Kesäkuun hempeä loppu

Niin se vain kesäkuukin hujahti loppuunsa ja miten helteisissä tunnelmissa se päättyykään! Olen nauttinut lämmöstä, vaikka kieltämättä muutama aste vähempikin riittäisi hyvin. Ei passaa kuitenkaan valittaa, kun en kylmästä tykkää ollenkaan. Nyt kerätään kesän valoa ja lämpöä varastoon ja muistellaan talvipakkasilla sitä kaiholla.

Nimetön pioni alkaa kukkia ensimmäistä kertaa. Viime kevään nuput vei halla mutta tänä vuonna kukkia on tulossa monta. Tämä yksilö on aurinkopenkissä, kaverina bellistä ja isotähtiputkea.

Atsaleojen lisäksi myös nietospensaat kukkivat tänä vuonna aika huonosti. Kumpaankin tuli vain joitakin kukkarykelmiä kun ennen ovat kukkineet valkoisenaan. Tämän kaverina kukkii vielä vaaleanpunaisia rönsyakankaaleja.

Vuosikausien odottelun jälkeen vihdoin yksi isorikoista kukkii. Kannatti siirtää nämä viime kesänä toiseen paikkaan. Ehkä ensi vuonna kukkivat runsaammin.

Yleensä oikeanpuoleinen puistosyreeneistä on kukkinut heikommin kuin kaksi muuta mutta tänä vuonna tilanne on kääntynyt päälaelleen.

Monta vuotta kasvattelemani mysteeripensas alkaa aukoa ensimmäisiä kukkiaan ja valitettavasti nuokkusyreenin sijaan se taitaa olla ihan tavallinen puistosyreeni. Tulimme äitini kanssa siihen tulokseen, että hän on vain halunnut uteliaisuuttaan kokeilla, kuinka syreenin pistokkaan saa juurtumaan. Nyt on ihan oikeaa nuokkusyreeniä juurtumassa minulle, sillä puistosyreenistä tulee aivan liian kookas siihen kohtaan, mihin mysteeripensaan olin istuttanut. Pienempänä ja sirompana pysyvä nuokkusyreeni sen sijaan sopisi juuri siihen täydellisesti. Toivottavasti edes yksi pistokkaista juurtuisi ja pääsisi aikanaan puistosyreenin tilalle. Olen noita edellisen kuvan puistosyreeneitä saksinut ronskilla kädellä joka kesä kukinnan jälkeen, jotta saisin ne pidettyä vähän matalampina ja latvukseltaan pallomaisina, 2-4-runkoisina pikkupuina. Nyt niiden latvojen leikkaamiseen tarvitsee jo tikkaita, joten ehkä joudun jossain vaiheessa luopumaan latvan muotoilusta. Alhaalta aion edelleen napsia runkoja esiin jo senkin vuoksi, että kuunliljat mahtuvat paremmin niiden alle. Olen sitä paitsi aina ihaillut puumaisiksi kasvatettuja syreeneitä, joiden alaosissa näkyy paksut, komeat rungot eikä tiheää pusikkoa.

Tarha-alppikärhö (vai kruunukärhö?) 'Purple Dream' on alkanut vihdoin kukkia.

Kivikkorinteessä hopeahärkit ja kangasajuruohot kukkivat kauniisti. Kiven kolosessa yksinäinen seittimehitähti kukkii myös ja harmonista tunnelmaa rikkoo joka paikkaan levittäytyvä keltamaksaruoho.

Keltaisessa nurkassa päivänliljat kukkivat runsaasti ja tuoksu on sen mukainen. Keltamaksaruohoa on täälläkin.

Yllätyksiltä ei voi puutarhassa välttyä, vaikka kuinka huolellisesti tekisi ja suunnittelisi jutut. Varsinkin siemenet ovat hyvin huomaamattomia, kekseliäitä ja nopeita siirtymään paikasta toiseen. Eikä kaikkia siementaimia viitsi kitkeä poiskaan kun ei tiedä, kuinka kauniita kukkia niistä aikanaan tulisikaan. Olen parin vuoden ajan ihmetellyt kivikkorinteessä hopeahärkkien seassa kasvavia sipulikukan lehtiä. Kuvittelin niiden olevan helmililjan tai ukkolaukan siementaimia ja annoin vain olla niillä sijoillaan. Nyt lehtien sekaan olikin ilmestynyt kukkia mutta eipä osunut kumpikaan veikkauksistani kohdilleen.

Ilmeisesti äidiltäni on tullut salamatkustajana hopeahärkin sekaan lehtolaukkaa. Saavat siirron johonkin parempaan paikkaan.

Punavalkoisen, matalahkon akileijan siementaimista yksi oli tällainen tavallinen tummanvioletti ja korkea lehtoakileija. Kukinnan jälkeen matka käy kompostiin.

Ja tässä sellainen mitä niiden akileijojen piti olla.

