tiistai 15. tammikuuta 2019

Suloiset siniset

Sininen  väri on aika hankala määriteltävä, sillä suurin osa sinisistä kukista taittuu enemmän tai vähemmän violettiin. Yritin tähän postaukseen valita kuitenkin selkeimmin puhtaan siniset puutarhani kukkijat. Tätä postausta tehdessäni huomasin, että sininen väri näyttää puutarhassani painottuvan selvästi kevääseen ja alkukesään.

Sipulikasveista sinisinä kukkivat kevätkurjenmiekat, kirjokevättähdet, idänsinililjat sekä helmililjat.
Kevätkurjenmiekat ihastuttivat viime keväänä. Kokeilin niiden kasvatusta ensimmäistä kertaa ja olin aivan myyty.
Kirjokevättähti on väriltään sinisempi kuin värisarjan violettien kasvien postauksessa esittelemäni isokevättähti.
Idänsinililjamereni on hieman vaatimattoman kokoinen toistaiseksi. Pisara vain.
Helmililjamättäitä aurinkopenkissä.
Toukokuun alkupuolella aloittaa kukintansa kevätkaihonkukka ja hieman sen jälkeen lemmikki, joka muodostaa sinisen pilven takapihan laitamille pitkälle kesäkuuhun asti.
Kevätkaihonkukkia.
Lemmikit kukkivat metsänreunapenkissä.
Sinilemmiön ostin viime keväänä. Sen pitäisi kukkia pitkin kesää taivaansinisin kukin. Se ei jaksanut viime kesän kuivuudessa kukkia karussa kivikkorinteessäni, mutta taisi keskittyä tekemään juuria. Minun oli tarkoitus siirtää sitä syksyllä pikkuisen toiseen kohtaan, mutta eihän se siirtynyt mihinkään pienellä istutuslapiolla. En sitten lähtenyt hakemaan isompaa lapiota, joten annoin hänen kasvaa siinä, mihin oli niin topakasti päättänyt juurtua.
Sinilemmiö 'Heavenly Blue' on todella kauniin värinen.
Minulle on myös keväällä tulossa äidiltäni sinistä siperiankurjenmiekkaa. Sille on jo paikkakin valmiina, joten eikös sen silloin voi laskea kuuluvaksi tähän postaukseen? ;)
Tällainen ihanuus on tulossa meille keväällä.
Kesä-heinäkuun vaihteessa kukkivat ritarinkannukset, jotka päättävät näyttävästi puutarhani sinisten kukkien sesongin. Joskus ritarit kukkivat syksyllä uudestaan, mutta meillä ainakin syyskukinta on ollut hyvin vaatimatonta. Ehkä näitä pitäisikin leikata vähän ronskimmin ensimmäisen kukinnan jälkeen, jotta innostuisivat komeammasta syyskukinnasta. Ei varmaan haittaisi, jos saisivat myös vettä enemmän...
Tummansininen ritarinkannus.
Vaaleansininen valkealla keskustalla.
Kaikki sekaisin. Oikeassa laidassa on myös tummansininen mustalla keskustalla.
Seuraavana on vuorossa värisarjan viimeinen osa: kirjavat kukkaset. Olethan jo lukenut sarjan muut osat, esimerkiksi valkoiset, vaaleanpunaiset tai violetit? Kaikki sarjan postaukset löydät tunnisteluettelosta kohdasta värisarja. Kuuluuko sininen lemipiväreihisi ja mitä sinisiä kukkia sinulta löytyy?

Iloista päivää ja alkuviikkoa!

26 kommenttia:

  1. Ihanat siniset. Minullakin sininen on enemmän alkukesän väri juurikin sipulikukkien takia. Olen myös sinivaleunikkoa yrittänyt joskus kasvattaa, mutta se ei onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei vielä ole sinivaleunikkoa, mutta aion kyllä kokeilla, jos sattuu siemeniä tai taimia tulemaan vastaan.

      Poista
  2. Sininen on lapsuudessa ollut lempivärini ja halusin kaiken sen värisenä. Nyttemmin en ole niin tarkka, vaan pidän monesta eri väristä. Välillä ne on ihan pieniä sävyeroja jotka ratkaisee. Sininen, liila ja violetti ovat myös hankalia kuvattavia, monesti kuvan sävy ei täysin vastaa oikeaa. Sinisiä kukkia löytyy kyllä, osa samoja kuin sinullakin. Ihanin omista taitanee olla loistotädyke, jonka kukkien väri on niin kirkas sininen kuin vain voi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sinisen kuvaaminen on usein vaikeaa. Ehkä omalla kamerallani tummanvioletti ja kirkkaanpunainen ovat vielä sinistäkin hankalampia. Sävy kyllä ratkaisee paljon, samoin kuin valaistus. Loistotädyke on ihanan näköinen kukkiessaan.

