Kivikkorinteen toinen kukka-aalto

Kivikkorinteen kesäkuinen vaaleanpunavoittoinen värimaailma muuttui sinisävyiseksi kuun vaihtuessa heinäkuulle. Kovin suunniteltua kyseinen värinvaihdos ei ole ollut, vaan sattumoisin vain kivikkoon on kertynyt sinisiä keskikesän kukkijoita. Tilanne on toki taas muuttumassa, sillä kaukasianmaksaruohot ja ketoneilikat aloittelevat kukintaa ja rinteen päädyssä olevalla niityllä alkavat kukkia myskimalvat ja oreganot. Kurkataan kuitenkin nyt heinäkuun kahden ensimmäisen viikon värimaailmaa.

Etelänmunkki 'Blaulicht'

Etelänmunkit ovat olleet pörriäisten ilona jo vähän yli kaksi viikkoa. Kukinta alkoi aivan kesäkuun lopussa ja melko pian sinisiä kukkapalloja oli auki kymmenittäin. Edelleen kaksi viikkoa myöhemmin kasvustosta näyttää nousevan uusia nuppuja, vaikka seassa onkin jo paljon ruskettuneita kukintoja. Etelänmunkki on ollut kiva tuttavuus ja vaikuttaa viihtyvän mainiosti melkein pelkässä hiekassa. Sen siemenet näyttävät olevan hyvin itäväistä sorttia mutta siitä huolimatta siementaimia ei ole ainakaan toistaiseksi noussut ympäri kivikkorinnettä. Ehkäpä siemenet karisevat lähelle emokasveja tai sitten ne vaativat itääkseen luontoa hallitumpia olosuhteita. Olen itse kylvänyt niitä muiden perennojen mukana hankikylvöinä talvella.

Pari kimalaista etelänmunkin kukilla.

Kivikkotörmäkukka 'Misty Butterflies' on myös erinomainen pörriäiskasvi.

Heti etelänmunkin vieressä kasvaa toissa kevään siemenkylvöistä tullutta kivikkotörmäkukkaa. Sain siemenet Liisan kasvit -blogin Liisalta, kun teimme siemenvaihtareita. Minulla oli ennen samassa kohdassa kivikkotörmäkukka 'Pink Mist' mutta se kuoli muutama vuosi sitten ankarana talvena eikä se tehnyt itävää siementä niinä vuosina kun sain nauttia sen olemassaolosta. 'Misty Butterflies' näyttää olevan yhtä innokas kukkija ja myös oikein kaunis mutta väriltään se ei sovi aivan yhtä hyvin vieruskavereihinsa kuin edeltäjänsä. Pörriäiset tykkäävät tästäkin, mikä on kuitenkin pääasia. Lisäplussaa on sekin, että tämä kaikesta päätellen tekee itämiskykyisiä siemeniä ja toivon mukaan kylväytyisi myös omatoimisesti kasvupaikalleen. Törmäkukat ovat yleensäkin suht lyhytikäisiä, joten ei haittaa, jos uusia taimia on tulossa tasaiseen tahtiin.

Omatoimisia tarhakohokkeja.

Tarhakohokki on yksivuotinen koristekasvi, joka näyttää myös viihtyvän hyvin kivikkorinteessä. Olen osan kitkenyt pois mutta osa saa minusta jäädä aivan hyvin täyttämään mahdollisia perennojen kukintataukoja. Etelänmunkin ja tarhakylmänkukan välissä piti olla valkoinen tarhalevisia mutta sehän ei selvinnyt talven yli. Oli siis jopa hyvä, että tarhakohokkeja oli sattunut kylväytymään erityisen tiheään juuri levisian tilalle, niin rinteeseen ei jäänyt aukkopaikkaa. Tarhakohokki on väriltään samansävyinen kuin luonnonvarainen ketoneilikka, jota on rinteen juurella.

Muutama päivä sitten näkymä varjokujaa kohti näytti tältä.

Tarhakeijunkukka 'Hans' houkuttelee myös kimalaisia.

Kivikkorinne on nyt oikea pörriäisten paratiisi, kun pienellä alalla kukkii etelänmunkin ja kivikkotörmäkukan lisäksi myös iso ryhmä tarhakeijunkukka 'Hansia' ja myös nukkapähkämöissä alkaa olla kukkia auki. Kun siirrytään rinnettä alaspäin katua kohti, vastaan tulee myös iso puska loistosalviaa, joka on myös pölyttäjien mieleen. "Nurkan takana" rinteen pitkällä sivulla on toinen ryhmä nukkapähkämöä ja heti sen jälkeen isolla alalla karpaattienkelloa, jossa käy myös melkoinen kuhina. Lisäksi aivan rinteen juurella ja vuosi vuodelta enemmän myös kadun pään nurmikolla on sitä hetki sitten mainitsemaani ketoneilikkaa. Siitä näyttävät pitävän ainakin pienet perhoset ja varmaan siinä muutkin hyönteiset vierailevat.

Rinne melkein kokonaisuudessaan 6.7. kuvattuna.

Kiveyksen koloseen ängenneet sissit.

Ihmeen sitkeä on loistosalviakin, sillä tuo sama kiveyksen rakoseen itsensä lupia kyselemättä tunkenut taimi joutuu joka talvi olemaan melkein paljaana, kun sen päältä kolataan lumet pois. Pari kertaa olen repinyt koko puskan maanrajasta poikki mutta niin se vain tuli aina takaisin entistä runsaampana enkä sitten ole edes viitsinyt nähdä repimisen vaivaa. Sekaan tuppautui yhtä lailla luvatta ketoneilikka ja päivänkakkarakin. Siinäpä kelpo tervetuliaiskimppu pihaantulijalle. Siinäpähän sitten kukkivat siihen saakka kun saan aikaa ja inspiraation jatkaa viime kesänä aloittamaani pihakiveyksen tasoitusurakkaa. Eli siis koko homman purkamista, tasoitusta ja uudelleenladontaa. Silloin lähtevät niin rikkaruohot kuin salviatkin.

Karpaattienkelloja ja ihan rinteen yläreunassa vähän alppiasteriakin.

