Vihdoin auringonpaistetta!

Purppuraheisiangervo Tiny Wine

Ai että olin odottanut pakkassäätä ikuisen tihkusateen jälkeen. Olisin ollut aika tyytyväinen jo pelkkään pikkupakkaseen mutta kun sen kylkiäisinä tuli maanantaina kaunis auringonpaiste, niin olihan se aika luksusta. Ensimmäistä kertaa viikkokausiin lähdin ennen työpäivää kunnolla ulkoilemaan ja ehdinkin melkein tunnin verran puuhailla ennen kuin piti valmistautua töihin lähtöön. Maanantain jälkeen tosin palattiin takaisin samoihin masentaviin vesisadekeleihin mutta keskitytään nyt mieluummin niihin pakkaspäivän kuviin ja tunnelmiin.

Punahatun siemenkota

Purppurakeijunkukka 'Palace Purple'

Puuhailuni oli siis lähinnä puutarhassa haahuilua ja kuuraisien kasvien kuvaamista. Tyhjensin myös vihdoin viimeiset tomaatti- ja paprikaruukut ja nostelin ne sekä osan autotallin seinustalle kertyneistä ruukuista varaston hyllyille. Yksi ruukku tosin jäi vielä puutarhakompostoriin alassuin, sillä siihen oli päässyt satamaan vettä ja eihän multa silloin irtoa ilman väkivaltaa tai plussakeliä. Tyydyin odottamaan jälkimmäistä, mitä sitä suotta niin kaunista aamupäivää tuhlaamaan turhaan riehumiseen. Hajoaisi vielä ruukkukin siinä touhussa. Karon kanssa toki riehuin senkin edestä. Karokin intoutuu juoksemaan paljon enemmän pikkupakkasella kuin vesisateella märällä nurmikolla. En kyllä saanut yhtään onnistunutta kuvaa Karon hepuleista, joten joudutte tyytymään yhteen poseeraukseen.

Neiti Nätti aamuauringossa.

Karo taas vähän säikäytti meitä. Tai hänen purukalustonsa. Hammaskiven poistossa eläinlääkäri oli katsonut, että parissa hampaassa olisi aivan kuin hammassyöpymää, mikä on kai vanhemmilla kissoilla yleinen sairaus. Oma eläinlääkärimme ei ollut koirilla nähnyt sitä. Meidän käskettiin varata kiireesti aika hammaskuviin ja uhkailtiin hampaidenpoistolla. Nyt on koiran purukalusto kuvattu ja onneksi ei ollut sitä syöpymää eikä edes tarvetta poistaa yhtään hammasta. Paria leegoa pitää vain seurata ja yrittää pitää tarkasti puhtaana, jotta alkava parodontiitti ei pääse etenemään. Samoilla eläinlääkärireissuilla otettiin varmuuden vuoksi myös perusverikokeet, kun on kuitenkin seniorikoirasta kyse. Niissä oli kaikki viitearvojen sisällä, joten muuten ei ole Karon terveyden suhteen huolen häivää. Kuulokin tuli muuten puolivahingossa todistettua toimivaksi, sillä hammaskuvausta maksaessani ja toimenpiteistä kassahenkilön kanssa jutellessani alkoi takahuoneesta kuulua hyvin surkeaa uikutusta (Karo kommunikoi normaalistikin enemmän vikisemällä, uikuttamalla ja ulvomalla kuin haukkumalla). Ääntäkään ei kuulunut ennen kuin aloin puhua ja ainakin viisi minuuttia olin kuitenkin siinä jo ehtinyt odotella. Tästä lähtien tiedämme, että Karolla on vain valikoiva kuulo silloin kun se vaikuttaa olevan täysin kuuro.

Kasvit kellarissa.

Pakkasten tultua päätin nostaa kasvit ulkovarastosta kellarin puolelle talvehtimaan. Viimeistä ruukkua nostaessa tuli ihan tunne, että olenkohan unohtanut jotain, kun kellari näyttää niin tyhjältä. Pelargonilaatikoitakin laitoin sinne kaksi, vaikka ne olisivat mahtuneet ulkoeteiseenkin. Tänä vuonna oli vain sellainen tunne, että jossain murkassa voisi olla edes vähän vähemmän ruuhkaa. No nyt on: sekä kellarissa että eteisessä. Kellarin kasveistakin vain puolet on omia ja loput ovat tulleet äidiltäni talvihoitoon.

Myyrät/hiiret ne vaan jaksavat...