Itselleen tuntemattomien kasvien jakaminen on aina jännittävää. Silloin se muuttuu kaksin verroin jännittävämmäksi, jos juurakko osoittautuu erilaiseksi, mitä on kuvitellut. Viime syksynä jaoin sekä rantalaukkaneilikkaa että kivikkotörmäkukkaa. Jälkimmäisen jakaminen onnistui helposti ja kaksi kolmesta taimesta lähti hyvin virkeänä keväällä kasvuun. Kolmaskin alku on lähtenyt kasvamaan, mutta se on selvästi huonokuntoisempi kuin muut. Rantalaukkaneilikan jakaminen oli sen sijaan varsin haastava toimenpide, sillä mätästä ei tuntunut saavan lohkeamaan millään ja kahteen jakotaimeen jäävät juuret olivat niin pieniä, etten uskaltanut istuttaa paloja edes kivikkorinteeseen. Lykkäsin taimet aurinkopenkin puolelle kärhön juureen, jotta ne eivät kuollessaan tekisi rumaa aukkopaikkaa kivikkoon. Sieltä ne kumminkin molemmat lähtivät sen näköisinä kasvuun kuin eivät olisi mitään kummallista huomanneetkaan ja kukkivat yhtä hyvin kuin kivikkorinteessä oleva yksilö. Ne jäävät nykyisellä paikallaan vähän turhan piiloon, joten jossain vaiheessa niitä odottaa siirto näkyvämpään kohtaan.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink' kukkii kivikkorinteessä nukkapähkämön ja kivikkomehitähti 'Dark Beautyn' kaverina.

Loistokärhö 'Omoshiro' on aukaissut ensimmäiset kukkansa. Pienet lehdet sen seassa kuuluvat tarhaviinikärhö 'Krakowiakille'.

Meillä oli alkuviikolla muutaman päivän ajan sukulaisia kylässä. Aika meni seurustellessa, grillaillessa ja lapsia uimarannalle viedessä. Heti ensimmäisenä iltana tiputin vahingossa kännykkäni patiolle ja tietysti näyttö alaspäin ja suojakotelo auki. Kuului hyvin sievä pläts ja näyttöön tuli kerralla komea hämähäkinseittikuvio ja pieniä sirpaleita mureni isoimmista röpelöistä. En kiellä, etteikö yhdellä "kuplavesilasillisella" olisi saattanut olla jotain osuutta kömpelyyteen. Känny oli jo ostettaessa vanhaa mallia, joten uuden näytön sijaan päätin valtuuttaa isännän etsimään minulle kokonaan uuden puhelimen. Puolet eilisestä päivästä menikin sitten uutta luuria asennellessa ja tietoja siirrellessä. Onneksi ainoastaan whatsapp-viestit jäivät siirtymättä eikä hermokaan meinannut mennä kuin pari kertaa.

Se siitä luurista... Äiti näytti sitten lapsille esimerkkiä, kuinka kännykälle käy, kun sitä käsittelee huolimattomasti. En suosittele kokeilemaan perässä.

Uudella puhelimella piti kokeilla kukkien kuvaamista. Itse risteytetty pioni Minna-Elina (emona perintöpioni 'Elina', isänä 'Karl Rosenfieldt') alkaa avata tämän kesän ensimmäistä kukkaansa.

Ja tässä sama pionilajike kuin ensimmäisessä kuvassa mutta eri penkissä kasvava yksilö. Tähän sattui minusta varsin ihana väriyhdistelmä.

Helteistä pian alkavaa heinäkuuta ja toivottavasti sopivasti sadettakin välillä!

Kärhötukia ja yleisnäkymiä

Blogin synttäreihin liittyvässä arvonnassa talvella haastoin teidät keksimään minulle puutarhaan liittyviä haasteita tai tehtäviä toteutettavaksi. Navettapiian ehdotus oli uuden kärhötuen teko, joten tässäpä tulee. Työvaiheista ei ole kuvia, mutta eipä niissä nähtävää juuri ollut. Ymmärrätte varmaan idean ihan kirjallisenakin.

Kellarissa talvetettu 'Samaritan Jo' ehtikin meillä ensimmäisenä loistokärhönä kukkaan.

Ensimmäinen tuki syntyi varjokujalle, johon päätin laittaa ruukussa talvetetun 'Samaritan Jo' -kärhön kasvamaan kokoa. Varjokujan laidoilla on molemmin puolin isoja oksankarahkoita köynnöstukina ja muuten vain koristeina, joten halusin kärhöllekin tyyliin sopivan tuen. Valitsin tueksi hyvin käkkyräisen syreenin oksan, sillä matalakasvuinen ja toistaiseksi aika pieni kärhö tuskin ehtii tämän kesän aikana peittää koko tukea. Siispä oksankin oli oltava tarpeeksi mielenkiintoinen siltään katsottavaksi. Naulasin oksan muutamalla naulalla maassa makaavaan painavaan, käppyräiseen syreenin rungonpätkään, joten koko komeus seisoo itsekseen tukevasti pystyssä ja kärhöruukku on sen edessä.

Kärhö tukineen pääsi varjokujan alkupäähän. Oksa on vähän liian järeä kärhön itse kiipeiltäväksi, mutta joudanhan minä sen verran sitä sitomaan narulla kiinni, että pääsee ylöspäin.

