Fiilistelyä keväisessä puutarhassa

Nyt tuntuu jo oikeasti keväältä täälläkin. Lumi sulaa vauhdilla ja jopa varjossa tuntui tänään melko lämpimältä. Auringossa tarkeni oleskella hetken t-paidassakin, kun lapset ulkoillessaan huomasivat kuningatarkimalaisen ja kaksi nokkosperhosta sipulikukkaruukuissani ja hälyttivät minut sisältä paikalle. Olimme pari tuntia aiemmin käyneet pyöräilemässä ja nähneet kevään ensimmäiset nokkosperhoset kauempana kylillä. Siinä vaiheessa vain totesimme, että meillä on vielä niin paljon lunta, että ei varmasti näy perhosia. Ei näytä lumi estävän, kun on syötävää tarjolla! Kimalaisesta en valitettavasti ehtinyt saada kuvaa mutta perhoset malttoivat pysytellä aloillaan paremmin.

Hyasintti ja taustalla olevat viimeiset krookukset näyttävät kelpaavan hyvin nokkosperhoselle. 

Kyllä kannatti syksyllä istutella alesipuleita ruukkuihin ja tuoda ne hyvissä ajoin ulkoeteiseen heräilemään. Ja erityisesti nostaa pihalle, kun näemmä ensimmäiset nälkäiset olivat jo liikkeellä meilläkin. Ensi syksynä voisi nostaa ihan kukkapenkeistä helmililjoja ruukkuun, jotta saisi monipuolisemman kattauksen hyönteisille. Täällä kun ei juuri muuta vielä ole kukassa kuin puutarhaihmisten kukkasipuliruukut ja ehkä pajut. Leskenlehtiä emme pyörälenkillämme nähneet, vaikka moni aurinkoinen tienpientare olikin varmasti ollut jo pitkään sulana.

Kosiopuuhissa kenties? Kärpänenkin pääsi kuvaan.

Kärpäsistä puheenollen: ikävämpi yllätys mönki tänä aamuna ulos siitä 'Harlequin'-amarylliksestä, josta löysin kuukausi sitten narsissikärpäsen toukan. Selvästi puolen tunnin 46-asteisessa vedessä kylvetys ei riittänyt tuhoamaan koteloitunutta toukkaa, joka katsoi nyt sopivan hetken tulleen ja ryömi amarylliksen sipulista ihmettelemään ulkomaailmaa. En tiedä, mikä sai minut tutkimaan juuri silloin amaryllistä mutta hyvin pian jähmeästi liikkunut kärpänen löysi itsensä muovirasiasta ja kuvaamisen jälkeen mainospostin päältä, jossa kohtasi saman tien loppunsa.

Laittakaahan otuksen ulkonäkö mieleenne ja tarkkailkaa alkukesällä narsissikasvustojen liepeillä lentelijöitä. 

Narsissikärpänen on huonekärpästä selvästi rotevampi, kookas kärpänen. Kimalaisesta sen erottaa noista kärpäselle tyypillisistä melkein koko pään peittävistä mulkosilmistä. Kimalaisella on myös tuntosarvet, kärpäsellä ei. Voi rähmä, jos noita ällötyksiä on viime kesänä lennellyt enemmänkin ja toukat ovat tuhonneet vähät narsissikasvustoni! Ikäviä yllätyksiä alkaa löytyä myös puutarhasta. Toistaiseksi myyrien tunneleita ei ole näkynyt mutta paksut hanget ovat tehneet tuhojaan erityisesti pensasryhmässä. Pensashanhikkeista on revennyt paljon oksia ja niitä joutuu nyt leikkaamaan aika rankalla kädellä. Ne onneksi toipuvat nopeasti eikä runsaskaan leikkaaminen juuri näy loppukesän kukinnassa. Enemmän harmittaa puistoatsalea, josta oli revennyt yksi paksu oksa ja taittunut melkein poikki toinen, hitusen ohuempi oksa.

Siinä meni osa 'Illusian' kukinnasta.

Aurinkopenkin 'Illusia' näyttää toistaiseksi selvinneen lumikinoksista vahingoittumattomana. Lumet ovat vajuneet muutamassa päivässä puoleen siitä mitä ne olivat, joten tahti on ollut kerrassaan huimaa. Tänään esille ilmestyi pikkuisen kevätatsalean suojaverkko, joka on 35-40cm korkea (alla olevassa kuvassa aikalailla keskellä kuvaa. 'Illusian isompi verkkokehä näkyy sen ja aidan välissä). Jos sama vauhti jatkuu, pääsen minäkin aivan pian kukkapenkkeihin puuhailemaan.

Aurinkopenkkiä nurmikon kohdalle talven aikana kolatun lumivuoren huipulta kuvattuna.

Patiopenkistä löytyi hyvin talvehtineita mehitähtiä. Reitti patiolle alkaa myös paljastua.

Jos olisi huvittanut, olisi voinut lapioida patiota esille. Samalla suurin osa talven aikana lumelle kertyneestä noesta, puunlehdistä, Karon jätöksistä ja muusta törystä olisi lähtenyt. Ehkä huomenna on enemmän lapiointi-intoa. Tänään vain fiilisteltiin keväästä. Ja pestiin käsin sen verran pyykkiä, että kaikille on vielä alkuviikoksi puhdasta vaatetta päällepantavaksi. Pyykkikoneemme korjaaminen on nimittäin edelleen kesken, sillä varaosa on edelleen matkalla. Jospa kone tulisi jo siihen mennessä kuntoon, ettei tarvitsisi enää käsin pesemiseen ryhtyä. Johan tässä on reilu kolme viikkoa odoteltu.

Takapihalla lunta on enää parikymmentä senttiä. Ei enää mene saappaanvarresta lunta kenkään.

Viikolla satuin katsahtamaan ikkunasta ulos juuri kun valkoinen metsäjänis oli keskellä takapihaa. Yhtäkkinen tuulenvire sai kuitenkin luumupuissa riippuvat muovisuikaleet heilumaan ja se säikäytti pupun liikkeelle ennen kuin kännykkä ehti tarkentaa ikkunan läpi pitkäkorvaan. Pari kuvaa sain kuitenkin napattua, kun jänö pysähtyi tontin laidalle popsimaan jotain maasta. Varmuuden vuoksi kävin vielä kolistelemassa ovella, jotta jänis varmasti päättäisi suunnata vauhdikkaasti rauhallisempiin maisemiin.

