maanantai 25. maaliskuuta 2024

Ensimmäinen taimierä koulittu

Pahoin pelkään, että ne kuuluisat mopo ja lapanen lähtivät tänäkin keväänä käsistä. Oli tarkoitus nimittäin vähentää taimimäärää, mutta taisipa käydä niin, että tästä touhusta on vähentäminen mahdollisimman kaukana. Mikä onni, että neljässä kylvöpurkissa ei näy kahden viikon odottelun jälkeen ensimmäistäkään merkkiä itämisestä!
Vauvanhoitotaso pääsi taas tositoimiin taimipöytänä.
Viime vuonna onnistuin jotenkin kummassa virittelemään hoitotason vasta pitkälti huhtikuun puolella. Tänä vuonna lipsahdin taas vanhoihin tapoihini, eli jo maaliskuussa iski tarve lisätilalle. Tai oikeastaan hoitotaso ei tuo juurikaan lisätilaa mutta sen avulla saa kätevästi nostettua ikkunan tasalle ne taimet, jotka eivät mahdu ikkunalaudalle. Taimipöydältä on täytetty jo yli puolet, vaikka perennakylvökset ovat edelleen hangen alla kylmäkäsittelyssä. Kuinka ihmeessä olen saanut aiempina vuosina niitäkin pyöriteltyä sisätiloissa?
Lehtikaaleja ja basilikaa.
Lehtikaalit oli alunperin tarkoitus kasvattaa keittiön ikkunalle kevään mittaan syötäviksi. Naisella on oikeus muuttaa mieltään, joten koulin sittenkin myös ne omiin purkkeihinsa. Kolme viimeistä päätyivät samaan purkkiin. Kaikki eivät varmasti edes kesää näe mutta jospa kasvaisivat vähän vauhdikkaammin salaattitarpeiksi kun saivat nyt enemmän tilaa juurilleen ja pikkuisen kanankakkaa varastolannoitukseksi. Pitää katsoa keväämmällä, istuttaisiko jonkun ihan kasvimaallekin. Luulisi, että kun ovat jo nyt noin isoja, niitä ei pari nälkäistä etanaa tai muutama kirppa popsi ihan heti kokonaan suihinsa.
Chileissä/paprikoissa on pientä kokoeroa: vasemmalla 'Lombardot', oikealla 'Hungarian Yellow Wax Hotit'.
Kuukaudentakaisen kuivahtamisen vuoksi kärsinyt 'Lombardo' on alkanut vihdoin kasvaa tomerammin. Kuolleen taimen viereen olin tainnut laittaa jo ennen sitä varmuuden vuoksi uuden siemenen, sillä purkista nousi oikein ponteva taimi aika pian sen jälkeen. 'Lombardoilla' oli suuria vaikeuksia siemenkuoriensa kanssa, joten olin ehkä jossain hetkellisessä mielenhäiriössä ennakoinut huonoa kasvua ja varmistanut taimimäärän varmistuskylvöllä. Mihinkään en ollut laittanut moista toimenpidettä muistiin eikä siitä ole kuin hyvin hataria muistikuvia mutta tässä vaiheessa olen iloinen, että taimia on nyt kaksi.
Isoimmat tomaatit ovat äitini kylvämiä. Vasemmalla 'Roma', keskellä 'Tumbling Tom Red' ja oikealla 'Cereza Amarilla'.
Tässä omat aivan pian koulintavalmiina.
Jos paprikansukuisten kanssa on saanut välillä taistella, tomaatit itävät nopeasti ja kasvavat kiltisti. Kylvösuunnitelmiin tuli niiden osalta vielä pikkuinen muutos. Sain nimittäin ystävältä 'Cuor di Bue' -tomaatin siemeniä. Nyt on vähän epäselvää, onko kyseessä pihvi-, luumu- vai joku muu tomaatti, mutta kasvi oli kuulemma pärjännyt viime kesänä hyvin avomaalla, joten pakkohan sen on silloin päästä testiin. Isokokoisten tomaattien lisäksi tulossa on pari 'Vilmaa'. Lasten 'Aztekit' kasvavat myös hyvin ja selvisivät koulimisestakin. Näytin omilla taimillani mallia ja lapset tekivät perässä. Eivät kuitenkaan ihastuneet hommaan niin, että olisivat halunneet koulia useampia taimia.
