Elokuun uhkeita sävyjä

Gladiolus

Eipä ole tullut kovin montaa kertaa aloitettua postausta keltaisen kukan kuvalla tai ylipäätään esiteltyä mitään keltaista. Kuvan vaakatasoon keikahtanut gladiolus tuli sekoituspussin mukana ja hehkui eilisen ilta-auringossa sen verran komeasti, että sai kunnian tuoda valoa ja lämpöä tällaiseen sateisen harmaaseen päivään. Kukkapenkissä kyseinen huutomerkki tuntui kuitenkin liian räikeältä minulle, joten leikkasin gladioluksen maljakkoon. Kolmeen valkoiseen gladiolukseen yhdistettynä vahva keltainenkin kesyyntyi mukavan raikkaaksi piristykseksi keittiön pöydälle.

Päivänlilja 'Arctic Snow' sopii upeasti purppurarevonhäntä 'Oeschbergiin'.

'Arctic Snow':n kukintaa on totisesti saanut odotella. Ensin se kituutteli useamman vuoden patiopenkissä, josta siirsin sen muutaman metrin päähän pensasryhmään. Siinä se alkoikin viihtyä paremmin ja kukki viime kesänä ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna kukkia on tullut jo useampia mutta vain yksi kukkavarsi kerrallaan. Onhan se toisaalta ihan mukavaa, että kukinta kestää pitkään. Jospa ensi vuonna kukintoja olisi useampia yhtä aikaa, sillä vieressä olevat 'Stella d'Orot' ovat lopettaneet kukinnan jo ajat sitten ja ennen hortensioita koko penkin pään kukintapuoli on 'Arctic Snown' vastuulla. Purppurarevonhännän laitan tuon kohdan suunnitelmiin ensi vuodellekin, sillä se tuo hienosti kontrastia ja sopii väreiltään jokaiseen tuon kohdan kasviin.

Kalla kukkii kerrassaan muikean sävyisin kukin.

Vasta heinäkuun alussa kasvuun lähtenyt kalla ehti sittenkin kukkaan ennen syksyä ja tässähän on vielä kasvukauttakin jäljellä vaikka kuinka. Sen piti olla pussin kuvan mukaan vaaleanpunainen mutta olen enemmänkin kuin tyytyväinen tähän väriin. Oikea dramaattinen diiva. Toivottavasti se heräisi ensi vuonna vähän reippaammin eikä diivailisi melkein loppukesän puolelle saakka. Pitää vain muistaa kaivella se talteen riittävän ajoissa ennen talven tuloa. Kallan taustalla on sen kanssa yhtä lilliputtikokoiseksi jäänyt helokukonharja. Jos kalla ja kukonharjat jäivät minikokoisiksi, niin niiden ympärillä olevat gladiolukset ovat viihtyneet sitäkin paremmin. Näistä leikkasin ne valkoiset kukinnot keltaisen kaveriksi maljakkoon ennen kuin kaikki ehtivät retkahtaa pitkin maita ja mantuja.

Normaalia tummempi punahattu.

Keväällä 2024 kylvetyistä punahatuista pari on selvinnyt tänne saakka ja kumpikin kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Toinen näyttäisi olevan samanvärinen kuin etupihan 'Magnukset' mutta toinen onkin paljon tummempi ja kukkii valtavan suurin kukin. Ne kasvavat lähekkäin luumutarhassa mutta eihän niitä saanut osumaan samaan kuvaan, kun toinen on retkahtanut vasemmalle ja toinen oikealle. Punahatut ovat minulle vielä sen verran uusi tuttavuus suurten talvitappioiden takia, etten ole ihan sisäistänyt sitä, että varsinkin nämä nuoremmat taimet kannattaisi tukea ennen kuin kukkavarret ehtivät kovin korkeiksi. 

Uusien punahattujen terälehdet aurinkopenkin 'Magnuksen' kukalla.

Aurinkopenkin 'Magnukset' pysyvät hieman paremmin pystyssä mutta niillä onkin vieressä pioneita ja muita korkeita kavereita, joista saa tarvittaessa lisätukea. Kukinta tulee olemaan tänä vuonna todella runsas kunhan pääkukinta alkaa. Nyt niissä on auki vasta kymmenkunta kukkaa. Tumma kasvi 'Magnuksen' kukan alla on purppurakeijunkukka 'Palace Purple'. Se on viihtynyt tänä kesänä erinomaisesti ja kukkinut todella runsaasti pitkän aikaa.

Kärhökaaripenkin punahattu, verrokkina taas ne luumutarhan kukkijat.

Kärhökaaripenkissäkin punahatut ovat selvinneet jo useamman vuoden. Kuvan punahattu kukki viime kesänäkin mutta silloin se ei ollut minusta näin kerrannainen. Väriltään se on pikkuisen 'Magnusta' tummempi mutta saattaahan se johtua myös varjoisammasta kasvupaikasta. Merkintöjen mukaan kasvi olisi todennäköisesti 'Magnuksen' siemenistä kasvanut. Ei olisi kyllä ensimmäinen kerta kun muistiinpanot menevät tällä tontilla sekaisin. Kuten kaikkialta muualtakin, niin myös tästä kohdasta on vuosien mittaan kuollut niin monta punahatun tainta, että kasvi voi loppujen lopuksi olla ihan mistä tahansa kylvöksestä peräisin. Joka tapauksessa takapihan punahattu on tätäkin selvästi tummempi ja isokukkaisempi.

Loistokärhöt 'Beautiful Bride' ja 'Rouge Cardinal'.

Heti kärhökaaripenkin punahattujen vieressä kukkivat kuvan loistokärhöt. Suurten kukkien ystävälle varsinkin 'Beautiful Bride' ison lautasen kokoisine kukkineen on oikea unelmien täyttymys, vaikka 'Rouge Cardinal' on myös yltänyt tänä kesänä hyvinkin maksimimittoihinsa, mitä tulee kukan kokoon. Tykkään muutenkin tämän alueen värimaailmasta. Taustan purppuraheisangervo 'Tiny Winen' värit toistuvat keijunkukissa ja maksaruohoissa (jotka eivät nyt näy kuvassa) ja muodostavat hienoja kontrasteja ympärillä olevien kasvien kanssa.

Puna-auringonkukka 'Red Sun', tsinnioita ja krassia.

Kasvimaalle esikasvattamani puna-auringonkukat ovat totisesti nimensä veroisia ainakin tämän yhden avautuneen kukan perusteella. Auringossa punainen väri hehkuu tumman- ja ruosteenpunaisen sävyissä. Harmillisesti joka ikinen nuppu ja tuo ensimmäinen avautunut kukka katsoo naapurin pihaa kohti mutta näen ne kuitenkin kotiin tullessani, jos muistan katsoa kasvimaalle päin. Ehkä kerään ne maljakkoon sitten kunhan kaikki avautuvat, niin saan ihastella niitä enemmän. Lämpimän keltaisesta krassista on sen sijaan riittänyt iloa niin itselle kuin pörriäisille. Kasvi on vallannut yli puolet omasta lavastaan, melkein koko käytävän puolentoista metrin matkalta ja aloittanut seuraavankin lavakauluksen valloittamisen. Taidanpa ensi kesänä istuttaa krassia kasvimaan raja-aidalle kiipeilemään, niin säästyy lavakaulustilaa hyötykasveille ja käytävätilaa kulkemiseen.