Kerrankin takapihalla oli metsäjänis eikä aina vain rusakonroikaleet.

Jäniksen vieraillessa takanurkasta ei näkynyt muuta kuin pikkuisen pensashanhikkien latvoja ja muutenkin koko tontin laita oli vielä lumen vallassa. Nyt takanurkassa näkyy jo iso ala paljasta maata ja pääsin etsimään talvesta selvinneitä kasveja. Kevättähtien piippoja ei vielä löytynyt mutta monta vihreänä talvehtinutta perennaa ja valitettavasti myös joitain voikukan siementaimia sun muuta rikkaruohoa. Maa on jäässä, joten pitää vain malttaa rauhassa odotella ennen kitkemisyrityksiä.

Takanurkasta löytyi jo paljon vihreitä mättäitä.

Jouduin talvella viskomaan lunta jänisverkkojen ulkopuolelta verkkojen sisälle. Muualle sitä ei nimittäin enää mahtunut ilman että olisin samalla tehnyt jänöille oikein hyvät lumivuoret, joiden päältä olisi helposti päässyt luumupuiden kimppuun. Hankala lunta olisi ollut pulkallakaan kiskoa kauemmas, kun joka puolella oli 80-90-senttiset, maahan asti upottavat kinokset. Ounastelin jo silloin, että saatan vielä katua moista toimenpidettä ja nyt se pienen harmituksen hetki sitten iski. Luumupuiden juurella on tuplasti paksumpi kinos kuin muualla lähimaastossa eikä niitä pääse korkeiden verkkojen takia madaltamaankaan. Siellä ovat ne aikaiset krookukset ja kevätkurjenmiekat paksujen nietosten alla eivätkä esille tule kuin odottamalla. Varsinainen kärsivällisyysharjoitus tämä kevät!

Luumupuiden juurella on vielä kunnon kinokset.

Kasvimaalla sentään tapahtuu vauhdilla. Pari ensimmäistä lavaa on jo paljastunut käytännössä kokonaan eikä muissakaan enää paljoa lunta ole. Tänään sain reunimmaiseen lavaan kannen päälle vauhdittamaan mullan sulamista. Kunhan maakin sulaa, pitää katsoa, pystyykö pahasti kallistuneelle aidalle enää tekemään mitään. Verkkoaita on helppo suoristaa mutta lauta-aidan tolpat ovat jo monta vuotta sitten paljastuneet enemmän tai vähemmän lahoiksi maan alla olevilta osiltaan. Jos reunimmainen tolppa on jo ihan höttöiseksi lahonnut, ei tähän saakka riittänyt pystyyn tukeminen enää auta asiaa, vaan pitää taas poistaa yksi tai useampi pätkä aitaa. Sillä saa toisaalta aidan juurella kasvaville kuukausimansikoille lisää valoa mutta samalla häviää hyvä tuulensuoja kasvimaan päädyltä. Onneksi aitaverkkoa vasten voi laittaa köynnöksiä kasvamaan, niin tulee myös oikein hyvä näkö- ja tuulensuoja.

Kohta kylvöpuuhiin (no ei ehkä ihan vielä kuitenkaan).

Kivikkorinteen vanha osa on melkein kokonaan esillä.

Ja vihdoin se kevään odotetuin merkki: ensimmäiset piipot. Piippokausi on korkattu meilläkin käyntiin ja yllättävää kyllä, paljon aikaisemmin kuin odotin. Keltaisessa nurkassa krookukset ovat lähteneet melkein joka kevät kasvuun heti kun lumi vain on paennut niiden päältä mutta enpä odottanut, että ne olisivat tänä keväänä näin nopsaan ponnistaneet. Kuvittelin maan olevan umpiroudassa alkusyksyn pitkän pakkasjakson takia, mutta ilmeisesti paksu kerros päivänliljojen kuihtuneita lehtiä on pitänyt roudan vähäisempänä ja siksi krookukset ovat nyt näin pontevasti kasvussa. Viime keväänä oltiin samassa vaiheessa vasta 19.4. Taitaapa samalla mennä Koska kukkii -haasteen veikkaus krookusten kukinta-ajasta (29.4.) todella pahasti pieleen. En millään jaksa uskoa, että kukkia joutuisi odottelemaan vielä yli kaksi viikkoa, kun piipot ovat jo noin isoja. Tai sitten saa olla todella kylmä ja pilvinen pariviikkoinen edessä (toivottavasti ei!).

Ensimmäiset krookuksenpiipot löytyivät keltaisesta nurkasta.

Onpas kivaa, kun kevät saapui vihdoin tännekin!

Vihdoin edistystä

Jos viime viikolla kevään edistyminen junnasi paikoillaan, niin tämä viikko on alkanut aivan toisissa merkeissä. Vielä viikonloppuna satoi lunta ja räntää maan valkoiseksi mutta sunnuntaina iltapäivällä sää vaihtui vesikeliin ja sillä tiellä ollaan edelleen. Viime yön alin lämpötila oli peräti +3 astetta, joten sulaminen ei pysähtynyt yöksikään. Pihaantulon jäätiköstä puolet on jo sulanut ja talon ympäriltä lumihanki vetäytyy joka päivä muutaman sentin kauemmas seinästä. Ränneistä kuuluu kova lorina ja linnut ovat alkaneet sirkuttaa täysin palkein. Kuulin sunnuntain räntäsateessa ensimmäistä kertaa peipposenkin laulavan. Puoli kuuta peipposesta kesään tuskin pitää paikkansa mutta ehkä lumista on merkittävä osa puolikkaan kuukauden aikana hävinnyt.

Kivikkorinteestä paljastui jo sammalleimun latvoja.

Harmaa ja hieman tihkusateinen sää ei olisi oikein innostanut kuvauspuuhiin mutta nyt kun edistystä on tapahtunut joissain paikoissa jopa huomattavan paljon, pitihän se jollain lailla saada laitettua muistiin. Ei mene kauaa, kun kivikkorinteen vanha osa on kokonaan näkyvillä. Aita on paljastunut jo melkein puoleenväliin ja rinteen etureunakin hyvän matkaa. Aurinkoisena päivänä juuri tuohon kohtaan paistaa aurinko melkein koko päivän, joten sulaminen on silloin nopeaa.