Huomasin kasveja siirrellessä, että toisesta pelakuulaatikosta oli käyty nyppimässä lehtiä pois. Ne löytyivät metrin päästä ämpäristä, johon olin aiemmin kesällä sullonut etanaraesäkin. Joku hiirulainen oli nimittäin käynyt jyrsimässä säkin alareunaan reiän, josta valui etanaraetta pitkin lattioita. Eipä paljoa ämpäri auttanut, sillä nyt säkin yläosaan oli jyrsitty useitakin reikiä ja ovelasti piilotettu ne pelargonin lehdillä ja kompostikuivikeämpäristä haetuilla valkosipulin kuorilla sekä juurilla. Kyllä näyttää olevan oikeaa hiirten herkkua tuo etanarae! Kantta ei ollut tähän hätään laittaa ämpärin päälle mutta nostin sen varaston kaappiin ja laitoin vielä rautakangenkin nojaamaan ovea vasten, jotta jyrsijät eivät herkuttelisi koko talvea etanarakeella. Varastossa on ollut hiirenloukkukin viritettynä mutta myyrä ei ole erehtynyt menemään siihen. Olisi varmaan pitänyt laittaa etanaraetta syötiksi. Siirsin kuitenkin loukun eri nurkkaan, jos vaikka sillä saisi tuholaisen nalkkiin.

Lahopuu oli puskenut pakkasella kosteutta sisältään hauskaksi lumipölyksi.

Vaikka puutarha vaikuttaa täysin mustanruskeankirjavalta, niin löytyi sieltä purppuraheisiangervojen lisäksi myös pikkuisen muita värejä. Keijun- ja haltiankukat pysyvät nätteinä talven tuloon saakka ja varsinkin luumutarhan laajennukseen oli tullut tehtyä oikein yllättävän lupaava loppusyksyn istutus. Perennojen kaverina on myös alppiruusu, joten edes yksi kohta puutarhasta on talven tuloon saakka katseltavan näköinen kunhan kasvit vielä vähän kasvavat.

Etualalla tupastiarella 'Pink Skyrocket', keskellä itse risteytettyjä keijunkukkia, ylälaidassa tarhavarjohiippoja.

Kellukkaristeymäkin yrittää pysyä edustuskelpoisena vielä tähän aikaan vuodesta.

Alan hiljalleen kallistua siihen, että ovat nuo kellukatkin ihan kivoja kasveja, vaikka niiden kukinta onkin vähän sellainen joka suuntaan harottava ja kukatkin ovat pienemmänpuoleisia. Kuvan kellukka odottaa edelleen lopullista paikkaansa, jonka ehkä pitäisi olla hieman kauempana polusta kuin mitä se nyt on. Ei kuitenkaan kovin kaukana, jotta sen ruska-asua pystyy hyvin ihastelemaan ja kyllähän ne kellukat taitavat keväälläkin herätä hyvissä ajoin. Näkyvälle paikalle olisi siis ihan hyvät perusteetkin.

Muut kärhöt ovat mustuneet ajat sitten mutta tarhaviinikärhö 'Krakowiak' on edelleen vihreänä.

Kuurainen kuutamohortensia

Leikkasin osan mustilan- ja syyshortensioiden kukinnoista pois, jotta lumi ei talvella taivuttaisi oksia ihan niin paljoa. Ei niitä aina ehdi käydä ravistelemassa ajallaan pois. Muutenkin minusta on kiva, jos pensaat pysyvät talvellakin suht ryhdikkäinä eivätkä hautaudu heti lumen alle. Pienemmät kukinnot ja vahvoihin oksiin vähän isommatkin jätin koristamaan pensaita. Ruskeasta väristään huolimatta ne ovat minusta kauniita kuuraisina ja puuterilumen hunnuttamina.

Sama heisiangervo Tiny Wine kuin aloituskuvassa.

Tämä aamu valkeni hyvin harmaana ja räntäsateisena. Maa on jo hitusen vaaleampi kuin kertaakaan tänä syksynä. Jokohan se nyt alkaisi kääntyä talveen? Hyvää viikonloppua!

Harjaneilikoita isille

Aina ei muista tai ehdi kaikkien kasvien kukintaa raportoida ajallaan mutta onneksi on tämä pimeä, kolea, sateinen ja muutenkin melkein kaikin puolin tympeä ajanjakso, jota loppusyksyksikin kutsutaan. Puutarhassa ei tapahdu yhtikäs mitään mielenkiintoista ja vaikka tapahtuisi, valo ei riittäisi kunnollisten kuvien ottamiseen. Nyt on siis hyvä hetki päästää parrasvaloihin kukkaset, jotka jäivät kesällä muiden jalkoihin. Jo yksi harjaneilikan kukinto muodostaa pienen kukkakimpun. Mikä olisi siis parempi kukka juhlistamaan isänpäivää kuin monta kimppua niitä?

Olen viskonut harjaneilikan siemeniä aurinkopenkkiin mutta vähän huonosti ne ovat itäneet eivätkä kaikki taimet ole edes selvinneet ensimmäisen talvensa yli. Yksi mätäs onneksi on pärjännyt kohtuullisen hyvin ja kukkikin kiitettävästi melkein koko kesän. Olin iloinen siitä, että taimista tuli monen värisiä kukkia. Yhtenä vuonna suurin osa oli nimittäin samanvärisiä tai sitten juuri sillä värillä sattui olemaan elinvoimaisemmat taimet, jotka kukkivat muita runsaammin. Valkovoittoisia kukkia tänä vuonna ei tullut. Ne kukkivat aikaisemminkin selvästi punaisia nihkeämmin, joten ehkä niillä ei vain ole niin kestävät geenit kuin muilla väreillä.