Toisen kärhötuen tekemiseen suostuttelin isäni. Suunnittelin kuvan ja annoin mitat, joiden pohjalta hän hitsasi kaksi tukea harjateräksestä tai mitä se nyt olikaan viralliselta nimeltään ja maalasi ne mustiksi. Ensimmäisen laitoin kärhökaaripenkkiin ja toisen etupihalle aurinkopenkkiin. Kummankin tuen kuvaaminen on haasteellista, sillä musta ei oikein meinaa erottua metsäisestä taustasta ja etupihalla pitää vältellä naapureita. Tuen alaosa on ihan "perus" kärhötuen mallilla tehty, mutta yläosassa pystyosien liitoskohdan yläpuolella raudat on väännetty aaltoilemaan. Korkeutta kummallakin on reilu parisen metriä, joten eivät jää ihan heti pieniksi. Kaupan köynnöstuet ovat usein aika matalia ja rimpuloita, joten on kiva, että joku lähipiiristä osaa ja suostuu tekemään käytännöllisempiä malleja. Kiitos iskä!

Kärhökaaripenkin 'Omoshiro' ja 'Krakowiak' saivat toisen tuista. Ei tuosta paljoa selvää saa, mutta otetaan sitten talvella lumea vasten parempi kuva.

Edellisen kuvan taustalla vasemmassa reunassa näkyy puutarhakompostia, joka ei nyt ehkä puutarhan kaunein elementti yleensäkään ole. Viime kesän puutarhajätteet ovat laudoitetun puolen takana mustalla muovilla peitettynä jälkikypsymässä ja oikealla puolella on tämän kesän tavaraa. Viime viikolla hain työkaverin tallilta hevosenlantaa muutaman säkillisen maatumisen vauhdittajaksi. Palaminen on nyt käynnistynyt, sillä kasa tuntuu jo päälle päin lämpöiseltä. Infrapunalämpömittarilla mittasin kasan kylkeen tehdystä reiästä tasan 50 astetta, joten kyllä siellä luulisi rikkaruohojenkin nyt palavan. Komposti on nyt puolillaan ja käytin siihen yhden 45 litran multasäkillisen laitumelta kerättyä lantaa ja yhden samankokoisen säkillisen lannansekaista olkipehkua. Yksi säkillinen laitumen tuotosta jäi vielä odottamaan kompostorin täyttymistä. Nyt on menossa lemmikkien kitkentäurakka, joten viimeinenkin säkki lantaa pääsee varmasti lähipäivinä kompostiin.

Kärhökaaripenkin tänä kesänä tehty laajennusosa on sinistynyt kun rönsyakankaalit alkoivat kukkia. Muutama iso taimi on vielä tulossa tähän päätyyn keskipolulta kunhan helteet vähän hellittävät.

Laajennuksen tämäkin puoli näyttää jo vehreämmältä. Isoilla kuunliljan taimilla saa nopeasti täyden näköistä istutusta ja bellikset tuovat myös väriä.

Atsaleoista 'Tarleena' kukki tänä keväänä näyttävimmin eikä siinäkään ole kuin kourallinen kukkia. Tämän ympäriltä lemmikit on jo suurimmaksi osaksi kitketty.

Reilu metri 'Tarleenasta' ylöspäin kukkii ensimmäistä kertaa tällainen hauska hörhelöinen akileija. Siemenet ovat peräisin Maatuskalta (Selätön puutarhuri -blogi). Tästä en vielä ehtinyt kitkeä lemmikkejä.

Haketusurakka on nyt ohi. Seuraavaksi pitäisi asetella lisää sanomalehtiä polun peitoksi ja levittää hakekasa. Ukkolaukat sopivat kauniisti kirjaviin kuunliljoihin ja alppiruusu 'Mikkeliin'.

Keijupuutarhan takana kukkii vielä lemmikkejä. Varjorikko sekä nimetön haltiankukka ovat juuri aloittaneet.

Tällä alueella kiertelee nyt harakkapoikue, joka tekee välillä kepposia. Kivien ja keppien siirtelyn lisäksi ne ovat kiskaisseet yhden sinikatanan taimen irti ruukustaan ja kakkineet melkein kaikille istuskelupaikoille ja pation ruokapöydälle. Niiden takia en ole tuonut vieläkään keijupuutarhan keijuja paikoilleen, sillä löytäisin ne varmasti kohta jostain aivan muualta tai jopa palasiksi nokittuina. Harakanpoikaset varmasti rauhoittuvat pian kun oppivat sopivammat ruoka-apajat.

Patiopenkki kukkii: etualalla kivikkosuopayrtti levittäytyy laatoitukselle, kiven juurella sammalleimu 'Candy Stripes' ja korkeimpana päivänkakkara 'May Queen'. Pensasryhmän päädyssä sinisenä kukkii pikkuampiaisyrtti.

