sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Tammikuuta kerrakseen

Johan on ollut tammikuu! Perinteisten tammipakkasten sijaan on ollut vesi- ja räntäsadetta, plussakeliä ja pikkupakkasta. Aurinkoa ei ole juuri näkynyt, vaan taivas on ollut paksussa pilvessä. Perjantaina oli sen verran enemmän pakkasta, että aurinkokin näyttäytyi. Paistoi juuri sopivasti silmiin, kun olin töihin ajamassa. Nautin joka hetkestä, sillä valoa ei ole viime aikoina liikaa ollut. Tämäkin päivä on ollut melko valoisa, vaikkakaan aurinkoa ei juuri näkynyt. Sen lisäksi, että se paistaa tähän vuodenaikaan edelleen todella matalalta, taivaalla on ollut myös ohutta pilvenriekaletta, joiden välistä pilkotti vain pikkuisen sinistä. Sekin on kuitenkin parempi kuin seuraavan kuvan taivas, jollainen täällä on jököttänyt päällä suunnilleen lokakuusta lähtien.
Harvat aurinkoiset päivät on paketoitu molemmin puolin paksulla pilvellä ja jopa räntäsateella, kuten eilen lauantaina. Vähän sitä voi kuvastakin erottaa.
Hankikylvöni jäivät ajan puutteessa eteiseen viikoksi ja vasta eilen sain ne vietyä ulos. Vakiopaikkani majapenkin istuimen alla paketoin puolivahingossa syksyllä jänisverkolla umpeen, kun piti saada kärhöt suojattua rusakoilta. Niinpä kylvöksille piti löytää sellainen paikka, jossa lapset eivät juokse niiden päältä. Kaivoin siis kasvimaalle yhden lavakauluksen viereen poteron ja hautasin ruukut sinne. Maa oli sula, joten keväällä on mahdollisesti odotettavissa nopeat hankien vajumiset ja puutarhalla vauhdikas kasvuunlähtö. Toiveet nousivat myös maahan jätettyjen alppiruusuntaimien talvehtimismenestyksen puolesta. Muuten ei tehnyt mieli pyöriä enempää ulkona, sillä tuuli navakasti ja samalla viskeli räntää naamalle. Toppavaatteista ja reippaasta lapioimisesta huolimatta sormet ja varpaat olivat jäässä, kun pääsin sisälle.
Sinne sujahtivat kaikki kuusitoista purkkia.
Styrox-laatikko kanneksi, etteivät kylvökset pääse hukkumaan lumien sulaessa. En löytänyt muuta sopivankokoista kantta, joten kelvatkoot tämä.
Lunta päälle ja pari merkkikeppiä laidoille varmistamaan, ettei kukaan varmasti tallusta päältä.
Kuten kuvista näkyy, meillä ei melkein parin viikon plussakelit ja vesisateet riittäneet sulattamaan maata näkyviin. Talvista on. Kerran olen käynyt lapioimassa jänisverkkojen ympäriltäkin lunta matalammaksi, etteivät rusakot pääse luvattomille apajille. Yllättävän korkeista aidoista ne tulevatkin yli. Huomasin nimittäin perennakylvöksille paikkaa etsiessäni, että jänikset olivat käyneet kasvimaalla popsimassa syksyllä pystyyn jääneitä ruusukaalin varsia. Kasvimaan verkkoaita on metrin korkuinen ja maa viettää kasvimaan ulkopuolella vielä alaspäin, eli ihan helposti ei rusakkokaan siitä pääse yli. Oli ollut maistuvaa evästä, sillä lumet oli niiden kohdalta kaivettu maahan saakka pois. Kuva jäi ottamatta, sillä ehdin ajatuksissani tasata lumet ennen kuin edes muistin, että kamera oli mukana. Toki ennen vesisateita hangen pinta oli melkoisen korkealla, joten varmaan silloin ei tarvinnut kovin kummoista loikkaa ottaa kasvimaalle päästäkseen. Hyvä vain kun söivät, ei minullakaan niille enää käyttöä ollut.
Loistokärhö 'Kaiser' on pupellettu poikki, vain latvatupsu ja tukikepit ovat jääneet jäljelle. Huomatkaa taustalla ohut viiru auringonvaloa.
Hyvin suppean otannan perusteella loistokärhöt näyttäisivät maistuvan rusakoille paremmin kuin niiden vieressä töröttävät syyshortensiat. Sinällään se on minusta mielenkiintoista, sillä kärhöt kuuluvat kuitenkin myrkyllisiin leinikkikasveihin. Ilmeisesti rusakot eivät saa niistä vatsanpuruja. Jätin hortensiat suojaamatta, sillä leikkaan ne joka tapauksessa lyhyemmiksi keväällä. Jospa pitkäkorvat eivät niin hanakasti yrittäisi suojaverkkojen yli, kun tarjolla on myös helppoa sapuskaa. Syysleimujen kuihtuneita varsia oli käyty myös maistelemassa. Se varmaan käykin heinän korvikkeesta. Muuten puutarhassa on kaikki hyvin ainakin maan päällä. Kovasti jännittää maanalaiset tapahtumat. Sulassa maassa on vesimyyränkin helppo kaivella tunneleitaan ja popsia, mitä eteen tulee. Riittävätkö syksyllä istutetut narsissit, laukat, valkosipulit ja pionit kääntämään myyrän nenän takaisin tontin rajan taakse juolavehnänjuurien kimppuun? Myös muita myyriä tuntuu olevan aika paljon. Toivottavasti eivät käy puiden tai pensaiden runkoja jyrsimässä.
Jälkiruuaksi loistokärhö 'Voluceau'. Tämä eväs ei hetkeen lopu, vaikka hanget vielä kasvaisivat.
Ensimmäiset sisällä esikasvatettavat siemenet ovat nyt mullassa. Liekö viikonloppu vai suht valoisa sää syynä, mutta tuli vain yhtäkkiä inspiraatio kylvää jotain. Chilit vaativat pitkän kasvuajan, joten aloitin niistä. Siemenlaatikon uumenista löytyi vastikään ostettujen 'Lombardon' ja 'Hungarian Yellow Wax Hotin' lisäksi myös 2015 kerättyjä melko tulisen, takapotkuisen chilin siemeniä sekä muutama vuosi sitten ihan vain kaupan miedosta punaisesta chilistä otettuja siemeniä. Siispä päätin kylvää niitäkin ja vielä useamman siemenen kun ei ole itävyydestä tietoa. Tuoreita siemeniä meni vain kaksi sorttiaan multaan, miedompaa kolme ja tulista kaikki kuusi jäljellä olevaa siementä. Jos itävät oikein hyvin, jätän vain yhden tai kaksi parasta tainta jatkokasvatukseen. Takapotkuista chiliä on muutama vielä pakastimessa, vaikka kasvatin niitä viimeksi 2019. Niitä on tullut käytettyä hyvin harvakseltaan, kun ainoastaan isännän suu kestää moisia lieskoja. 
Itäkääpä hyvin!
Eteisen kirvatilannetta ei ole vielä ratkaistu. Isoin populaatio oli murateissa, jotka siirsin suoraan suihkuun. Olen suihkutellut niitä parin päivän välein ja aina johonkin on jäänyt kirva tai pari, jotka ovat alkaneet lisiä uudelleen. Siispä muratit eivät ole päässeet vieläkään takaisin eteiseen. Tänään kovensin otteita ja otin teippirullan kirvajahtiin. Lapset auttoivat myös hetken aikaa. Ahkeran teippailun jälkeen muratit saivat vielä suihkun, jotta lattialle karanneet tai teipiltä välttyneet kirvat eivät jää juhlimaan. Kunhan invaasio on taltutettu eikä eteisestä enää löydy muita kirvapesäkkeitä, on aika palauttaa muratit omalle paikalleen.
Vielä yksi joululta jäänyt amaryllis aukoo nuppujaan.
Iloista sunnuntaipäivän jatkoa!