Harjaneilikoiden kukintaa heinäkuun puolivälissä.

Tummimman punaista oli haastavaa kuvata ja tässäkin kuvassa väri on minusta aika helakka.

Tämä oli suosikkivärini viime kesän harjaneilikoista.

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Syyspuuhia ja joulukukkaprojekti

Purppuraheisiangervo Tiny Winen ruskaväri on upea.

Sateinen ja pimeä lokakuu vaihtui vaivaihkaa yhtä sateiseksi ja pimeäksi marraskuuksi. Yhtä vaivihkaa puutarha on muuttunut yhä rähjäisemmäksi ja värit ovat vähentyneet. Heisiangervot ovat joka vuosi viimeisimpien joukossa parhaimmassa ruska-asussaan ja nyt on niiden vuoro loistaa puutarhan tähtinä. Harmi vain, että niiden luokse ei tule liian usein sadesäällä lähdettyä. Tänään sain raahattua itseni ulos pariksi tunniksi ja samalla tuli vähän katseltua, missä jamassa puutarha nyt on.

Tiny Wine saa käytävän toisella puolella kasvavasta kurjenmiekasta edes pikkuisen värikkäämpää seuraa.

Tärkein urakka oli saada edes osa puuvartisista verkotettua jäniksiltä suojaan ja sen sainkin tehtyä. Verkottamatta jäi ainoastaan yksi atsalea ja alppikärhöt. Tänä vuonna luumupuutkin ovat osanneet tuleentua ajoissa, mikä lupaa kerrankin hyvää talvehtimista. Aurinkopenkkiin kesällä istutettu pitsipihlaja ei saanut ruskaväriä ennen lehtien tippumista mutta se oli tehnyt oikein pulleat silmut jokaiseen lehtihankaan. Puolen metrin päässä pitsipihlajasta oli epäilyttävän pehmeää multaa, jonka talloin varmuuden vuoksi tiiviimmäksi. Toivottavasti kyse oli vain sateissa pehmenneestä maasta eikä vesimyyrän käytävästä. Muualta en löytänyt merkkejä myyränkäytävistä. Toivottavasti niitä ei tulekaan.

Nimetön maksaruoho, ehkä 'Brilliant', kukkii vielä kauniisti.

Myyristä puheenollen, niitä taitaa edelleen olla runsaasti. Eilen biojätteitä viedessäni huomasin, että pikakompostorista oli tipahtanut kannen tuuletusluukun venttiili maahan. Vähän sitä paikoilleen laittaessani ihmettelin, miten reikä on puolillaan kompostimassaa mutta ajattelin vain jonkun harakan ylettäneen kiskoa reiästä jotain ulos. Kompostori oli kuitenkin jo melkein täynnä. Tänään päätin tyhjentää sieltä puolivalmista massaa pois ja uusi ihmetyksen aihe oli se, että pohjalta ei tullutkaan kuin pari-kolme lapiollista tavaraa, kun normaalisti sitä saa lapioida useamman ämpärillisen. Kun aukaisin kannen ja aloin survoa biojätettä alemmas, kompostorista hyppäsi karkuun iso, lihava peltomyyrä. Ei sentään ihan syliin hyökännyt mutta ei ollut kaukanakaan. Tiedä, miten kauan se oli siellä ahminut keittiöjätteitämme mutta eipä ole ennen parin lapiollisen tyhjennyksellä kompostorin sisältö vajonnut selvästi alle puoleenväliin kompostoria. Ilmankos lämpötilakin oli pysynyt jo pitkään melko alhaalla. Eihän siellä ole jäänyt kompostieliöille hajotettavaa, jos ahne myyrä on pistellyt kaiken syötäväksi kelpaavan kupuunsa. Jotta kompostori ei olisi jäänyt ihan niin tyhjilleen, lapioin pohjalta tyhjentämäni puolivalmiit massat jälkikompostorista takaisin pikakompostoriin. Eipähän läski myyrä asetu seuraavaksi jälkikompostoriin asumaan. Nyt pitää seurata useammin, ettei myyrä (tai mikään muukaan) käy kiskomassa kannen venttiiliä uudestaan irti. Vai pitäisikö laittaa ihan hiirenloukku kompostorin sisälle?

Viimeiset chilit.

Tämän päivän ohjelmaan kuului myös ruukkujen tyhjentelyä. Ulkoeteiseen tuotu chiliruukku on kerännyt kirvoja riesakseen ja edellisten raakileiden keräämisen jälkeen leikkasin niistä pahiten kirvojen valtaamat oksat pois. Nyt chilit alkoivat olla jo riittävän kypsiä kerättäviksi, joten sain viskattua koko ruukun pihalle. Pitää tarkistaa vielä, ettei kirvoja ole levinnyt muihin eteisen kasveihin. Eipä siellä nyt olekaan muita kuin kaksi pakkasessa kärsinyttä pelakuulaatikkoa, muratti ja muutama ritarinkukka. Ritarinkukkien kasvattaminen ei ole oikein minulta onnistunut mutta sinnikkäästi jaksan silti yrittää kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Olen odottanut, milloin ruukussa kasvavien ritarinkukkien lepokausi alkaa.