Hellekelillä puutarhatyöt ovat edistyneet lähinnä hetken aikaa aamupäivällä ja toinen lyhyt tuokio viiden jälkeen illalla. Päivät olen käyttänyt lasten vaatekaappien penkomiseen (missä välissä kumpikin on niin paljon kasvanut?) ja talvivaatteiden, peittojen sekä villavaatteiden pesuun. Pyykkikone on laulanut tunti toisensa jälkeen monena päivänä mutta kuivausrumpua ei ole tarvinnut käyttää kun pyykit ovat kuivuneet jopa nopeammin ulkosalla. Tänä kesänä pensasryhmän pensaat ovat jo niin suuria, että ei ole tarvinnut naapureille esitellä pyykkitelineessä kulloinkin roikkuvia pyykkejä. Itse asiassa koko pyykkitelineen saa nostettua kodinhoitohuoneesta talon eteen ilman, että kukaan naapureista näkee, mitä siinä puuhataan. Pensasryhmän yksi tavoite on siis nyt täytetty.

Kivikkorinteen vanhaa osaa ja aurinkopenkkiä. Hopeahärkit aloittelevat, niiden vieressä sinilemmiö. Yläreunassa pikkuampiaisyrttiä ja kiven vieressä tarhakeijunkukka 'Hans'.

Jos muu puutarha on näyttävimmillään heinä-elokuussa, niin kivikkorinteen tähtihetki on näin juhannuksen tienoilla kun moni maanpeittokasvi kukkii komeimmillaan. Sammalleimut, kangasajuruohot ja hopeahärkit muodostavat värikkäitä lämpäreitä, joista ei paljoa lehtiä näy ja lisäksi rinteessä on paljon yksittäisiä kukkijoita, jotka eivät ole vielä ehtineet levitä laajemmiksi kasvustoiksi. Meillä on ollut sen verran tuulista, että perhosia on ollut vähemmän liikkeellä. Muutamia sinisiipiä ja kangasperhosia olen kuitenkin nähnyt. Olen kovasti odottanut ritariperhosta, sillä usein sen näkee juuri rönsyakankaalien ja sammalleimujen kukinta-aikaan. Tai sitten en ole vain sattunut olemaan oikeaan aikaan päivystämässä kukkien luona.

Kivikkorinteen pitkällä sivulla kukkii lisää 'Hansia' (ihan takana), sammalleimuja keskemmällä ja kangasajuruohoa kiveyksen vieressä. Keltaiset täplät ovat keltamaksaruohoa, joka täyttää kivien kolosia vähän siellä sun täällä.

Mukavaa helteisen viikon jatkoa ja kuunvaihdetta!

Kukka lautasella, osa 1

Tänä vuonna otin yhdeksi kasvimaan teemaksi syötävät kukat. Laajensin sitä myös muuhun puutarhaan sen verran, että tutkin, mistä meiltä löytyvistä luonnonkasveista, perennoista ja pensaista uskaltaa kerätä salaatin, jälkiruokien tai juomien koristeeksi kukkia. Netistä löytyy vaikka miten paljon listoja syötävistä kukista mutta enpä kovin moneen sellaiseen törmännyt, jossa olisi kerrottu kukkien mausta mitään. Siispä sellainen täytyi tehdä itse. Tähän ensimmäiseen osaan keräsin meillä näin juhannuksen aikaan kukkivia lajeja. Talven aikana hyvin suunniteltu asia unohtui kevätkiireissä kokonaan, joten aikaisemmat kevään kukkijat jäivät kokonaan maistelematta. Tästä voi kuitenkin etsiä enemmän tai vähemmän maistuvia vinkkejä juhannusherkkujen koristeeksi.

Värikäs kattaus syötäviä kukkasia.

Ahkeraliisa: aika mauton alkumaku, pureskellessa paljastuu miedon kirpeähkö jälkimaku. Ei pilaa jälkkäriä, vaikka sattuisi suuhun livahtamaan.

Ahomansikka: terälehdet hieman karvaita ja kukkapohjus varsin pahan makuinen. Söpö koristeena, mutta mieluummin mansikat mansikoina kuin kukkina.

Bellis eli kaunokainen: miedosti kirpeä, valkoisen ja vaaleanpunaisen välillä ei ollut maussa eroa. Keskusta maistuu pahalta, joten vain terälehtiä kannattaa maistella. Ei pilaa jälkkäriä tämäkään.

Vasemmalta lähtien: metsäkurjenpolvi, lemmikki ja sen alla metsätähti, ahomansikka ja ylimpänä oikealla ahkeraliisa.

Koiranputki: maistuu juuri sille mille tuoksuukin, melko vahvasti pistävän makuinen siis minusta. Samannäköinen mutta huomattavasti paremmalta maistuva korvike koiranputkelle on saksankirveli, jonka kukat maistuvat vahvasti anikselle kuten muutkin osat kasvista. Sen kukkia en huomannut ottaa kuvattavaksi, vaikka se silloin jo kukkikin. Postauksen lopussa sitä vilahtaa pikkuisen yhdessä kuvassa.

Kurjenpolvi: ruohoinen, yöks. Kuvaan päässyt metsäkurjenpolvi maistui yhtä pahalta kuin juuri ensimmäisiä kukkiaan aukova peittokurjenpolvikin. Kukkikoot muualla ja pysykööt poissa ainakin minun lautaseltani!