      Poista
  3. Tuollaisesta kevätkaihonkukkien runsaudesta minä haaveilen! Sinilemmiö - menen heti kuukkeloimaan mitä kaikkea siitä sanotaan netissä :) Kiitos kivasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kovin montaa vuotta ei tarvitse kevätkaihonkukkia seurata, kun ovat peittäneet isommankin alan. Sinilemmiö on mukavan näköinen, mutta kuulemani mukaan vaatii huolenpitoa. Omalla yhden kesän kokemuksellani meni siinä missä muutkin kasvit :D Keväällä nähdään, tuleeko riemunkiljahduksia vai harmituksen huokaus.

      Poista
  4. Ilman muuta siniset kuuluvat suosikkiväreihini myös puutarhassa - melkein kaikki esittelemistäsi ihanuuksista löytyy Kivipellosta ja vielä todella sinisistä sinisin eli sinivaleunikko. Sininen kukka on aika haastava kuvattava, valo täytyy olla sopiva että onnistuu! Sininen on kukkapenkissa valkoisen ohella sellainen kantava väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisen kuvaaminen on kyllä haastavaa. Meillä sininen taas tuo valkoisten ja vaaleanpunaisten sekaan vähän kontrastia ja syvyyttä. Sinivaleunikkoa minulla ei vielä ole, mutta jos tulee siemeniä tai taimia vastaan, aion kokeilla sen kasvatusta.

      Poista
  5. Eipä mene kauaa, kun idänsinililjameresi on jo suuri aallokko :) Meillä ne on muutaman vuoden sisään levittäytyneet ihan mahdottomasti yhteen kukkapenkkiin. Mutta onhan se kauniin näköinen meri, sen hetken kun kestää. Ja onneksi perennat jaksavat ponnistaa sinililjojen lehtien alta ylös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinililjat leviävät kyllä mukavan nopsaan, kun saavat vapaasti kylväytyä. Minulla niitä on marjapensaiden alla, jossa saisivatkin levitä nopeasti.

      Poista
  6. Kyllä ovatkin kauniita nämäkin siniset kukkaset...

    VastaaPoista
  7. Siniset ovat ihania vaikkapa valkoisten rinnalla. Vaaleansininen ritarinkannus on nyt tavoiteltavana, se on todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen sopii kauniisti vaikka minkä väristen kanssa yhteen. Minä pidän ritarinkannuksistani ehkä eniten juuri tuosta vaaleansinisestä, jossa on valkoinen keskus. Se on niin heleän näköinen.

      Poista
  8. Ihania sinisiä, tykkään kaikista!

    VastaaPoista
  9. Oi, miten ihanat kevätkurjenmiekat! Niiden sinisen sävy ja koko kukka on niin upea. Kohtahan niitä on taas myynnissä ruukkukukkana. Olen yleensä kasvattanut niitä itse kevääksi, mutta nyt jätin väliin... ja vähän alkoi harmittaa, kun näin tuon kuvan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkurjenmiekka oli positiivinen yllätys minulle. Todella suloinen kasvi ja kukkiikin niin aikaisin keväällä.

      Poista
  10. Eherottomasti, varsinki puutarhas. Mäki vasta muutama vuasi sitte näin puutarhamessuulla kevätkurijenmiakkoja ja soli sitte menua :) Ny niitä kasvaa omallaki pihalla.
    Sinilemmiö oli mulla yhyren kesän kasvi. Toivottavasti sulla o parempi taito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele, kevätkurjenmiekka on ihana. En syksyllä istuttanut niitä lisää, kun ajattelin ensin testata, miten entiset pärjäävät. Sinilemmiö kuuluu oleva tempukas. Toivoisin kyllä, että viihtyisi meillä. Olisi pitänyt ehkä varmuuden vuoksi kokeilla lisätä sitä pistokkaista, ettei olisi yhden kasvin varassa talvehtimisonni. Katsotaan, kuinka hänen käy.

      Poista
  11. Kauniit siniset kukat. Kevätkaihonkukka on hyvä levviimään. Miulla nuo kevätkurjenmiekat on ollu lyhytikäsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevätkaihonkukka leviää kiitettävän reippaasti. Onneksi pelkillä rönsyillä, niin pysyy vähän paremmin kurissa. Kevätkurjenmiekoilla taitaa tosiaan olla vähän lyhytikäisen kasvin maine. Katsotaan, kuinka omilleni käy.

      Poista
  12. Kevätkurjenmiekat on tosiaan niin ihania💚 Melko kuivassa ja aurinkoisessa rinteessä ne on meillä olleet jo monen vuoden ilo. Märästä ne ei taida kovin pitääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä istutin kevätkurjenmiekkani hiekkaiseen kohtaan aurinkopenkin korkeimmalle kohdalle. Viime kesänä ainakin saivat auringonpaistetta ja kuivuutta sydämensä kyllyydestä, joten ehkä saan siis nauttia niiden kukinnasta tänäkin keväänä. Hyvä kuulla, että voivat viihtyä useitakin vuosia, jos paikka on oikeanlainen :)

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!