Kuukausimansikoita.
Ensimmäisestä kuukausimansikoiden kylvöksestä iti vain yksi siemen ja sekin taimi kuukahti kuivuuteen. Siispä ripottelin loput siemenet ja oletin, että siitä määrästä siemeniä tulee ehkä kolme tainta. Pussinpohjilla olikin eri itämisprosentti ja nyt taimia on ihan hirveästi. Monesti olen miettinyt sitä, asettautuvatko itämiskykyisemmät siemenet pussin pohjalle ja huonommin itävät päällimmäiseksi. Niin monesti on nimittäin käynyt niin, että ensimmäisestä kylvöstä itää siemen tai pari ja uusintakylvöksestä hukkuu taimiin. Nyt kävi sitten niin kuukausimansikoiden kohdalla. Jos pussinpohjateoriani ei pidä paikkaansa, niin ehkä toisella kylvökerralla oli muuten vain suotuisammat olosuhteet itämiselle. Yritin kysyä taimilta mutta eiväthän ne suostuneet sivistämään tietämätöntä.
Sini-ikiviuhkon taimia. Oikeassa ylänurkassa mukulasellereitä.
Suurin osa tämänhetkisistä taimista on hyötykasveja mutta on joukossa sentään muutama kesäkukkakin. Sini-ikiviuhkon siemeniä sain samaiselta ystävältä kuin ne 'Cuor di Bue' -tomaatitkin. Lisäksi häneltä tuli kesäleimua, hopeavillakkoa sekä kohtalonkukkaa. Toistaiseksi kolme jälkimmäistä eivät ole itäneet. Vanhoja siemeniä ne olivatkin, joten menetetty itämiskyky ei tulisi yllätyksenä. Annan niille nyt kuitenkin vielä viikon tai maksimissaan pari aikaa osoittaa elonmerkkejä. Kääpiökokoisen leijonankidan itämistäkin sai odottaa pari viikkoa mutta viimein tänään mullasta pilkisti pari hentoista koukkua. Erottuivat valokuvastakin niin huonosti, että jouduin tarkistamaan purkista, olinko nähnyt harhoja vai onko siellä oikeasti taimivauvoja. Lilliputtiosastoon kuuluu lisäksi lobelia, joka on myös alkanut vasta itää. Toissapäivänä kylvin samettikukkaa ja loppukuusta tai huhtikuun alussa vuorossa on tuoksuherneet. Siinäpä taitaa olla riittävästi kesäkukkia tälle kesälle. Antakaa virtuaalinen potku, jos suunnittelen vielä jotain lisäkylvöjä. Kesäkukkien siis. Papuja, kesäkurpitsaa ja kurkkuja pitää vielä esikasvattaa, vaikka minkälainen tilanahtaus iskisi. Ja ehkä jotain muutakin, eikun...
Tulppaani 'Polychroma' oli pitkäaikainen ilo mutta nyt kukinta alkaa olla jo ohi. Nähdään uudelleen toivottavasti ensi keväänä puutarhassa!
Maaliskuun viimeinen viikko pyörähti käyntiin. Kylläpä aika rientää, vaikka pari kuukautta sitten se tuntui etenevän niin hitaasti. Maaliskuu ei maata taida näyttää ainakaan meillä, sillä viikonlopun aikana hanget kasvoivat taas muutaman sentin ja lämpömittari on tukevasti pakkasen puolella. No, jospa huhtikuussa kevät edistyisi nopsempaan.