Laukat: ruohosipuli ei meillä vielä kuki, mutta periaatteessa kaikkien laukkojen kukat ovat syötäviä. Maistelin ukkolaukkojen ja sorjalaukka 'Mount Everestin' yksittäisiä kukkia eivätkä ne hassummilta maistuneet. Maku oli aika vahvan sipulinen, joten niillä koristelisin lähinnä suolaisia syötäviä ja salaatteja. Lautaselle en niitä kerännyt, mutta postauksen lopussa näkyvät kuvassa.

Vasemmalla metsätähden alla päivänkakkara, keskellä kaksi eri väristä bellistä ja oikealla kaksi eri väristä orvokkia.

Lemmikki: aika mauton. Kukkia kunnon lemmikkimereen tulee niin valtavasti, että voisi aivan hyvin koristella isommankin porukan ruuat vaikka koko kesäkuun ajan eikä se silti näkyisi kukkapenkissä.

Metsätähti: raikkaan kirpeähkö, ketunleipämäinen. Ihan kiva maku, joka yllätti ainakin minut. Kuvittelin sen jostain syystä melko mauttomaksi. Tätä kelpaa hyvin käyttää koristeena.

Orvokki: vähän pahvinen, pitkään pureskellessa alkaa maistua "vihreältä". Kumpikaan meillä kukkivista väreistä ei hurmannut maullaan. Keto-orvokki (ei kuvaa) sen sijaan maistui hieman paremmalta; se oli makeampi ja samalla raikkaampi.

Päivänkakkara: makeahkon ruohoinen, sama maku kuin katkottujen varsien tuoksu. Kuten belliksessä, myös päivänkakkarasta kannattaa maistella ainoastaan terälehtiä.

Voikukka: yllättävän makea, paras näistä jos saksankirveliä ei lasketa. Ja voikukastakin otetaan maisteluun siis vain terälehdet, vihreät osat maistuvat karvailta. Koristeena voikukka on vähän haasteellinen, sillä se ei pysy kauniisti auki varrestaan irrotettuna. Yksittäisiä terälehtiä voi kuitenkin hyvin ripotella koristeeksi.

Voikukan tunnistavat kaikki ja sen vieressä koiranputki. Saksankirvelin kukinto näyttää melko samalta kuin koiranputken, mutta on vain kookkaampi ja pörheämpi.

Olen tähän listaukseen varmistanut Myrkytystietokeskuksen sivuilta kasvien myrkyttömyyden. Jos haluatte maistella muita puutarhan tai luonnon kasveja, kannattaa ehdottomasti varmistaa niiden turvallisuus.

Huom! Astmaatikot ja allergikot maistelkaa kukkia vain omalla vastuulla!

Kukat kukkalautasella. Lautanen on Arabian Illusia -sarjan leipälautanen.

Hyvin kattava luettelo syötävistä kukista ja myös tietoa monen mausta löytyy Kuu Yrttitarhassa -blogista. Luettelon 1. osaa pääset lukemaan tästä ja tästä toista osaa. Siitäpä vain puutarhurin tyyliin sopivia aterioita koristelemaan!

Eilen illalla kaksi harakanpoikasta istui niin somasti majan takaseinällä, että oli ihan pakko napata kuva metallinhohtoisista kaveruksista. Alareunassa näkyy kuvista puuttumaan jääneitä laukkoja ja vähän saksankirveliäkin.

Leppoisaa, lämmintä ja turvallista juhannusta!

Alppikärhöt kukassa

Luulin, ettei rusakoiden syömiin alppikärhöihini tulisi lainkaan kukkia mutta kyllä niihin jokunen kukka ilmestyi. Parhaiten kukkii tarha-alppikärhö 'Albina Plena', jolle sentään olin tajunnut varmuuden vuoksi laittaa pikkuisen suojausta. Unohdin vain koko asian silloin kun hangen pinta nousi esteitäni korkeammalle ja niinpä kärhöstä ehti lähteä suunnilleen puolet pitkäkorvien ahnaisiin kitoihin. Onneksi sentään rusakot eivät olleet katkoneet versoa sieltä, toista täältä, vaan syöneet järjestelmällisesti verson kerrallaan latvasta tyveä kohti niin pitkälle kuin ylsivät. Ei sentään tarvinnut siivota niiden jäljiltä turhan päiten maistiaisiksi katkottuja versonpätkiä.

Kukkia on ihan hyvin siellä missä niitä edes on.

Kärhö peitti viime kesänä melkein koko seinäkkeensä, nyt ehkä neljäsosan. ja kukkiakin on vain tässä yhdessä kohdassa.

Onneksi 'Albina Plena' on lähtenyt reippaasti kasvuun ja peittää syksyyn mennessä varmasti ainakin saman verran seinäkkeestä kuin ennen jänisten parturointia. Olen nyt yrittänyt ohjailla sen uusia versoja tasaisesti joka suuntaan, jotta seinäkkeeseen ei jäisi isoja aukkoja. Syksyllä pitää laittaa joka ikinen alppikärhö yhtä hyvin pakettiin kuin kaikki muutkin jäniksiltä suojattavat kasvit.

Luulin, etteivät erittäin pahasti syödyt siniset alppikärhöt kukkisi lainkaan, mutta yhteen versoon oli jäänyt kukkasilmu. Tämä kärhö ei edes kukkinut viime vuonna, joten sen värikin varmistui.