Karosta ulko-ovelle on vielä muutaman metrin matka paksua jäätikköä mutta jyrkin rinne on jo turvallinen kulkea.

Keltaisessa nurkassa ei vielä näy krookuksen piippoja. Jatketaan siis matkaa.

Ulkovaraston lämpötilan pitäisi jo alkaa pysyä vakituiseen plussalla, joten päätin kaivaa hankikylvöt lumen alta ja viedä ne ulkovarastoon. Joskus kylvökset ovat alkaneet itää jo hangen alla mutta nyt missään ruukussa ei näkynyt vihreää. Ihan hyvä niin. Nyt saavat sulaa rauhassa ja itää omia aikojaan. Ihan vielä en uskaltanut nostaa kellarista puuvartisia talvehtijoita varastoon mutta jos ennusteessa näkyy samanlaista säätä vielä viikon kuluttua, sitten uskaltaa paremmin. Muuten olisi voinut tälläkin kelillä nostella kasveja suoraan ulos mutta ulkovaraston edustalla on vielä paksulti lunta ja jäätä eikä seinän viereen olisi montaa ruukkua sopinut. Hankeen en taida arvokkaita kasvejani nostella, vaikka miten olisivat talven vain parin plusasteen lämmössä viettäneet. Odotellaan siis, että tulee vähän enemmän tilaa seinän varteen ja kömmitään sitten nostelemaan kellarista kylmänkestävimpiä kasveja tervehtimään saapuvaa kevättä.

Vanha silityslauta on nyt kylmäkäsittelystä tulleiden perennaruukkujen alusena.

Hauskasti huomaa, kuinka vesi näin keväisin löytää aina jossain vaiheessa tiensä johonkin. Sunnuntai-illan vesisateen ja sitä seuranneen aurinkoisen maanantain jäljiltä lumet sulivat niin nopeaan tahtiin, että varsinkin autotallin seinustalle kertyi valtava vesilammikko. Kävin viskomassa maanantaina aamupäivällä pari kertaa vettä lumilapiolla suota kohti kulkevalle polulle, jotta aurinko pääsisi lämmittämään paremmin betonilaattakäytävää. Vielä iltapäivällä töihin lähtiessäni nurkalle oli kertynyt lapsille kunnon lätäkkö kuraleikkeihin. Viime yön aikana kaikki vesi oli kuitenkin hävinnyt. Jään reunaan oli ilmestynyt pieni onkalo, joka oli ilmeisesti vetänyt lammikon alamäen suuntaan kohti suota. Voi tietysti olla mahdollista, että onkalo ei ollutkaan veden aiheuttama, vaan jonkun hiiren talvitunneli. Toivottavasti lumen alta ei paljastuisi ihan niin paljoa myyrän käytäviä mitä viime keväänä.

Varaston ovelta kärhökaari- ja majapenkkejä kohti. Lunta riittää vielä mutta Karon kohdalla ei enää lainehdi vesi.

Pienikukkainen orkidea teki koko talven ajan nuppuja mutta kuivatti niitä valon puutteessa. Nyt nuput jaksavat kehittyä loppuun asti.

Aurinkoa on saatu vähän turhan harvakseltaan mutta eilen se paistoi komeasti koko päivän. Kuskasin taas aamupäivän taimia ikkunalta toiselle. Ulkoeteisessä talvehtinut muratti on päässyt pilvisempinä päivinä rappuselle ulkoilemaan mutta ihan täyteen aurinkoon en sitä uskaltanut nostaa kuin hetkeksi aikaa. Sen sijaan kukkivat sipulikukat pääsivät rappuselle koko päiväksi. Nostin ne sisään vasta illalla kotiin tullessani. En ole vielä nähnyt meillä ensimmäistäkään talviunilta herännyttä kimalaista tai mehiläistä mutta jos niitä oli jo liikkeellä, niin oli ainakin pikkuisen evästä jo tarjolla. Kestävät myös kauemmin, kun saavat olla välillä viileämmissä oloissa. Yöksi en sipulikukkia uskaltanut rappuselle jättää, ettei vain joku nälkäinen rusakko käy myös herkuttelemassa.

Hyasintit ja krookukset nauttivat auringosta.

Viime aikoina työt ovat pitäneet minut niin kiireisenä, että muuta ei ole jaksanut eikä oikein ehtinytkään tehdä. Olen käynyt välillä lueskelemassa postauksianne mutta kommentointi on valitettavasti jäänyt kovin huonolle tolalle. Kunhan tästä viikosta vielä selvitään, niin sitten pitäisi olla taas jokunen viikko kevyempää. Lähiaikoina minulla on pienimuotoiseen työnkuvan laajenemiseen liittyvä parin tunnin koulutus, josta olen jo nyt aika täpinöissäni. Tai ainakin näin etukäteen tuntuu, että kyseinen homma voisi olla hauskaa vaihtelua perustyön oheen. Olen myös hakenut ihan oikeasti kouluun. Jos minut otetaan sisään, pääsen laajentamaan ammattitaitoani alalla, josta pidän valtavasti. Valmistumisen jälkeen meni melkein kymmenen vuotta, ettei minkäänlainen opiskelu houkutellut. Pikemminkin tuli kylmät väreet selkäpiihin, kun edes ajatteli asiaa. Ehkä välillä tuli otettua opinnot liian vakavasti ja olihan siinä jo tullut opiskeltua yhteen menoon aika pitkään, kun lukion jälkeen tein vielä kaksi ammattitutkintoa peräjälkeen. Ilmeisesti nyt on kuitenkin kulunut riittävän pitkä aika edellisistä opinnoista, ettei ajatus opiskelusta tunnu enää vastenmieliseltä. Saan edellisistä kouluista hyväksiluettua suuren osan pakollisista kursseista, mikä keventää opiskelua kummasti. Jäljelle jää vain ne hauskimmat osa-alueet. Ensin pitää vain erottua edukseen muista hakijoista, jotta minut hyväksyttäisiin opiskelijaksi. Sellainen pikku sivuseikka vain...