Punaisessa ruukussa kasvava 'Cherry Nymph' on hankittu jouluksi 2023 eikä se ole suostunut kukkimaan sen jälkeen. Lepokauden suhteen se on ollut aivan yhtä jääräpäinen. Se on nimittäin työntänyt tasaiseen tahtiin lehtiä jatkuvasti, vaikka olen ohjeiden mukaan lopettanut kastelun ja lannoittamisen elo-syyskuussa ja pitänyt sipulia ulkoeteisen viileydessä. Se on kyllä alkanut taas kuihduttaa uloimpia lehtiään mutta samaan aikaan sipulista työntyy koko ajan uusia lehtiä. Saman se teki viime vuonna ja koska silloin ei auttanut sipulin laittaminen pimeään, en aio uusia kokeilua tänä vuonna. Olkoot sitten valoisassa. Irtaallaan jäätelörasiassa pötköttävä sipuli on kesän kukkapenkissä kasvanut tavallinen valkoinen ritarinkukka, joka taas ei suostunut viime joulun jälkeen kuihtumaan, vaikka kippasin sipulin hyasinttien kanssa pahvilaatikkoon odottamaan kompostia. Se alkoi kuihduttamaan lehtiään oikeaoppisesti elokuussa, jolloin nostin sen ulkovaraston hyllylle lepäämään. Siirsin sipulin ulkoeteiseen, kun varastossa alkoi tulla liian kylmä. Ainakin yksi ritarinkukka on nyt lepotilassa niin kuin sen useimpien lukemieni ohjeiden mukaan pitäisikin olla.

Mutta mitäs paljastuikaan, kun nyppäisin kuihtuneet lehdet 'Magic Greenistä'?

Vaikka 'Magic Green' ei ehtinyt kuihduttaa kaikkia lehtiään, se on selvästi saanut riittävän pitkän viileän kauden. Ei kai se muuten olisi alkanut työntää ensimmäistä nuppua? Yhden aika luotettavan tuntuisen ohjeen mukaan parin kuukauden viileämmän jakson jälkeen sipulin saisi siirtää lämpimämpään ja kastella niukasti, jolloin sen pitäisi alkaa heräillä. Taidanpa kokeilla, mitä nuo hereillä olevat sipulit tykkäävät, jos tuon ne huoneenlämpöön kasvilampun alle ja annan tilkkasen vettä. Se valkoinen viettäköön vielä jonkun aikaa levossa. Mutta olipas tuo nuppu ihana yllätys näin pimeän vuodenajan keskelle. Ensimmäistä kertaa tulee edes yksi kukka, vaikka kasvit eivät ohjeiden mukaan käyttäytyneetkään. Ja kyllähän nyt sen kukkapenkissä kasvaneen sipulinkin pitäisi kukkia, sillä sehän on pullein noista kolmesta.

Viimejouluiset tulilatvat.

Minulla on toinenkin joulukukkaprojekti käynnissä: tulilatvojen kukitus. Sen pitäisi onnistua pitämällä tulilatvat useamman viikon ajan täysin pimeässä 14 tuntia vuorokaudessa. Nostin toissajouluisen jättiläiseksi venyneen tulilatvan sekä lasten viimejouluiset pienemmät kasvit eteläikkunalle ja viritin niille kasvivalon, joka pidentää päivän valoisaa aikaa muutamalla tunnilla. Iltaseitsemästä aamuyhdeksään tulilatvojen päällä on paksu jätesäkki, jonka tukena oleva pahvilaatikon palanen pimentää vielä lisää, jos huoneessa sattuukin olemaan välillä valot päällä. Ensimmäinen viikko pimeähoitoa on jo takana eikä ole lipsuja tapahtunut. Huomaatteko, että olen ollut vuodenaikaan nähden yllättävän skarppina?

Oikeasti tulilatvat ovat säkin alla vasta pimeään aikaan, tässä koko hökötys kasassa vain malliksi.

Saa nähdä, kuinka pitkään muistan olla tarkkana näiden kasvieni kanssa. Opinnot ja työt vievät oman veronsa ja krooninen aikapula on jatkuvasti läsnä. Sain onneksi äskettäin yhden aika ison opintokokonaisuuden näytön kiitettävästi läpi, mikä vapautti hieman kalenterista tilaa. Samaan aikaan töissä alkaa pikku hiljaa puskea joulunaluskiireet päälle, joten eipä se kalenteri sitten loppujen lopuksi väljenekään. Huilataan sitten joululomalla ja räpisköidään sinne saakka miten parhaiten pinnalla pysytään. Ja ehkä tammikuussa on taas kevyempää.

