maanantai 7. tammikuuta 2019

Askartelua ja siemeninventaario

Vaikka kevätkylvöjä ei meillä kannata ennen helmi-maaliskuun vaihdetta juuri aloitella, en malttanut pysyä enää poissa siemenvarastoistani. Askartelin myös joulun aikaan tulleesta paperipussista siemenpusseja, jotta pääsisin eroon muutamasta teipatusta suodatinpussin rumiluksesta sekä minigrip-pusseista. Helposti sähköistyvistä muovipusseista on inhottavaa yrittää saada varsinkin pieniä siemeniä ongittua ulos.
Yhdestä käytetystä paperipussista sai askarreltua neljä isompaa ja neljä pienempää siemenpussia.
Itse pussi on hieman jäykempää paperia, jonka toivon kestävän useamman vuoden käyttöä. Jatkokäyttöä varten näissä on aukollinen tasku, johon saa näppärästi pujotettua aina uuden etiketin, kun sisältö vaihtuu. Nämähän voisi koristella vaikka miten hienosti, mutta päädyin nyt tällaiseen simppeliin pikaratkaisuun.
Läppäpuolelle liimasin palan kontaktimuovia, josta läppää kiinni pitävä teippi on helppo irrottaa ja kiinnittää uudelleen vaikka kymmeniä kertoja. Avaamisen helpottamiseksi teipin alareuna on kertaalleen taitettu.
Jos nämä pussit kestävät käytössä muutamankin vuoden, sanoisin, että lahjapakettina ollut paperipussi on niin hyvin hyötykäytetty kuin on mahdollista. Siemenpussien jälkeen jatkoin askartelua pikkuisen erityyppisellä projektilla. Vanha puutarhamuistiinpanovihkoni oli jo täyteen tuherrettu ja sen lisäksi käsin piirretty istutuskartta niin sekava, ettei siitä saanut enää selvää. Niinpä oli aika ottaa uusi lehtiö käyttöön. Uusi vihko on tällä kertaa kierreselkäinen, jotta tarpeettomaksi käyneet muistiinpanot ja suunnitelmat on helppo repäistä välistä pois.
Vanhasta vihkosta otin talteen edellisvuosien kasvimaakartat ja tein niille pienen säilytystaskun uuden vihkon kasvimaaosioon. Vasemmalla on kumppanuuskasvilista ja oikealla taskun alla ensi kesän kasvimaasuunnitelma, jota olen jo pikkuisen aloittanut.
Uuden vihkon monisivuinen istutuskartta on valtava parannus edelliseen vihkoon, jossa kaikki kasvit oli sovitettu yhden sivun kokoiseen karttaan ja numerolista oli useamman sivun mittainen. Kasvit, joista minulla on useampi lajike, kuten kärhöissä, numeron perässä on vielä kirjain. Esimerkiksi koodi 18K on mantsuriankärhö ja 32B jaloangervo 'Fanal'. Jokaisella kasvilla on listassa vain yksi numero, joten pikkuisen joutuu selaamaan sivuja, jos samaa kasvia on useammassa penkissä. Etsimistä helpottaa kuitenkin numerojärjestys, josta näkee suoraan, onko etsittävä kasvi kenties listan alku- vai loppupäässä. Jokaisen puuvartisen olen merkinnyt karttaan omalla ympyrällään, muut kasvit ainoastaan alueittain. Niistä ei minusta ole mitään järkeä merkitä kappalemäärää.