Ärhäkän värinen 'Jaan Bos' vähän pilvisempänä päivänä kuvattuna.

Keväisen lämpöistä viikkoa!

Kun mitään ei tapahdu

Aika on tuntunut suorastaan pysähtyneen tällä viikolla, ainakin jos ajan kulumista mittaa lumen sulamisen mukaan. Ei sula. ei sitten millään mutta ei sitä onneksi ole tullut lisääkään. Viimeisen parin päivän ajan on ollut kipakkaa pakkasta, joten vielä viikonloppuna märkänä ollut lumi on jäätynyt pohjia myöten umpijäähän. Tai siltä se ainakin tuntuu. Tarkkoja lumensyvyysmittauksiakaan ei oikein voi tehdä, kun ei saa mittakeppiä uppoamaan maahan saakka. Etupihalla on kuitenkin vielä valtavat nietokset, takapihalla silmämääräisesti arvioiden korkeintaan puoli metriä lunta.

Yritin upottaa rautalapion hankeen. Ei onnistunut kovin hyvin...

Pihaantulon jäätiköt onneksi hajosivat ohuimmista kohdista.

Olen aloittanut kevään edistämisen perinteisesti pihaantulotiestä, jotta postinhakureissulle pääsisi ilman nastakenkiä. Maaliskuun lopussa sain hakattua pienet alut sohjoiseen jäähän ja odotin kovasti aurinkoisia päiviä, jotta tumma kiveys sulattaisi jäätä ympäriltään yhä kiihtyvällä tahdilla. Vähän heikkoa oli sulaminen, kun aurinko ei paistanut moneen päivään. Viimein eilen oli pilvetön taivas mutta lämpömittarissa samaan aikaan -10 astetta. Sen verran tehokas koko päivän porottanut aurinko oli kuitenkin ollut, että jää oli hieman alkanut ohentua. Kun illalla tulin töistä kotiin, oli jäätikön reunasta napsahdellut auton renkaiden alla irti aika isojakin palasia, jotka sain tänä aamuna rautalapiolla naputeltua irti. Tänään on taas pilvisempi päivä, mutta ehkä hetkittäin pilvien lomasta kurkisteleva aurinko sen verran taas lämmittää kiveystä, että sulaminen edistyy edes vähäsen.

Kasvimaalla on alkanut ensimmäinen lava tulla esiin.

Vielä ei tarvitse harkita suorakylvöihin ryhtymistä edes kylmänkestävillä lajeilla, vaikka ensimmäinen lava onkin alkanut paljastua hangen alta. Multa on umpijäässä eikä ihan hetkessä sula saati lämpene kylvökuntoon. Kunhan loput lumet sulavat lavan päältä, laitan siihen kannen, jonka alle nostan kylmäkäsittelyssä olleet perennaruukut. Siinäpähän alkavat hiljalleen heräillä samalla kun lavassa multa sulaa. Sitten kun maa alkaa kannen alla kunnolla lämmetä, saa sinne kylvää jo retiisejä, rucolaa, salaatteja ja mustajuurta. Tavoite on, että pääsisin kylvöihin jo 20. päivän tienoilla. Viime keväänä tein tuohon lavaan ensimmäiset kylvöt 23.4. Lunta oli silloinkin vielä aika paljon mutta kaikki kasvimaan lavat olivat jo esillä ja multa pinnasta sulanut. Kunhan vielä parista pakkaspäivästä selviää, pitäisi ennusteen mukaan lämmetä meilläkin reippaasti.

Ensimmäiset tuoksuherneet ovat itäneet.

Tuoksuherneet kestävät myös hyvin kylmää, joten ehkäpä siirrän myös ne aika pian lavakauluksen kannen alle tai ulkovaraston ikkunalle. Vielä saavat kuitenkin olla ainakin viikon verran sisällä, jotta loputkin siemenet itävät ja sitten ehkä eteisessä hetken aikaa totuttelemassa viileämpään. Tänä kesänä on pakko saada kerättyä siemeniä tuoksuherneistä. Käytin nimittäin kaikki vanhat pois. Kaksi peräkkäistä märkää kesää on vaikeuttanut siementen keräämistä, sillä kukat eivät ole joko pölyttyneet, kun pörriäiset ovat pitäneet sadetta koloissaan tai sitten siemenet ovat alkaneet itää paloissaan jo ennen kuin ovat tuleentuneet. Yritä siinä sitten kerätä itämiskelpoista materiaalia tulevien vuosien kylvöihin. Nyt säiden haltija voisi olla kuulolla sen verran, että heittäisi tähän meidän kohdalle vaikka hyvin paikallisen kuivuuden heinä-elokuuksi. Jos siis pitää ääripäästä toiseen mennä eikä voi antaa yhtä sadepäivää viikon-kahden välein ja muuten kesäisen lämmintä poutasäätä. Siemenvarastot ovat tyhjillään ja ainakin tämä puutarhuri on lopen kyllästynyt tyhjentämään täysiä vesisäiliöitä kerta toisensa jälkeen jorpakkoon.

Taimien valohoitoa.

Pilviset päivät ovat olleet tuskaisia taimilleni. Niinpä heti ensimmäisen aurinkoisen päivän osuessa kohdalle taimet saavat seikkailla ympäri huushollia auringon perässä. Päivän ensimmäiset valonsäteet osuvat olohuoneen sohvalle, joten se saa sitten palvella taimipöytänä tähän aikaan keväästä reilun tunnin ajan. Myöhemmin keväällä aurinko nousee sen verran korkeammalta, että sohvan valaistus alkaa aiemmin ja kestää vähän pidempään. Sohvalta taimet siirtyvät muutamaksi tunniksi takkahuoneen ikkunalle ja iltapäivällä osa keittiöön, osa varsinaiseen taimikasvattamoon vierashuoneen ikkunalle. Tuleepahan jumpattua ja ehkä taimistakin kasvaa vahvempia, kun heiluvat paikanvaihdoissa. Olen pyytänyt lapsia kuskaamaan tomaattien ja chilien taimet auringon perässä silloin kun olen itse töissä, joten paikanvaihdos ei aina ole ihan sitä tasaisinta mahdollista kyytiä. Toistaiseksi joka ikinen taimi on kuitenkin säilynyt kyydityksestä vahingoittumattomana.