Alppiasteri aloitti kukinnan kesäkuun puolivälin aikoihin ja näyttää lopettelevan nyt kun karpaattienkellot ovat komeimmillaan. Pitänee laittaa muistiin, että alppiasteria kaivattaisiin kivikkorinteeseen lisää. Rinteen ensimmäinen isompi kukkapläjäys kun ajoittui touko-kesäkuun taitteeseen ja kesäkuun parille ensimmäiselle viikolle ja sen jälkeen oli aika hiljaista kukinnan suhteen heinäkuun alkuun saakka. Tosin hopeahärkit, kangasajuruohot ja ilmeisesti myös keltamaksaruohot kukkivat kesä-heinäkuun taitteessa juuri oman reissuni aikaan, eli täysin kukatonta ei ole ollut missään vaiheessa. Joka tapauksessa suht pitkään kukkiva alppiasteri sopii varmasti joukkoon vallan mainiosti.

Kukkivia kattomehitähtiä ja kamtsatkanmaksaruoho sekä vähän kitketttävää.

Kivikkorinne on ollut aika vaivaton hoidettava mutta kamtsatkanmaksaruohon lähettyviltä taisi kitkeminen unohtua alkukesän kitkentäkierroksella. Perusteellisempi nosto-operaatio lienee tarpeen, sillä maksaruohon seasta näyttäisi nousevan punatähkän taimikin. Sille löytyy kyllä parempiakin paikkoja kasvaa, sillä pari metriä taaempaa kaivoin syksyllä isotähtiputkia ja oreganoja pois eivätkä niiden tilalle istuttamani keltatörmäkukan taimet tainneet selvitä talven yli. Vanha puska onneksi selvisi ja on nyt nupullaan. Hyvä niin, sillä ilmeisesti joku rastas oli käynyt mylläämässä taimivauvalassa reissuni aikaan ja tuhonnut mm. törmäkukan taimia. Ei auta kuin kasvattaa uusia ensi keväänä. Onneksi törmäkukat saattavat kukkia jo ensimmäisenä vuotenaan, jos aloittaa esikasvatuksen varhain.

Rinteen alkupää tähän aikaan heinäkuuta.

Päivän kärhönä on 'Multi Blue' tuoksuherneiden kanssa.

Kivikkorinteessä ei kärhöjä ole, joten joudumme hyppäämään patiolle saakka. Loistokärhöistä 'Multi Blue' ehti tänä vuonna ensimmäisenä kukkaan. Ensimmäinen nupuista aukesi 9.7. ja nyt kukkia on jo monta auki. Niiden kaverina kukkii liilan ja violetin sävyisiä tuoksuherneitä ja yksi hyvin tummanpurppurainen 'Spencer Beaujolais'. Hauskasti kaikki tummemmat sävyt sattuivat vasempaan reunaan, jossa kasvaa vaaleanliila loistokärhö SAMARITAN JO ja oikeassa reunassa on pelkästään 'Multi Bluen' värisiä sekä hempeän vaaleanliiloja tuoksuherneitä.

Viikossa tapahtuu paljon

Kurjenmiekka vesipisaroiden koristamana.

Yksi puutarhani kauneimmista kurjenmiekoista oli päättänyt avata ainokaisen kukkansa juuri silloin kun olin viikon poissa kotoa. Onneksi sattui olemaan viileä sää, niin ehdin näkemään kukan parhaimmilleen avautuneena, kun heti ensitöikseni kipaisin kuvaamaan kyseisen kaunottaren. Olin ennen reissuun lähtöäni huomannut toisessa kurjenmiekassa nuppuja, joten osasin aavistella, että utuisen siniliila iiris saattaisi myös kukkia piakkoin. Harmikseni se ei ole yhtä innokas kukkija kuin seuraavan kuvan valkoinen kurjenmiekka, joka on samasta siemenerästä aikoinaan kylvetty.

Tässä kurjenmiekassa oli jo monta kuihtunutta kukkaa.

Melkein tekisi mieli siirtää sininen kurjenmiekka valkoisen viereen, jos vaikka sininenkin sitten innostuisi kukkimaan yhtä runsaasti. Ei niillä kyllä ole kuin pari metriä välimatkaa nytkään mutta sinisellä on ympärillään paljon kookkaaksi kasvavia kasveja, jotka saattavat sekä varjostaa liikaa että viedä voimia. Suht matalana se olisi myös paremmin edukseen vähän lähempänä kulkuväylää ja valkoisen vieressä olisi sopivasti sille tilaakin. Taidanpa laittaa siirto-operaation vakavasti harkintaan. Kurjenmiekkojen kukkia on tulossa lähiaikoina lisää, sillä molemmat vanhoista valkoisista siperiankurjenmiekoistani on päättänyt kukkia ja nuppujen määrästä päätellen vieläpä aika runsaasti. Onneksi en hävittänyt ihan kaikkia niistä. Vielä kun loput kaksi itse kylvetyistä innostuisi myös kukkimaan mutta se taitaa olla turha toivo ainakin tämän kesän osalta.

'Elina'-pioni oli saanut seuraa kärhöstä.

Sen lisäksi, että sade oli kaatanut pioneita pitkin pituuttaan, yksi perintöpioni 'Elinoista' oli saanut painolastia loistokärhö 'Jan Pawel II':n versosta. Kun puutarhuri on poissa, kärhöt lähtevät karkuteille. Aika monta kärhönversoa sain ohjailla takaisin tukiaan kohti. Pionin sekaan karannutta en edes lähtenyt irti repimään. Kukkikoon aikanaan pionin päällä. 'Elinan' takana vaaleanpunainen varjolilja on aloittanut kukinnan sointuen lähes täydellisesti pionin väriin.

Takapihalla myös valkoiset varjoliljat kukkivat.

Aurinkopenkin itse risteytetty 'Minna-Elina'-pioni oli ennen reissuani aloittelemassa kukintaa.

Menetin tänä vuonna aurinkopenkin ja pensasryhmän pionien pääkukinnan melkeinpä kokonaan. Matkalle lähtiessäni ensimmäiset kukat olivat avautuneet mutta suurin osa päänupuista oli vasta avautumaisillaan. Kotiin tultuani sain viettää hyvän tovin saksien ruskettuneita ja sateista lähmääntyneitä kukkia pois.

Kauniisti pionit olivat varmasti kukkineet ruskettuneista kukista päätellen.