Loistokärhö 'Elsa Späth'.

Päivän kärhöksi valitsin tänään uhkeampien sävyjen puutteessa loistokärhö 'Elsa Späthin'. 'Rouge Cardinal' olisi muuten sopinut tähän väliin mutta tuli käytettyä se kortti jo edellisessä postauksessa. Ei Elsakaan sentään ihan hempeimmästä päästä ole ja onhan hän uhkea niin muodoltaan kuin kooltaan. Elsan kukinta on nyt vasta ihan aluillaan mutta kukkia näyttäisi tulevan ihan mukavasti. Tämä kaunotar korvaa aina määrän laadulla.

Valkosipulishow

Nyt tuli aika tarkistaa, kannattiko viime syksyn valkosipulien lajittelurumba ja kuinka valkosipulisato muutenkin onnistui. Nosto kyllä viivästyi vähän turhan paljon, sillä joistakin sipuleista olivat kynnet alkaneet jo erkautua toisistaan ja kuoret repeillä. Olisi pitänyt ottautua asialle vähintään viikkoa aikaisemmin, mielellään jopa heinäkuun loppupuolella. Laitan tämän ensi vuotta varten muistiin. Toinen muistettava asia on istuttaa valkosipulit jo syyskuun lopulla eikä vasta lokakuun puolivälissä niin kuin tein viime vuonna.

Valkosipulisato putsaamista odottamassa (paitsi oikean alanurkan sipulit on putsattu jo).

Nostin valkosipulit muutama päivä sitten mutta vasta eilen ehdin perkaamaan niistä huonot kuoret ja lehdet pois. Tällä viikolla onkin ollut niin sateista, että mukavampi oli auringonpaisteessa, joskin hieman koleassa säässä perata valkkareita. Asetuin sipulilaatikkoineni autotallin seinustalle, missä olin edes vähän tuulensuojassa.

Näiden piti olla erityisen tummanpunaisia.

Viime syksynä istuttelin itusilmuista kasvatettuja, muista poikkeavan värisiä kynsiä omiin riveihinsä. Tarkoitus oli seurata, kasvaako niistä saman värisiä sipuleita. Istutettavana oli pari todella tummapunaista valkosipulia, jotka maistuivat hyvin ärhäkältä. Kuten kuvasta näkyy, kynnet eivät tuottaneet sen punaisempia sipuleita kuin muutkaan. Pienemmissä oli enemmän punerrusta kuin kahdessa suurimmassa mutta tuskinpa sillä on värin suhteeen suurempaa merkitystä. Olisiko sitten jokin viime kesän kasvuolosuhteissa aiheuttanut emosipuleille poikkeuksellisen paljon punaista pigmenttiä?

Valkoisia pieniä ja verrokkina yksi keskikokoinen "normaali".

Viime kesänä löytyi myös toinen hyvin poikkeava värimuoto, nimittäin puhtaan valkoinen. Sen kynnet paljastuivat vasta istutusvaiheessa söpön vaaleanpunaisiksi, mikä oli todellinen superyllätys. Punaisista poiketen nämä valkoiset kynnet tekivät tismalleen emosipulien värisiä sipuleita. Jokainen oli jo ennen uloimmaisten kuorien irrottamista hyvin vaalea ilman punaisen häivähdystäkään, ja putsauksen jälkeen laatikossa oli elegantin luunvalkoisia valkosipuleita. Kynsien lopullinen väri paljastuu sitten kun sipulit on kuivatettu. Kovin pieniksi vain jäivät nämä eleganttiuden huipentumat mutta pieniä olivat viime syksyn kynnetkin. Tänä vuonna valikoin näistä isoimmat kynnet maahan istuttettavaksi, jolloin ensi kesän sadonkin pitäisi olla kookkaampaa. Ainakin viime vuonna nämä valkoiset olivat maultaan kaikista lempeimpiä.

Valkoiset ja oikealla 'Messidorit'.

'Messidoria' hankin pari vuotta sitten mutta menin heti alkuunsa sekoittamaan istutusmuistiinpanoni ja talvitappioitakin tuli. Viime kesänä yritin parhaani mukaan seurata, missä rivissä kasvaa minkäkin tyyppistä sipulia ja löysin pari mielestäni varmaa 'Messidoria'. Arvioni osui oikeaan, sillä niistä riveistä kasvoi selvästi erilaisia valkosipuleita. Ihan alkukaudesta eroa ei juurikaan huomannut mutta varsien kasvaessa korkeammiksi 'Messidorit' tuntuivat selvästi "huojuvaisemmilta" kuin vanhat Aleksandrana pitämäni valkosipulit. Siinä missä Aleksandran jäykät varret sojottivat vielä muutama päivä nostonkin jälkeen tikkusuorina, 'Messidorit' voisi kuvitella aivan hyvin letittävänsä siistille palmikolle. Eron taipuisuudessa näkee vaikkapa tämän jutun aloituskuvasta. Loppukesästä melkein jokainen 'Messidor' rupesi kehittämään varteensa epämääräisiä molluskoita, joiden opin olevan itusipuleita. Tyypillistä tälle lajikkeelle. Sipuleita nostaessa yhdestä paljastui samanlainen möllykkä aivan sipulin päältä. Samanlainen tapaus ilmeisesti sekin, sijainti vain oli eri kuin noissa muissa. 

"Barbapapa"-'Messidor', eli sipuli alla, kehittyvä itusipulirypäs päällä.

Ja tässä sama ilmiö Aleksandralla, itusipulit vain pidemmälle kehittyneitä.

Äskeisen kuvan sipuli teki kesällä erikoisesti kaksi skeippiä, jotka nappasin pois samaan aikaan kuin kaikilta muiltakin. Sen jälkeen se alkoi kasvattaa jäljelle jääneisiin tynkiin noita itusipuleita. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun tämän kannan valkosipulit tekevät mitään poikkeuksellista. Se on ollut hyvin varma kasvatettava ja kasvanut vuodesta toiseen samalla tyylillä. Mahdollisesti tämän sipulin kohdalle onkin sattunut joku poikkeustilanne tai vaurio, joka on saanut sen villiintymään. Itse raapi (=se valkosipuli siellä varren ja juurien välissä) oli kuitenkin suurehko, joten sen kokoon maanpäälliset kasvun kummallisuudet eivät vaikuttaneet.

