tiistai 1. tammikuuta 2019

Uusi vuosi, uudet suunnitelmat

Hyvää uutta vuotta! Vanha vuosi on nyt nähty ja on aika hypätä uuteen puutarhavuoteen. Olkoon se runsaasti kukkiva, satoisa ja kaikin puolin ihana! Monet teistä ovat jo pohdiskelleet tavoitteita, lupauksia ja toiveita tälle vuodelle. Minäkin taisin jo joskus syksyllä mainita parista projektista, jotka jäivät odottamaan tätä vuotta. Ajattelinkin nyt koota kaikki tulevan kesän isot työmaat tähän yhteen.
Joulun alla saamani amaryllis päätti juhlistaa joulun sijaan uutta vuotta. Kyllä tämä ilotulitteet voittaa kauneudessa ja kestääkin pidempään!
Samalla teen bloggaamiseen liittyvän uuden vuoden lupauksen: pihan mylläystä, kaivamista ja istuttamista on luvassa tällekin vuodelle. Aion jatkaa blogin kirjoittamista samalla linjalla, millä olen aloittanutkin, eli projekteja seurataan alusta loppuun eikä keskeneräisen näyttämistä pelätä. Täydellisen kauniita valokuvia ja pelkästään onnistuneita lopputuloksia tuskin nähdään tänäkään vuonna, mutta tavoitteenani olisi kyllä edes pikkuisen kehittyä myös valokuvauksessa. Ja sitten niihin keskeneräisiin projekteihin:

1. Patioalue jäi viime vuonna kesken ja se olisi tarkoitus saada valmiiksi. Ruokaryhmä on hankittu eikä sitä viitsisi pitää koko kesää varastossakaan. Ja tietysti pää on jo täynnä ideoita pation ruukkuistutuksiin... Patio- ja kolmiopenkkeihin täytyy istuttaa valeessa tai kellarissa odottavat kasvit sekä hankkia joitain (=useita) uusia.
Jo pelkkä pation laatoitus tulee vaikuttamaan valtavasti sivupihan yleisilmeeseen. Siihen kun lisätään vielä pation etupihan puoleiseen reunaan tuleva kärhöseinämä, ruokaryhmä, jonkinlainen katosratkaisu, kuvan etualalta alkava luonnonkivipolku takapihaa kohti sekä ruukkuistutukset, niin eipä taitaisi edellinen asukas uskoa silmiään.
2. Etupihalla aurinkopenkki odottaa tuoksuvatukon myrkyttämistä, minkä jälkeen pääsen istuttamaan sinne valeessa odottavat kasvit. Myös kivikkorinnettä olisi tarkoitus jatkaa, kunhan tuoksuvatusta on päästy eroon.
Pieni istutusurakka odottaa.
Hieman isompi raivaus-, istutus- ja kiveämisurakka.
3. Pihaantulon kiveys on vuosien kuluessa painunut varsinkin ajouran kohdalta syville montuille ja sen ajattelimme tulevana kesänä tasoittaa. Tämä urakka hirvittää oikeasti. Viime kesän mylläyksissä irtosi pari laattaa reunoilta ja niitähän ei meinannut millään saada ujutettua takaisin paikoilleen. Todennäköisesti koko kiveys pitää purkaa ja kasata monttujen täytön jälkeen uudelleen. Tuleepahan samalla nypittyä saumoista puskevat rikkaruohot.
Ajourat ovat pahimmillaan kymmenen senttiä laitoja ja keskikohtaa alempana. Ai että, kun on mukava talvella tätä kolata puhtaaksi.
Autotallin edustalla on useamman sentin kynnys. Samanlainen löytyy laatoituksen ja kadun asfaltin rajalta.
4. Aivan kuin näissä ei olisi tarpeeksi tekemistä, aloin viime vuoden lopulla nähdä silmissäni aivan uuden projektin: kasvimaan ja pisarapenkin väliin jäävän alueen, johon on tulevalta patiolta suora näkyvyys. Mieleen on tullut vaikka minkälaisia visioita. Saa nähdä, mikä ideoista ottaa eniten tuulta alleen. Mistähän syystä en ole ottanut kesällä yhtään kuvaa, missä alue näkyisi? Onneksi on edes ilmakuva. Aikataulu tälle projektille on sellainen, että tehdään pikku hiljaa muiden töiden lomassa. Todellisuudessahan se tarkoittaa varmaan taas sitä, että aloitan sen heti ensimmäisenä keväällä, kun mukamas ei voi tehdä mitään muuta!
Oranssi ellipsi näyttää suurinpiirtein uuden projektin sijainnin. Mielikuvissani se yhdistää kärhökaaren ja syreeniryhmän yhdeksi kokonaisuudeksi,
mikä vaatii tietysti kärhökaari-penkinkin laajennusta ja uudelleenmuotoilua...
Tähän lisätään vielä kaikki pikkupuuhat, kuten kevään taimirumba, kitkeminen, kasvimaa, varjokujan viimeistely... Puuhaa riittää siis tällekin vuodelle. En malta odottaa kevättä! Miten teillä? Joko sormet syyhyävät ja pää pursuu uusia ideoita?