Täytyy kyllä sanoa, että yleisilme virkistyi toimenpiteen seurauksena kummasti ja vielä jäljellä olevat sivunuput pääsivät nousemaan korkeammalle. Kuihtuneista kukista pystyin kuitenkin päättelemään sen, että 'Minna-Elinan' lopullinen kukan malli ja koko on selvästi nyt saavutettu. Kukinnan alussa leveän lautasmainen kukka kasvaa korkean kerrannaiseksi, melkein pallomaiseksi. Korkeutta pionilla on selvästi vähemmän kuin vieressä olevalla vaalealla 'Katharina Fontijnilla', mikä tekee siitä hieman helpomman tuettavan.

Pitsipihlaja

En tiedä, johtuuko pitsipihlajan hirmuisen myöhäinen kukinta-aika nuoresta iästä vai jostain muusta mystisestä syystä mutta vihdoin senkin nuput ovat auenneet. Luulin jo, että se kuivattaisi nuppunsa jo alkumetreillä, kun ne eivät alkaneet aueta edes silloin kun muut pihlajat olivat jo kukkineet. Tuoksua noin pienessä määrässä kukkia ei juurikaan tuntunut, joten joudun odottelemaan tulevia vuosia. Yksittäisen kukan koko näytti minusta olevan pikkuisen suurempi kuin tavallisella kotipihlajalla mutta vertailukohtia ei tosiaan nyt ole.

Ensimmäiset tuoksuherneet kerätty maljakkoon.

Pari tuoksuhernettä kukki jo pari päivää ennen reissuunlähtöä mutta nyt useammassa oli kukkia. Toistaiseksi jokainen kukkiva tuoksuherne on tehnyt ilahduttavan pitkät kukkavarret; jokaisessa oli vähintään 25cm:n pituiset, joissain jopa yli 30-senttiset. Sellaiset saa aseteltua ihan maljakkoonkin pienimmän juomalasin sijaan. Monena vuonna tuoksuherneiden värimaailma on ollut enimmäkseen hempeän vaaleanpuna-kirsikanpunasävyinen valkoisella höystettynä mutta tänä vuonna halusin vahvempia värejä. Muut ovat omista siemenistä kerättyjä mutta kuvan luumunsävyiset ovat 'Spencer Beaujolais' -lajiketta, jota kylvin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Hempukka vaaleanliila oli kiva yllätys vahvempien sävyjen seassa. Valkoista on tänäkin vuonna mutta ne eivät ole vielä alkaneet kukkia.

Astetta villimpi valkosipuli

Valkosipulin kiekuraiset skeipit (kiepit, kukkavarret, miten itse kukin niitä haluaa kutsua) saavat joka kesä hymyn huulille. Miten ne osaavatkin tehdä niin taiteelliset kiekurat? Tänä vuonna kuitenkin yksi oli nostanut kiekuraisuuden aivan uusiin sfääreihin. Mikä lie kasvuhäiriö tullut sille? Kukkavarsiakin kun oli kaksin kappalein. Toinen valkosipuli oli tehnyt maasta lähtien kaksi vartta, joihin kumpaankin oli tullut normaali skeippi. Keräsin kaikki skeipit pois ja pätkin paistinpannulle. Herkkua niin siltään kuin muun ruuan seassa.

Samettikukkia kasvulavojen reunassa.

Kirpat, kaalikoit ja ties mitkä ovat popsineet kyssäkaalien lehdet reikäisiksi mutta itse kyssät näyttävät toistaiseksi olevan koskemattomia. Ehkä violetti väri hämää tuholaisia. Sen sijaan sametti-, kehä- ja hunajakukka tai tomaatti ovat tehottomia sen suhteen. Yhtä reikäisiä ovat ne lehdet, jotka ovat muiden kasvien seassa kuin nekin, jotka ovat kauempana hämäyskasveista. Sammarit ovat sekoituspussista ja osa omista vanhoista siemenistä ja sekä kukan värejä, malleja että kokovariaatioita on ihan laidasta laitaan. Pitää laittaa jossain vaiheessa kuvakavalkadia sammarivalikoimasta.

Palsta oli villiintynyt niin hyvässä kuin pahassa.

Kävin eilen puuhailemassa muutaman tunnin viljelypalstallakin. Vaikka kävin siellä muutama päivä ennen reissua kitkemässä isoimmat rikat ja ohjailemassa mm. herneenversoja tukiinsa, oli puolentoista viikon jälkeen iso urakka odottamassa. Tulipahan tutustuttua moniin rikkaruohoihin, joita ei omalla tontilla ole näkynyt. Iloinen yllätys olivat kollaasin vaaleanpuna-valkokirjavat perunankukat (lajike Acoustic), jotka olivat kuin kauniita kuin korut. Yhtä iloista oli se, että suurin osa palstalle istutetuista tai kylvetyistä kasveista oli lähtenyt kasvuun. Valkokaalit olivat verkosta huolimatta reikäisiä, mikä ei yllättänyt. Lapsetkin olivat jo kesäkuussa listineet kaalikoin toukkia kaaleista mutta eihän niitä kaikkia huomaa millään. Luultavasti verkko ei ole ollut joka kohdasta riittävän tiukasti maata vasten tai toukkia listiessä aikuisia koita pääsi livahtamaan lisää apajille. Sipulit, porkkanat ja perunanvarret kasvavat lupaavasti ja myskikurpitsat ovat alkaneet kukkia. Maissit ovat vasta polvenkorkuisia, joten epäilen kovasti, ehtivätkö ne tehdä yhtäkään tähkää. Katsotaan...

Päivän kärhönä 'Arabella'

Loppukesän kärhöistä tiukukärhö 'Arabella' ehti tänä vuonna ensimmäisenä kukkaan. Pari loistokärhöä on myös viittä vaille avannut ensimmäiset nuppunsa. Kitkettävää on runsain määrin, joten nyt lähden seuraavaksi jatkamaan sitä urakkaa. Tulevilla heinähelteillä se homma ei ehkä innosta niin paljoa kuin nyt, kun lämmintä on "vain" 24 astetta.