Syötäväksi kuivatettavia 'Messidoreja' vasemmalla ja epävarmoja tapauksia oikealla.

"Ehkä Messidor" -riveistä paljastui kookkaita sipuleita, jotka tekivät tanakat varret. Siinä missä varmoilla 'Messidoreilla' pienehköjä kynsiä kasvoi tiheässä ja jopa kerroksittain, näissä tuntui olevan isoja kynsiä enimmäkseen siististi varren ympärillä yhdessä rivissä. Sipulin malli siis viittasi enemmän Aleksandraan. Näitä en aio istuttaa maahan, vaan ne syödään talven mittaan. Aion pitää ne kuitenkin vähän erillään muista siltä varalta, että voin vielä tarkistaa arvioni ruuanlaittovaiheessa. 'Messidorin' kun pitäisi olla maultaan miedompi kuin sen vanhan lajikkeeni, joka on varsin voimakasarominen.

Iso Aleksandra-oletettu ja kaksi luultavasti Marjattaa.

Marjatat ovat peräisin isännän edesmenneen tädin kasvimaalta ja ne ovat ilmeisesti alkujaan jotain vanhempaa suomalaista kantaa. Valitettavasti nekin sekoittuivat toissa syksyn muistiinpanovirheiden takia ja niitä ei kasvutavan perusteella pysty erottamaan Aleksandrasta. Raapia tarkastelemalla pieniä eroja kuitenkin löytyy. Siinä missä Aleksandra tekee vähän mutta järjettömän suuria kynsiä, Marjatalla kynsiä on enemmän. Kuvasta ei erotu, mutta käsin tunnustelemalla noissa pienemmissä raapeissa tuntui olevan ainakin seitsemän, ehkä jopa kahdeksan kynttä, verrokissa näkee selvästi kynsiä olevan vain viisi. Marjatta-valkkarin kuorissa voi myös olla enemmän ruskeaa väriä mutta se ei ole varma tuntomerkki. Tänä vuonna uloimmissa kuorissa oli vain hienoinen aavistus rusehtavampia viiruja punaisten joukossa.

Luotettava Aleksandra teki jättikokoisia sipuleita.

Sittenpä Aleksandraan. Olen hiljattain alkanut seurata Valkosipulin maailma -blogia ja opin sieltä, että Aleksandra-nimen alta voi löytyä monia eri lajikkeita ja useita kasvuryhmiä. Aleksandra-nimistä lajiketta ei ole edes olemassa ja arvaatte varmaan, mikä kriisi siitä tällaiselle nimi kaikille -ihmiselle meinasi tulla. Onneksi sain samalla helpotusta tiedonjanon tuskaani oppimalla, että valkosipuleilla on erilaisia kasvuryhmiä. Tämä Aleksandrana yli kymmenen vuotta pitämäni valkkari kuuluu melko varmasti rokaleiden kasvuryhmään. Varsinainen "roikale" se onkin, kun katsoo raapien kokoa eikä varsistokaan mikään pieni ole. Maan päällä tönötti loppukesällä vähintään 80-senttisiä varsia, vaikka niistä oli skeipit napsittu jo kesällä pois. Niiden kanssa pituutta olisi ollut varmasti reippaasti yli metrin. Kunnioitettavasta mitastaan huolimatta varret pysyvät aina napakasti pystyssä. Aion kutsua näitä paremman nimen puutteessa edelleen Aleksandroiksi kunnes niille löytyy oikeampi nimi. Tai löytyneekö koskaan, sillä kasvatin nämä aikoinaan kirpparilta ostamistani itusilmutaimista.

Isoimmalla raapilla oli melkoisesti ympärysmittaa. Taustalla lisää jättejä.

Ja loppuun vielä lukuja tämän vuoden valkosipulisadosta. Istutin syksyllä 65 kynttä, joista kaikki lopulta lähtivät kasvuun. Kesän aikana penkistä syötiin neljä valkosipulia, joten nostettavaksi jäi 61 (kukkapenkeistä löytyneet valkosipulit syötiin ensimmäisinä eikä niitä ole näissä laskuissa mukana). Nyt nostetuista sipuleista isoja oli 33 ja pieniä 13. Isoiksi laskin ympärysmitaltaan suunnilleen 16cm:n ylittävät mutta joukossa oli kiitettävän paljon 20 sentin tienoilla keikkuvia jättejä. 20 priimakuntoista otin erilleen talven varalle kuivattavaksi, 21 "lajikevarmaa" sipulia (=valkea, 'Messidor', Marjatta sekä Aleksandra) on erillään odottamassa maahan istuttamista. Kaikkia kynsiä en niistäkään istuta maahan, vaan ylimääräiset menevät ruuanlaittoon. Valitettavasti loput 20 valkosipulia oli tavalla tai toisella vikuuntuneita ja ne menevät ihan ensimmäisinä keittiötarpeiksi. Muutamalla "vika" oli vain liian myöhäisen noston takia ehjien kuorikerrosten puuttuminen mutta suurimpaan osaan oli eksynyt sipulikärpänen ja toukat olivat kaivelleet joko niiden varsia tai joistakin itse kynsiäkin. Toukkaiset varret leikkasin pois ja talloin kivilaatan päällä littanaksi ennen kuin laitoin lämpökompostoriin. Joka vuosi löytyy pari sipulikärpäsen vaivaamaa valkkaria mutta tänä vuonna niitä oli erityisen paljon. Harmillista, mutta sanoisin silti valkosipulisadon onnistuneen tänä vuonna erinomaisesti.

Loistokärhö 'Rouge Cardinal'.

Päivän kärhöksi pääsee komeasti jo pitkään kukkinut loistokärhö 'Rouge Cardinal'. Se on kärhöistäni lähinnä valkosipulipenkkiä ja ansaitsi siitäkin syystä päästä mukaan juuri tähän postaukseen.

Mylläystä aurinkopenkissä

Siedän mielestäni melko paljon keskeneräisyyttä mutta nyt alkoi sen verran tympiä etupihan keskeisen alueen aukkopaikat ja vuosien takaisten virhearviointien rehotus, että teki mieli tarttua lapionvarteen.

Rikkaruohoa, rehotusta ja liian kookas kasvi penkin etualalla.

Aukkopaikka aidan edessä oli hyvä niin kauan kun ritarinkannukset vielä kasvoivat siinä. Niiden hävittyä lopullisesti muutama vuosi sitten olen pyöritellyt ties minkälaisia suunnitelmia kyseiseen kohtaan. Mielessä on ollut uusia ritarinkannuksia, kärhöseinäkkeen rakentamista, paeonia rockii ja vaikka sun mitä mutta suunnitelman asteelle ne ovat jääneet. Ritarinkannuksille paikka oli liian kuiva, aurinkoinen ja tuulinen. Parimetrinen kärhöseinäke taas näyttäisi kummalliselta, vaikka peittäisikin mukavasti näkymää naapuriin. Tosin meidänkin naapurikyttäys hankaloituisi samalla, joten se oli hylättävä suunnitelmalistalta. Paeonia rockii on edelleen puolittain suunnitelmissani mutta aika näyttää, raskinko joskus hankkia sellaisen.