Syysasterit vielä kukkivat... maanrajassa. Loistokärhö 'Ville de Lyonissakin' näkyy vielä vähän väriä.

Palataan vielä lopuksi takaisin puutarhan puolelle. Kovin paljoa ei enää kukkijoita sieltä ole löytynyt mutta syysasterit ja komeamaksaruohot vielä jaksavat yrittää. Suurin osa niistäkin on kyllä sateissa retkahtanut maata vasten. Kuvassa näkyvät Villen kukat näyttävät hehkeältä vain taustapuoleltaan, kumpikin kukka on toiselta puolelta selvästi pakkasen tai sateen mustaksi värittämä. Keltatörmäkukat alkavat hiljalleen rähjääntyä, vaikka kukkia onkin vielä jonkun verran jäljellä. Etelänruusuruohostakin löytyi pari avonaista kukkaa ja useita nuppuja. Tämän lämpimän ja kostean jakson ansiosta varmaankin. Isoin yllätys löytyi kuitenkin tiukukärhö 'Arabellasta', joka meni kylmimpänä pakkasyönä ihan mustaksi. Nyt mustuneiden lehtien seasta on kuitenkin noussut melkoisen paljon vihreää versoa ja hirmuisesti nuppuja, joista osa alkaa jo avautua.

'Arabellan' syysyllätys.

Useita raollaan olevia nuppujakin löytyi.

Lienee selvää, että marraskuun ensimmäisen päivän kärhö -arvonimen saa tällä suorituksella 'Arabella'. Liekö koskaan ennen tällä tontilla kukkinut kärhöä marraskuun alussa?

Syksyisiä jorinoita

Viikontakainen seitsemän asteen pakkanen veti puutarhasta sen verran monta kasvia mustaksi, ettei ole tehnyt pahemmin mieli enää kameran kanssa puutarhassa hyöriä. Vähän väliä yllättävät sateet yhdistettynä aivan liian kylmään säähän sitten vähentävät sitä vähäistäkin mielenkiintoa ulkoiluun. Onneksi syyslomaviikolla räpsittyjä kuvia oli vielä julkaisematta ja niistä pitikin vielä jotain jutuntynkää vääntää, kunhan sopiva hetki tulisi. Eli nyt.

Alkukesällä siirretty esikko lähti uudelle kukintakierrokselle.

Yllä olevan kuvan esikko löytyi alkukesällä tummanviolettien esikoiden seasta. Silloin kukan väri oli melkein valkoinen ja ainoastaan terälehtien reunoissa oli liilaa häivähdystä. Syksyn koleudessa värit ovat selvästi vahvemmat. Oli kiva nähdä, että esikko on selvästi eri näköinen kuin minulla ennestään olevat esikot. Vähän mietin silloin alkukesällä, että oliko valkoinen esikko vain jostain syystä värjääntynyt tummanviolettien kukkien seassa kasvaessaan. Nyt, kun esikko on aivan yksinään, niin on aivan selvää, että se on luonnostaan kirjavakukkainen.

Keltatörmäkukka se ei kylmästä säikähdä.

Keltatörmäkukka on kuvattu ennen kovinta pakkasyötä mutta samalta se näyttää edelleen. Jo monena vuonna olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kaikki törmäkukat kukkivat niin pitkään kun se vain on mitenkään mahdollista. Luntakin saa sataa päälle ja käydä vaikka joka yö pakkasella eikä haittaa mitään. Vasta pidempi pakkasjakso tai paksu kerros lunta päällä lannistaa ne talven ajaksi.

Majapenkin laidan syysasua.

Yllätyin ihan, miten kauniilta majapenkin rusehtavan oranssin ruskan saaneet jaloangervot näyttivät purppuraheisiangervon ja imiköiden rinnalla. Miten en ollut kiinnittänyt tuohon huomiota aiempina vuosina? Kuva tosin hieman latisti värejä mutta ei anneta sen häiritä. Heisiangervon alla tarhakeijunkukka 'Green Spicen' lehdissä toistuu vielä heisiangervon tummanvioletti väri ja kunhan nuo pienet keijunkukat kasvavat, niin näky tulee olemaan vielä parempi.

Sormivaleangervokin oli saanut harvinaisen räväkän ruska-asun.

Valeangervot ottavat yleensä itseensä jo heti ensimmäisistä hallaöistä mutta tänä vuonna osa niistä ehti saada hienon ruskan ennen kuin ne kärsivät pakkasesta. Yksi isotöyhtöangervoistakin ehti saada pikkuisen lupaavan näköistä punerrusta ylimpiin lehtiinsä ja melkein odotin sen muuttuvan vielä kunnon väriläiskäksi. Pakkanen vain laittoi stopin poikkeuksellisen hienoon syysasuun värittymiselle. Nyt värejä näyttäisi olevan enää atsaleoissa ja pensasmustikoissa ja niidenkin lehdet alkavat hiljalleen karista.

Äitini sai juurrutettua mustaluumun pistokkaita.