Eläimellistä menoa puutarhassa

Eläimellinen meno puutarhassa on parina viime kesänä viitannut enimmäkseen joko apinan raivolla kitkemiseen tai tuholaisten kanssa taistelemiseen, ja varsinkin viime kesän myyräepisodin jälkeen hieman jännitin, mikä otus nyt aiheuttaa päänvaivaa. Toistaiseksi (ihme kyllä) eläimet ovat olleet siellä asteikon mukavammassa päässä. Niin neli- kuin kuusijalkaiset tuholaiset ovat suorastaan loistaneet poissaolollaan ja siivekkäistäkin ainoastaan yhdestä houdini-rastaasta on ollut riesaa. Kyseinen otus on niin mieltynyt hunajamarjoihin, että menee jänis- ja lintuverkkojen läpi, alta ja välistä, vaikka olen jokaisen kuviteltavissa olevan kolosen tukkinut ja ankkuroinut verkot mm. pyykkipojilla, naruilla, oksilla, tiilillä ja betonilaatan palasillakin paikoilleen. Kerran pensaiden ympäri kiertävää jänisverkkoa oli kiskottu ylemmäs ja taivutettu nätisti ulospäin, jotta se irtoaisi ankkurikepeistään. Kun estin moisen toiminnan laudanpätkällä, verkon ali oli seuraavana yönä kaivettu tunneli. Ulos mokoma räksänkuvatus ei osaa samaa reittiä kulkea, joten päivittäin häkkiä on joutunut avaamaan yhdestä reunasta ja hätistämään lintua ulos. Melkein kunnioitettavan sinnikäs marjavaras. Pitää varmistaa, että mansikkahäkki on rosvonpitävä sitten kun mansikat alkavat kypsyä.

Reissussa rähjääntynyt ohdakeperhonen.

Perhosia on lennellyt tänä kesänä aika mukavasti, vaikka kuvattavaksi ne eivät ole kovinkaan usein suostuneet. Aiemmin keväällä näkyi herukka-, nokkos- ja sitruunaperhosia, sen jälkeen lanttuperhosia ja yksi paatsamasinisiipikin. Lapset ovat bonganneet mm. erilaisia yökkösiä päivälevoilta ja viimeisin uusi havainto oli ohdakeperhonen, jonka siivet olivat selvästi kuluneet pitkän vaellusmatkan aikana. Ohdakeperhoset eivät talvehdi Suomessa, vaan vaeltavat Lähi-Idästä tai Pohjois-Afrikasta lämpimien ilmavirtausten mukana tänne. Ei siis ihme, jos siivet eivät enää näytä priimakuntoisilta. Hyvin näytti tuoksukurjenpolven mesi kelpaavan perhoselle matkaevääksi. Alkukesällä saapuneiden perhosten jälkeläiset ilmestyvät puutarhoihin loppukesällä. Toivottavasti tuokin yksilö pääsi jatkamaan sukuaan.

Kirjosieppopariskunta ruokkimassa poikasiaan. Naaras vasemmalla, koiras oikealla.

Heti puutarhakompostorien takana on pesinyt jo monena vuonna kirjosieppo. Niin myös tänä vuonna. Ne eivät uskalla tulla ruokkimaan poikasiaan, jos joku on kompostoreilla mutta vain pari metriä taaempana olevassa kärhömajassa istuminen ei häirinnyt nälkäisille poikasille hyönteissaaliita kuskaavia emoja. Majan takaseinässä on isoja aukkoja, joten siepot varmasti näkivät minut sieltä. Olisin kyllä häipynyt kauemmas, jos emot eivät olisi uskaltaneet käydä pesällä. Puutarhakompostorilla on välillä pakko käydä mutta olen yrittänyt mennä sinne vasta sitten kun emot ovat juuri tuoneet poikasille syötävää, niin ehdin pois alta ennen kuin ne ovat tulossa seuraavan kerran. Toisessa pöntössä pesi taas kuusitiaisia mutta niiden poikaset ehtivät jo lähteä pesästä. Luulen, että pöntössä saattaa olla nyt toisen poikueen hautominen menossa.

Nuori käpytikka kasvimaan seinäkkeessä.

Käpytikkojen pesintä on myös onnistunut. Tonttimme ympäristössä on pyörinyt ainakin neljä nuorta käpytikkaa milloin missäkin puuhassa. Kuvan yksilö oli tutkimassa ilmeisesti kasvilavoissa pesiviä muurahaisia, kun minä pölähdin kasvimaalle. Tikka lennähti seinäkkeeseen ihmettelemään ja kiipesi pomppu kerrallaan ylemmäs, kun varovasti hiivin kännykkäni kanssa lähemmäs. Neljän metrin päähän pääsin linnusta ennen kuin se otti siivet alleen. Toisena päivänä seurasin kuusen oksalla pomppivia poikasia, jotka tutustuivat käpytarjontaan vähän kehnommalla menestyksellä. Ei ollut ihan vielä tekniikka hallussa ja kävyt tipahtelivat järjestään alas. Kesällä on onneksi reilusti ruokaa tarjolla harjoitella oikeaa nokankäyttöä talvipäivien varalle.

Karkuun!

Oravakin kävi eräänä päivänä pomppimassa kukkapenkissä. Voi olla, että se oli löytänyt lintujen kylpyaltaaksi tarkoittamani vesiastian. Olin vähän huonossa paikassa, niin en nähnyt, mitä kurre puuhaili. Oletettavasti se ei ollut ainakaan tihutöitä suunnittelemassa. Pitkäkorvaisia pomppijoita ei ole kesällä meidän pihalla näkynyt ja hyvä niin. Ovat saaneet kärhönversot kasvaa ihan rauhassa eikä sinikatanoitakaan ole käyty parturoimassa sängelle.

Joku erakkoampiainen ja epäonninen toukka.

Hyönteishotellissa pesii nyt ainakin viisi yllä olevan kuvan erakkoampiaista ja sen mitä olen niiden touhuja seuraillut, niin suurin osa koloihin kuskatuista saaliista on noita samoja toukkia. En tiedä, mistä ne niitä löytävät mutta hyvä apaja näyttää olevan. Toukkia "lentää" tunneleihin tasaista tahtia ja ainoastaan väliseinien muurauksen ajan ampiaiset kuskaavat jotain muuta kuin toukkasaaliita leuoissaan. Seuraavalla videolla näkyykin, kuinka ampparilla on melkein itsensä kokoinen toukka kyydissään. Harmillisesti kännykkä päätti juuri kriittisimmillä kohdilla tarkentaa ihan mihin sattuu mutta sain sen onneksi palaamaan takaisin ampiaiseen.