18 kommenttia:

  1. En ole koskaan onnistunut talvikylvöissä, joten olen luovuttanut niiden suhteen. Ainoastaan sellaiset kylvökset ovat joskus onnistuneet, kun olen heitellyt siemeniä maahan syksyllä sen enempiä hoitamatta tai kasvattamatta 😁. Kyllä rusakoille kummasti kärhöt maistuu. Nytkin ovat kierrelleet niiden ympäsillä, vaikka olen suojannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas hankikylvöt ovat onnistuneet parhaiten perennojen kanssa. Ja tietysti nyt kun sanon näin, yksikään purkki ei puske vihreää keväällä :D Jonkun verran viskelen minäkin siemeniä maahan loppukesällä ja syksyllä ja kyllä niistä aina joku taimi ilmestyy. Minusta on kuitenkin kiva puuhailla taimien kanssa ja pyöriä kesällä ympäri pihamaata purkkien kanssa etsimässä taimille sopivia kasvupaikkoja.
      Näyttää tosiaan maistuvan hyvin. Minäkin suojasin alppikärhöjä, tosin yksi jäi vähän heikolle suojaukselle ja yksi pieni kokonaan ilman. Se kuitenkin selvinnee lumen suojissa. Ja vasta nyt tajusin, että taisin unohtaa suojata kokonaan yhden uusista tarha-alppikärhöistä... Sille pitää keksiä jotain suojausta heti huomenna, jos vaikka olisi vielä säilynyt rusakoiden hampailta.

