maanantai 28. lokakuuta 2019

Talviajassa

Kellot siirrettiin jo eilen, mutta talvi huomasi tulla tänne vasta yön aikana. Maa on jäähtynyt sen verran, että höttöinen pakkaslumi jäi maahan ja koristamaan kasveja pumpulinpehmeänä kerroksena. Muutaman päivän kestäneet kovat tuulenpuuskatkin ovat laantuneet ja luonnossa on samanlaista rauhaa kuin tammikuun tyyninä pakkaspäivinä. Toivottavasti syksy jatkuisi samanlaisena ja lipuisi tästä pehmeästi talveen.
Lumihiutaleet uhmaavat painovoimaa purppuraheisiangervon riippuvilla lehdillä.
Vaaleanpunaisina söpöilevien isorikkojen terävät lehdenkärjet pilkistelevät pehmeän lumen seasta.
Karon aamuiset tassunjäljet patiolla. Luonnonkivillä ladotut kohdat erottuvat hauskasti betonilaatoista.
Lokakuun alussa maa oli vielä sen verran lämmintä, että lumi suli laattojen ja luonnonkivien päältä, mutta muuten maa oli valkoisena. Nyt lunta on tasaisesti melkein joka puolella, ainoastaan paksut reunakivet ovat pysyneet hitusen muita lämpimpämpinä.
Syysasterin kukat ovat kuin luotuja lumihiutaleiden keräämiseen. Taustalla keltaisia siperiankurjenmiekan lehtiä.
Mielessäni näen tämän kohdan sellaisena miltä se voisi näyttää muutaman vuoden päästä: siperiankurjenmiekat ja alppiruusu muodostavat suojaavan ja värikkään seinämän istumakiven taakse.
Edellisessä kuvassa näkyi osa tämän kuusen upeasta juurakosta. Kuusellako muka pintajuuret...? Ennen nämäkin peittyivät pihlaja-angervopusikkoon.
Varjokujalle johtavan köynnösportin alla oleva iso raparperilaatta on kerännyt hauskasti lunta.
Kuka kaipaa kanervia, kun on komeamaksaruohoja? Maljakossa pitkään ilahduttaneet maksaruohot päätyivät viettämään "eläkepäiviä" havujen sekaan. Muutaman varren kävin katkomassa kukkapenkistä täydennykseksi, jotta saan koko seinustalle kukat.
Sain lahjaksi pinkin marjakanervan, jonka laitoin pihdanoksien kanssa valkoiseen koriin eteistä koristamaan.
Meillä on eteiseen ovi lukossa, joten lapsetkaan eivät pääse salaa syömään marjoja. Sisällä ne ovat myös turvassa linnuilta.
Eilen sain upotettua syyskylvöruukut maahan ja levitin monta kottikärryllistä naapurien tuomia puunlehtiä kukkapenkkeihin. Oli niin kylmää, että hyvästä varustuksesta huolimatta sormet olivat kohmeessa sisälle tullessa. Olisihan tuolla ollut vielä vaikka mitä tekemistä, mutta kylmyys, märkyys ja varsinkaan lumi eivät houkuttele puuhastelemaan puutarhassa. Jäivätköhän nyt loput puutarhatyöt odottelemaan ensi kevättä?

Tervetuloa Raija lukijaksi! Toivon, että viihdyt blogini parissa!

26 kommenttia:

  1. Meillä näyttää aika lailla samalta. Maa on jäässä ja lunta on tullut muutama sentti. Toisaalta on ihan kiva, että on lunta. On heti paljon valoisampaa :) Kivan näköiset nuo maksaruohot havujen kanssa. Kuka tosiaan kanervia kaipaa, kun on maksaruohoja. Tosin, on tuo sinun marjakanervasikin tosi kaunis! Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tosiaan heti paljon valoisampaa. Myös kaikki kitkemättä jääneet rikkaruohot peittyivät nätisti lumen alle. Saa nähdä, kuinka kauan maksaruohot kestävät kauniina havujen seassa. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Kaunista! :) Täälläkin tuli vähän lunta, mutta se on jo alkanut sulaa. Lehdet ovat vielä maassa silppuamatta ja muutama muukin homma on tekemättä, mutta jos en saa niitä enää tehtyä, niin saavat odottaa kevääseen. Pääasia, että arat kasvit ovat suojassa ja sipulit maassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin, ei tuonne lumen sekaan viitsi enää mitään isompia mennä tekemään. Eiköhän tässä ole tärkeimmät jo tehty :)

      Poista
  3. Ihanat kuvat ja niin kivannäköistä kun on pikkuisen lunta maassa! On jotenkin heti valoisampaakin:) Meillekin tuli ensilumi eilen. Leppoisaa lokakuun loppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lumi toi kummasti valoa lisää pimeisiin syyspäiviin. Meillä satoi lunta jo alkukuusta, mutta sulivat parin päivän jälkeen pois. Katsotaan, kuinka kauan nämä lumet kestävät. Ainakin pakkasta on luvattu useammalle päivälle. Leppoisaa lokakuun loppua!