28 kommenttia:

  1. How nicely arranged you have everything. The flowers are excellent. Have a nice week!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I have to arrange plants well, because that's the only suitable window for them. Have a nice week!

      Poista
  2. En ihmettele, jos tila alkaa loppua pöydiltä, onhan sinulla vaikka mitä kasvamassa. Eiköhän lehtikaali pärjää hyvin laatikossa ulkona. Etanat voivat olla ikäviä, mutta omat lehtikaalini olivat ilman harsoja ja nypin mekaanisesti jonkun toukan pois ja satoa tuli tosi paljon. Vuodet ovat tietysti erilaisia.
    Kiinnostava ajatus, että hyvät siemenet piileskelevät pussin pohjalla - nyt ainakin tulee kuukausimansikoita!
    Tuo tulppaani on tosi kaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti lehtikaali pärjää kasvimaalla, onhan siellä pärjännyt monena vuonna ruusukaalikin. Etanoiden kanssa on vain saanut tapella monena kesänä ja muutama sellainen vetää pienet taimet hetkessä suihinsa. Loppukesään jos pärjää, niin sitten kaali kasvattanee lehtiä nopeammin mitä etanat ehtivät syödä.
      En tiedä, onko teoriassani mitään perää. Pitäisi testata jotenkin tieteellisesti asiaa. Ehkä ainoa, millä voisi olla merkitystä, on siemenen paino. Jos paremmat siemenet painavat enemmän, ne valuvat pussin pohjalle ja kevyt höttö jää pinnalle. Kuukausimansikoita tulee reilusti yli oman tarpeen, jos kaikki taimet selviävät satoikään saakka. Sitten tietysti, jos talvi on tehnyt tuhojaan, paikkataimille tulee tarvetta.
      Eikö vain olekin! Ihan parasta tuossa tulppaanissa on minusta se, että samasta sipulista tulee monta kukkaa, kuin pieniä kukkakimppuja. Kukintakin kesti pitkään, kun kaikki nuput eivät auenneet yhtä aikaa.

      Poista
  3. No mopo on lähtenyt keulimaan jo aikoja sitten minullakin ja olen kyllä ihan hukassa vielä taimien kanssa. Itselläni on melko hyvä kennolevy kasvihuone ja harsolla vielä sen peittämällä saan melko aikaisin taimia sinne. Mutta nyt tuntuu että kylmiä ilmoja riittää niin sijoitusongelmia tulee. Tuo siemenasia on mielenkiintoinen olen myös ihmetellyt joskus itävyyttä. Nykyään olen tehnyt niin että sekoitan pussia ja otan kämmenelle siemeniä ja ripottelen siitä sormin siemeniä ympäri purkkia,tai yksitellen jos isompia. Mutta vähän henkimaailman hommia kuitenkin tuntuu olevan. Entisenä viljelijänä kaipaan siemenpusseihin itävyysprosenttia ja ns. " tarmoa" eli mitenkä paljon tulee käyttökelpoisia taimia.
    Hyvää kevään odotusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, etten ole ainoa "innostunut". Jospa huhtikuussa säät alkaisivat lämmetä, niin saisit edes sinä taimesi kasvihuoneeseen. Minulla ei sellaista mahdollisuutta ole, mutta paremmin kylmää sietävät pääsevät ulkoeteiseen, kunhan sieltä saa sipulikukat ulkovarastoon.
      Minäkin kaadan siemeniä pussista kädelle ja ripottelen siitä ruukkuun mutta en ole tajunnut sekoitella pussia ensin. Tuo "tarmo" olisikin jännä saada siemenpussiin. Kuinkahan sen pystyisi siemenistä määrittämään? Joskushan tosiaan siemenet saattavat itää suht hyvin mutta osa taimista on syystä tai toisesta jotenkin vetelämpiä kasvamaan vaikka samassa mullassa ja samalla hoidolla olisivat kaikki.
      Kiitos! Hyvää kevään odotusta sinullekin!

      Poista
  4. Niinpä, siinä sitä taas ollaan, vaikka kuinka vannottiin, ettei ensi vuonna mitään, tai ainakin vähemmän... Mutta aina sopu sijaa antaa ja jostakin löytyy tilaa vielä yhdelle...! Pirteitä taimia olet saanut kasvamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muisti on hyvin lyhyt mitä taimiasioihin tulee. Ja tuokin on totta, että aina niiden ylimääräistenkin taimien kanssa on jotenkin pärjätty. Kesällä ei pientä taimikaaosta enää muista lainkaan.

