Hokkaidokurpitsan mahtisato

Tämän kesän yksi jännittävimmistä hyötykasvikokeiluista on ehdottomasti ollut hokkaidokurpitsa. Siemenet olivat puoleen hintaan, joten kynnys kokeilla moista erikoisuutta madaltui kummasti. Taisin hieman epäillä siementen itämiskykyä, sillä kylvin peräti neljä siementä. Tietysti kaikki itivät enkä raskinut yhtään viskata menemäänkään, joten taimia tuli sitten neljä. Istutin yhden isoon ruukkuun ja loput kolme äitini kukkapenkkiin, johon tarvittiin jotain tehokasta maanpeittäjää pitämään peruskorjattavana oleva lämpäre rikkaruohottomana.

Kasan pohjalla kukkapenkin kurpitsat, päällä kaksi vasemmanpuoleista ruukusta, oikeanpuoleinen mini myös kukkapenkistä.

Jo kesän puolivälissä oli selvää, että ruukkutaimi tulee jäämään ainakin sadon koossa kukkapenkin kasvattien jälkeen siitäkin huolimatta, että äitini puutarhaan eivät sateet juurikaan osu eikä kasteluvettä riitä ihan joka puskalle. Kasvualustakin on aika hiekkaista. Ruukkukurpitsa taas sai tasaisesti vettä ja lannoitusta pitkin kesää. Kukkapenkissä kasvavat taimet alkoivat kukkia melkein pari viikkoa ennen ruukkutainta ja ensimmäiset raakileet olivat jo useamman sentin kokoisia ennen kuin ruukussa näkyi ensimmäistäkään emikukkaa. Ruukusta saatiin lopulta vain kaksi hedelmää: toiseksi ja neljänneksi pienin kaikista. Raakileita oli kyllä useampia, mutta ne kuihtuivat matkan varrella, kuten kävi myös kukkapenkkikurpitsoille. Liekö sitten pölytys epäonnistunut vai eivätkö ravinteet riittäneet kasvattaa enempää hedelmiä? Kukkapenkissä kasvoi viisi oikein kookasta kurpitsaa ja kolme pienempää. Isoimman painon näette alla olevassa kuvassa, seuraavaksi suurimmat painoivat noin 2400g ja sitä seuraavat 1500-1700g. Pienin kukkapenkkikurpitsoista painoi 581g ja omat 876g ja 1024g.

Kotona kaikki kurpitsat tietysti punnittiin. Vaa'an päällä painavin pullukka ja oikeassa alanurkassa omat kaksi.

Koko meille tullut sato painoi yhteensä vaikuttavat 14,46kg. Paremmissa oloissa sato olisi voinut olla määrällisesti suurempi, mutta ensimmäiseksi kokeiluksi tämä oli vallan mainio. Yksi pienehkö kurpitsa jäi vanhemmilleni, jos ihmettelette sitä, että kuvissa on vain yhdeksän kurpitsaa eikä kymmenen. Nyt kurpitsat jälkikypsyvät vielä vähintään parisen viikkoa huoneenlämmössä ennen kuin otamme ensimmäisen syötäväksi. Jälkikypsytys kuulemma parantaa makua. Mikään kiire kurpitsoita ei olekaan syödä, sillä ne voivat säilyä syömäkelpoisena jopa kuukausia, jos vain säilytyspaikka on oikea (8-15 astetta). Huoneenlämmössäkin kurpitsat säilyvät kuulemma pitkään. Täytyy myöntää, että alkuviikosta ruokakaupassa käydessäni tunsin hienoista ylpeyttä, kun vilkaisin hokkaidokurpitsapöytää enkä nähnyt siellä yhtään niin isoa kurpitsaa, mitä meidän kookkain kaveri oli. Punnitsemaan en alkanut, mutta johan sen silmämääräisestikin näki, että isoimmat niistä olivat korkeintaan kaksikiloisia.

Ylpeyttä tunsin myös siitä, kun sain vihdoin aikaiseksi kaivaa pihatien nurmikon alta esiin.

Nurmi leviää raivostuttavasti pihatien laattojen väleihin ja tarttuu niihin kiinni kuin liimattuna. Nurmitupsuja ja varsinkin niiden juuria jäi vielä vaikka miten paljon saumoihin, mutta nyt rappusilta pääsee kuitenkin lompsimaan kuivin kengin autolle. Ennen urakkaa laatoituksen keskellä oli enää kapeimmalta kohdalta 30 sentin levyinen suikale paljasta laattaa, joten ehkä oli jo korkea aika tehdä asialle jotain. Jos vaikka vihdoin ensi kesänä purkaisi kiveyksen pois, repisi heinänjuuret laattojen alta ja tasaisi kiveyksen. Jos ei siis tule mitään "tärkeämpää" tekemistä eteen... Syksyn aikana pitäisi myös kantata kaikkien kukkapenkkien reunukset, niin ne ilmestyisivät siisteinä ensi keväänä lumen alta. Ja kukkasipuleitakin voisi alkaa jo istutella, kun sää on alkanut vihdoin viiletä.

Pelastin ennen viime viikonlopun hallaa tulilatvan kukkapenkistä ruukkuun.

Viime jouluksi ostettu tulilatva pääsi kesäksi kukkapenkkiin täytekasviksi. Se kasvoi sen verran komeisiin mittoihin, että päätin nostaa sen ruukkuun ja kokeilla uudelleen kukittamista. Tulilatvan pitäisi olla täysin pimeässä 14 tuntia vuorokaudessa 5-6 viikon ajan, jotta se virittyisi kukkaan. Toistaiseksi puska on ollut ulkoeteisessä totuttelemassa ulkoilun jälkeen sisälämpötiloihin, mutta aion siirtää sen lähiviikkoina kokonaan sisälle ja aloittaa "pimennyshoidot". Pitää vielä suunnitella tarkemmin pimennysten toteutus, että uudelleenkukitus onnistuisi.

Jos kurpitsat ja tulilatva olivat kasvaneet kookkaiksi, niin tämä on varmaan maailman pienimmäksi jäänyt auringonkukka.

Mittakaavana omat sormeni. Siperianpihdan alla on ankara kasvupaikka.

Viime viikonlopun hallayö oli ensimmäinen laatuaan tänä syksynä. Kosmokset taisivat ottaa eniten osumaa kylmästä mutta muuten puutarha näyttää vielä suht virkeältä ainakin kauempaa katsottuna. Läheltä paljastuu yhdessä jos toisessakin kukassa pieniä ruskettumisen merkkejä mutta se ei haittaa. Naapurin pihlajat ovat punertuneet komeasti ja omissa puistoatsaleoissa alkaa näkyä varovaista ruskaa. Pensasmustikat ovat edelleen vihreinä mutta jospa nekin hiljalleen alkaisivat punastella. Kärhöjen jo alunperinkin vaisu kukinta on hiipunut jo ajat sitten. Vielä löytyy kuitenkin yksittäisiä kukkia sieltä sun täältä. Parhaiten kukkii tällä hetkellä tarhaviinikärhö 'Krakowiak', joka on muutenkin myöhäisin omista kärhöistäni. Tänä vuonna senkin kukinta alkoi paljon normaalia aiemmin, jo elokuun lopulla. Kiva, että se päätti vihdoin aikaistaa kukintaansa, niin ei jää ihan viime hetken iloksi. Nuppuja siinä on sen verran mukavasti, että varmaan yksittäisiä kukkia on vielä talven tullessa, jos ei tule liian kovia yöpakkasia sitä ennen.

Päivän kärhönä tarhaviinikärhö 'Krakowiak'.

Lempeää loppuviikkoa!