lauantai 19. joulukuuta 2020

Elämää hankien keskellä

Meillä näyttää talviselta, kuten tähän aikaan vuodesta näillä korkeuksilla kuuluu. Puutarhaan mahtuu elämää talvellakin, onneksi sentään rusakot ja myyrät eivät ole viime aikoina tulleet aivan talon nurkille norkoilemaan.
Pensashanhikit ovat todella kauniita aina lumisateen jälkeen.
Karo nauttii lumessa juoksemisesta (tätä suurempaa huvia on ainoastaan jäniksenpapanoiden etsiminen lumen seasta).
Saaripalstan Ransu "The Karvapehvalle" terveisiä. On täälläkin laitettu kunnon villapöksyt jalkaan.
Heittäisiköhän emäntä vähän lunta, jos tarpeeksi odottavasti katson...?
Laitoin viikko sitten takapihalle talipallotelineen linnuille. Joka päivä olemme lasten kanssa odottaneet, tulisiko siihen lintuja, mutta niitä ei ole näkynyt ennen kuin tänään. Iso tiaisparvi lennähti takapihalle ja hetken aikaa oli vilskettä useammankin päivän edestä. Telineen väkersin Viherrin-blogin Eevan ohjetta mukaillen. Pohjasta jätin säilykepurkin kannen pois ja ainostaan taivuttelin verkon reunat sisään pohjaksi. Kantena on käyttämättömäksi jäänyt pakasterasia. Jännityksellä odotan, milloin oravat, närhet ja harakat keksivät herkkuapajan ja tulevat testaamaan sen kestävyyttä.
Hyvin sopii viisi sinitiaista syömään yhtä aikaa.
Tähän kuvaan osui peräti kahdeksan tinttiä.
Kotitonttu Nestorin kotihyllyllekin on tullut talvi. Talon takaa metsiköstä on haettu kelkalla halkoja, kuten jäljistä voi päätellä. Lintulautaa Nestorin pihalle ei ole vielä ilmestynyt, mutta jotain eläinseuraa kotitontullakin nyt on.
Nestorin luokse ilmestyi yhtenä yönä kissa, jonka lapset ristivät Minniksi.
Kelkan kyydissä ei tassut palele!
Ja tietysti Nestorillekin piti joulukukka saada piristämään vielä kovin askeettista sisustusta.
Illalla Minni ja Nestori ottavat rennosti takkatulen ääressä. Toivottavasti palotarkastaja ei puutu tähän lystiin, sillä takasta puuttuu luukku eikä kipinöidenkään varalta ole vielä peltiä tai laatoitusta takan edessä.
Olen ihastellut iltaisin takapihan satumaata. Toivottavasti ihan kaikki lumi ei sula lähipäivien plussakeleissä.
Kulunut viikko on mennyt melkein tukka putkella paikasta toiseen sännätessä, mutta nyt pääsin hyvin ansaitulle joululomalle. Blogimaailmalle ja kaikelle muullekin mukavalle jää nyt enemmän aikaa. Leppoisaa viikonlopun jatkoa!

21 kommenttia:

  1. Siellä on selvästi enemmän lunta kuin täällä. Ihana pussihousu😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on aika mukavasti, toivottavasti sitä on vielä joulunakin. Vähän turhan lämmintä on.

      Poista
  2. Kateellinen tuosta lumimäärästä! Meillekin sitä vähän satoi, mutta lauha sää ja vesisateet tekivät siitä selvää. Monet koirat tykkäävät lumesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olisin kateellinen muille, jos meillä ei olisi yhtään lunta. Toivottavasti lunta on vielä näiden plussakelien jälkeenkin, ettei ole musta joulu.