      Poista
  5. No on sinulla purkkeja ja pikkutaimia . Minä kylvään lehtikaalin suoraan maahan ja harsot päälle ja ne pidän syksyyn asti ei tule toukkia . Olen monena vuonna ostanut kaupan syötäväksi tarkoitetun pussin kaalia ja olen siitä varovasti ottanut muutamia kaalin alkuja ja loput syönyt . Pitäisikö kuitenkin minunkin kylvää nyt esikasvatukseen muutamia? Pitää vielä tuumata .Kuivaan kaalin ja käytän sämpylöihin . Tilaa tavallaan olisi esikasvattaa kun minulla on vain kolme tomaatin tainta ja ovat nyt juuri nousseet pintaan . Kuukausimansikka on varmaan mielenkiintoinen tuttavuus en ole koskaan kasvattanut . Hyviä kasvuja vaan sinne .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin niitä taas jotenkin pääsi lipsahtamaan. Sen kerran kun kokeilin pitää harson jonkun kylvöksen päällä heti alusta lähtien, siellä alla juhlivat etanat eikä siinä lavassa sitten kasvanut mikään muu. Täällä on ollut monta niin märkää kesää, että etanoiden kanssa on saanut taistella ihan tosissaan. Jos teillä toimii lehtikaalin suorakylvö ja harsotus, niin jatka ehdottomasti sillä tiellä. Pääset paljon helpommalla.
      Minulla on ollut kuukausimansikkaa muutaman vuoden rivi kasvimaan laidalla ja vuosi vuodelta niistä tulee enemmän satoa. Päivittäin saa käydä keräämässä kourallisen tai pari mansikoita ja nyt jos kaikki uudet taimet selviävät satoikäisiksi, niin parin vuoden päästä mansikoita saattaa riittää ihan pakastimeen saakka. Kuukausimansikka tekee satoa keskikesältä ihan pakkasiin saakka eivätkä ainakaan nuo minun mansikkani tee rönsyjä, joten se on paljon vaivattomampi puutarhamansikkaan verrattuna. Marjat maistuvat ihan metsämansikalta mutta ovat selvästi kookkaampia.

      Poista
  6. Paljon ihanuuksia kasvamassa. Olen saanut etanat pysymään pois kasvien kimpusta ripottelemalla taimien ympärille rikottuja kananmunankuoria, ne tarttuvat etanoihin ja tuntuvat niistä niin ikävältä, että lähtevät muualle. Myös etanoiden herkkuperennoita, kuten nauhuksia suojelen tällä konstilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea kuvitella, että kananmunankuoret estäisivät limaisia etanoita. Kotiloita se ei ainakaan estä ja ne saavat munankuorista vielä kalkkiakin kuorensa kasvattamiseen. Voisihan tuota kuitenkin testata kasvimaalla vaikka parilla etanoiden suosikkikasvilla. Enemmän toivoisin kuitenkin vaihteeksi kuivaa ja lämmintä kesää, sillä pari edellistä kesää on ollut oikeaa nilviäisten unelmasäätä.

      Poista
  7. Tuttua :D tilanahtautta havaittavissa täälläkin ja vielä puuttuu tuoksuherneet, kurkut ja kurpitsat. Ja iso osa taimista on koulimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palaan vielä kommentoimaan. Uskon teoriaasi sillä siemeniä voi testata tuohon tyyliin vedellä. Uppoavat eli painavat itävät ja kevyet jäävät pintaan eivätkä idä. Sama ilmiö voi tapahtua pussissa, pinnalla ovat kevyet itämättömät ja pohjalla painavat ja hyvin itävät siemenet.

      Poista
    2. Nyt niitä purkkien järjestelytaitoja taas koetellaan kunnolla, jotta kaikki taimet mahtuvat ssaamaan tasapuolisesti valoa.

      Poista
    3. Toinen kommenttisi olikin mennyt tarkistukseen. Nyt kun mainitsit, niin olen tosiaan joskus tainnut itsekin kuulla tuon testaamisjutun. Oli vain päässyt ansiokkaasti unohtumaan. Eli jatkossa pitää valikoida pienten taimimäärien kylvöihin pussinpohjat ensin, jotta hyvin itävät siemenet eivät pääse vanhentumaan. Huonolaatuisemmilla siemenillä ei sitten ole niin väliä, odottavatko kylvövuoroaan pussissa seuraavaan vuoteen vai seuraavat viisi vuotta.

      Poista
  8. Samassa veneessä ollaan. Olen kylvänyt tomaatin, chilin ja paprikan, mutta kylmäkäsittelystä pitäisi ihan pian päästä kylvämään ruukkuihin. Sisällä taimitila on minimaallinen. Ehkä pääsiäisen aurinko sen verran sulattaa jäitä kasvimökin edestä, että pääsen sinne viemään osan purkeistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisen pimeä kevät on ollut tähän saakka. Toivottavasti edes teillä paistaa aurinko. Tänne on nimittäin luvattu pääsiäiseksi vettä ja räntää. Samanlaista säätä siis kuin nyt.