Kaatosade yllätti, kun olin juuri saanut istutettua ranskantulikukan aidan eteen.

Ranskantulikukkia tuli aikoinaan istuteltua vähän kummallisiin paikkoihin, sillä kuvittelin sen ensinnäkin jäävän pienemmäksi ja toisekseen olevan vain kaksivuotinen tai muuten lyhytikäinen. Viidettä kesää ne täällä jo kukkivat ja kasvavat vuosi vuodelta sekä korkeammiksi että leveämmiksi. Viime kesänä laitoin muutaman uusiin koteihin ja nyt tuli aika ottaa seuraavat käsittelyyn. Pionit ja keltaheisiangervo 'Dart's Gold' luultavasti kiittävät saadessaan lisää tilaa. Siirsin ranskantulikukan penkin etualalta ritarinkannusten jättämään aukkopaikkaan ja löysin samalla sen alta valkoisen punatähkän. Tulikukka muhkeine juurineen pärjää erinomaisesti kuivuudessakin ja se tuo kukkiessaan korkeutta aidan viereen. Tuulta ja kaatosadetta se ei välttämättä kestä sen paremmin kuin ritarinkannuskaan mutta aitaan on helppo käydä sitomassa ongelman ratkaiseva tukinaru.

Ranskantulikukan juuri oli paksumpi kuin ranteeni.

Istutin sadekuuron jälkeen ranskantulikukan eteen matalaa siperiankurjenmiekkaa, joita oli jo muutama siellä ennestään. Kurjenmiekkojen eteen pääsi törmäkatkero, joka ei oikein sopinut entiselle paikalleen. Aidalla kasvavan loistokärhö 'Elsa Späthin' ja tiukukärhö 'Arabellan' välissä on ollut vain sipulikukkia ja lemmikkiä. Päätin siirtää sinne varjokujan portin viereltä tähkähietaliljan, joka oli hukkumaisillaan köynnöskuusaman sekaan.

Ainakin siellä kasvaa nyt jotain. Ranskantulikukka otti vähän nokkiinsa siirrosta.

Seuraava ongelmakohta.

Keskemmällä penkkiä oli toinen ongelmaksi äitynyt ranskantulikukka. Se retkahti edellisissä rankkasateissa ja tuulissa joka suuntaan ja peitti nyt puolet kaikista vieruskavereistaan alleen. Sen poisto sai aikaan oman ketjureaktionsa, sillä alta paljastui melkoinen lemmikki- ja oreganosotku. Viittakurjenmiekatkin piti jakaa, sillä juurakkopötkylät olivat ihan toisissaan kiinni isoina laattoina.

Kottikärrystä loppui tila jo alkuunsa ja kukapa sitä nyt kesken hommien lähtisi tyhjentämään...

Näyttääpäs tyhjälle.

Aidan eteen pensaiden väliin jäi sopivasti paikka viimekesäiselle punahatun siementaimelle. Täyttäköön tilaa siihen saakka että pensaat yltävät toisiinsa kiinni. Istuttelin punahatun eteen kurjenmiekkoja ja totesin, että vielä jäi tilaa jollekin. Autotallin seinustalla odottelikin sopivasti poistolaarista löytynyt tarhaviinikärhö 'Madame Julia Correvon', josta tulisi aika sähäkkä pari keltaheisiangervolle. Keväällä hankittu loistokärhö 'Comtesse de Bouchaud' taas sopisi hienosti viereiseen purppuraheisiangervo 'Diaboloon', joten eikun kuoppaa kaivamaan. Siinä olikin kerrassaan pehmoinen, kivetön maa kaivettavaksi. Alkuperäinen suunnitelmani oli pitää Comtesse ruukussaan ensi kevääseen saakka mutta nyt se oli helpoin istuttaa. Onneksi se oli juurtunut aika hyvin viiden litran ruukkuunsa, niin ei hirvittänyt istuttaa sitä maahan.

Istutukset tehty.

Ajattelin laittaa kärhöille vain matalahkot tuet, joiden avulla ne pääsevät kiipeämään ylempänä kurottelevien heisiangervojen oksille. 'Madame Julia Correvon' ei ollut kukassa ostohetkellä mutta siinä oli yksi melkein kuihtunut kukka, joka näytti minusta oikean väriseltä. Se saattaa olla myös tummanvioletti, joka ei myöskään olisi huono pari keltaheisiangervolle. 'Diabolon' kanssa tummanvioletti ei ehkä toimi yhtä hyvin mutta siksipä istutin Comtessen lähemmäs 'Diaboloa' ja Julian pionin viereen. Kärhöjen eteen istutin reunusasteri 'Sinipilveä' ja heisiangervojen aluskasviksi muutaman peittokurjenpolvi 'Biokovon'. Niitä pitää hakea vielä lisää pation luota kunhan ehdin. Ensi keväänä aion leikata 'Diaboloa' vähän pienemmäksi, jotta keltaheisiangervo saa myös tilaisuuden kasvaa sopusuhtaiseksi. Se otti tänä kesänä melkoisen kasvuspurtin, joka varmasti jatkuu ensi vuonna.

'Comtesse de Bouchaud' ei ole hassumpi pari keltaheisiangervollekaan.

Vielä viimeinen projekti.

Lopuksi jatkoin viime syksynä aloittamaani suunnitelmaa poistaa penkistä nurmen pinnan alapuolelle uponneet reunuskivet ja pitää reuna jatkossa kantattuna. Homma edistyi vähän väliä yllättäneiden sadekuurojen takia suunnilleen puoli metriä kerrallaan mutta tuli viimein valmiiksi. Eihän tässä koko mylläyksessä mennytkään kuin neljä päivää. Bonuksena sain kaksi kottikärryllistä kiviä muualla puutarhassa käytettäväksi.

Karo esittelee valmista penkkiä.

Maksaruohot 'Strawberries and Cream' kukkivat koiran korkuisina.

Niin tuli siisti kaarroskin ihan käsivaralla.

Purppuraheisiangervon oikealta puolelta lähtee vielä ranskantulikukka pois ja ehkä jotain muutakin pitää penkin loppuosalle vielä tehdä. Vielä ei vain ole selkeää suunnitelmaa sinne, joten jääköön toistaiseksi koskematta. Lopuksi pitää tietysti laittaa päivän kärhökuva. Aurinkopenkin ehdoton tähti tällä hetkellä on tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113'), joka kukkii hulppeammin kuin koskaan.

Tässä koko komeus kadun puolelta.

Ja lähikuva.

Kivaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Myöhäiset

Joskus kasvien aikataulu ei täsmää ihan siihen, mitä puutarhuri on suunnitellut tai mikä olisi luonnollista. Perennojen siemenkylvösten kanssa käy joskus niin, että siemenet eivät lähdekään itämään heti kylmäkäsittelyn jälkeen, vaan saattavat itää kesken kesän sattuneen kylmemmän jakson jälkeen tai vasta syksyllä. Sitten taimet voivat olla liian pieniä selvitäkseen talvesta, niin kuin kävi suurimmalle osalle viime kesänä itäneistä tarhakylmänkukan taimistani. Tänä vuonna tarhakylmänkukat itivät myös vasta kesäkuun lopulla mutta on siinäkin jo kuukauden pidempi kasvukausi kuin viime kesänä. Sipuleiden, mukuloiden ja juurakoiden sentään olettaisi lähtevän kasvuun melko pian istuttamisen jälkeen mutta eipä sekään luulo näytä pitävän enää kutiaan. Vai mitä tuumitte seuraavista mattimyöhäisistäni?

Kalla 29.7.2026.

Suurin odotuksin ostin keväällä saksalaismarketista vaaleanpunaisen kallan mukuloita ja ruukutin ne mielessäni Kruunuvuokon ihanat kallaruukut. Sittenpä odottelin, enkä vain ikuisuudelta tuntuvaa aikaa, vaan ihan oikeastikin ikuisuuden. Pari kertaa kaivelin varovasti mukuloita esiin ja peittelin uudelleen, kun pinnassa näytti olevan minimaallisia idun alkuja. Lopulta kaivoin koko mukulat ylös, kun eivät ne sittenkään lähteneet kasvuun. Toinen oli alkanut mädäntyä, joten viskasin sen jo menemään. Toisen huuhtelin varmuuden vuoksi puhtaaksi ja laitoin siltään jäätelörasiaan kevyesti muovilla peiteltynä. Suihkuttelin sen pinnalle parin päivän välein pikkuisen vettä ja odotus jatkui. Viimein kesäkuun lopulla siihen ilmestyi selkeästi vihreitä ituja. Olin lähdössä viikoksi reissuun, joten istutin mukulan kukkapenkkiin, sillä kukapa sitä olisi reissuni aikana käynyt joka toinen päivä suihkuttelemassa. Heinäkuun puolivälissä en vielä nähnyt istutuskohdassa mitään ja sittemmin unohdin koko mukulan olemassaolon, kunnes heinäkuun viimeisinä päivinä silmiin osui jo melko isot versot. Se elää sittenkin!

Kolme nerineä 30.7.2026.

Toinen litukan kovin odotuksin hankituista sipuleista oli valkokukkainen nerine. Se antoi odottaa itseään vielä pidempään kuin kalla, tosin sille ei tarvinnut tehdä sen kummempia toimenpiteitä. Kävin kyllä niitäkin kurkkimassa pari kertaa, kun ei mitään alkanut tapahtua maan pinnalla. Lopetin tarkistelun siinä vaiheessa kun huomasin ensimmäisessä sipulissa pienet juurenalut. Tiesin toki nerinen kasvattavan kukkansa vasta syksyllä mutta kuvittelin toki lehtien tulevan jo kasvukauden alkupuolella, kun olin kuitenkin pitänyt sipuliruukkua valoisassa ja lämpimässä paikassa koko kesän. Saas nähdä, mitä niistä nyt tulee mutta ainakin sipulit ovat hengissä.

Ritarinkukka 3.8.2026.

Kolmas myöhäisherännäinen on viime joululta jatkokasvatukseen otettu valkoinen kerrannainen ritarinkukka. Sivusipuli teki kyllä lehden jo keväällä mutta emosipuli on viettänyt hiljaiseloa melkein koko kesän. Nyt sekin vihdoin tajusi, että voisi kai sitä edes muutaman lehden kasvattaa ennen syksyä. Minulla vain on nyt isompi ongelma, sillä istutin kaikki ritarinkukat alkukesällä samaan laatikkoon kastelun helpottamiseksi. Nyt vierekkäin ovat vasta kasvuun lähtenyt sipuli ja komeasti koko kevään ja kesän lehtiä kasvattanut 'Magic Green', joka minusta näyttää osoittavan hiljalleen lepäilyhaluja. Ehkäpä kastelen muita ritareita vielä lannoitevedellä mutta nostan 'Magic Greenin' piakkoin erilleen lepokautta viettämään. Aikaisempina vuosina olen todennut, että ihan turha on yrittää laittaa ritareita pakkolevolle. Niillä on ihan omat aikataulunsa ja tahtonsa, joten nyt vain seuraillaan, missä aikataulussa itse kukin elelee ja mennään sen mukaan.

Ja vielä kärhökin kaiken kukkuraksi.

Ja löytyihän vielä puutarhastakin joku myöhästelijä. Kaksi vuotta unten mailla viettänyt tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' on tainnut vihdoin herätä. Luulin aikaisemmin kesällä, että se olisi lähtenyt kasvuun mutta kaikki maasta nousevat versot johtavat vain samassa tuessa kasvavan PERNILLEN kukkiin. Nyt tämä yksinäinen uusi verso on selvästi erillään kaikista muista, joten uskottelen itselleni sen olevan kauan kaivattu 'Etoile Violette'. Hip, hip ja hurraa!

Loistokärhö 'Hagley Hybrid'

Päivän kärhöksi valitsin tällä hetkellä hieman vaatimattoman 'Hagley Hybridin' mutta se sopii teemaan kuin... no, kärhö postauksen loppuun. Hagley on nimittäin se toissa kesän unten mailla viettänyt kärhö, jonka valtavaakin valtavamman juuripaakun nostin viime kesänä ylös ja pistin kappaleiksi. Kuvassa kukkiva kärhö oli se lupaavimman näköinen jakopala ja vaikka se ei ehtinyt juurikaan aiemman kuvan kärhönversoa suuremmaksi viime kesänä, niin näin hienosti se on tänä vuonna lähtenyt kasvuun ja kiivennyt vähän yli metrin korkeudelle kukkimaan. Myöhään heränneistä ja vitkuttelijoistakin voi siis joskus tulla jotain, kun vain malttaa odotella riittävän pitkään.

Heinäkuun herkkuja

Tänä vuonna jos milloin kannattaa suunnata ämpärin kanssa metsään ja vattumaastoon. Isoa ja hyvälaatuista marjaa on yllin kyllin. Emme ole itse niin himomarjastajia mutta yritämme käydä joka vuosi edes kerran keräämässä koko perheellä marjoja talven varalle. Nyt oli ensimmäinen kerta kun lapsetkaan eivät alkaneet tingata kotiin heti alkuunsa. Kummankin tenavan ämpärit täyttyivät samaa tahtia aikuisten kanssa ensimmäisen puolen tunnin ajan ja esikoisenkin suusta livahti, että täällähän voisi viihtyä pidempäänkin.