      Poista
  2. Minulta jää nyt hankikylvöt näiden epävakaisen säiden takia, onneksi kylmäkäsittelyä vaativia ei ole paljon ja jaksottamalla mahtuvat hyvin jääkaappiin. Kärhöt ovat jänisten herkkua, ihmeesti kestävät muitakin myrkyllisiä kasveja kuten näsiää. ja ruusunpiikkejä, mitä piikikkäämpi ruusu niin sitä suurempaa herkkua tuntuu olevan. Menestyksekkäitä kylvöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut harvinaisen kummallinen tammikuu säiden puolesta. Ei taida jäniksiä myrkkykasvitkaan estää. Noiden piikikkäiden kasvien syömistä vähän ihmettelen. Kuinka jänöt pystyvät syömään niitä ilman että suu on täynnä haavoja tai suoli puhki? Onneksi loistokärhöt paleltuvat joka tapauksessa talvella, niin voi huoleti jättää ne pupujen ruuaksi. Kiitos! Menestystä myös sinun kylvöillesi!

      Poista
  3. Hitsi, minäkään en ole tullut vielä laittaneeksi mitään kylvöksiä paitsi tuoksuherneet kellarissa lampun alla (kokeilu). Siemeniä olen kyllä keräillyt ja ainakin yhtä Penstemonia aion kylvää jo nyt talvella. Pitäisi vain hakea ensin kylvömultaa kun on hiekkakin lopussa niin en voi tehdä omaa sekoitusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässä mikään kiire vielä olekaan. Teillä siellä etelässä ehtii hyvinkin vielä odotella kylvöjen kanssa, jos ei nyt joku kasvi satu tarvitsemaan useamman kuukauden mittaista kylmäkäsittelyä. Kaupoissa alkaa olla jo ihan hyvin kylvömultia saatavilla.

      Poista
  4. Oh miten paljon lunta teillä vielä on! Meillämeinaa paikoitellen tulla maa näkyviin, mutta sittenpä se päättää tupruttaa luntaa vähintään viisi senttiä ellei enemmänkin 😂 eli toistaiseksi talvisissa oloissa ollaan 🤭 Jänikset ei pääse meillä suojattujen puiden luo, kun lunta on sen verran vähän, mutta kärhöt saattavat saada kyytiä 😅
    Toivottavasti kylvösi onnistuvat hyvin! Minulla pesusienikurkku lähti jo kasvamaan 😅🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On paljon ja yön aikana satoi melkein viisitoista senttiä lisää. Oli aika raskasta kolata, kun lämpötila on plussalla. Toivottavasti alppikärhösi ovat hyvin suojattuina. Loistokärhöjen syöminen ei haittaa, kun versovat joka tapauksessa juuresta uudelleen mutta alppikärhöjen kohdalla kesän kukinta menetetään, jos jänöt popsivat ne kitaansa.
      Olipa pesusienikurkulla vauhtia! Vastahan kylvit niitä.

      Poista
  5. Meillä täällä oli jossain vaiheessa eniten lunta suomessa mutta ei nyt enää . Lumi on huvennut olemattomiin . Hyvin olit kuvanut nuo hankikylvöksien eri vaiheet ei jää varmaan kenellekään arvailujen varaan . Ilmat on ollut kurjia ja mökilläkin on piha ihan jäässä . Minulla on jatkuvasti piikkikengät jalassa . Olemme käyneet siellä joka viikko lämmittämässä ja joka kerralla on tuvassa ollut hiiri litskussa . Mistä hemmetistä ne tulee sisälle . No ehkä keittiö remontin myötä saadaan kaikki listat paikoilleen ja niiden tulo estettyä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelä-Suomessa on lumitilanne muuttunut kyllä todella nopeasti tänä talvena. Täälläkin on ollut nastakengät tarpeen, tosin nyt tilanne parani, kun satoi viitisentoista senttiä tahmeaa nuoskalunta. Kyllä ne hiiret reitit löytävät, mahtuvat jopa sentin rakosista. Toivottavasti keittiöremontti auttaa mökin hiiritilanteeseen.