Eteisessä onneksi tapahtuu enemmän keväisiä juttuja. Hyasintit 'Jaan Bos' alkavat aukoa nuppujaan.

Sinisahramit 'Blue Pearl' alkavat jo olla loppusuoralla mutta onneksi vielä muutamia nuppuja nousee kukkimaan.

Sahramien kanssa samaan ruukkuun istutetut narsissit ovat vasta nousemassa. Pelkäsin, etteivät ne aio herätä ollenkaan, mutta vihdoin tänä aamuna löysin ensimmäisen vihreän lehdenkärjen aivan mullan rajasta. Pitkään odotuttivat mutta pääasia, että ovat hengissä. Hyvää viikonloppua!

Vihreä haaste ja kuun viimeiset jutut

Between Rikkaruohoelämää-blogista haastoi minut vihreän sävyjä esittelevään haasteeseen, joka on lähtöisin Repolainen reissaa ja räpeltää -blogista. Jos taimia ei lasketa mukaan, niin meilläpä ei varsinkaan tähän aikaan vuodesta juurikaan vihreää ole. Niinpä tästä tuli niin lyhyt juttu, että loppuun mahtui hyvin vielä maaliskuun viimeiset kuulumisetkin. Mutta ensin ne vihreät.

Maaliskuun alkupuolella saamani vihertävät neilikat ilahduttivat parin viikon ajan.

Kultaköynnös edustaa kaikkia viherkasvejani. Taustalla etupihan siperianpihta.

Ylioppilaslahjaksi mummolta saamani vedenvihreä Aalto-vaasi (150mm), alla samaisen mummon kutoma kaitaliina, jonka taas sain rippilahjaksi.

Mango-appelsiinijuustokakku sopi kaitaliinan väreihin, vaikkei vihreä ollutkaan.

Tajusin vihreää etsiessäni, että lisää löytyisi ainoastaan lasten vaatekaapeista. Itselläni ei ole enää ainuttakaan vihreää vaatekappaletta, ei edes sukkia. Voisin aivan hyvin käyttää vihreitäkin vaatteita mutta ei vain ole tullut vastaan mieleisiä silloin kun on tarvinnut ostaa uusia. Sisustuksestakaan ei enempää vihreää löydy. Olohuoneen ikkunoista tosin aukeaa hyvin vihreä maisema kesät talvet, sillä takapihan kuusikko ei juuri väriä muuta vuodenaikojen mukaan. Vihreän osalta haaste loppuu tähän. En haasta mukaan ketään mutta jos haluat esitellä kotisi tai elämäsi vihreitä juttuja, antaa palaa vaan.

Kuva on otettu ulkoa ja vielä lumitilanne eikä kuusikko mielessä. Näkyy se siellä kuitenkin.

Tästä kömpelöstä aasinsillasta pääsemmekin maaliskuun viimeisen päivän näkymiin. Takapihalta on edelleen jäniskarkottimet ottamatta pois. Sen verran sohjoista on jo tuo lumi, etten ole viitsinyt lähteä rämpimään ja jalkojani kastelemaan. Odotellaan nyt sen aikaa, että hanget ovat vajuneet edes saappaanvarren tasalle. Toisen jalan sukan sainkin jo märäksi, kun yritin päästä kuvaamaan kevään ensimmäistä mustarastasta. Luulin, että kinos, johon on talven mittaan kolattu lunta, kantaisi sen verran, että pääsen vähän lähemmäs. Parin askeleen jälkeen jalka humpsahtikin maahan saakka ja siihen meinasin jäädä jumiin toinen jalka puolireittä myöten hangessa. Rastaskin lensi karkuun ennen kuin pääsin rämpimään ylös, joten kuvasaalis jäi yhteen epäselvään otokseen.

Mustarastas pihlajassa. Kuva juuri ennen suurta upotusta.

Karo löysi jotain hyvin mielenkiintoista hangesta.

Tuskin hangen alla vielä piipot Karolle kuiskivat, sillä tuollakin kohdalla on lunta vielä kuutisenkymmentä senttiä. Sen verran hyvin muutaman päivän plussakeli on kuitenkin lunta lähtenyt sulattamaan, että pihaantulo tuntuu jäisen sijaan aika sohjoiselta. Pinnasta saikin muutaman sentin lapioitua sohjoa vähemmäksi mutta sitten tuli vastaan umpijäätä. Nyt sekin pääsee paremmin pehmenemään, kun päältä on otettu ylimääräiset pois.

Maata näkyvissä! Kivikkorinteen reunimmaiset kivet olivat ilmestyneet ihan omin avuin, laatoitusta piti vähän avittaa esiin.

Pääsiäinen oli täällä harmaa ja sateinen. Veden lisäksi satoi myös aina niin ihanaa räntää. Kuraloskakeliä parhaimmillaan siis. Toivottavasti huhtikuu tuo tullessaan enemmän aurinkoa ja poutasäätä.

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: maaliskuu

Kolmen kuvan haaste jatkuu taas. Kristiina K:n ideoimassa haasteessa on tarkoituksena julkaista joka kuukausi kolme kuvaa. Maaliskuussa kuvien aiheet alkavat tietysti M-kirjaimella.

Ensimmäisessä kuvassa on MAISEMA. Kävimme hiihtolomalla Keski-Suomessa sukuloimassa ja teimme samalla retken Häähninmäen ulkoilualueelle. Lyhyen kävelyretken päätteeksi kiipesimme näkötorniin katsomaan maisemia. Minulle tulee sen verran epämukava olo niin korkealla, että portaita kiivetessä pidin katseen tiukasti edelläkulkijan selässä enkä ylhäällä kurkkinut vahingossakaan suoraan alaspäin. Kuvan otin selkä melkein seinässä kiinni käsivarret suorana ja katsoin vasta alhaalla kuvasta, miltä tornin juurella näytti ylhäältä päin. Tornin huipulle oli rakennettu lämmitetty mökki, jossa kuulemma voisi vaikka yöpyä. Taitaa jäädä minulta tekemättä se, vaikka koppi näyttikin varsin mukavalta.