Mustikanvarvut ihan notkuivat mustikoiden painosta.

Marjapaikassamme on kätevästi mustikkametsä ja vattuaukko vierekkäin, joten itse kukin saa kerätä sitä marjaa, mitä itse haluaa tai vaikka vaihtaa marjasta toiseen. Minä suuntasin suoraan itseni korkuisiin vattupuskiin, joista sai kerätä melkein tarkistamatta kaikki kypsät marjat suoraan ämpäriin. Rupisia tai toukkaisia marjoja ei juurikaan näkynyt. Tunnin jälkeen alkoi jo hieman kyllästyminen iskeä lapsiin ja marjoja meni suuhun enemmän kuin ämpäreihin. Reilun puolentoista tunnin aikana saimme kerättyä pakastettavaksi noin kahdeksan litraa mustikkaa ja vähän yli viisi litraa vadelmia. Aika hyvin meidän perheen marjasaaliiksi. Kävin vielä itse toisena päivänä keräämässä vajaa viisi litraa vattuja lisää. Lähipiirissä on onneksi useampiakin innokkaita marjastajia, jotka täyttävät meidänkin pakastimia.

Vattujakin löytyi mukavasti.

Luonnonantimien lisäksi satoa alkaa tulla koko ajan enemmän myös kasvimaalta ja viljelypalstalta. Omalta pihalta ensimmäistä satoa saatiin kesäkuussa mm. retiiseistä, ruoho- ja ilmasipuleista, salaateista ja rucolasta. Kamomillaa keräsin kesäkuun puolivälistä alkaen ja nyt tämän kesän siementaimet alkavat hiljalleen virittyä kukkaan. Hunajamarjat alkoivat kypsyä myös hyvissä ajoin kesäkuun puolella ja jatkoivat heinäkuun ensimmäisille viikoille. Valkosipulin skeippejä alkoi ilmestyä melko aikaisin ja niillä herkuttelimme heinäkuun alussa. Muutama muita hitaampi yksilö oli tehnyt vasta nyt ihan heinäkuun lopulla kukkavarret, jotka paisteltiin tänään muiden kasvisten mukana ruuaksi.

Erään päivän saalis heinäkuun puolivälistä.

Tänä vuonna meille sattui täydelliset säät juuri puutarhamansikoiden pääsadon kypsymisen aikaan eivätkä hiiretkään älynneet tulla vielä silloin apajille. Puutarhamansikoiden lisäksi kuukausimansikoita on saanut kerätä kourallisen tai pari muutaman päivän välein. Harmillisesti kosteampi ja viileämpi jakso pilasi puutarhamansikoiden loppusadon ja sekä ampiaiset että joku hiirensukuinen on löytänyt viimeiset kypsyvät raakileet. Aionkin siirtää mansikoiden päältä lintuverkon kypsyvien mesimarjojen ja pensasmustikoiden suojaksi, jotta saisimme syödä itse edes ne.

Tomaatteja on paljon tulossa.

Villiintyneet tomaatit joutuivat vihdoin parturiin. Saksin kaikki latvat pois ylimmän kukkivan tertun yläpuolelta ja taittelin tai leikkasin kokonaan pois varkaat, joissa ei ollut raakileita tulossa. Kellastuneet tai ruskeapilkkuiset lehdet napsin myös pois mutta muuten en lähtenyt terveitä lehtiä karsimaan. Tiukkaan pakattu ämpärillinen lehti- ja varsimassaa irtosi noillakin toimenpiteillä ja nyt aika moni tomaattiterttu pääsi paistattelemaan auringossa eivätkä painavat kasvustot retkota niin pahasti kulkuväylillä.

Amppelitomaatti 'Gartenperle' tarjosi tänä vuonna ensimmäiset maistiaiset.

'Maskotka', 'Balkonzauer' ja 'Cereza Amarilla' ovat yleensä olleet meillä nopeimpia kypsymään mutta uusi tulokas 'Gartenperle' kiilasi tänä vuonna niiden ohi. Kauaa ei 'Maskotkallakaan' enää mene, sillä useita raakileita oli jo alkanut punertua ja maahan istutettu 'Evakkokin' on alkanut kypsyttää ensimmäisiä raakileitaan. Lasten 'Sungoldit' ovat myös tänään valmiita maistettavaksi.

Tuplaskeipit muuttuivat rykelmäksi pikkuisia sipulinalkuja.

Villit tuplaskeipit tehnyt valkosipuli riehaantui skeippien poiston jälkeen tekemään pienet sipulinalut varrentynkiinsä. Itusilmuiksiko noita sitten kutsuisi vai mikähän nimi tällä ilmiöllä on? Aikamoinen epeli. Mitähän maan alta löytyy? Muutaman kukkapenkkiin eksyneen valkosipulin olen nostanut ruuanlaittoon ja nyt kävin kaivamassa ensimmäisen valkosipulipenkistä. Melko muhkean kokoinen se oli ja koska kynnet olivat vielä tiiviisti toisissaan kiinni, en vielä suunnittele valkosipulien nostotalkoita. Lehdenkärjet alkavat joissain jo kellastua mutta eivät vielä niin paljoa, että nosto olisi ajankohtainen. Ruuanlaittoon tarvitsee säännöllisesti valkosipulia, niin siinä tulee seurattua, milloin olisi aika nostaa kaikki.

Krassia ja vihannesportulakkaa.

Autotallin seinällä roikkuvaan parvekelaatikkoon istuttamai krassit eivät olekaan molemmat punakukkaisia. Toinen on sittenkin hiukan oranssimpi kellertävin juovin. Silloin kun ihmettelin, millä todennäköisyydellä sekoituspussista sattuu osumaan punaista seinää vasten ne kylvöksen ainoat punakukkaiset taimet, niin oranssimmassa oli vain yksi kukka auennut. Se oli syystä tai toisesta melkein yhtä punainen kuin vasemmanpuoleinen krassi. Sitten kukkien väri muuttui oranssimmaksi. Olisiko säillä ollut osuutta asiaan? Vihannesportulakka näyttää krassien rinnalta pieneltä mutta sitä onkin käyty "laiduntamassa" vähän väliä. En ole saanut parina kesänä portulakkaa kasvamaan kasvilavassa mutta laatikossa seinällä se näyttää viihtyvän erinomaisesti. Tämä kasvatustapa menee jatkoon!

Kunnan viljelypalsta-alue näyttää lähinnä apila- ja peltosauniopellolta.