Tämän sinisen alppikärhön seuralaiseksi reilun puolen metrin päähän istutin viime kesänä yhden 'Albina Plenan' pistokastaimen. Sen kasvuunlähtö oli hyvin epävarmaa (tarhurin huolimattomuutta) ja juuristo pieni, joten samaan kuoppaan pääsi yksi äidiltäni tullut yhtä epävarman näköinen sinisen alppikärhön siementaimi. Unohdin kesän aikana seurata kärhöjä, mutta ilmeisesti kumpikin on hyvin hengissä. Ainakin versoja on noussut useita ja 'Albina Plena' teki jopa yhden pikkuruisen kukankin. Olen tässä mietiskellyt siniselle uutta paikkaa, sillä valkoinen ei tule muuten pärjäämään sille. Majan ympärille on istutettu nimittäin kolme muutakin alppikärhöä, joista ainakin kaksi on sinisiä, joten yksi joutaa aivan hyvin lähteä väljemmille vesille. Olisi vaan kannattanut suosiolla etsiä kummallekin jo suoraan omat paikkansa ja luottaa siihen, että kasveilla on aina pyrkimyksenä jäädä henkiin.

Tämän alemmas en saanut kameraa tai sitten olisi pitänyt kaivaa kukkapenkkiin kuoppa. Tällä kertaa pikkuisesta digipokkarista oli hyötyä; ei olisi isolla järjestelmäkameralla saanut tästä kulmasta kuvaa.

Vähän avustettuna kukasta saa kuvan suoraan alhaalta. On tämä ihan tavallinen sininenkin ihan nätti, varsinkin silloin kun se on kukkia täynnä. Ehkä vuoden-parin päästä sitten.

Viime kevään ihanin alppikärhöyllätys, 'Pink Flamingoksi' paljastunut alppikärhö, oli niin pieni, etteivät edes jänöt löytäneet sitä. Se kasvatti viime vuonna kaksi lyhyttä uutta versoa ja kuivatti kummatkin talven aikana. Onneksi vanhat osat olivat talvehtineet hyvin ja kärhö teki samalla kukintaennätyksensä. Viime vuonna kukkia oli vain kaksi, tänä vuonna peräti viisi.

Siirsin tämän söpöläisen oikein isolla juuripaakulla varjokujan alkupään portista vähän pidemmälle sormivaleangervon juureen.

Edellisessä kuvassa kärhö ja valeangervo näyttävät kasvavan aivan vieri vieressä. Todellisuudessa niillä on kuitenkin tilaa, sillä alppikärhön juurakko jää kuvasta vasemmalle eteen ja valeangervon pääjuurakko kuvasta oikealle ylänurkkaa kohti. Valeangervon kanssa saa silti olla tarkkana, ettei se kookkaana kasvina tunge liian lähelle pientä kärhöä. Näistä kahdesta valeangervo on nimittäin se, joka väistää ja kärhölle tehdään tilaa sitä mukaa kun se sitä tarvitsee. Toivottavasti kärhö viihtyy tuossa suojaisammassa kolosessaan paremmin kuin vanhassa paikassaan ja kasvaa kesän aikana peittämään aitaa.

Kukka on hyvin hennosti vaaleanpunertava ja somasti puolikerrannainen.

Nuo kihartuvat terälehdetkin ovat minusta kauniit.

Terälehtien tyvellä kukan takapuolella punerrusta näkyy selvästi. Söpöläinen.

Yritin saada samaan postaukseen kuvia myös viime keväänä hankitusta 'Purple Dreamista', mutta se on kasvatellut nuppujaan hyvin hitaaseen tahtiin. Haluaa ilmeisesti oman hetkensä loistaa ilman katsojan huomion jakaantumista muihin kaunottariin. Se hänelle suotakoon. Oletteko muuten huomanneet blogin selainversion sivupalkissa linkin vuoden takaiseen Juhannustaikoja puutarhaan -postaukseen? Aihe alkaa olla pian ajankohtainen, joten käykäähän kurkkaamassa itsellenne sopiva täsmätaika varmistamaan puutarhan kukoistus ja runsas sato!

Valesinivaleunikko

Sinivaleunikkona viime kesänä ostamani kasvi on saanut kukkansa auki eikä hätkähtänyt edes eilisen runsaista sateista. En edes tiennyt, että sinikukkaisia unikoita on muitakin kuin sinivaleunikko ennen kuin Vaalean vihreää mainitsi asiasta omassa blogissaan. Asiaahan piti selvitellä ja ilmeisesti tämä minun yksilöni onkin tarhavaleunikko, joka on kai sinivaleunikon ja isovaleunikon risteymä. Tähän saavat nyt unikkoasiantuntijat mieluusti heittää kommenttia ja lisätietoa, varsinkin siinä tapauksessa jos puhun nyt täyttä soopaa. Lajikekin olisi kiva tietää, jos sitä on edes mahdollista kuvasta sanoa. Joka tapauksessa kasvi on huikean kaunis ja kukkii juuri sopivaan aikaan, joten lähtöpasseja sille ei tule, vaikka ei aito sinivaleunikko olisi.