24 kommenttia:

  1. Paljon suunnitelmia ja tekemistä. Täällä en uskalla tehdä edes työlistaa tuli jo hiki ajatuksesta. 😄 Ihanaa alkaa odottamaan uutta kevättä ja kesää. Oikein hyvää ja kukoistavaa alkanutta uutta vuotta sinne.
    -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus onkin parempi jättää työlista tekemättä ja tehdä hommia sitä mukaa kun ne tulevat vastaan :) Minusta on vain mukavampi viivata valmistuneet urakat listalta yli. Toivottavasti ensi kesänä säät suosivat, ettei tarvitse kiveyksiä ja muuta sasteessa tehdä :D Kiitos, sinulle myös!

      Poista
  2. Vau mikä lista, mahtavia suunnitelmia ja mielenkiinnolla jään odottamaan niiden edistymistä. Iloisen tekemisen ja riemukkaan onnistumisen täyteistä kukoistavaa uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lista on tosiaan aika massiivinen :D Kiitos! Iloista uutta puutarhavuotta!

      Poista
  3. No onpa teillä isoja projekteja tiedossa, ja tosiaankin tuo koko kiveys kannattaa purkaa, sillä muuten sitä ei saa tasoitettua.
    Meillä on muutaman kasviryhmän kunnostus heti keväällä, ja pari uutta kasviryhmää on vielä kesken... toimivat nyt hyvinä paikkoina valeistutuksille. Mutta ennen niiden lopullista suunnittelua, pitää vielä tarkistaa koko piha fengshuin näkökulmasta. Se piti tehdä jo viime vuonna.... mutta ne "suutarin lapsen kengät" ;)
    Ihana amaryllis tuossa ekassa kuvassa.
    Oikein upeaa uutta puutarhavuotta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskeneräiset istutusalueet ovatkin hyviä paikkoja valeistutuksile. Kasvimaa on sadonkorjauksen jälkeen myös hyvä siihen tarkoitukseen. Harmi, että kiveyksessä on erivärisillä laatoilla tehty kuvioita. Niiden kasaaminen tuo pikkuisen lisämutkia matkaan. Upeaa puutarhavuotta!

      Poista
  4. Kyllä nuaren projektien kans, saa kesän kulumahan rattoosasti. Ja arvaan, että uusia pukkaa kaiken aikaa :D
    Mullon piha jo nii täynnä, että projektikki o jo aika piänimuatoosia, mutta niitähän riittää. Eri asia o, mikkä toteutuu.
    Hyvää uutta vuatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, voi olla, että uusia ideoita tulee kesän mittaan :D Sen verran betonilaattapainotteinen on ainakin alkukesä, että varmasti tekee mieli aloittaa joitain kukkajuttuja siinä ohessa. Katsotaan, miten käy ja suosivatko säät. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  5. Hienot suunnitelmat! Istutusurakat on mun mielestä ihan niitä parhaita urakoita:) Itsellä ei vielä mitään suurempia suunnitelmia tulevalle keväälle/kesälle. Syksyllä ostin kyllä puutarhan poistomyynnistä kymmenkunta köynnösruusua kun sai halvalla...ei mitään hajua minne ne istuttaisin =D Niistä saisi kyllä upean köynnösruusukujan tai vastaavaa. Ehkä se tässä muotoutuu ajan kanssa:) Hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istuttaminen onkin yksi kivoimmista puutarhatöistä. Köynnösruusukuja kuulostaa todella ihanalta ja tässähän on vielä monta kuukautta aikaa suunnitella. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  6. Kovasti on hommoo tiiossa teilläkin! Meillä jatkuu tuo mehtäpuutarhan mylleeminen, tuskin tänäkesänä valamistuu! Kaikenlaista mukavoo istutettavoo on mielessä.
    Hyvää ja kukkaisoo tätä vuotta toivon sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se metsäpuutarha pikku hiljaa muotoutuu. Teilläkin on niin iso se alue, ettei sitä ihan hetkessä kasviteta. Kiitos, kukkaisaa vuotta!