Pienet palstaterveisetkin pitää tähän väliin laittaa. Tuo pieni valkoinen läntti lähellä järven rantaa on meidän palstan kaaliverkko. Ja siellä ne muutkin viljelyssä olevat palstat sijaitsevat. Valkoisena peltosauniosta kukkivalle alueelle oli ilmeisesti myös varattu palstatilaa ja tuotu lisämultaa mutta viljelijöitä ei riittänyt sinne saakka. Vielä ei ole tullut tietoa, jatkuuko palstaviljely tuolla myös ensi vuonna ja saako saman palstan vuokrata uudelleen. Seuraillaan tilannetta. Ihan toivotonta viljely ei ole siellä ollut, sillä suurin osa kasveista on kasvanut yllättävän hyvin ja viikolla kävimme hakemassa sieltä jo ensimmäisen kunnon sadoksi laskettavan määrän syötävää.

Palstan herkkuja.

Peruna on 'Jussia', josta kaivelin käsikopelolla pinnasta isoimpia mukuloita 1-3kpl/kasvi. Varret saivat jäädä vielä kasvattamaan satoa lisää. Eilen haimme samalla tyylillä maistiaiset 'Acousticista', jossa vaikutti olevan enemmän syöntikokoisia mukuloita. Kulhossa on yhden rivinpätkän harvennusporkkanoita, herneitä ja muistaakseni seitsemän retiisiä. Pari sipulia oli alkanut tehdä kukkavartta, joten nykäisimme ne ensimmäisenä ruokatarpeiksi. Punasipuli ja isoin kuvan keltasipuleista otettiin siihen lisäksi. Näillä näkymin näyttäisi siltä, että palstalle laitettu työmäärä ja vuokra tulevat kyllä katetuiksi sadon määrällä, vaikka vanhoista nauriinsiemenistä iti vain yksi eikä vanhoilla porkkanansiemenillä kovin paljoa parempi itämisprosentti ollut. Kaikki muu kasvaa, jos ei kohisten, niin kohtuullisesti. Ja ainakin nuo ensimmäiset maistiaiset olivat erinomaisia niin maultaan kuin laadultaan.

Reissusta lapionvarteen

Loistokärhö 'Comtesse de Bouchaud'

Tämä heinäkuu on kyllä mennyt minun osaltani melkoiseksi reissaamiseksi mutta nyt ei ole enää pidempiä matkoja tiedossa. Ja onhan matkoilta aina hauska palata kotiin. Nyt oli vielä mukavaa odotettavaa, sillä viikko sitten kasveja viimeistä kertaa ennen matkaa kastellessani toukokuussa hankittu loistokärhön taimi oli juuri raottamassa ensimmäistä nuppuaan. Jännitin kovasti, saisinko vihdoin 'Comtesse de Bouchaud'n ja nyt kun nuppu on täysin auki, niin kyllähän se näyttää oikea lajike olevan. Hieno homma! Kärhö ei kuitenkaan aiheuttanut otsikossa mainittuun lapioon tarttumista, vaan pienet reissutuliaiseni.

Syysvuokot junamatkalla.

Kun Rikkaruohoelämää-blogin Between kertoi kesäkuussa postauksessaan ruukuttaneensa vääriin paikkoihin eksyneitä syysvuokon taimia ja etsivänsä niille uusia koteja, tartuin tilaisuuteen saman tien. Laitoin hänelle sähköpostia, että olen tulossa pääkaupunkiseudulle heinäkuussa ja mielelläni tarjoaisin kodin yhdelle taimelle, jos niitä vielä liikenee. Sovimme treffit ja hieman häkellyin, kun hän toi peräti neljä ruukkua terhakoita syysvuokon taimia. En tiedä, sainko suustani mitään kovin järkevää ulos, kun puolet aivoista alkoi välittömästi pyörittämään istutussuunnitelmia uusiksi ja toinen puoli miettiä, miten saisin kaikki kuljetettua kotiin junassa kaiken muun matkatavaran lisäksi. Onneksi taimilla oli vielä aika pienet juuret, niin sain ne multien karistelun jälkeen sujautettua muovipussissa matkaeväiden päälle olkalaukkuuni. Mullat jäivät sukulaisten parveketomaateille.

Kurjenmiekkojen uudelleenjärjestelyä kärhökaaripenkissä.

Kotiinpäästyäni laitoin vuokot vesiastiaan odottamaan seuraavaa päivää, sillä olimme kotona vasta vähän iltaseitsemän jälkeen eikä silloin enää jaksanut lähteä puutarhatöihin. Pitkän junamatkan aikana olin kuitenkin ehtinyt tehdä toimintasuunnitelman taimien varalle ja lompsinkin seuraavana aamuna heti aamupalan jälkeen istutuspuuhiin. Olin jo aikaisemmin kesällä miettinyt, josko siirtäisin yhden siemenkirjeen kurjenmiekoista parempaan paikkaan. Nyt se tuli tehtyä, sillä kyseisen iiriksen paikka olisi täydellinen syysvuokolle, jos se vain suostuu meillä viihtymään yhtä hyvin kuin Betweenin puutarhassa.

Kurjenmiekan juurella kukkii keväällä hankittu esikko.

Koska kaksi kurjenmiekkamätästä vierekkäin näytti kummalliselta, päätin samalla vaivalla jakaa valkoisen kurjenmiekan kahteen osaan. Nyt samassa kolmen ryhmässä on kaksi valkoista ja yksi utuisen liilansininen kurjenmiekka. Niiden toiselle puolelle jäi muutama esikko ja toiselle puolelle sekä jouluruusuja että esikoita. Kevään ja keskikesän kukkijoita siis. Niiden takana keskellä penkkiä kukkii nyt jättimäinen ranskantulikukka ja kärhöt sekä syysleimut alkavat päästä pian vauhtiin. "Keskipenkin korkeiden" takana etupihan puolella on pioni, tarhakurjenpolvea ja ryhmä punahattuja. Niiden keskeltä vapautui kurjenmiekan lähdettyä tilaa kahdelle syysvuokolle. Istutin isoimman taimista sellaiseen kohtaan, johon se voi viihtyessään jäädä lopullisesti. Sen vierelle istutin pienimmän taimen, jolle mietin uuden paikan sitten, jos se selviää ensi kesään.

Melko tarkasti kuvan keskellä pilkistää syysvuokon lehtiä.

Tarkkaan saa katsoa, jos meinaa syysvuokot erottaa mutta siellä ne ovat ja toivon mukaan myös viihtyvät siellä. Järkeilin niin, että jos punahatut ovat selvinneet tuossa muutaman vuoden, niin pitäisi syysvuokonkin selvitä. Aion kuitenkin varmuuden vuoksi laittaa niille syksyllä vielä kuusenoksan talvisuojaksi. Yhden taimen annoin äidilleni kiitokseksi Karon hoidosta (karvakasa kun oli vanhemmillani täysihoidossa kuukauden yhteen menoon) ja viimeinen meni takapihalle luumutarhaan, johon olin alun perinkin suunnitellut syysvuokon istuttavani. Lämmin kiitos vielä kerran Betweenille taimista, tai siis niiden erinomaisesta kuljetuspalvelusta! Oli mukava tavata edes pikaisesti livenä ja saada kasvot blogiystävälle. Toivottavasti tapaamme vielä joskus paremmalla ajalla.