      Poista
  9. Nainen saa aina muuttaa mieltään, tilanteen mukaan tietenkin! Onpa paljon reippaan näköisiä taimia ja kyllähän niitä sitten tarvitaankin kun aika on siirtää ne avomaalle! Kirpat ja etanat ovat niin ikävää porukkaa, mutta ruukussa kukkien kanssa lehtikaalikin on oikein kaunis! Täälläkin alkaa taimitila olemaan kortilla...mutta kohta pääsee kasvihuoneeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta! Hyvä, että muutkin ovat samaa mieltä. En taida laittaa lehtikaalia kuitenkaan ruukkuun, sillä kasteltavia ruukkuja on muutenkin niin paljon. Etanoilta kaalit olisivat kyllä silloin hyvin suojassa. Kasvihuone helpottaa kummasti kevään taimikaaosta. Taimistakin tulee siellä vahvoja.

      Poista
  10. Ompas siulla siellä taimi poikineen tomerassa kasvussa. Mie en vielä oo tuota lehtikaalta kasvattanu puutarhassani. Nyt ajattelin kokeilla. Taimen ostan valamiina. Kesäkukkiakaan en vielä oo kylyväny, muuta kuin keijunmekon ja kelloköynnöksen. Huhtikuulla kerkivää. Kauniisti tulppaani kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kerta on minullakin lehtikaalin kanssa. Kaupasta ollaan kyllä ostettu välillä mutta nyt sattui olemaan siemeniä, niin piti sitten kylvää testiin. Aika monen kesäkukan ehtii hyvin huhtikuussa.

      Poista
  11. On siinä purkki poikineen. Toisaalta, tämä taimishow-aika on aika lyhyt jakso koko kasvukautta ajatellen. Harmittaisi tosi paljon sitten jälkeenpäin, jos jättäisi toteuttamatta pitkään mietinnässä olleita suunnitelmia. Ehkä pitäisi unohtaa kaikki ns. hyvät päätökset ja toimia kulloisenkin intuition mukaisesti. Jos huvittaa kylvää, niin sitten kylvetään. Jos vain saa purkit mahtumaan. Joko silityslautasi on hyödynnetty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä näkökulma tuokin, olisi vain niitä pitkään mietinnässä olleita suunnitelmia. Nyt mennään ehkä enemmän juuri tuolla intuitiolla. Paitsi tomaatit ja paprikaosasto on tarkkaan suunniteltu. Silityslauta ei ole vielä käytössä eikä varmaan edes pääse sisätiloihin tänä vuonna. Eteiseen kun tuli se uusi kenkäkaappi, niin vanha kukkateline vapautui taimikasvatukseen. Silityslauta saattaa sen sijaan mennä ulkovarastoon, niin saisi sielläkin taimia paremmin ikkunan eteen.

      Poista
  12. No on siinä taimia taas kerrakseen 😄 Niin kyllä itsekin mietin, että mahdollisimman vähällä mennään, mutta nyt meinaa mopo karata 😅 Toki osa ongelmaa tulee taimien "liian" hyvästä kasvusta 😂 ovat jo kyt niin isoja, että en tiedä minne laitan ne ennen kesää 😅😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän niitä taimia aina ilmestyy niin paljon? Kuka niitä oikein kylvää? :D

      Poista
  13. Laitoin muutaman erikoistomaatin siemenestä, ostin siemenet facen tomaattiryhmästä. Niiden pitäisi jäädä sellaisiksi pieniksi ruukkutomaateiksi. 40 vuotta sitten kasvatin nimittäin minitomaatteja, tai sillä nimellä ne myytiin paikallisessa Anttilassa. Sen koommin en olen pieniin tomaatteihin törmännyt, mutta nyt osui kohdalle asian harrastajia ja valikoimaa oli vaikka millä mitalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukuissa kasvatettavat pienikokoiset tomaatit ovat käteviä. Lajikkeita on vaikka miten paljon ja muutamaa pienikokoista lajiketta löytyy useista kaupoistakin kun vain osaa etsiä. Toisilta harrastajilta voi taas saada harvinaisempia lajikkeita, joita ei ihan joka marketissa tulekaan vastaan. Laitan itse mielelläni matalan tomaatin korkeamman kanssa samaan ruukkuun kasvamaan, niin kummallakin on hyvin tilaa levitellä lehtiään ja kypsytellä satoa.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!