Ensimmäinen kukka alkaa olla jo vähän kärsineen näköinen kun toinen on vasta aukeamassa. Lisäksi kummassakin kukkavarressa on vielä sivunuppu tulossa.

Tässä se kärsineempi kukka ylöspäin taivutettuna, jotta kukan koko ja heteiden kirkkaankeltainen väri näkyisi paremmin.

Loistokärhö 'Omoshiro' taitaa aloittaa isokukkaisten kärhöjen kukinnan hyvissä ajoin.

Aurinkopenkin etukulmauksessa espanjansinililjat yrittävät nostaa kukkansa "heinien" läpi. Retkottavat korret ovat kevätkurjenmiekan lehtiä ja pystymmät sinikatanaa. Yksi niistä on muuten jo nupullaan.

Aurinkopenkissä mellasti keväällä vesimyyrä. Yritin monta kertaa tallomalla tutkia, ettei se vain ole mennyt viime syksynä istuttamani pitsipihlajan kimppuun, mutta tunneli tuntui päättyvän koivuangervon juureen. Angervojen vihertyessä kävi selväksi, että keskimmäisen juuria on varmasti syöty eikä pihlajakaan puhjennut lehteen. Pelkäsin jo, että koko puu on kuollut, mutta onneksi latvaoksia raaputtamalla löytyi kuoren alta vihreää. Eilisen runsas sademäärä pehmitti kukkapenkkiä sen verran paljon, että löysin upottavan kohdan angervon ja pihlajan välistä. Kyllä oli ankea startti pienelle puulle, kun syksyn viime hetkinä tuli istutetuksi tontin tuulisimpiin osiin ja sitten vielä vesimyyrä käy popsimassa juuria. Onneksi ihan kaikkia ei ole syöty, sillä puu oli jo keväällä tiukasti maassa kiinni. Nyt viimeisen viikon aikana pariin oksaan on ilmestynyt pieni vaaleanpunainen silmu.

Kurjenmiekkojen ja pikkuampiaisyrtin välissä on koivuangervon raasku. Vähän eri vauhtia on lähtenyt vihertymään kuin kaverinsa.

Tässä isompi pitsipihlajan silmuista. Taustalla mm. pikkuampiasyrttiä, ukkolaukkoja ja bellistä.

Tälle puutarhurille rankkakaan sade ei ole este. Kävin eilisaamuna tyhjentämässä pikakompostorista puolivalmiin massan kottikärryyn ja aloitin puutarhakompostorin viimekesäisen tavaran kääntämistä tyhjennetylle puolelle ennen kuin alkoi satamaan. Tarkoitus oli käyttää pikakompostorin tuotos puutarhakompostin vauhdittamiseen ja mieluummin olisin tehnyt homman ennen sadetta. Pari lapiollista ehdin heittää kottikärryistä puutarhakompostiin kun alkoi yhtäkkiä sataa aivan kaatamalla. Juoksin sisälle ja seurasin hetken aikaa sadetta. Merkkejä laantumisesta ei tullut, joten vedin kuravaatteet päälle ja lähdin jatkamaan hommia. Kottikärry oli jo puolillaan vettä siinä vaiheessa. Sain kuitenkin koko puutarhakompostin käännettyä ja tulipahan kasteltuakin puolivalmis multa kun kippasin kottikärrystä viimeiset kuravellit keon päälle. Tämän kevään kitkentäjätteet ja muut töryt pääsivät kompostin vierestä tyhjennetylle puolelle ja myöhemmin tällä viikolla käyn hakemassa työkaverin tallilta tuoretta hevosenlantaa vauhdittamaan maatumista.

Pensasryhmän päädyssä kukkii pikkusydän 'Albaa' sekä pikkuampiaisyrttiä. Sorjalaukka 'Mount Everestit' nousevat pensaiden seasta korkeuksiin.

Etupihan puolelta laukkojen lehtiä ei näy toisin kuin talon puolelta. Eikä näkyisi oikein talonkaan puolelta, ellei kaksi isointa pikkujasmiketta olisi kärsinyt talvesta. Kummastakin kuivui puolet pensaasta.

Kasvit tykkäävät ilmeisesti aiheuttaa yllätyksiä ja joskus ylimääräistä vaivaakin. Mongolianvaahtera palellutti suunnilleen joka ikinen talvi osan latvoistaan aurinkopenkissä asustellessaan eikä oikein kasvanutkaan. Lisäksi sen syysväri olikin keltainen eikä sellainen leiskuvanpunainen, mitä toivoin. Niinpä kaivoin sen pois ja istutin pitsipihlajan tilalle. Mietin jo syksyllä vaahteralle uutta paikkaa, mutta viimein viskasin sen puutarhakompostoriin suunnilleen päällimmäiseksi. Ajattelin, että eihän se siinä selviä, kun ei selvinnyt kukkapenkissäkään. Väärin luulin, sillä ainoastaan kaksi lyhyttä oksankärkeä oli paleltunut ja melkein joka oksassa on tulossa kukkia, vaikka se köllötteli koko talven kasan päällä kyljellään juuret paljaina. Moinen sitkeys piti tietenkin palkita ja istuttaa vaahtera maahan.