Ei näytä olevan aina helppoa tuo ötököidenkään elämä. Jos jonkun mielestä muurahaisten seuraaminen on mukavaa, niin voin sanoa, että hyönteishotellin asukkaiden seuraaminen on vähintään yhtä hauskaa. Eikä tarvitse varoa housuihin kiipeileviä muurahaisia!

Kierros puutarhan ympäri

Kamomillat ja purppurarevonhännät sikin sokin.

Välillä on hyvä tehdä ihan vain leppoisa kierros puutarhassa ja laittaa muistiin sen hetken kukintaa. Olkoon tämä nyt sellainen pyörähdys. Aloitetaan kasvimaan kukkasista kun nyt sattui tulemaan aurinkoisen hetken otos tähän alkuun. Kamomillat päättivät jo viime kesänä viihtyä hiekkakäytävillä ja tänä vuonna ne jättivät kasvilavoissa kasvamisen ihan kokonaan väliin. Huomasin jo keväällä käytävälle ilmestyvän tasaisen vihreää kasvustoa ja siirsin silloin parhaalta kulkuväylältä muutamia taimimättäitä yhteen lavaan. Siirto onnistui ja nyt kamomillat kukkivat sielläkin. Kasvimaalle tullessa vastassa on käytävillä kukkiva kamomillapelto useamman neliömetrin alalla. Eivät ne ole moksiskaan siitä, että talsin silloin tällöin niiden päältä. Kaikkea ei vain voi väistellä.

Kaurajuuri kukkii, senkin juurella on kamomillaa.

Jätin viime syksynä maahan syötäväksi kelpaamattoman pieniä kaurajuuria. Suurin osa taisi kuolla talven aikana mutta aidan vieressä on kuitenkin kolme kukkivaa yksilöä. Joitakin siementaimia nousee sieltä täältä ja jos ne onnistuvat tekemään syötävän kokoisia juuria syksyyn mennessä, ne laitetaan muiden uunijuuresten mukaan. Jos juuret jäävät minikokoisiksi, niin saavat kukkia vuorostaan ensi kesänä. Kaurajuuren kukat ovat hauskan näköisiä ja kukintaa riittää kesäkuun puolivälistä aika pitkälle loppukesään saakka. Noin korkeaksi kasviksi varret pysyvät myös aika hyvin pystyssä. Kukinnan jälkeen ilmestyvät aika kookkaat siemenhahtuvapallot, jotka ripottelen yleensä emokasvien lähistölle. Ainoa miinus kukissa on se, että ne ovat auki vain muutaman tunnin ajan aamupäivästä.

Lehtolaukkoja, lemmikkejä ja kaunokaisia.

Pihaantulonäkymä

Kotiin on kiva tulla, kun keltapäivänliljojen tuoksu tulee vastaan hyvällä säällä metrien päähän. Kivikkorinteen yläpäässä tarhakeijunkukka 'Hans' kukkii yltäkylläisesti ja tontin rajalla purppuraheisiangervo 'Diabolo' pistää sekin parastaan. Pioninkukat pilkistelevät jo pikkuisen 'Hansien' ja 'Diabolon' välistä ja näkyy sielllä vielä muutama valkoinen sorjalaukankin kukinto. Kiven edessä etelänmunkit alkavat pian kukkia ja niiden oikealla puolella kivikkotörmäkukka 'Misty Butterflies' on juuri saanut auki ensimmäiset pari kukkaansa. Jatketaanpa seuraavaksi takapihalle. Siellä kukkivat myös 'Hansit' sekä arovuokot.

Voi kamaluuksien kamaluus...

Ja siinäpä tuli se pakollinen puutarhan "ruma ankanpoikanen". Luumutarhan ja oikeastaan koko takapihan ongelmana on peltovalvatti, joka pitää majaa nurmialueella ja suikertaa sieltä aivan huomaamatta kukkapenkkien puolelle. Valvatilla on paha tapa tunkea juuriaan ensin ties miten pitkälle ja aloittaa vasta sitten vaivihkainen versojen kasvattelu. Siinä vaiheessa kun huomaa ensimmäisen lehtitupsun, peli on jo melkein menetetty. Toki tuossa nimenomaisessa kohdassa on tullut lisäksi lipsuttua kanttaamisen kanssa, minkä vuoksi myös nurmiheinät ja rönsyleinikki ovat päässeet aloittamaan vaelluksen perennojen sekaan. Nyt ongelmat olivat päässeet etenemään aivan liian pitkälle, joten tartuin lapioon ja perkasin koko alueen.

Tässä on jo ensimmäinen erä putsattuja taimia istutettu takaisin.

Arovuokot ja peittokurjenpolvet ovat herkempiä ottamaan nokkiinsa tähän aikaan tehdystä jakamisesta, joten yritin istuttaa ne mahdollisimman nopeasti takaisin huolellisesti puhdistettuun multaan. Kaukasianmaksaruohot odottelivat perkaamista siivosti sivummalla isoina mättäinä rikkaruohoineen päivineen.

Löysin narsissikärpäsen toukan tuhoaman narsissin.

Narsissikärpäset ovat taas aloittaneet lentonsa. Syödystä sipulista oli siis kotelona talvehtinut kärpänen ehtinyt jo lähteä lentelemään. Vaikka iso sipuli oli tehnyt muutamia juuria, lehtiä se ei ollut jaksanut kasvattaa yhtäkään. Sen sijaan pikkuruinen sivusipuli oli jäänyt kärpäsen toukalta huomaamatta, joten istutin sen takaisin maahan. Koska kärpäsiä on tällä hetkellä meillä ihan hirveästi, päätin leikata vähäisten narsissieni lehdet pois ja peitellä tyngät mullalla. Ehkä sipuleille on pienempi paha menettää yhdeltä kesältä lehtien keräämä energia kuin joutua kärpästen toukkien syömiksi. Pitäisi ihan selvittää, mitkä muut kasvit kuuluvat narsissikärpästen ruokalistalle ja tehdä niille sama operaatio. Ritarinkukat ovat nyt visusti turvassa sisällä ja kellarissa talvetetuista turkinlumikelloista sekä suvikelloista ehtivät jo lehdet kuihtua, joten ne eivät ehkä ole vaarassa.

Mukavan muhkeita hyasintin sipuleita.

