalaaminen saa odottaa ensi viikonloppuun. Kun molemmat perheen aikuisista ovat yhtä aikaa kotona, on helpompi vahtia, ettei kukaan mene käsitellyille alueille sähläämään. Jossain vaiheessa ennen syksyn kylmenemistä olisi tarkoitus käyttää laipioiden maalauksesta yli jääneet maalit ulkoeteisen maalaukseen. Senkin olisi voinut vetäistä ruiskulla, mutta aika ei vain riittänyt sen tyhjentämiseen ja suojaamiseen. Sen verran pienen alan maalaa kuitenkin ihan pensselilläkin. Taka-ajatuksena ulkoeteisen maalaamisessa on tietysti se, että talvetettavat kasvit saavat paremmin irti hyödyt talven vähistä valoista, kun tummat seinä- ja kattopinnat eivät ime kaikkia valonsäteitä itseensä.

Kun ei ehdi käydä muutamaan päivään kasvimaalla, saa kerätä kerralla hirmuisen määrän syötävää.

Että sellaisia kiireitä on ollut täällä viime aikoina.