Nappasin kesällä mustaluumustani pari latvaa äidilleni pistokaskokeiluun. Toisen juurtumisesta ei ole vielä takeita, vaikka hengissä sekin näyttäisi olevan. Toinen sen sijaan on varmasti hengissä, sehän on kasvanutkin pikkuisen ja ruukun pohjarei'istä pilkistelee juuria. Taimet siirtyivät meille aluksi ulkovaraston ikkunalle ja talven tultua sitten kellariin talvehtimaan. Ulkovarastossa on tällä hetkellä myös kukkapenkistä kaivetut jättiverbenan siementaimet, rosmariini ja kaksi pelargonilaatikkoa. Jälkiviisaana olisi pitänyt ne kaksi viimeistäkin pelargonilootaa kuskata samaan aikaan muiden kanssa ulkovarastoon mutta minähän jätin ne keittiön ikkunan alle "huolelliseen tarkkailuun". Helppo nostaa ne siitä pakkasyön uhatessa ulkoeteiseen ja sitä rataa. Ei paljoa auta, jos muistaa katsoa lämpömittaria vasta aamulla ja huomaa sen näyttävän silloin -3 astetta. Vaikka ryntäsin saman tien kantamaan hyvin kohmeiset pelakuut eteiseen, niin kyllähän ne ehtivät kärsiä tuntikausia pakkasessa odoteltuaan. Osa varsistakin oli selvästi kylmettynyt ja leikkelinkin jo huonoksi menneitä osia pois. Saa nähdä, menikö siinä kaikki 'Appleblossomit'. Ulkovarastossa kun oli nimittäin pelkkiä valkoisia pelakuita.

Ensimmäiset perennakylvökset.

Vasta tänä syksynä perustettu vauvalani sai ensimmäiset perennakylvöksensä, kun kippasin viime talvelta itämättä jääneet kylvöpurkit alueen yhteen nurkkaan. Kippaamisen jälkeen tosin huomasin pari vihreää sirkkatainta, eli jotain olikin lähtenyt syksyn kylmyydessä itämään. En vain tiedä, mitä lajia taimet ovat. Saattavat olla jotain kesän aikana purkkeihin kylväytynyttä rikkaruohoakin. Saivat nyt jäädä toistaiseksi alueelle. Jos selviävät talvesta, niin kesällähän taimet sitten varmasti tunnistaa perennoiksi tai rikkaruohoiksi. Tarkkaan, jos tirkitte, niin ne näkyvät tuossa numero kakkosen yläpuolella. Lupauksia kesästä.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ehti aukaista tänä vuonna paljonkin kukkia.

Syysasterit näyttäisivät kestäneen pakkasen ja vaikka Patricia ei kovin hyvin ikkunoista näykään, niin sopivasta kulmasta keittiön ikkunasta tiiraillessa näkyy vähän pinkkiä häivähdystä sisälle asti. Jos viitsisi käydä vähän kurittamassa mustaksi menneitä ympäryskasveja matalammiksi, niin Patriciakin näkyisi paremmin. Viikonlopun sää näyttää, houkuttaako lähteä pihapuuhiin vai pysytäänkö tuttavaperheen halloween-bileitä lukuun ottamatta kotosalla. Ja voisihan niitä astereita hakea sisälle maljakkoonkin. Hyvää viikonloppua!

Valkosipulit maahan

Puutarhapuuhat ovat jo pikkuisen edistyneet syysloman aikana. Toissapäivänä istutin mm. valkosipulit. Siinä sitä olikin urakkaa kerrakseen, sillä viime syksynä unohdin merkitä eri lajikkeiden paikat muistiin, minkä seurauksena eri paikoista nostetut sipulit oli lajiteltu eri laatikoihin. Lisäksi otin itusilmuista kasvaneista valkkareista poikkeavan väriset erilleen jatkokasvatusta varten. Muutama valkosipuli erottuikin kynsiä erotellessa selvästi muista mutta suurin osa näytti aivan samalta kuin aurinkopenkistä myyränkarkottimina olleet 'Alexandrat'. Ehkä ensi syksynä saa paremmin selvää, ovatko kaikki "ehkä"-merkinnällä varustetut rivit todellisuudessa samaa kantaa vai onko niistä joku isännän tädiltä saatua kantaa (Marjatta) tai viime syksynä ostettua 'Messidoria'.

Oletteko ennen nähneet vaaleanpunakuorisia valkosipuleita? Miten hellyttäviä!

Melkein sydän suli, kun sain itusilmuista kasvaneet, poikkeuksellisen valkokuoriset valkkarit perattua. Muiden valkosipulien kynnet olivat enimmäkseen violetein juovin koristettuja ruskeakuorisia mutta nämäpä olivat selvästi roosanvärisiä. Ulkonäöstä erotti myös nostovaiheessa poikkeuksellisen tummanpunaiset valkkarit. Siinä missä muiden ulkokuoret olivat kuivuessaan vaalenneet joko valkoisiksi tai violettijuovaisiksi vaaleiksi, tummat olivat menneet violeteiksi. Violettien kuorien sisältä paljastui tummanruskeakuorisia kynsiä.