Jostain syystä luumutarhan hyasintit eivät kukkineet lainkaan keväällä, vaikka noin kookkalta sipuleilta olisi voinut odottaa melkoisen komeaa kukintaa. Epäilen, että ne eivät saaneet viime kesänä riittävästi aurinkoa, kun olivat hautautuneet kurjenpolvien sun muun kasvuston sekaan. Nyt, kun sipulit oli joka tapauksessa nostettava valvatin juurien perkaamisen vuoksi pois, siirsin ne aurinkoisempaan paikkaan. Toivottavasti ne kiittävät minua ensi keväänä.

Koko etureuna piti lopulta kitkeä ensimmäisen kuvan alueen lisäksi.

Olipahan siinä työmaata muutamaksi tunniksi mutta ehkä tänä kesänä ei tarvitse ainakaan kovin hirveää valvattikasvustoa ihmetellä. Kottikärry ainakin täyttyi ääriään myöten niin valvateista kuin nurmen reunasta kantatuista mättäistä. Tällä kertaa en kantannut yhtään enempää mitä viime kesänäkään. Palautin vain kukkapenkin reunan sinne missä se alun perin olikin. Pari pykälää nurmikkoon tuli, kun kaivoin isomman valvattimättään pois heti kanttausuran vierestä mutta äkkiä ne siitä tasautuvat. Maksaruohot ja kurjenpolvet ovat jo alkaneet osoittaa toipumisen merkkejä ja pari arovuokkoakin on hitusen virkeämmän näköisenä. Ne taitavat kyllä ihan periaatteestakin nuupottaa minulle vielä jokusen viikon ajan mutta ei mahda mitään.

Nyppykurjenpolvi kukkii.

Nyppykurjenpolvia ei onneksi tarvinnut nostella kokonaan pois, sillä valvatit olivat edenneet somasti niiden väleissä ja aika pintamullassa. Sain talikon avulla luultavasti ne kaikki pois. Nyppykurjenpolvet eivät ole oikeastaan koskaan kukkineet niin runsaasti kuin muut kurjenpolvistani.  Kuvan kasvusto yllätti kukkimalla tänä kesänä yllättävän paljon. Toinen nyppykurjenpolvikasvustoista teki vain muutamia kukintoja. Taustalla pinkki 'Cambridge' on vasta aloittelemassa kukintaa ja pian ne ovat nuppujen määrästä päätellen pelkkää kukkaa täynnä. Jos nyppykurjenpolvilla ei olisi niin kauniita lehtiä, vähentäisin niiden määrää selvästi.

Pioni 'Madame Calot'

Loppuun vielä muutama kuva pioneista nyt, kun ne ovat aloitelleet kunnolla kukintaa. 'Madame Calot' on saanut kaikki kuusi pääkukkaansa auki ja ensimmäiset ovat jo kukinnan loppusuoralla. Seuraavaksi odotellaan sivunuppujen aukeamista. Sen vieressä itse risteytetyt 'Minna-Elinat' ovat aukomassa ensimmäisiä nuppujaan ja sekä aurinkopenkin että pensasryhmän 'Catharina Fontijnit' alkavat olla komeimmillaan.

Pensasryhmän 'Catharina Fontijn' tarvitsisi korkeamman tuen.

Pidän valtavasti 'Catharina Fontijnista', vaikka sen korkeat versot ja valtavan suuret kukat tarvitsisivat reilusti korkeammat tuet mitä minulla on niille tarjota. Vaaleanpunaisina avautuvat kukat haalenevat hiljalleen melkein puhtaan valkoisiksi ja kullankeltaiset heteet hehkuvat terälehtien keskeltä. Myös tuoksu on vahva ja hyvä pionin tuoksu. Runsaiden sivunuppujen ansiosta kukinta kestää pitkään.

'Catharina Fontijn'

Pioninkukkien tuoksuun on hyvä lopettaa. Kuukausi vaihtuu pian heinäkuuksi ja jostain tännekin ilmestyi sääennusteisiin melkein joka päivälle sadetta. Toivotaan, että kyseessä olisi vain ohimeneviä kuuroalueita, jotka kiertäisivät jostain kauempaa ohi tai haihtuvat ennen kuin pääsevät tänne saakka.

Ihmeiden aika ei ole ohi!

En olisi kyllä ikinä uskonut, että tällä tontilla voisi joskus kukkia tarhakurjenmiekka. Nyt sekin ihme on nähty ja oli se jo aikakin, kun kyseinen puska on tuotu alkukesällä 2019 ja kertaalleen jaettukin sen jälkeen kukinnan toivossa. Ei kukkinut ei mutta nyt, kun jo mietin, että pitäisi hävittää koko kasvi pois, niin yhtäkkiä sitä sitten innostuttiinkin kukkimaan.

Ensimmäinen kukka ties miten moneen vuoteen.

Eihän tuo nyt kovin runsas kukinta ole, kun vain yksi kukkavarsi nousi mutta onhan sitä siinäkin viisi nuppua ja mikä saavutus oli puskea sekin näkyville niin, että huomasin kukinnan vasta ensimmäisestä avautuneesta kukasta. Melkein päivittäin kyllä kävin tuossa vieressä etsimässä, joko loistokärhö 'Proteus' on noussut tai olisiko 'Warszawska Nike' vihdoin noussut niin korkeaksi että sitä voisi alkaa ohjailla tukeen. Ihme kyllä olisi ollut, jos en olisi kukkivaa kurjenmiekkaa lopulta huomannut, sillä kukkavarrella on korkeutta hulppeat 120cm eikä itse kukkakaan kovin pieni ja vaatimaton ole.

Siinäpä se huutomerkki on. Niin kiire oli kuvata moinen ihme, ettei voinut edes siistiä näkymiä ensin.

Olisi ehkä voinut vähän kitkeä ennen kuvan ottamista mutta sillä hetkellä ei ollut kitkemisfiilistä. Ja oikeastaan suurin osa tuonkin reunan sotkuisuudesta tulee aidan alta ja välistä kurkottelevista rikkaruohoista sekä kukkineista lemmikeistä. Kukkapenkin puolella ei edes kovin paljoa kitkettävää ole, kun osa heinämäisistä lehdistä on laukkoja, punatähkää tai sinikatanaa ja kuivan näköiset risut kärhöseinäkkeessä köynnöskuusaman versoja, joiden lehdet eivät kuvassa erotu. Kurjenmiekan edessä on tänä kesänä ensimmäistä kertaa kukkinut puupioni, joten tuossa oli sitten kaksi ensikertalaista vieretysten. Kurjenmiekan kohtalo oli minulle aiemmin ihan yksi ja sama mutta nyt jos se on kerta päättänyt tulleensa kukintaikään, niin se kai pitänee siirtää johonkin muualle. Pionihan alkaa muuten pian varjostaa sitä niin paljon, ettei se enää saa aurinkoa juuripötkylöilleen.