Edellisen kuvan paikassa kuvaajan selän takana kukkii 'Venosa Violacea'.

Lomareissun aikana tarhaviinikärhö 'Venosa Violacea' oli alkanut kukkia. Luulin viikko sitten nuppujen kuuluvan samaan kohtaan istutetulle loistokärhö 'Blekitny Aniolille' mutta nytpä totuus paljastui. Ei se mitään, kyllä se Aniolkin siellä vielä joskus kukkii. Se nimittäin heräsi Venosan kanssa samaan aikaan. Suurella mielenkiinnolla odotan, kukkisiko myös loistokärhö 'Destiny' vihdoin tänä vuonna. Minusta se lähti samoihin aikoihin kahden muun kanssa kasvuun tai ainakin sen kohdalta nousi versoja. Ennen kukintaa ei vain tiedä, onko kyseessä juuri 'Destiny' vai hieman sivummalle eksynyt toinen kärhö. Omituinen ruskea pötkylä kärhöjen takana on ensimmäistä kertaa kukkiva tummapärskäjuuri.

Tummapärskäjuuri koko komeudessaan.

Hankin tummapärskäjuuren keväällä 2023 ja se oli silloin vain pikkuruinen, yhden lehden kokoinen siementaimi. Vuosi vuodelta lehtiä oli enemmän ja tänä kesänä lehtiruusukkeen keskeltä alkoi kohota kukkavarsi. Ja sehän kohosi kohoamistaan vallan korkeaksi hujopiksi ennen kuin kukkia alkoi aueta. Ensimmäiset kukat ehtivät avautua juuri ennen reissua ja matkan aikana koko kukinto oli auennut. En osaa sanoa, tykkäänkö kasvista vai en, mutta onhan tuo kerrassaan erikoinen ilmestys. Ja uurteiset lehdet ovat hienot varsinkin nyt kun kotilot ovat jättäneet ne paremmin rauhaan. Kukat ovat läheltä nättejä ja niiden väri hehkuu auringonvalon osuessa niihin. Annan siis kasville mahdollisuuden.

Ennen reissua kuvatut tummapärskäjuuren kukat.

Mantsuriankärhö kukkii komeimmillaan.

Joka paikkaan levittäytynyt mantsuriankärhö oli ehtinyt viikossa parhaaseen kukintaansa ja tuoksu nuotiopaikalla on huumaava. Oman lisänsä siihen tuovat tuoksuherneet, joita on lisää kuvan ulkopuolella. Tuoksuherneet ovat kukkineet siemenpalkojen määrästä päätellen runsaasti myös reissumme aikana ja minulla meni aika pitkä tovi napsia ylimääräiset palot pois. Aivan kuvan oikeassa laidassa pilkistelevän sinisen ritarinkannuksen luokse istutin viimeisen syysvuokoista. Sillä on kavereina mm. valkoista isotähtiputkea, loistokärhöt 'Innocent Blush' ja 'Polish Spirit' sekä atsaleoja ja tummanpunainen syysleimu 'Starfire'. Värien puolesta syysvuokon pitäisi siis sopia hyvin myös sinne.

Loistokärhö 'Innocent Blush'

Harson läpi kasvanut tomaatti.

Tietysti reissun jälkeen piti tarkistaa myös kaikki ruukkuistutukset. Pyysin ystävääni kastelemaan kerran tomaatit mutta muut kasvit saivat pärjätä omillaan. Viikolla oli ollut melko viileää, mikä ei yhtään haitannut tällaisessa tilanteessa, kun kasvien piti selvitä monta päivää kastelematta. Viikossa ei tunnu tapahtuvan paljon mitään silloin kun on itse joka päivä paikalla mutta heti kun lähdet pois, niin johan kaikki villiintyy. Tomaatitkin kasvavat varjostamassa olleiden harsojen läpi niin, ettei harsoa saa enää pois repimättä reikää hieman isommaksi. Kaikki tomaattini ovat pensastomaatteja, joista ei tarvitsisi napsia varkaita pois, mutta taidanpa silti käydä jonain päivänä hieman saksimassa viidakoksi villiintynyttä tomaattirivistöä.

Villiä ja vehreää. Hieman liiankin villiä...

Osasyy tomaattien rehotukseen lienee korkeaksi kasvavien tomaattilajikkeiden määrä. Tuli vain kylvettyä keväällä liian monta kookasta lajiketta ja liian vähän matalia. Kun ylhäältä alaspäin riippuvat tomaatitkin ovat kasvaneet massiivisiin mittoihin, ei väliin jää kovin paljoa ilmatilaa. Oikeastaan nyt voisi jo alkaa napsia latvaversoja lyhyemmiksi, jotta tomaatit keskittyisivät kasvun sijaan kypsyttämään kaiken lehtimassan seassa piilottelevat raakileet. Yhdessä amppelitomaatissa olikin jo muutama melkein kypsä tomaatti ja parissa pensastomaatissa alkoi näkyä hienoista värinmuutosta. Nyt kun saisi aurinkoista säätä, niin johan tulisi vauhtia kypsymiseen.

Helokukonharjat kukkivat varjoon nostetussa ruukussa.

Tänä vuonna onnistuin hieman viime vuotta paremmin helokukonharjojen kanssa. Kaksi ruukkuun istutettua kasvia on kasvanut komeasti ja ne kukkivat nyt. Maahan istutetutkin kukkivat mutta ne ovat jääneet taas yhtä pikkuruisiksi kuin viime kesänä. Samankokoisia olivat kaikki taimet, kun alkukesällä niitä maahan istuttelin. Helokukonharja siis viihtyy ruukussa selvästi paremmin kuin kukkapenkissä. Olisipa kiva tietää, mikä noin suuren eron perimmäinen syy on. Tarvitseeko kasvi kenties juurilleen enemmän lämpöä mitä maassa on vai onko hän vain höttöisen säkkimullan ystävä? Saman verran kanankakkaa taimea kohti laitoin maahan ja ruukkuihin, minkä lisäksi olen välillä lorauttanut myös maassa kasvaville helokukonharjoille kesäkukkalannoitevettä.

Tiukukärhö 'Arabella'

Päivän kärhöksi valikoitui tänään aurinkopenkissä kukkiva 'Arabella'. Se on toistaiseksi hieman matalampi kuin viime kesänä, vaikka alkaakin jo ylettää tukensa huipulle. Viime talvi ei tainnut olla ihan 'Arabellan' mieleen ja se pohtikin aika pitkään, noustako vai ei. Nousi kuitenkin lopulta ja vielä aika runsaanakin. Tässähän sillä on vielä loppukesä aikaa kasvaa ja kukkia.