Tummakuorinen eroaa kuivattunakin selvästi noista "normaalimman" näköisistä valkosipuleista.

Perkaamisen ja parhaiden kynsien valikoimisen jälkeen maahan päätyi 8 Marjatta-ehdokasta, 10 valkokyntistä, 11 tummanpunaista, 12 melko varmaa 'Messidoria', 13 joko 'Messidoria' tai 'Alexandraa' (viimesyksyisen unohduksen takia), 12 'Alexandran' jättikynttä ja yhden kukinnon verran itusilmuja, jotka käytetään ensi kesän aikana ruuanlaittoon. Yleensä istutan noin kolmekymmentä kynttä maahan, joten määrä "vahingossa" tuplaantui. Talven aikana syötäväksi jäi myös ihan älytön määrä valkosipulia, kun piti nostella aurinkopenkissä villiintyneet myyränkarkottimet pois.

'Alexandralla' on tapana tehdä järjettömän suuria kynsiä. Tämä murikka lienee tämänhetkinen ennätys.

Valkosipulien istutuspaikaksi valitsin kasvimaan laidalla olleen kesäkukkapenkin. Kasvimaalla on ollut sipuleita muutaman vuoden aikana joka lavassa, joten nyt tulee lavoihin kunnon taukovuosi sipuleista. Ensi syksynä voisi istuttaa valkosipulit aidan toiselle puolelle alueelle, joka vapautui pari vuotta sitten maa-artisokilta. Sen jälkeen voikin aloittaa taas hyvillä mielin lavakierron. Tällaisia pohdiskelin kompostia valkosipulien kasvupaikalle kaivaessa ja kynsiä maahan lykkiessä. Puuhassa hurahti useampi tunti ja toiseksi viimeisen kipon kynsiä istuttaessa oli jo niin hämärää, että piti hakea sisältä otsalamppu avuksi. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu vesisadetta ja kun paikkakin oli jo tehty valmiiksi, niin tulipahan sitten kokeiltua otsalampun kanssa istutusta. Hyvin onnistui.

Tikkujen sekamelska merkkaa rivejä. Muistiinpanoissa on tallessa, montako tainta mistäkin rivistä pitäisi keväällä löytyä.

Pidin lajittelemani kynnet omissa astioissaan myös istuttamisen jälkeen, sillä tarkoitus oli maistella, onko niissä myös makueroja. Kaikki varmat 'Messidorit' ja 'Marjatat' istutin maahan mutta onpahan kahdessa eri 'Messidor'-ehdokkaassa, valko- ja punakuorisissa sekä 'Alexandrassa' jo maisteltavaa kerrakseen. Olen oikeastaan aika innoissani tästä projektista, jos sitä ei vielä ole huomannut.

Valkosipulien lisäksi olen istuttanut viimeisimmät kukkasipulihankinnat.

Ehdin syysloman aikana vihdoinkin myös kukkasipuliostoksille ja vieläpä useampaankin kauppaan. Tosin olin aika nuukalla päällä, joten mukaan lähti vain unkarinsinililjaa, asuurihelmililjaa, turkinlumikelloja, suvikelloja sekä yhden pussin 'Finola'-tulppaaneita (ei kuvaa). Lumi- ja suvikellot ovat itselleni ihan uusia tuttavuuksia enkä vielä keksinyt, mihin kukkapenkkiin ne istuttaisi. Onneksi on ruukkuja ja kellari, niin voi siirtää päätäntävastuun keväälle. Suvikelloista kaksi oli jo lähtenyt kasvuun ja toivon, että lumikellotkaan eivät olisi ehtineet kuivua liikaa myymälän hyllyssä. Selasin joka pussin läpi ja valitsin sen, jossa tuntui olevan tuoreimman tuntuiset sipulit. Keväällä sitten näkee, menivätkö eurot hukkaan. Muista syyslomaviikon aikana tehdyistä puutarhapuuhista lisää myöhemmin mutta päivän kärhö pitää ehdottomasti tähän loppuun laittaa kun sellainen vielä löytyy.

Loistokärhö 'Jan Pawel II' se vaan jaksaa yrittää.

Yllättävän tummat raidat "Janne" onkin saanut näin kylmällä kukkiinsa.

Muut kärhöt ovatkin jo luultavasti luovuttaneet tältä vuodelta, ei ainakaan pikavilkaisulla näkynyt enää aukeamassa olevia nuppuja. Surullista. Saa nähdä, joutuuko 'Jan Pawel II' myös luovuttamaan tulevan yön aikana, sillä jo nyt pakkasta on kolme astetta. Tulossa on varmasti tämän syksyn kylmin yö.