Kukka sisältä.

En toisaalta tiedä, onko juuri tämä kyseinen yksilö niin henkeäsalpaavan kaunis, että haluaisin säilyttää sen konstilla millä hyvänsä. Kukka haiseekin pahalle. Toisaalta kurjenmiekan kukissa on jotain lumoavaa ja kieltämättä tuntui hyvältä, kun vuosikaudet pelkkiä lehtiä pukannut kasvi ryhtyykin kukkimaan.

Kukinta jo hiljalleen loppusuoralla. Vieressä uusi, violetinmusta nuppu.

Oikeastaan tässä vaiheessa kiinnostaisi ihan eniten tietää tuon lajike. Se tuli minulle äidiltäni 'Black Swanin' nimisenä mutta sen pitäisi nettikuvien mukaan olla paljon tummempi. Yksi vaihtoehto on 'Indian Chief' mutta sen taas pitäisi kai olla punaisempi. Tuo on ihan selvästi violetti-violetti, vaikkakin ehkä kuitenkin hitusen enemmän punaiseen kuin siniseen päin kallellaan. Kolmas ehdokas on 'Senlac Red' mutta sillä nimellä en itse löytänyt yhtään kurjenmiekkaa. Sen sijaan löytyi pelkkällä 'Senlac'-nimellä selvästi purppuraisemman värinen kukka. Ota näistä nyt sitten selvää! Luultavasti äidilleni on tullut väärää lajiketta aikana ennen kaiken tietävää internetiä. Vihjeitä oikeammasta lajike-ehdokkaasta otan mieluusti vastaan, jos jollain on sellaista tarjota.

Viime kesänä ensimmäistä kertaa kukkinut pioni on nyt saanut kypsempää ulkomuotoa.

Vaihdetaanpa kasvilajia ja otetaan maistiaiset parin pionin kukinnan alkutunnelmista. Ylläolevan kuvasarjan pioni on peräisin mummoni äidin kotipaikalta. Eilen ensimmäiset nuput alkoivat raottua eilen aamulla ja iltaan mennessä yksi kukista oli jo täysin auki. Pionin lajike on luultavasti 'Madame Calot' mutta sitähän ei näistä vanhoista pioneista varmaksi aina pysty selvittämään. Ulkonäkö täsmää minusta ainakin toistaiseksi ja vahva tuoksu sekä aikaisuus tukevat lajikkeen määritystä. Tämä kaunotar on selvästi aikaisin kukkija omasta, hyvin vaatimattomasta kiinanpionikokoelmastani. Vieressä kolme muuta pionia ovat vielä melko tiukalla nupulla, vaikka niissäkin jo alkaa väriä näkymään. Viime vuonna madame-oletetun pari kukkaa olivat vielä harsumpia mutta värit ja kukan malli olivat jo nähtävissä. Nyt kukkiin on tullut täyteläisyyttä ja myös kokoa. Ja nuppujakin on tulossa peräti kuusitoista. Toivottavasti kaikki jaksavat aueta.

Toinen pioni ehti avautua eilisen päivän aikana melkein puoleen väliin.

Viime kesänä löysin netin ja facebookin pioniryhmän avulla tälle pionille nimiehdokkaaksi 'Catharina Fontijn'. Vasta aukeamassa oleva kukka on selvästi vaaleanpunainen mutta pian se siitä muuttuu pehmeän valkoiseksi ja jättisuureksi hörselöksi. Ja ihmeiden ihme: lähimmille viidelle päivälle ennustetut vesisateet ovat täältä haihtuneet, joten ainakin pionien kukintakauden alkua vietetään poutasäässä. Ihmeiden aika ei siis todellakaan ole ohi.

Iloista juhannusta!

Isabellansyreeni 'Holger'

Ihmeellistä kyllä, tänä vuonna ainakin täällä näyttäisi olevan suht kelvollinen juhannussää. Nyt on hieman koleaa ja tuulista mutta aurinko paistaa komeasti ja lämpimämpää on luvassa. Johan tässä tulikin vietettyä pari päivää sisätiloissa sadetta ja muuten vain kylmää säätä suojassa. Toissapäivänä otin heti aamusta ompelulaatikkoni esille ja aloitin talven aikana kertyneiden korjattavien tai tuunattavien vaatteiden työstämisen. Yhden päivän aikana parsin neljä villasukkaa, kursin neljät lasten välikausihanskat ja tein kuopukselle kännykkäpussin. Toisen päivän käytin kirpparilta ostetun mekon työstämiseen ja kaduin koko ostosta monta kertaa. Koon 40 juhlamekon muuttaminen pari numeroa pienemmäksi ei ole ihan simppeli juttu, kun kolttu vuorikankaineen on kasattu suunnilleen miljoonasta palasesta eikä itsellä ole kokemusta vaativammista ompelutöistä. Kankaassa vain oli niin kaunis kuvio, hintaa 6€ ja materiaali 55% silkkiä ja 45% puuvillaa, etten voinut lopulta vastustaa sitä. Yhtään ei auttanut sekään, että kaksi tuttavaa käskivät ostaa ihmeessä, jos noin halvalla saan. Jos yläosan pienentäminen ei lopulta onnistu, niin saahan helmasta tehtyä vielä kauniin hameen.