Vanhoista penkeistä ei löytynyt tilaa, joten entistä oli laajennettava. Tuossa kohdassa oli viimesyksyinen multakasa jo valmiina, joten nurmikkoa ei tarvinnut poistaa kuin pikkuisen.

Vältyin vaahteran ansiosta lopun multakasan siirtämiseltä, maan tasoittamiselta ja uuden nurmikon kylvämiseltä, mutta joudun vielä kaivamaan noin kolmen metrin mittaisen kaivannon penkin jatkeen takaosaan ja upottamaan sinne muovin. Kunnan puolelta hyökkää nimittäin sen verran tuuhea kasvusto valvattia, leskenlehteä ja muuta rikkaruohoa, että niitä saisi olla jatkuvasti kitkemässä kukkapenkistä ilman estämistä. Lisäksi pitää keksiä jotain kasvia mongolianvaahteran ympärille ja vähän siirrellä entisiä penkin reunuskasveja uuteen etureunaan ja viimeistellä nurmikon ja kukkapenkin rajaus. Toivottavasti mongolianvaahtera älyää arvostaa saamaansa erityishuomiota eikä enää kiukuttele typerillä latvan palelluttamisilla tai muilla oikuilla. Nykyinen paikka on ainakin aurinkopenkkiä suojaisampi, jos tuulisuus ei ollut vaahteran mieleen.

Eipä tästäkään kuvasta saa kunnolla selvää vaahterasta, mutta näkee siitä sen verran, että monen talven paleltumiset ovat muotoilleet puusta pensaan.

Ennen lomareissua aloittamani projekti on nyt siinä pisteessä, että pitänee laittaa väliraporttia siitäkin. Tontin laidassa luumutarhan ja varjopenkin välissä on ollut ennen kapeahko nurmikäytävä. Se on ollut hankala leikata ruohonleikkurilla ja usein ainoa reitti sinne on ollut täynnä hakettamista odottavia risuja tai muuta tavaraa. Lisäksi kuunliljat olivat kasvaneet liian suuriksi ja ahdistelivat sekä jouluruusua, että alppiruusua. Sain kevättalvella idean laajentaa luumutarhaa pikkuisen ja peittää jäljelle jäävän kulkuväylän hakkeella. Naapurien kaatamista pihlajista kun oli vielä iso kasa oksia haketettavana. Kukkapenkin kohdan kaivoin mutta hakkeen alle laitoin vain paksulti sanomalehtiä, pahvia ja hajonneita lakanoita. Polku oli lähinnä nurmiheinää ja rönsyleinikkiä, jotka tukahtuvat sinne helposti. Muutamat voikukat kaivoin juurineen pois. Siirsin kaksi kuunliljaa uuteen osaan ja kahdesta paikoilleen jäävästä lohkaisin jo keväällä myyntiin alppiruusun puoleiset osat. Nyt on kaikilla taas tilaa kasvaa.

Uusi alue pilkottaa kuunliljojen edessä. Kivipolusta jäi viikonloppuna vielä viimeinen pätkä kitkemättä. "Pikkuisen" siinä on nyppimistä...

Sopivankokoisia astinkiviä ei kukkapenkin kohdalta löytynyt kuin yksi, joten laitoin toistaiseksi ensimmäisen astinkiven tilalle viisi pienempää. Lopuilla paikalta löytyneillä kivillä reunustin luumutarhan puolen ja tein pienen rappusen polun päätteeksi. Jollain piti nimittäin rajata alkava metsämaasto hoidetusta alueesta ja vähän nostaa kukkapenkkiä, jotta polku ei tule sitä korkeammalle. Esikoinen halusi istuttaa reissutuliaisensa, eli harmaakurjenpolvi 'Giuseppiin' äidin kukkapenkkiin ja ehdottamistani paikoista hän valitsi uuden oikopolun vierustan. Mielestäni paikka oli häneltä hyvin valittu, sillä kurjenpolvi sopii väriltään hienosti hopeahärkkiin ja kuunliljoihin ja matalana se on hyvä kulkuväylän varressa. Seuraavassa kuvassa kurjenpolvi näkyy luumupuun juurella olevien lemmikkien ja astinkiviryppään välissä. Taidan ensi keväänä houkutella esikoisen jakamaan kurjenpolveaan, jotta sillä saadaan peitettyä isompi alue.

Hypätään edellisen kuvan ottopaikasta astinkiviä pitkin vasemmalle nuotiopaikan suuntaan jatkuvalle polulle, niin näkyy paremmin. Mullosalue ja hakkeella katettu osa olivat ennen nurmikkoa.

Tässä vielä lähempää. Olen näkymään hyvin tyytyväinen ja kunhan saan aikaiseksi, jatkan hakepolkua vielä kohti liiteriä niin pitkälle kuin haketta vain riittää.

Nyt toivon, että enimmät vedet olisivat jo haihtuneet tai ainakin tuulessa tippuneet maahan, jotta pääsen tekemään jotain ilman kuravaatteita ja kumihanskoja. Eilinen kun meni kukkapenkkien osalta laiskotteluksi.