maanantai 4. tammikuuta 2021

Jouluatsalean uudelleenkukittaminen

Joulu on ohi ja pian pitää miettiä, viskaako joulukukat kompostin täytteeksi vai säilyttääkö ne ensi joulua varten. Jouluruusut saa keväällä istuttaa puutarhaan, hyasintteja voi kokeilla myös. Amarylliksen uudelleenkukittaminen on aika tavallista ja ilmeisesti sen pitäisi olla aika helppoakin. Oma yritykseni ei tosin ole vieläkään herännyt, vaikka kikkoja on kokeiltu jos jonkinmoista. Sen sijaan olen tällä hetkellä erittäin ylpeä viime joulun jälkeen alepöydältä ostamastani rungollisesta atsaleasta, jonka sain kukkimaan melkein jouluksi. Usein atsaleat alkavat karistaa lehtiään pian kukintansa lopetettuaan ja kuolevat käsiin. Joskus kuitenkin ne alkavat puskea uutta kasvua tai ainakin vähintään pysyvät vihreinä, ja silloin ne kannattaa ilman muuta säilyttää. Jaan nyt oman atsaleani menestyksen reseptin.
Tästä lähdettiin liikkeelle vuosi sitten (atsalea osoittautui helpommaksi, sillä kirjovehka heitti henkensä jo kesällä). Atsalean aluskasvina on pienilehtistä murattia.
Ruukutin atsalean melkein heti ostamisen jälkeen uudelleen tavalliseen huonekasvimultaan, sillä minulla ei ollut happaman maan kasveille tarkoitettua multaa. Atsalea pitää tasaisesta kosteudesta. Siinä vaiheessa kun lehdenkärjet alkavat vähänkin tuntua pehmoisilta, on jo kiire kastella. Se on ollut itselleni haastavin kohta atsalean hoidossa ja muutaman kerran on siivottu "sulkasatoa" pöydältä. Lehdet karisevat todella helposti kuivahtamisen seurauksena. Talven pimeimpään aikaan pidin atsaleani vähän huoneenlämpöä viileämmän vierashuoneen ikkunalla. Sumuttelin sitä muutaman kerran viikossa suihkepullolla, jotta  se ei kärsisi liian kuivasta huoneilmasta. Atsalea pääsi kasvivalon alle heti kun viritin sen ensimmäisille taimille, mutta taimimäärän ja luonnonvalon lisääntyessä antoi tilaa pienemmille. Maalis-huhtikuussa ikkunanvierus alkaa olla sitä paitsi säistä riippuen liian aurinkoinen varjossa viihtyvälle kasville ja atsalean voi hyvin siirtää kauemmas ikkunasta.
Kasvivalon ja satunnaisen kastelulannoitteen voimalla atsalea jaksoi tehdä tasaiseen tahtiin uutta kasvua.
Kesähoito oli minusta helpoin osuus atsalean kanssa; siellä se mennä porskutti muiden kasvien mukana varjokujan ruukkuryhmässä, johon paistoi hetken aikaa aurinko illalla. Alkukesällä istutin sen isompaan ruukkuun havu-rodomultaan ja laitoin sekaan kanankakkarakeita. Kastelin atsalean kesän mittaan silloin tällöin samalla lannoitevedellä, millä kastelin ruukkuhortensioita ja maassa kasvavia happaman maan kasveja.