Häähninmäen näkötornista näki kauas (jos uskalsi katsoa).

Kuva numero kaksi on otettu samaiselta ulkoilualueelta. Kiipeilyn jälkeen paistoimme tornin lähistölle tehdyllä nuotiopaikalla makkarat. Niistäkin toki olisi voinut ottaa m-alkuisen kuvan, mutta minusta mielenkiintoisempi oli käkkyräoksainen MÄNTY. Minusta on kiehtovaa, miten noin suorarunkoisessa puussa voi olla oksat kuin peikonpähkinässä.

Luonnon taideteos.

Kolmannen kuvan etsiminen ei ollutkaan niin helppo tehtävä kuin kahden ensimmäisen. Pientä näpräämistä siihen vaadittiin, mutta viimein sain valmiiksi MINIPÄÄSIÄISEN. Nestorin, Inkerin ja Minnin huushollissa tapahtuu aina kaikenlaista jännittävää...

Voi ei Minni! Tiput eivät kuulu pääsiäisen ruokalistalle.

Hyvää pääsiäisen aikaa!

Ensimmäinen taimierä koulittu

Pahoin pelkään, että ne kuuluisat mopo ja lapanen lähtivät tänäkin keväänä käsistä. Oli tarkoitus nimittäin vähentää taimimäärää, mutta taisipa käydä niin, että tästä touhusta on vähentäminen mahdollisimman kaukana. Mikä onni, että neljässä kylvöpurkissa ei näy kahden viikon odottelun jälkeen ensimmäistäkään merkkiä itämisestä!

Vauvanhoitotaso pääsi taas tositoimiin taimipöytänä.

Viime vuonna onnistuin jotenkin kummassa virittelemään hoitotason vasta pitkälti huhtikuun puolella. Tänä vuonna lipsahdin taas vanhoihin tapoihini, eli jo maaliskuussa iski tarve lisätilalle. Tai oikeastaan hoitotaso ei tuo juurikaan lisätilaa mutta sen avulla saa kätevästi nostettua ikkunan tasalle ne taimet, jotka eivät mahdu ikkunalaudalle. Taimipöydältä on täytetty jo yli puolet, vaikka perennakylvökset ovat edelleen hangen alla kylmäkäsittelyssä. Kuinka ihmeessä olen saanut aiempina vuosina niitäkin pyöriteltyä sisätiloissa?

Lehtikaaleja ja basilikaa.

Lehtikaalit oli alunperin tarkoitus kasvattaa keittiön ikkunalle kevään mittaan syötäviksi. Naisella on oikeus muuttaa mieltään, joten koulin sittenkin myös ne omiin purkkeihinsa. Kolme viimeistä päätyivät samaan purkkiin. Kaikki eivät varmasti edes kesää näe mutta jospa kasvaisivat vähän vauhdikkaammin salaattitarpeiksi kun saivat nyt enemmän tilaa juurilleen ja pikkuisen kanankakkaa varastolannoitukseksi. Pitää katsoa keväämmällä, istuttaisiko jonkun ihan kasvimaallekin. Luulisi, että kun ovat jo nyt noin isoja, niitä ei pari nälkäistä etanaa tai muutama kirppa popsi ihan heti kokonaan suihinsa.

Chileissä/paprikoissa on pientä kokoeroa: vasemmalla 'Lombardot', oikealla 'Hungarian Yellow Wax Hotit'.

Kuukaudentakaisen kuivahtamisen vuoksi kärsinyt 'Lombardo' on alkanut vihdoin kasvaa tomerammin. Kuolleen taimen viereen olin tainnut laittaa jo ennen sitä varmuuden vuoksi uuden siemenen, sillä purkista nousi oikein ponteva taimi aika pian sen jälkeen. 'Lombardoilla' oli suuria vaikeuksia siemenkuoriensa kanssa, joten olin ehkä jossain hetkellisessä mielenhäiriössä ennakoinut huonoa kasvua ja varmistanut taimimäärän varmistuskylvöllä. Mihinkään en ollut laittanut moista toimenpidettä muistiin eikä siitä ole kuin hyvin hataria muistikuvia mutta tässä vaiheessa olen iloinen, että taimia on nyt kaksi.

Isoimmat tomaatit ovat äitini kylvämiä. Vasemmalla 'Roma', keskellä 'Tumbling Tom Red' ja oikealla 'Cereza Amarilla'.

Tässä omat aivan pian koulintavalmiina.

Jos paprikansukuisten kanssa on saanut välillä taistella, tomaatit itävät nopeasti ja kasvavat kiltisti. Kylvösuunnitelmiin tuli niiden osalta vielä pikkuinen muutos. Sain nimittäin ystävältä 'Cuor di Bue' -tomaatin siemeniä. Nyt on vähän epäselvää, onko kyseessä pihvi-, luumu- vai joku muu tomaatti, mutta kasvi oli kuulemma pärjännyt viime kesänä hyvin avomaalla, joten pakkohan sen on silloin päästä testiin. Isokokoisten tomaattien lisäksi tulossa on pari 'Vilmaa'. Lasten 'Aztekit' kasvavat myös hyvin ja selvisivät koulimisestakin. Näytin omilla taimillani mallia ja lapset tekivät perässä. Eivät kuitenkaan ihastuneet hommaan niin, että olisivat halunneet koulia useampia taimia.

Kuukausimansikoita.

Ensimmäisestä kuukausimansikoiden kylvöksestä iti vain yksi siemen ja sekin taimi kuukahti kuivuuteen. Siispä ripottelin loput siemenet ja oletin, että siitä määrästä siemeniä tulee ehkä kolme tainta. Pussinpohjilla olikin eri itämisprosentti ja nyt taimia on ihan hirveästi. Monesti olen miettinyt sitä, asettautuvatko itämiskykyisemmät siemenet pussin pohjalle ja huonommin itävät päällimmäiseksi. Niin monesti on nimittäin käynyt niin, että ensimmäisestä kylvöstä itää siemen tai pari ja uusintakylvöksestä hukkuu taimiin. Nyt kävi sitten niin kuukausimansikoiden kohdalla. Jos pussinpohjateoriani ei pidä paikkaansa, niin ehkä toisella kylvökerralla oli muuten vain suotuisammat olosuhteet itämiselle. Yritin kysyä taimilta mutta eiväthän ne suostuneet sivistämään tietämätöntä.