Uusi pihakartta muuttui simppelimmäksi: koko pihan karttaan on numeroitu eri istutusalueet...
... jotka esitellään yksityiskohtaisemmin seuraavilla sivuilla. Jokainen kasvilaji on numeroitu ja sen mahdollisimman tarkka paikka piirretty karttaan.
Tälla aukeamalla on aurinkopenkki, varjokuja ja keltainen nurkka.
Hankimme edelliseen kotiin nettikirpparilta kapean laatikoston, jolle ei ole ollut oikein järkevää käyttöä tässä kodissa. Viime kesänä huomasin sen sopivan hienosti siemenpussien säilytykseen. Nyt kävin varastot läpi ja järjestelin siemenet odottamaan kevään kylvöpuuhia.
Laatikosto on kodinhoitohuoneessa, jotta sekä siemenaarteeni että pieni orkidea ovat lapsiportin takana turvassa pikkutuhol... puutarhureilta.
Ylimmässä laatikossa on yksivuotisten kesäkukkien siemeniä suunnilleen kylvöajankohdan mukaan lajiteltuna.
Seuraavassa laatikossa syötäviä lajiteltuna vain esikasvatettaviin ja suorakylvöisiin.
Kolmannessa laatikossa on perennojen siemeniä. Vielä pitäisi muutama pussi askarrella lisää, sillä siemeniä on vielä suodatin- ja muovipusseissa
ja jopa talouspaperin sisällä rahkapurkissa!
Kahdessa alimmassa laatikossa on tyhjiä siemenpusseja, nimilappuja ja muuta kylvöissä mahdollisesti tarvittavia pikkutavaroita. Varastoa läpikäydessä huomasin, että joka laatikossa on jonkun verran ylimääräisiä siemeniä. Osan nappasin mukaan syksyllä alennusmyynneistä siltä varalta, jos vaikka innostuisin niitä kasvattamaan ja perennalaatikkoon taisi vähän lipsahtaa syksyn siemenkirjeestä ylimääräistäkin... Säilyypähän noissa itävyydet yleensä aika hyvin, eli kaikkia ei tarvitse onneksi kerralla kylvää.
Eteisen välioveen on mukava ennen joulua askarrella silkkipaperista lumihiutaleita. Lasin takana pysyvät turvassa pikkukätösiltä.
Joutaisivat pikku hiljaa pois, kuten muutkin joulukoristeet.
Viimeiset askartelut olivatkin täällä blogin puolella. Lisäsin sivun ylälaitaan uuden 100 lintua -haasteen ja siirsin vanhan huomaamattomampaan kohtaan. Uudessa haasteessa on linkki sinne, jos jotakuta kiinnostaa käydä kurkkimassa. Kävin myös läpi blogin oikeassa reunassa olevan Kivoja puutarhablogeja -listani, johon en ollut muistanut lisätä kaikkia seuraaamiani blogeja. Yritin löytää kaikki puuttuvat, mutta mainitse toki, jos oma blogisi ei ole siellä, vaikka tiedät minun seuraavan sitä. Ketään ei ole tarkoitus syrjiä :)
Uuden vuoden lumimyräkkä hautasi ennen joulua tehdyt lumilyhdyt kinoksen sisään. Ovat kyllä mielestäni kauniita noinkin.
Mielelläni ottaisin myös vastaan parannusehdotuksia blogin ulkoasun ja käytettävyyden suhteen. Onko jotain, mikä ei toimi tai on muuten vain sekava tai epäkäytännöllinen? Tai onko joku aihe, mistä toivoisit minun postaavan? Iloista uutta viikkoa kaikille!