Illan hämärässä heinäkuussa otettu kuva. Atsalea heti etualalla ja jos tarkasti katsotte, niin näkyy siellä kukkakin.
Tässä lähempää. Yksittäiset kukat olivat aika kookkaita.
Syksyllä atsalea sai olla niin pitkään ulkona kun lämpötila pysyi turvallisesti plussan puolella. Kylmien öiden uhatessa siirsin aarteeni eteiseen ja siellä se vietti aikaa joulukuulle saakka. Yksittäisiä kukkia atsalea teki jo kesällä ja pitkin syksyä, mutta vasta eteisessä nuppuja alkoi tulla joka latvaan. Ihmettelin, miksi ne aukeavat edelleen yksitellen eivätkä kaikki kerralla ja päätin vähän ennen joulua kokeilla siirtoa vähän lämpimämpään, eli vierashuoneeseen. Se oli ratkaisun avain, sillä jo viikossa nuput alkoivat selvästi pullistua. Jos saan pidettyä atsalean ensi syksyyn saakka hengissä, siirrän sen lämpimään joulukuun alussa, jolloin kukinnan pitäisi olla komeimmillaan joulun tienoilla. Luulen, että atsaleaa voisi myös lannoittaa kevyesti siinä vaiheessa kun nuppuja alkaa ilmestyä, sillä itse en tehnyt niin ja kukat ovat melko pieniä. Suloisia ne kuitenkin ovat ja kyllä niistä sen verran väripilkkuja vihreän sekaan tulee, että tätä voi jo kutsua uudelleenkukinnaksi eikä vain yksittäisiksi kukiksi. Nuppujakin on vielä jonkun verran, joten kukinta ei ole parissa päivässä ohi kun vain muistan kastella.
Karo tuli heti tarkistamaan, miksi lattialle yhtäkkiä ilmestyi kukkaruukku.
Erotin alkukesän ruukutuksessa atsalean omaan ruukkuunsa ja istutin muratit sen ja punotun korin väliin jäävään tilaan. Pitää katsoa myöhemmin keväällä, tarvitsevatko kasvit jo enemmän tilaa vai pärjäävätkö vielä vuoden yhdessä.
Atsaleasta on luontevaa siirtyä sen sukulaiseen, eli alppiruusuun. Vein kesällä äidilleni siitepölyä 'Mikkeli' -alppiruusuistani, sillä hän halusi kokeilla risteytystä omien 'Haaga'-alppiruusujensa kanssa. Pölytetyt kukat merkittiin huolellisesti ja niistä revittiin heteet ja terälehdet irti, jotta hyönteiset eivät kävisi sotkemassa ristetyskokeilua. Myöhään syksyllä äitini keräsi kypsät siemenkodat talteen ja kylvi niiden sisältä löytyneet siemenet. Kylvöruukku on nyt täynnä pikkuruisia taimia, jotka eivät toistaiseksi juuri muistuta alppiruusuja.
Olivatpa mitä hyvänsä, niin paljon niitä on! Osalla on hauskasti punaiset varret ja lehtien alapinnat.
Läheltä katsottuna isompien taimien nuorissa lehdissä on samanlaista nukkaa, mitä ainakin omat 'Mikkelini' tekevät.
Tietääkö joku, miltä pienet alppiruusun siementaimet näyttävät vai onko pussimultaan eksynyt noin paljon saman lajin rikkaruohon siemeniä?