Sini-ikiviuhkon taimia. Oikeassa ylänurkassa mukulasellereitä.

Suurin osa tämänhetkisistä taimista on hyötykasveja mutta on joukossa sentään muutama kesäkukkakin. Sini-ikiviuhkon siemeniä sain samaiselta ystävältä kuin ne 'Cuor di Bue' -tomaatitkin. Lisäksi häneltä tuli kesäleimua, hopeavillakkoa sekä kohtalonkukkaa. Toistaiseksi kolme jälkimmäistä eivät ole itäneet. Vanhoja siemeniä ne olivatkin, joten menetetty itämiskyky ei tulisi yllätyksenä. Annan niille nyt kuitenkin vielä viikon tai maksimissaan pari aikaa osoittaa elonmerkkejä. Kääpiökokoisen leijonankidan itämistäkin sai odottaa pari viikkoa mutta viimein tänään mullasta pilkisti pari hentoista koukkua. Erottuivat valokuvastakin niin huonosti, että jouduin tarkistamaan purkista, olinko nähnyt harhoja vai onko siellä oikeasti taimivauvoja. Lilliputtiosastoon kuuluu lisäksi lobelia, joka on myös alkanut vasta itää. Toissapäivänä kylvin samettikukkaa ja loppukuusta tai huhtikuun alussa vuorossa on tuoksuherneet. Siinäpä taitaa olla riittävästi kesäkukkia tälle kesälle. Antakaa virtuaalinen potku, jos suunnittelen vielä jotain lisäkylvöjä. Kesäkukkien siis. Papuja, kesäkurpitsaa ja kurkkuja pitää vielä esikasvattaa, vaikka minkälainen tilanahtaus iskisi. Ja ehkä jotain muutakin, eikun...

Tulppaani 'Polychroma' oli pitkäaikainen ilo mutta nyt kukinta alkaa olla jo ohi. Nähdään uudelleen toivottavasti ensi keväänä puutarhassa!

Maaliskuun viimeinen viikko pyörähti käyntiin. Kylläpä aika rientää, vaikka pari kuukautta sitten se tuntui etenevän niin hitaasti. Maaliskuu ei maata taida näyttää ainakaan meillä, sillä viikonlopun aikana hanget kasvoivat taas muutaman sentin ja lämpömittari on tukevasti pakkasen puolella. No, jospa huhtikuussa kevät edistyisi nopsempaan.

Eteisessä kukkii

Ensimmäinen krookus ja tuholaistarkastaja työssään.

Nyt on sen verran harmaa, räntäsateinen päivä, että kuvat aurinkoisilta päiviltä tulevat tarpeen. Haluan myös vähän hehkuttaa kellarin löydöksiä, nimittäin siellä käynti oli totisesti kannattava reissu. Sieltähän löytyi nimittäin nupullinen sinisahrami (?) 'Blue Pearl', joka valoisaan eteiseen päästyään aukaisi parissa päivässä kukkansa apposen auki. Sen lajitoverit eivät olleet vielä niin pitkällä kasvussaan, joten hetki menee runsaampaan kukintaan. Ehkäpä saan niistä pääsiäiskukat. Istutin syksyllä tuon kukkivan krookuksen kanssa samaan ruukkuun narsisseja, mutta niistä ei näy vielä piiponkärkeäkään. Toisessa, vielä kellariin jääneessä narsissiruukussakaan ei näkynyt mitään heräämisen merkkejä. Toivottavasti narsissit ovat vain hitaampia heräämään. Toisaalta onkin hyvä, ettivät kaikki kuki yhtä aikaa, joten odotellaan vielä kaikessa rauhassa.

Yksinäinen 'Blue Pearl' odottelee vielä kukkakavereita. Viereisissä pienemmissä ruukuissa onkin jo lupaavaa viherrystä.

Eteisen ikkunalla kukkivat pikkuiset 'Polychroma'-tulppaanit, 'Blue Pearl' lähinnä ikkunaa. Hyasinteissa (oikealla) on jo pulleat piipot.

Kellarissa käydessäni tarkistin myös talvehtijoiden tilanteen. Verenpisarat ja syyssyrikkä olivat vielä lepotilassa mutta muissa puuvartisissa silmut olivat alkaneet jo pikkuisen pullistella. Erityisesti minua ilahduttivat mustaluumun leiskuvanpunaiset silmut. Hengissä ollaan ja tukevasti! Toivottavasti runsas silmumäärä lupailee komeaa kukintaa. Koska lämpötila oli ulkona plussalla, kannoin kellarissa talvehtineet pelargonit ulkoeteiseen. Pelargonit eivät olleet viihtyneet tänä talvena niin hyvin kellarissa. Luulen, että siellä oli niille liian pitkään liian kylmää. Normaalitalvena lumi on hidastanut kellarinkin jäähtymistä mutta nyt tuli pitkä ja kova pakkanen paljaaseen maahan eikä senkään jälkeen ollut kovin lämmintä. Senpä vuoksi kellarissakin lämpötila tippui sen vuoksi reilusti normaalia aikaisemmin kolmeen asteeseen. Kärhöille ja puuvartisille se oli oikein hyvä mutta pelargonien rungoista suuri osa oli pehmentynyt ja osa alkanut homehtua. Onneksi suurin osa pelakuista talvehti eteisessä.

Mustaluumun toiveikkaita silmuja vähän huonosti kuvattuna. Saa niistä kuitenkin selvän.

Kasvun iloa on keittiön ikkunallakin. Kaupan salaatin- ja rucolanjämät ovat lähteneet hyvin kasvuun ja saaneet seurakseen erilaisia versoja. Herneenversoja on saatu jo napsia lautaselle, sinapit, punajuuret, salaatit ja vihanneskrassi ovat vielä kasvuvaiheessa. Sinappia ja krassia pääsee maistelemaan ihan parin päivän sisällä, muita vielä odotellaan. Samalla tuli testattua vanhojen punajuurten ja salaatinsiementen itämiskykyä. Sen verran hyvin itivät kumpikin, ettei tarvitse hankkia uusia siemeniä kasvimaakylvöjä varten.