      Poista
  7. Hienoja suunnitelmia, odotamme tuloksia vesikielellä ;) Komea aita, tuollainen olisi sopinut meidänkin taloon ja pihaan hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin odotan tuloksia vesikielellä :D Aita on edellisen asukkaan kädenjälkeä ja elinkaarensa ehtoopuolella jo. Sopii kyllä kivasti talomme ulkonäköön.

      Poista
  8. On sinulla urakkaa suunniteltuna! Päteeköhän puutarha-asioissa sanonta "hyvin suunniteltu, puoliksi tehty". En oikein usko tähän omalla kohdallani, sen verran lennokkaasti mielessä maalaa näkymiä, toteutus ei taida sujua ihan niin joutuisasti. Mutta hienoja visioita kerrakseen, kiva seurata niiden kehittymistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään usko täysin puutarha-asioissa tuohon sanontaan. Aina tulee ylläreitä, kun alkaa kaivamaan. Ei tarvitse olla kuin pari jättiläismäistä kivenmurikkaa liian pinnassa, niin saattaa mennä koko istutussuunnitelma uusiksi. Tosin aurinkopenkki tuli kaivettua viime kesänä joka ikisestä kohdasta vähintään 40cm:n syvyydeltä, eli siinä ei kyllä varmaan pitäisi mitään yllätyksiä tulla, vaan saa suoraan istuttaa kasvit. Toivottavasti ensi kesänä säät suosivat, niin ei mene koko kesä sadetta pitäessä :D

      Poista
  9. Urakkaa on jonkun verran edessä, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :) Kiva että myös keskeneräisyys näkyy blogissa, koska sellaistahan se elämä on, mitään ei tapahdu sormia napsauttamalla.
    Mukavaa, inspiroivaa ja hauskaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta olisi vähän tylsää näyttää pelkästään valmiita kohtia, varsinkin kun tämän blogin tarkoituksena on seurata pihan muutosta ja puutarhan rakentumista. Kiitos! Mukavaa uutta vuotta!

      Poista
  10. Teillä on siis tiedossa puutarhatöiden ruuhkavuosi :D
    Äläkä yhtään huoli, puutarha on ja pysyy keskeneräisenä. Minäkin olen 20 vuotta hallinnut tätä tilusta, eikä valmista vain tule. Nekin hommat jotka valmistuvat, päätyvät peruskorjaukseen ajan saatossa. Eli hommaa on vain ihan loputtomiin.

    Iloa ja valoa vuoteen 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitihän ne ruuhkavuodet laajentaa puutarhaankin. Meillä piha pysyy keskeneräisenä ainakin niin kauan, että lapset alkavat juosta oman pihan sijasta ympäri kyliä eivätkä tarvitse nurmikkoa pelikentäksi. Sitä odotellessa ehdin varmaan myllätä samat alueet uuteen uskoon monta kertaa :D Sehän tässä parasta onkin, että koskaan ei tule valmista. Kiitos! Valoisaa uutta vuotta!

      Poista
  11. Kivoja suunnitelmia ja aikaa vieviä projekteja edessä.
    Aina jotain pientä on näköpiirissä täälläkin???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa nämä projektit kyllä vievät. Onneksi ainakin kiveykset ovat sitten vuosikausia siistit, kun kerralla tekee kunnolla.

      Poista
  12. Oo miten paljon suunnitelmia, on mistä valita toteutukseen. Ihanin vaihe on kun pääsee istuttamaan uusia kasveja! Ainakin minusta :). Haluaisin pihaamme isot kuormat multaa iiisoiksi kohopenkeiksi, joille pitäisi rakentaa kunnon kiveysmuurit. Kunhan täälläkin poikien pihapelit loppuu niin on mahdollista päästä toteutusvaiheeseen.
    Antoisaa puutarhavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Istuttaminen on tosiaan ihanin vaihe. Muureilla tuetut kohopenkit ovat upeita! Voi kun saisi jostain ilmaiseksi tai todella halvalla ison kasan muurikiviä... ja multaa :D Antoisaa puutarhavuotta!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!