      Poista
  6. No onpas teillä ollut matalapaineinen tammikuu. Meillä lounaassa on puolestaan ollut yllättävän paljon aurinkoisia päiviä, matalapaine taitaisi olla meille tavanomaisempaa. Itse olen kyllä ollut kaupungissa Ransun lääkärikäyntien takia nyt aika paljon. Etelärannikolla on puhelinkeskustelujen mukaan ollut huomattavasti enemmän harmaita päiviä kuin lounaissaaristossa. Mielenkiintoista.
    Ei sitten mikään ihme, että olet ollut puutarhatalviunessa, hankien ja harmauden keskellä. Hieno juttu, että kylvöt tuli kumminkin tehtyä, pienestä se joskus lähtee ja eipä tässä vielä mikään kiire puutarhan kevättöihin olekaan.
    Toivottavasti myyriä ei pihallasi ole ja jänikset pysyisivät poissa tärkeiden kasvien luota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ihme keliä on ollut koko kuun. Ei sillä, ihan hyvä on, ettei ole ollut paukkupakkasia. En kyllä vesisateistakaan nauti mutta eipähän ole tarvinnut palella. Aurinkoisilla pakkassäillä vain huomaa miettivänsä paljon enemmän kylvöjä ja kukkajuttuja kuin harmaalla sadesäällä. Luulisin, että kyllä se puutarhavaisto alkaa hyrrätä, kunhan pääsee ensin vauhtiin.
      Toivottavasti Ransun toipuminen etenee hyvin.

      Poista
  7. Sinulla on hankia lainattavaksi meillekin, joilta lumet ovat lähes kokonaan sulaneet. Viime yön ja aamun vesisade toi maata näkyviin entistä enemmän. Ihme talvi ollut. Aurinkoakin on nähty varsin niukasti. Tänään vähän vilahti, mutta taas on taivas täydessä pilvessä.
    Jäniksille on kelvannut kärhöt erinomaisesti. Sen sijaan syyshortensiat ovat yleensä meillä saaneet olla rauhassa ilman verkkojakin. Osan niistäkin verkotan varmuuden vuoksi. Viime talvena jänikset nakersivat alppikärhön tyvestä poikki. Verkotin sen päästäkseni nauttimaan alppikärhön keväisestä kukinnasta. Kävin lauantaina kävellen kaupassa, jolloin matkalla näin surullisen tehokkaasti kalutun nuoren omenapuun erään talon pihalla. Puun ympärille oli laitettu sellainen 60-senttinen koristeverkko, joka ei pitele rusakoita ulkopuolella edes lumettomaan aikaan.
    Toivotan surkeaa loppua eteisen kirvoille ja menestystä tuoreille kylvöille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vaikka lahjoittaa puolet lumista, ei tarvitse palauttaa takaisin. En sentään ole ainut, joka ei ole päässyt näkemään aurinkoa pitkään aikaan.
      Ei täälläkään ole hortensioita juuri maisteltu. Joskus ohikulkiessaan ovat saattaneet jänöt napsaista jonkun oksankärjen mutta yhtään hortensiaa ei ole parturoitu ihan sängeksi. Alppikärhöjen mutustelu harmittaa todella. Säikähdin jo eilen illalla kun muistin unohtaneeni keväällä saadun 'Pink Dreamin' kokonaan ilman suojaa. Onneksi rusakot eivät olleet löytäneet sitä. Laitoin tänään kuusenoksia sen ympärille. Voi omppupuuparkaa! Facebookin puutarharyhmissäkin näkee surullisen usein puhtaaksi kaluttuja omenapuita, joilla on ollut vain minimaaliset verkot. Rautakaupoissa pitäisi olla verkkorullissa ohjeistus, kuinka korkealla verkolla suojataan mitäkin kasveja. Silloin (ehkä) kokemattomammatkin puutarhurit osaisivat suojata kasvinsa paremmin.
      Kiitos!

      Poista
  8. Täällä edelleen kylvöt aloittamatta, mutta sormia alkaa kyllä jo syyhyttää. Viikonloppuna pitäisi käydä ostamassa kylvömultaa, niin sitten...
    Meillä ristihuulet on niin tyhmiä, että ovat syöneet kahdesta koristeomenapuusta valojohdot poikki useasta kohtaa. Luulivat vissiin lakerinauhaksi. Tai sitten päättivät säästää sähköä...Ehkä vähän oksiakin on napsittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvömullan puute hillitsee kyllä kylvöjen aloittamista melkoisesti. Vai sellaisia kokeilunhaluisia sähkönsäästäjä-jäniksiä teillä liikkuu. Maistui vissiin hyvältä kun ei kertapuraisu riittänyt :D

      Poista
  9. Tsemppiä hankikylvöillesi! Minäkään en ole suojannut hortensioita, ihan riittävästi on verkotettavia kasveja, joten jotkut on vaan jätettävä ilman verkkoja.
    Toivottavasti pääset pian ihastelemaan uutta chilien kasvua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinulla varsinkin on verkotettavaa yllin kyllin. Hortensiat onneksi versovat mainiosti ja kukkivat hyvin, vaikka niitä olisi jänöt typistelleet reilusti. Pääseepähän itse helpommalla kun ei tarvitse leikellä niitä keväällä niin paljoa. Vielä ei näy chileissä taimia mutta jospa ne sieltä alkaisivat pikku hiljaa nousta.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!