Ruskavärejä

Pitkään näytti siltä, että näinköhän tänne tulee ollenkaan ruskaa tänä vuonna. Hiljalleen värejä alkoi kuitenkin ilmestyä ja juuri kun komein ruska alkoi olla käsillä, saapui jonkinlainen syysmyräkkä. Tuuli vonkuu nurkissa sen verran paljon, että puut ovat varmasti pian lehdettömiä. Tässähän voisi ihan siteerata tuttua lastenlaulua Lehdet lentää. Tässäpä muutamia kuvia loppuviikolta kun ei vielä tuullut ja aurinkokin vähän pilkisteli hetkittäin.

Kadun varren koivikkoa.

Luumutarhan värikkäin kulmaus. Kivien välejä kyllä saisi vähän kitkeä...

Tämä pikkutöyhtöangervo päätti kokeilla oikein leiskuvaa syysväriä.

Atsaleojen ruska on aina näkemisen arvoinen. Toistaiseksi vasta kaksi atsaleoistani on saanut kunnolla syysväriä mutta varmasti loputkin pian huomaavat, että talven tuloon kannattaa valmistautua mieluummin ajoissa kuin liian myöhään.

Kanadanatsalea 'Violettan' syyslook on heleän oranssi.

Pinkit komeamaksaruohot ovat hieman kummallinen yhdistelmä oranssin ruskan kanssa mutta vain hetkenhän nuo riitasoinnut kestävät. Ei tarvita kuin sopivan napakka tuulenpuuska ja oranssi puska on muisto vain. Maksaruohoista sen sijaan riittää iloa niin pitkään kun vain ei ole kovin kovaa pakkasta.

Aurinkopenkin puistoatsalea 'Illusia' on leiskuvan punainen.

Pensasryhmän 'Illusia' värittyy myöhemmin. Päivänliljat ovat parhaat päivänsä nähneet ja taustalla pensasmustikoita.

Kuten jo aiemmista kuvista on voinut nähdä, niin perennoillakin on toisinaan hienoja ruskavärejä. Päivänliljojen keltainen väri oli vielä viikko sitten heleämpi, nyt se on alkanut muuttua hiljalleen ruskeammaksi. Rönsyakankaalit taas säilyttävät tummanvioletin värinsä keväästä syksyyn, vaikka kesällä seassa onkin myös vihreämpiä lehtiä. Näin ruska-aikaan melkein kadun päätöstäni vähentää akankaalia, sillä sen tummanpuhuva väri tuo upeasti pensasmustikoiden ruskan esiin. Mesimarjojen punavioletti ruska on toki myös kaunista mutta se ei tuo kovin suurta kontrastia mustikoille. Toisaalta vaakakupissa painaa myös akankaalin työllistämisvaikutus, joka on näin suurella alalla melkoinen. Haikein mutta päättäväisin mielin akankaali saa siis lähteä samaa tahtia kuin mesimarja valtaa alaa. Eli aika hitaasti.

Pensasmustikoiden ruska on aina yhtä upea. Mesimarjojen rastasverkko on vielä jäänyt poistamatta.

Syksy on saapunut miniväenkin puutarhaan. Sen verran sielläkin on tuuleskellut, että puutarha oli täynnä lehtiä. Onneksi heillä on harava ja mikäs sen mukavampaa kuin pieni puuhastelu raikkaassa ulkoilmassa.

Värikkäät lehdet ovat kauniita mutta ne on haravoitava pois kulkuväyliltä.

Rappusillekin oli lentänyt lehtiä.

"Onneksi tuli hankittua kesällä nämä kottikärryt. Nyt niille on käyttöä!"

Vielä viimeinen kasa lehtiä jäljellä.

"Sinulla on jotain tuossa..."

"Kas näin, valmista tuli! Kylläpäs niitä kertyikin paljon!"

En tiedä, huomasitteko, mutta Nestori ja Inkeri ovat saaneet kesän aikana ihan oikeaa hiekkaa pihalleen. Kyllä kelpaa nyt pikkuväen puuhailla ulkona! Kun vain sää sallisi, niin puuhailisin itsekin ulkona. Valkosipulit pitäisi ainakin saada maahan, jotta ne ehtivät juurtua kunnolla ennen talven tuloa. Onneksi syysloma alkoi juuri. Suunnitelmissa on vähintäänkin paljon rentoutumista. Lainasin kirjastosta pitkästä aikaa pinon kirjoja luettavaksi ja miniaskartelukin houkuttelisi nyt kun ruskalehtiä silputin leikkureilla (kyllä, miniväen puutarhassa oli ihan 100-prosenttisen aitoa tavaraa eikä mitään paperisilppua!). Blogien lukemiselle ja erityisesti kommentoimiselle riittää myös varmasti aikaa. Viikko ilman aikatauluja. Miten tarpeeseen se nyt tuleekaan!

Päivän kärhönä on tarhalyhtykärhö Princess Kate ('Zoprika').

Kärhöistä prinsessa ja 'Jan Pawel II' vielä jaksavat availla nuppujaan, joten hetken aikaa saan nauttia kärhön kukista. Toivottavasti tämä syysmyräkkä ei runtele kukkia.