      Poista
  3. Luontoäiti on järjestänyt teille ihan oikean joulumaan. Kaunista.
    Karolla on komeat villapöksyt. Nuo yllä kelpaa hullutella lumihangessa.
    Joulukalenterisi on kerrassaan hieno. Uskon, että elementtien väsääminen on hauskaa ja niiden katseleminen lapsille vielä hauskempaa.
    Mukavia lomapäiviä sinulle näin joulua odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katolla on vielä talviturkin kasvattaminen kesken, mutta housuista oli hyvä aloittaa. Ei palele peffa.
      Miniatyyritavaroiden väkertäminen on todella hauskaa ja sitäkin hauskempaa on kuunnella kun lapset aamulla kipittävät tutkimaan, mitä Nestori on yön aikana puuhaillut.
      Kiitos!

      Poista
    2. Siis Karolla, ei katolla. Kännykän automaattinen tekstinsyöttö höpisee omiaan.

      Poista
  4. Ihanasti lunta! Täältä sulivat ne vähäisetkin viime yönä pois. Mukavaa joululomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, sulaako meiltäkin plussakeleissä ja vesisateissa kaikki pois ennen joulua. Toivottavasti ei. Kiitos! Mukavaa joulun odotusta!

      Poista
  5. Onpa kaunista. Täällä lämpötila on muutaman asteen plussalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täälläkin on plussakeli ja välillä sataa vettä. Kauniit hanget ovat pian muisto vain.

      Poista
  6. Oikein pätevän näköinen ruokintateline, kiva että ohjeesta oli iloa! Meillä se on toistaiseksi kestänyt hyvin oravien roikkumisen ja järsinnän. Oravat pystyvät napsimaan talipalloista vain pieniä paloja kerralla, kun verkon raot on niin pienet. Ei tarvitse olla koko ajan laittamassa uusia palloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain inspiraatiosta! Verkon silmät ovat vain sentin, joten kovin suurta palaa orava ei saa talipalloista irrotettua. Kunhan eivät vain keksi, kuinka automaatin kannen saa auki tai pohjan rikki :D

      Poista
  7. Ihanasti lunta! Meillä ihan musta maa. Luvas olis lunta, mutta eihän sitä viälä tiärä. Meillon pallotelinehenä vastaava ostomalli ja hyvin siihen linnut mahtuu. Kiva, että Nestorikin on saanu kaverin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein ehti meilläkin mennä maa mustaksi. Onneksi nyt illan mittaan satoi taas muutaman sentin lunta lisää. Pidän peukkuja, että pian sää viilenisi ja sataisi lisää lunta. Kyllähän se Nestorille piti joku seuralainen saada. Toistaiseksi vain kissa :D

      Poista
  8. Täällä satelee vettä :( Toivottavasti muuttuu lumeksi.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vetistä on täälläkin ja jos ei muutu lumeksi, on tiedossa musta joulu. Harmitus! Näytti jo lupaavan talviselta.

      Poista
  9. Kauniit lumiset maisemat teillä siellä. Meilläkin on usvainen ilma mutta tällähetkellä ei taida sataa kumminkaan. Lintuja on mukava seurata syöntipuuhissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole enää :( Kun on plussan puolella ja vesisadetta, niin isokin lumimäärä häviää nopeasti. Lintujen seurailu on todella hauskaa. Toivottavasti alkavat nyt käydä useammin ruokailemassa, kun ovat paikan löytäneet.

      Poista
  10. Ihana Karo! Ransu kiittää terveisistä :-D Karolla taitaa olla muhkeammat, Ransulla on tähän aikaan vuodesta karvanlähtö. Alkaa kasvattelemaan talviturkkia aina keväällä, kun huomaa, että on jotenkin viileämpää. Ehkä hämäläisellä omistajalla pitää olla hämäläinen lemmikki ;-)
    Nestorin talo on aivan mahtavan ihana! Suloinen tuo talvimaisema ja kisu kelkassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän sitä nyt talviturkkia tarvita ennen kuin alkaa oikeasti palella! :D Karokin on usein vaihtanut turkin vasta pahimpien tammipakkasten jälkeen. Tällä kertaa ajoitus taitaa osua paremmin kohdilleen. Pöksyissä on jo alusvillaakin ihan mukavasti, toisin kuin kylkien ja selän kohdalla.
      Kiitos! Piti saada Nestorille seuraa ja kaapin seinää mukavampia maisemia.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!