32 kommenttia:

  1. No nyt on sielläkin aherrettu kirjanpidon ja saäilytyasioiden parissa. Kylläpä sinulla on nyt hienot siemenpussit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella on hyvää aikaa näperrellä ja korjailla pihakartat yms. kuntoon. Kiitos, siemenpusseista tuli ihan mukavan näköiset. Siemenet rapisevat kivasti paperisissa pusseissa :D

      Poista
  2. Ihana katsoa, kun joku järjestelee puutarhapapereitaan ja tekee siemenpusseja.
    Minulla on kaksi mapillista papereita, jotka on vain työnnetty (10 vuoden aikana) sinne odottamaan aikaa, jolloin keskittyisin niihin. Jos saisin ne järjestettyä, olisin aika onnellinen.
    Mutta niinhän se on, että kun asiat ovat järjestyksessä, on hyvä aloittaa uusi puutarhakausi. Tuostahan se lähtisi liikkeelle...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siemenpussit olivat hetken mielijohde, kun sattui tulemaan kierrätystä vailla oleva paperipussi vastaan. Pihakartta olisi pitänyt päivittää jo vuosi sitten, sillä entinen oli todella sekava ja niin moneen kertaan muuteltu, ettei siitä oikeasti saanut enää selvää. Nyt on hyvä ensi kesänä kirjata muutokset uusiin karttoihin ja tilaa riittää, vaikka entiset penkit laajenisivat tai tulisi uusia.

      Poista
  3. Ootpa tehny hyvät siemenpussit ja kaikki näyttäs olevan järjestyksessä. Hieno homma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on kaikki järjestyksessä uutta kasvukautta varten :)

      Poista
  4. Kevät lähenee, täälläkin jo niin hypistellään siemeniä, osa jo kasvamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satokausi pitenee kummasti, kun pääsee aloittamaan näin aikaisessa vaiheessa. Minä aloitan kylvöt vasta parin kuukauden päästä valon ja tilan puutteen takia.

      Poista
  5. Todella siistiä ja järjestelmällistä. Laatikosto on kuin tehty siemenpusseille. Lajittelen siemeniä samaan tapaan, mutta omasta systeemistä en taida kehdata kuvaa laittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laatikosto onkin varmaan tehty juuri siementen säilyttämistä varten! :D

      Poista
  6. Mahtavat siemenpussit olet tehnyt ja muutenkin tuntuu olevan hommat hanskassa.

    VastaaPoista
  7. Hienot siemenpussit, mahtavaa kierrätystä ja sekin vielä että ovat monivuotisia. Muovipussit ovat ärsyttäviä kun pienen pienet siemenet sähköistyvät niihin kiinni, muutaman kerran on mennyt kalliskin siemen hukkaan kun ei siitä ole saanut otetta ja sitten onkin singahtanut ties minne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ajattelin, että jos kerta näen vaivaa ja askartelen siistit pussit, en halua niitä viskata saman tien kylvökauden päätteeksi takkaan. Muovipusseissa sähköistyneet siemenet saattavat lähteä ihan minne tahansa! Minä huomasin sen myös, kun yritin tyhjentää niitä paperipusseihin. Yhdessä minigrip-pussissa olisi vielä muutama pölymäisen pieni siemen, jotka pitää varmaan yrittää veden avulla saada sieltä valuteltua suoraan kylvöruukun pinnalle.

      Poista
  8. Ihanan järjestelmällistä! Itselläni on kaikki siemenpussit yhdessä pahvilaatikossa odottamassa kevään kylvöjä. Yritän pitää niitä jonkinlaisessa kylvöajankohdan mukaisessa järjestyksessä, mutta aina se ei onnistu. Kieltämättä sormet jo syyhyäisivät kylvöpuuhiin, mutta vielä pitää malttaa hetki odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullakin oli ennen pahvilaatikossa, mutta siellä ne eivät pysyneet nätisti pystyssä vaan kaatuilivat ja aina jokin pussi jäi toisten alle piiloon. Pitää tosiaan odottaa vielä kylvöjen kanssa, kun ei ainakaan meillä valo riitä vielä ennen helmikuun loppua yhtään mihinkään taimikasvatukseen. Mutta kevät lähestyy koko ajan :)

      Poista
  9. Kauniit ja kivat siemenpussit ja kätevästi toteutetut.