12 kommenttia:

  1. Hienoja onnistumisia👍
    Atsalean uudelleen kukittaminen on jo saavutus sinänsä! Minä en ole onnistunut viemään atsaleoita edes talven yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kommenteissa voin tunnustaa, että yritin saada myös toisen atsaleani pidettyä hengissä kesään saakka. Alku näytti lupaavalle, mutta niin se vain heitti henkensä maaliskuuhun mennessä. Jäin miettimään, olisiko syy ostopaikassa? Tämä rungollinen yksilö on kukkakaupasta hankittu, se toinen oli markettiatsalea.

      Poista
  2. Ootsä aikamoone viherpeukalo! Mullei oo koskaa atsaleea kauvaa porskuttanu. Ei mitää hajua, mitä ovat, mutta toivottavasti ovat alappiruusun taimia ja saitta risteytettyä uuren jalosteen, Hiirenkivi-alappiruusun. Pualet risteytysmateriaalistahan on sun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen atsaleoistani heitti henkensä jo hyvissä ajoin ennen kevättä, vaikka yritin sitäkin pitää hengissä. Tämä nyt kukkiva yksilö on kukkakaupasta hankittu, se toinen oli marketista löydetty. Liekö siinä syy vai onko tämä rungollinen sitten muuten vain sitkeämpi yksilö? Eiköhän noista alppiruusuvauvoista (toivon mukaan ovat niitä) yllä tännekin ihan riittämiin "risteytyspalkkioksi". Siinä sitä ollaankin sitten ongelmissa, jos kaikki selviävät kukintakokoisiksi eikä raski yhdestäkään luopua :D

      Poista
  3. Ihailen siun taitoa atsalean kanssa! Rungollista en oo millonkaan kokkeillu, enkä nähnykkään. Miun yks tuttava kasvatti atsaleat suo ojan varrelta otetusta mudassa ja isoja puskia olivatkin. Vaikii kasvi on. Hauskoja nuo alppiruusu pienokaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En minäkään ollut aikaisemmin nähnyt rungollista atsaleaa. Niitä oli muutama viime vuonna kukkakaupan alepöydällä ja valitsin niistä mieluisimman itselleni. Näin jälkikäteen voi sanoa, että hyvä ostos oli. Huolellisuutta atsalea kyllä vaatii, ettei vain pääse multa kuivahtamaan liikaa. Hapan suomuta on varmasti mieluisa kasvualusta atsalealle.

      Poista
  4. Hieno onnistuminen atsalean kanssa. Itse en ole koskaan edes yrittänyt kokeilla uudelleen kukittamista. Ehkä pitäisi joskus kokeilla. Minä kastan atsalean aina upottamalla lämpimään veteen kokonaan ruukun pintaan asti vajaa viikonvälein. Kokeilen ensin sormella pintaa tarviiko jo aiemmin vettä. Hyvin ovat kukkineet mutta sitten olen viskanut ne pois samaten teen amarylliksien kanssa. Kerran olen yrittänyt kukittaa valkoisen kerrotun amarylliksen onnistuneesti. Minusta siinä on aika kova homma ja tilaa pitäisi olla siihen asti kun voi viedä ne ulos. Toivottavasti rungollinen atsaleasi jatkaa oloaan ja kukintaa vielä vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onnistui aika hyvin atsalean kanssa. Minäkin kastelin aikaisemmin atsalean samalla tavalla, mutta nyt kun se on tuossa punotussa korissa murattien kanssa, olen kastellut sitä vain päältä samoin kuin muitakin huonekasvejani. Ainakin yritän pitää atsalean hengissä vielä vuosikausia nyt kun olemme jo tutustuneet toisiimme. Onhan se kivan näköinen viherkasvinakin ja sopii kesällä hyvin varjokujan ruukkuryhmään.

      Poista
  5. Hyvin olet onnistunut atsalean talvetuksen kanssa. Atsalea on varsinainen "juoppo" ja yksikin kunnon kuivahtaminen saattaa olla sille kohtalokas. Ihanan värinen kukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti normaalia sitkeämpi yksilö kun ei heittänyt henkeään heti viime joulun jälkeen niin kuin yleensä käy. Atsalean kastelu on varmasti monelle se pahin kompastuskivi. Minäkin olen muutaman kerran säikähtänyt, pääsikö atsalea liian kuivaksi, mutta onneksi olen ehtinyt kastelukannun kanssa paikalle juuri viime tipassa ja kasvi on pelastunut.

      Poista
  6. Ihailtavaa viitseliäisyyttä ja lahjakkuutta! En ole koskaan saanut atsaleaa säilymään yli vuoden ja nuo taimivauvat ovat aika ihmeitä. Onnittelut Hiidenkiven uudesta lajikkeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei hyvin voivaa kasvia viitsinyt joulun jälkeen viskata menemäänkään kun kerta kasvuhaluja näytti olevan. Ja nyt hoivailu palkitaan. Taimivauvat ovat aina ihmeellisiä. Toivotaan, että edes muutama selviäisi kukintakokoiseksi ja olisi vieläpä kukiltaan kaiken vaivan väärti.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!