Keittiön salaattibuffet.

Muut taimet kasvavat oikein hyvin ja osan voisi kouliakin, mutta siihen ei ole ollut oikein aikaa. Säästän homman viikonlopulle. Selvästi huomasi sen, että aurinkoinen sää vauhdittaa taimien kasvua. Onneksi meillä olikin monta päivää aurinkoista. Sen verran hyvin hanki taas muutamana päivänä kantoi, että kävin vähän kiertelemässä Karon kanssa puutarhassa. Linnunpönttöjä putsatessa huomasin, että puutarhakompostorin takaosasta olivat lumet sulaneet pois niin, että kompostorin tummaa kylkeä näkyi melkein puoliväliin saakka. Eipä tarvinnut kovin montaa sekuntia miettiä kannen päällä lötköttävän 40-senttisen lumikinoksen pienentämistä. Pari napakkaa potkua ja johan lähti hanki murenemaan. Käsillä viimeistelin irtolumet pois ja jätin viimeisen kanteen jäätyneen lumen ja jään auringon ja tulevien plussakelien sulatettavaksi. Kunhan ne sulavat, pääsee aurinko lämmittämään tummaa kantta ja aloittamaan puutarhakompostin sulattamisen.

Kompostoria otettu esille sen minkä helposti sai. Inspiraation iskiessä voisi lapion kanssa madaltaa etupuoleltakin kinoksia.

Vaikka lunta on vielä hyvinkin runsaasti, sulamista on tapahtunut aika paljon. Pari viikkoa sitten otetussa kuvassa (löytyy Koska kukkii? -haasteen aloituspostauksesta, osallistukaa, jos ette ole vielä sitä tehneet) Karon tassut olivat aidankärkiä korkeammalla. Nyt Karo joutuisi tekemään pienen hypyn aidan yli päästäkseen. Mutta vain pienen, sillä aita ei ole kuin vähän Karon maavaraa enemmän esillä. Jokainen hävinnyt lumisentti on kuitenkin askel eteenpäin kevättä kohti. Ja kadun päästä sitä lunta vasta hupenikin, sillä aiemmin tällä viikolla traktorit kävivät hakemassa jättiläiskokoiset lumivuoret pois. Kunhan nämä viime yön aikana sataneet lumet häviävät ja katu paljastuu uudelleen, se sulattaa lunta ympäriltään aurinkoisina päivinä niin, että sihinä vaan käy. Pian kivikkorinnekin alkaa paljastua.

Kadun päässä oli aikamoisen kookkaat lumivuoret, kuten kuvasta näkyy. Kinokset olivat tuolla sulan alueen rajalla saakka.

Parikymmentä hävinnyttä lumisenttiä ei äkkiseltään tunnu paljolta, jos lunta on ollut 90cm, mutta puutarhassa kävellessä eron huomaa selvästi. Talventörröttäjiä ja pensaiden latvoja on alkanut ilmestyä näkyviin. Löysin myös aurinkopenkin ja pensasryhmän 'Illusia'-puistoatsaleojen suojaverkkojen yläreunat. Pensasmustikoiden ympärillä kiertävä jänisverkko on taas enemmän esillä, joten jänöt tuskin pääsevät enää hyppäämään saman verkon keskellä olevan 'Sinikka'-luumun kimppuun. En kuitenkaan viitsinyt kurotella joulukuusenjämiä luumun ympäriltä pois. Olkoon siellä vielä jonkun aikaa, jos joku yritteliäämpi pitkäkorva sattuisi jotenkin kömpimään verkon yli. Takapihan luumupuiden pitäisi olla vielä varmemmin turvassa. Muovipussinauhat olivat pitäneet jänikset kaukana verkoista, sen huomasi jo jäljistä. Pienellä varauksella voin siis suositella konstia siinä vaiheessa, jos on tiedossa lyhytaikainen tarve lisäsuojaukselle. Jos korkeat hanget olisivat kestäneet viikon-pari pidempään ja jäniksillä olisi hirmuinen nälkä, ne olisivat saattaneet alkaa lähestyä rapisevia pussinsuikaleita ja todenneet ne harmittomiksi. Tällainen yhtäkkinen tuulessa heiluvien ja rapisevien nauhojen ilmestyminen toimi kuitekin hyvin.

Hieman aidommanoloinen revanssikuva alppiruusujen päällä kävelystä (kts. edellinen postaus). Rhodostakin näkyy jo paljon enemmän latvoja.

Ja jotta elämä ei kävisi tylsäksi, lapset ovat olleet taas flunssaisia ja pyykkikone sanoi sopimuksensa irti. Eniten ärsyttää pyykkikoneen hajoaminen. Vika on osassa, jonka vaihtaminen huoltoliikkeessä maksaisi yksisarvisen kyynelillä kasvatettuja mansikoita, joten isäntä päätti ottaa masiinasta projektin itselleen. Varaosaan menee reilu satanen ja isäntä saa tarvittaessa hieman konsultaatioapua kokeneemmilta tekijöiltä (homman ei kuulemma pitäisi olla vaikeaa, jos tietää mitä tekee). Niinpä otin huojentuneena vastaan tällaisen tee-se-itse-projektin, vaikka kodinhoitohuone onkin tällä hetkellä kaikkea muuta kuin käyttökelpoisessa kunnossa. Toivottavasti osan saapumiseen ei mene viikkotolkulla aikaa, se piti nimittäin tilata ulkomailta. Sen vaan sanon, että kyllä minusta laadukkaan, keskihintaista (n.500€) selvästi kalliimman pyykinpesukoneen soisi kestävän normaalikäytössä kauemmin kuin kuusi vuotta. Sillä siihen laitettiinkin rahaa jonkun verran enemmän mitä silloisessa vauva-/taaperotaloudessa olisi muuten haluttu törsätä, että kone sitten olisi oikeasti kestävä.

Onneksi suihkuun pääsee toista kautta, sillä kodinhoitohuoneen läpi sinne ei mahdu kulkemaan.

Vaan nyt tietokone kiinni ja töihin lähtöön valmistautumaan. Tiedossa autoilua kuraloskaisilla teillä sekä pitkä ja ajoittain sangen hektinenkin päivä.