    VastaaPoista
  10. Ny on käteväntuntuuset siämenpussit ja laatikosto ku niitä varten tehty. Tein muutaman vuaren aijan istutuskarttaa, mutta luavuun siitä, ku kasvit muuttivat ja lisääntyyvät nii vauhrilla, etten peräs pysyny. Ny mialuummin kuvaan kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhdilla ne kasvit minullakin muuttavat paikkojaan ja sen vuoksi edellinen kartta olikin niin sotkuinen :D Uusi karttasysteemi on paljon väljempi, että uskoisin sen pysyvän selkeänä paremmin. Kasvien kappalemäärän lisääntymisen vuoksi muut paitsi puuvartiset on merkitty vain alueena. Alussa minulla oli perennatkin kappalemäärän mukaan kartassa, mutta eihän siitä tullut pidemmän päälle yhtään mitään! Kiitos, sekä siemenpussit että laatikosto toimivat yhdessä oikein hyvin :)

      Poista
  11. Selvästikin on joulusta päästy tammikuuhun, samalla kun riisutaan kaikki jouluhärpäkkeet, tulee into laittaa koko elämä mallilleen. Ehkä tuolla kesän kaipuullakin on oma merkityksensä. Mutta hienot on kuoret ja kokonainen laatikosto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on vielä viimeisiä joulukoristeita jäljellä, mutta puutarhajutut on kaikki tip top odottamassa kevättä :D

      Poista
  12. Suloisia siemenpusseja! Minulla samanlainen vihko, johon olen kartan mökkipihan istutuksista tehnyt. Pitäisi taas piirtää uusi, kun olen muutellut kasvien paikkoja. Kartta on tärkeä, koska keväällä en enää muista kasvien nimiä enkä kasvupaikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Talven aikana häviää osa kasvien nimistä tai vähintäänkin lajikkeista mielestä ja jos on tullut syksyllä siirreltyä kasveja uusiin paikkoihin, ei niitäkään välttämättä keväällä enää muista. Pitkään samassa kohdassa kasvaneet kasvit muistaa paremmin.

      Poista
  13. Jestas mitkä siemenpussit. Olet oikeassa etenkin muovisista niemeniä on hankala saada pois. Hyvän säilytys paikan olet niille saanut ja tervetuloa lukijaksi .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pikkuisen oli taistelua joidenkin siemenien kanssa saada kaikki muovipussista paperiseen. Pitää vielä tehdä ylimääräisiä pusseja uusien siemenien varalle.

      Poista
  14. Onpas käteviä ja kauniita siemenpussukoita! Ja hyvä siemenlipasto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lipaston laatikot ovat juuri sopivia siementen säilytykseen :)

      Poista
  15. Hienot ja kekseliäät siemenpussit, vau! Aivan ihanat muistiinpanot! Minun piti jo viime kesänä mitata pihamme uudelleen ja piirtää siitä päivitetty pihasuunnitelma, mutta se siirtyi tälle vuodelle. Oikein odotan, että lumet sulavat ja pääsee mittauspuuhiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä kun on noita ilmakuvia, niin niistä oli helppo ilman mittanauhaa piirtää pihakartat suunnilleen mittakaavassa. Lumien sulamista kyllä odottaa siitä huolimatta :D

      Poista
  16. Olipa kiva lukea sinun talvikomposti-postaus! Jestas oletpa saanut kompostorin hyvin hukutettua lumeen! Sinähän tarvitset lumikengät kun menet kopostille ;).

    Etsin kesällä meidän vanhemmasta Biolanin kompostorimallista onko siinä suotovesireiät... Jos on niin ne on tukossa.

    Teit hienot siemenpussit! Ja vau miten ihanasti olet järjestänyt siemenet kylvöajan mukaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kun ei pääse kylvöhommiin, niin pakko keksiä jotain siementen kanssa puuhasteltavaa :D Toivottavasti sait kompostoripostauksesta uusiakin vinkkejä. Sinullakin oli kyllä oikein kattava postaus aiheesta. Viime talvena ei tarvinnut edes hirveästi lapioida, että sai kompostorin haudattua, sillä lunta satoi miltei metrin. Siinä kyllä hautautui helposti isommatkin jutut ihan itsestään :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!