Pation ruukkuryhmä

Kurkataanpas seuraavaksi puutarhan juhannuskukintaa. Talven yli ruukussa maahan kaivettuna talvehtinut syreeni 'Holger' oli kasvattanut juurensa ruukun pohjareikien läpi ja pukkasi kukkanuppujakin. Se tarvitsi siis lopullisen kasvupaikan tai isomman ruukun. Ensimmäistä ei ollut tarjolla syreenikeijukkaiden takia, joten istutin syreenin suureen saviruukkuun. Juurelle lykkäsin keväällä lahjaksi saadut krysanteemin ja gerberan sekä kolme esikasvatettua helokukonharjaa. Sekä krysanteemissa että gerberassa oli kukkanuppuja mutta ne ovat hävinneet johonkin. Olkoot sitten viherkasveina. Syreenikeijukkaat ovat löytäneet 'Holgerinkin' mutta pienestä pensaasta otukset saa listittyä käsin pois. Silti ne ehtivät tehdä jo hieman keltaista viotusta lehtiin.

Pitsipihlajan nuput ja yksi avonainen kukka.

Viime kesänä aurinkopenkkiin istuttamani pitsipihlaja ei ole vielä kertaakaan kukkinut mutta tänä vuonna se teki sentään muutaman yksittäisen nupun ja yhden lupaavan nuppurykelmän, josta osa nupuista on jo kuivanut. Pihlajalla on vielä varmasti aika pieni juuristo vesimyyrän jäljiltä mutta ainakin se muutaman vuoden ruukkukasvatuksen aikana sai vähän paikattua juuristoaan ja lähti talven jäljiltä suht hyvin kasvuun. Pari silmua paleltui talven aikana mutta suurin osa viime vuoden kasvusta selvisi. Se on hyvä alku.

Aurinkopenkin laukkapallomeri.

Pitsipihlajaa ei paljoa kuvasta erotu mutta sen hento runko näkyy oikeanpuolimmaisen punaisen aitatolpan kohdalla. Latva jää kuvan ulkopuolelle. Sammalleimun kukinta on jo aurinkopenkissä mennyt ohi ja laukoistakin osa on kerätty kompostiin. Niiden siementuotanto on ällistyttävän tehokasta ja nyt on pakko pitää niille kuria, ettei yhtään siementä pääse karisemaan kukkapenkkiin. Varsinkin penkin etualalla korkeat kellastuvat laukanlehdet ovat aika ruman näköisiä eikä niitä tarvittaisi yhtään lisää.

Taaempana aurinkopenkissä on räväkämpiä kontrasteja.

Keltaheisiangervo 'Dart's Gold' on vuosi vuodelta kauniimpi. Nyt sillä on korkeuttakin sen verran, että sen näkee kauempaa. Vieressä purppuraheisiangervo 'Diabolo' tuo kontrastia. Ensi keväänä pitänee vähän leikata 'Diabolosta' pisimpiä oksia pois, niin saa vähän tasattua heisiangervojen kokoeroa. Violetit viittakurjenmiekat eivät tänä vuonna kovin runsaasti kuki. Se pitäisi varmaan jakaa ja samalla kaivella rikkaruohot niiden juurakoiden seasta pois. Tuleva projekti on myös laittaa 'Diabolon' aluskasviksi peittokurjenpolvea, sillä nyt sen alus on ollut vain lemmikkien ja rikkaruohojen temmellyskenttää. En vain ole ennen keksinyt, mitä sinne istuttaisi.

Tuoksukurjenpolvi kukkii takapihalla.

Luumutarhaan johtava kivipolku on melkein hävinnyt kurjenpolvien ja tuivioiden alle. Taidanpa kurittaa ensimmäisenä tuivioita. Taas kerran. Niiden kasvuvauhti on ällistyttävä. Suorastaan turhan nopea juuri tuohon paikkaan. Monta vuotta pienenä ja söpönä pysynyt saniainenkin (soreahiirenporras?) on tänä vuonna päättänyt triplata kokonsa. Luulenpa, että se saa lähteä syksymmällä takaisin metsään, mistä on tullutkin.

Posliinirikko 'Aureopunctata'

Posliinirikko on viime syksyn taimitapahtuman löytö. Ostohetkellä siinä oli vain kaksi lehtiruusuketta, joten se selvästi näyttää viihtyvän sille valitsemassani paikassa. Kukkavarsiakin tuli neljä. Kauempaa katsottuna rikolla oli aika pliisut kukat mutta kun rupesin ottamaan kukasta lähikuvaa, ihan hämmästyin sen väritystä. Miten kauniita täpliä sillä olikaan, kuin olisi minikokoisia strösseleitä ripolteltu.

Nyt oli taas luontoäidin luovuus päässyt valloilleen.

Navettapiian siperiankurjenmiekka kukkii taas.

Olen niin iloinen siitä, että on edes joku takuuvarmasti kukkiva kurjenmiekka. Ja sellainen tuo Navettapiian ihanuus on ollutkin. Isompi mättäistä on kukkinut jo monta päivää ja nyt pienempäänkin on alkanut ilmestyä kukkanuppuja. Omat kurjenmiekkani ovat paljon hitaampia kasvussaan ja ne ovatkin yleensä kukkineet vasta heinäkuun puolella, jos ovat ylipäätään innostuneet kukkimaan. Ennen kurjenmiekan kukintaa ihastelin vuorijumaltenkukkien räväkkää ilottelua. Nyt ainoastaan keskimmäisessä on vielä jokunen nuppu jäljellä ja kolme muuta ovat kokonaan kukkineet.

Vuorijumaltenkukat jäävät kuunliljojen ja kurjenmiekkojen väliin kukinnan jälkeen.

Yllä olevan kuvan vasemmassa laidassa näkyy niitä edellisen postauksen ihania luhtaesikoita. Kukkavarret retkottavat lehtien päällä mutta eivät sentään ihan maassa asti. Kuvan keskivaiheilla kukkivan kurjenmiekan taustalla kukkivat runsaasti myös vaaleankeltaiset kellukat mutta niitä on hankala saada erottumaan missään kuvassa. Ja kun käännymme ympäri, selän takana näkyy...

...kukintaansa aloitteleva tarhavaleunikko.

Jaoin pari-kolme vuotta sitten toisen tarhavaleunikoista kahteen osaan ja siirsin kaikki samaan ryhmään. Viime vuonna pienin ei muistaakseni kukkinut mutta nyt kaikki kolme ovat aloittelemassa kukintaa. Niiden kaverina kukkii sinistä lemmikkiä ja rönsyakankaalia, joten kärhökaaripenkin yhdellä sektorilla on täydellisen sinisävyinen juhannus.

Juhannustunnelmaa pari päivää ennen keskikesän juhlaa.

Aurinkoista ja leppoisaa juhannusta!