      Poista
  4. Ohut lumikerros tuo hyvin esiin pihan eri materiaalin muodot, kuten teillä. Ja suuren kuusen laaja pintajuuristo on aivan upea!<3 Se on niin koristeellinen. Hyvä, ett olet saanut pihlaja-angervopusikon pois. Minullakin kasvaa pihlaja-angervon pensaita ja pidän niiden koristeellisista kukista, mutta se pensasaita pitäisi saada jollakin tapaa rajattua kunnolla. Eli rajoja ja rakkautta kasveillekin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan kuusen alla kalliota tai kiviä enemmän kuin muiden kuusten alla, sillä ei muilla juuret kulje noin näkyvästi pintaa myöten. Juurakko on minusta kauniimpi kuin kuusi itsessään. Pihlaja-angervon juuria jäi varmasti vielä maahan, mutta eiköhän ne saa muutaman vuoden kitkennällä hävitettyä kokonaan. Nyt vain katsotaan, millaista kasvillisuutta niiden tilalle tulee. Pihlaja-angervo vihertää aikaisin keväällä ja onhan se kukkiessaan kaunis, mutta sen leviämistä ei saa mitenkään pidettyä kurissa. Oli se kuitenkin onneksi ehkä vähän helpompi hävitettävä kuin etupihan tuoksuvatukka :D

      Poista
  5. Onnistuneet kuvat, teillä tuli hivenen enemmän lunta kuin meillä. Pakkasen puolella ollaan kuitenkin. Pihlaja-angervot ovat kyllä mahdottomia leviämään, minäkin joudun rajoittamaan kasvua kaiken aikaa. Tosi hieno kuusenjuurakko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä totesin, että pääsen helpommalla kun hävitän koko pihlaja-angervon. Eipähän tarvitse yrittää pysyä sen leviämistahdissa mukana ja kuusenjuurakkokin näkyy nyt hyvin.

      Poista
  6. Meilläkin aamulla herätessä oli maa osin saanut lumisen peitteen.
    Ihana marjakanerva-asetelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olisin laittanut marjakanervan kaveriksi sammalta, mutta sitä ei nyt ollut käytettävissä. Sopivat nuo pihdanoksatkin kivasti siihen :)

      Poista
  7. Kevyt lumikerros kaunistaa puutarhasi. Tuo kuusen juuristo on kerrassaan upea. Olisinpa älynnyt itsekin leikata maksaruohojen kukinnot kukkalaatikoihin koristeiksi. Toivottavasti muistan ensi vuonna.
    Saapa nähdä, alkoiko tästä jo talvi, vai vieläkö tulee lämpimämpää. Nyt on pikkupakkanen ja ohut valkea kerros täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaikki kitkemättä jääneet rikkaruohot ainakin peittyivät nätisti. Ei kai maksaruohoja ole myöhäistä vieläkään leikata koristeeksi, paitsi jos olet siivonnut ne jo kompostiin? Komeamaksaruohot kestävät hienosti lunta ja pakkasta, ja vaikkeivät kukinnot ihan maljakkokelpoisia enää olisi, sopivat kuitenkin ulkoasetelmia koristamaan. Toivoisin, ettei enää tulisi lämpimämpää ja suuresti inhoamiani loskakelejä. Ei kyllä tarvitsisi kovin kovia pakkasiakaan tulla ennen kuin lunta on tarpeeksi suojaamaan kasveja.

      Poista
  8. Meillon tullu tämän päivän aikana kans himpun verran lunta. Saa nähärä pitääkö puutarhatyät lopettaa tähä. Jonkullaane pakkaasjakso on ny ainaki menos. Kivasti korostuuvat nua färipilakut valakooses lumes. Nua komiatmaksaruahot korvaavat kanervat ja kalluunat mennen tullen. Mullaki niiton joskus ollu havujen kans. Mariakanerva on komiimpia syksyn kasvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, miten käy puutarhatöiden. Minun pitäisi vielä viritellä loput suojaverkot ja istuttaa muutama alennussipuli... Väripilkut tulevat lumen keskeltä paljon kauniimmin esille kuin lumettomasta maasta. Minä en ole ennen tajunnut hyödyntää maksaruohoja. Mielenkiinnolla odotan, miten kauan pysyvät kauniina.

      Poista
  9. Lunta odotetaan tännekin. Tuo komeamaksaruohojen hyödyntäminen olikin mulle ihan uusi idea. Pitää hyödyntää - kiitos jakamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ollut tajunnut niitä aiemmin hyödyntää. Nyt sattui olemaan iso maljakollinen vähän ylikukkineita, mutta kuitenkin vielä värikkäitä maksaruohoja, jotka keksin upottaa havujen sekaan. Jännä nähdä, miten kauan kestävät siisteinä.

      Poista
  10. Kyllä lumi, vähäinenkin kaunistaa maisemaa! Meillä ei ole vielä näkynyt. Komeat maksaruohot ovat suosikkejani. Laitoin niitä juuri kotipihaani, mutta eivät vielä ole oikein kukoistaneet. Toivottavasti jatkossa sen tekevät.

    VastaaPoista
  11. Pikkusen on muanpintoo kohmettanu ja ryynii sato eilen. Kommiit on nuo maksaruohot tuossa havujen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne satoi yön aikana lisää lunta ja pakkasella on ollut koko ajan. Kiitos! Jännä nähdä, miten pitkään säilyvät kauniina.

      Poista
  12. Minäkin käytän maksaruohoja callunoitten sijaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että joku muukin käyttää maksaruohoja samaan tarkoitukseen. Sehän tarkoittaa sitä, että ne todella toimivat kauemminkin kuin pienen hetken :)

      Poista
  13. Meilläkin on maa valkoisena ja pakkastakin reippaat -6 astetta! Tällaisesta kelistä tykkään kovasti. Pihalla pitäisi vielä peitellä ruusupenkki lehdillä ja toivon viikonlopulle sopivaa säätä siihen hommaan :)
    Upean näköisiä nuo komeamaksaruohot sekä marjakanervat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, teillähän on kylmää! Täällä on vain -3 astetta, mutta ainakin päivällä tuuli hyvin kylmästi. Komeamaksaruohoista tuli mukavasti väriä havujen sekaan. Toivottavasti saat viikonloppuna peiteltyä ruusupenkkisi :)

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!