Ympäri käydään, yhteen tullaan

Tämä piirileikki alkoi jo viisi vuotta sitten, kesällä 2020. Keräsin silloin omista alppiruusuistani ('Mikkeli') siitepölyä, jonka kuskasin äitini puutarhassa majailevan 'Haaga'-alppiruusun emeihin. Äitini keräsi aikanaan siemenet, kylvi ne ja hoiti taimia (melkein 60kpl) kevään 2021. Ensimmäiset yhdeksän tainta tulivat minulle näihin aikoihin kesällä 2021. Loput taimista tulivat saman vuoden syksyllä meidän kellariin talvehtimaan. Silloin oli talvetettavana yhteensä 55 alppiruusua, joista kaksi heikointa kuukahti talven aikana. Keväällä 2022 äitini vei omat taimensa takaisin. Kesän aikana suurin osa taimista pääsi maahan, omista taimistani muutama talvehti kellarissa vielä seuraavankin talven yli.

Nämä 12 alppiruusuntainta ovat olleet ennenkin ulkovarastomme rappusella.

Ensimmäinen talvi ulkona (22-23) oli alppiruusuntaimille suotuisa; minulla selvisivät talven yli kaikki eikä äidiltänikään kuollut kuin pari surkeinta rääpälettä. Seuraava talvi (23-24) sen sijaan oli haastava eikä viime talvikaan ollut mikään unelma. Minun yhdeksästä taimestani on enää neljä hengissä ja äidille jääneistä 46 taimesta kaksitoista. Vanhempani asuvat paikassa, jonka sateet yleensä kiertävät hyvin tehokkaasti, maakin on enemmän hiekkaa ja kiveä kuin kosteaa savimultaa eikä vapaita varjopaikkoja löydy. Se ei siis ole alppiruusuille sitä ihan mieluisinta ympäristöä, joten tässä vaiheessa päätettiin laittaa taimet reissaamaan takaisin tänne sateiden ja savisen mullan luvattuun maahan.

Minun isoin rinnallaan pienin äitini taimista. Ja nämä siis todella ovat samasta kylvöksestä!

Kuivat kesät eivät selvästi ole alppiruusuille mieleen, sillä äidiltäni tulleista taimista isoin oli tällä hetkellä samankokoinen kuin minun taimistani pienin. Saman taimierän korkeimmalla ja matalimmalla taas oli eroa vähän yli puoli metriä. Aika hurjaa! Vähän jo odotin, olisiko tuo isoin puska tehnyt tänä keväänä ensimmäisen kukkansa, mutta niin pullea kuin yksi latvasilmuista olikin, niin pelkkää lehteä se sitten kuitenkin pukkasi. Jospa ensi keväänä olisi ensimmäisiä kukkia. Taimet olisivat silloin viisivuotiaita ja jossain luki, että niin kauan menee kasvattaa alppiruusu siemenestä kukintakokoiseksi. Jännittäen sitä odotan.

Näistä seitsemästä joku oli täällä kasvaneita taimia, ehkä eturivissä jompi kumpi keskimmäisistä.

Siinäpä sitä olikin miettimistä, mihin kaikki taimet mahduttaisi. Onneksi tuli viime syksynä tuhottua ne syreenit tontin rajalta. Vaikka istutin tuijan, pikkujasmikkeen, yhden alppiruusun ja sormivaleangervonkin niiltä vapautuneeseen tilaan, niin oli siellä vielä lääniä kuudelle ylimääräiselle rodolle ainakin vähäksi aikaa. Loput lykin vähän sinne sun tänne missä nyt oli vähänkin tyhjää tilaa. Havu-rodomultaa näille ei nyt ollut tarjota, mutta osa sai katteeksi haketettuja pihdan ja kuusen oksia. Saavat luvan pärjätä ainakin siihen saakka, että näkee, millaisia kukkia ne tekevät. Vaikka taimet ovat jo selvinneet useammasta talvesta, niin saattaahan niistä vielä joku heittää henkensä matkan varrella.

Isoimman alppiruusun luona kukkii nyt kääpiöjapaninakileija (rodo kuvan ulkopuolella vasemmalla).

Toinen, tosin pienemmän, piirileikin läpikäynyt puska on pitsipihlaja (tai ehkä hubeinpihlaja, 'Kiinan pitsi' luki kuitenkin lajikkeena. En ole oikein päässyt selvyyteen, mikä puu on virallisesti). Istutin sen syksyllä 2021 aurinkopenkkiin talvenaraksi osoittautuneen mongolianvaahteran tilalle. Pahuksen vesimyyrä vain keksi kaivaa tunnelinsa juuri sinä talvena suoraan pihlajan juuripaakkuun eikä pihlaja meinannut herätä henkiin lainkaan. Siinä vaiheessa kun tuho paljastui, istutin puun ruukkuun ja se on asustellut siitä saakka kesät ruukussaan ulkona ja talvet kellarin suojissa. Kolme vuotta sillä siis meni toipua tuhosta mutta nyt se oli viimein valmis palaamaan takaisin maahan. Tai oli valmis tai ei, niin kellariin se ei enää ensi talvena mahdu. Juuripaakku ei ollut vielä ihan läpijuurtunut mutta hiusjuuria kuitenkin oli ympäri paakkua ja kasvuhaluja selvästi enemmän kuin aiempina kesinä.

Pihlajan uusi koti on pionimuurin takana.

Täysin entiseen paikkaansa pihlaja ei päässyt, sillä istutin siihen pari vuotta sitten keltaheisiangervon. Sen jälkeen rivissä taas on mustilanhortensia, josta näkyykin ihan pikkuisen kylkeä yllä olevan kuvan oikeassa reunassa. Hortensian jälkeen seuraavana on neljä pionia vähän limittäin ja punahattua, keltatörmäkukkaa ja syysasteria sun muuta niiden väleissä. Arvelin, että pihlaja voisi olla paremmin turvassa pionien takana, sillä vesimyyrän tunneleita ei ole toistaiseksi tullut kertaakaan niiden ohi tuolle puolelle aurinkopenkkiä. Tulppaanitkin ovat säilyneet siellä monta vuotta, vaikka kaksi pioneista on vielä aika pieniä. Vähän ahdas rakonen puulle tuolla oli mutta isotähtiputki, purppurapunalatva ja muutama oikein tiheä tulppaanimätäs kun tekivät vähän tilaa, mahtui puukin sekaan. Kuvassa näkyvä tukikeppi on se latvaa ylöspäin ohjaava kepakko, jonka laitoin puulle, kun se sinnikkäästi yritti kasvattaa latvaversoaan sivulle. Laitoin kuvan ottamisen jälkeen tukevammat kepakot varsinaisiksi tukiseipäiksi. Lehdetkään eivät lurpota, vaan ne kasvavat ihan luonnostaan noin rentoina.

Pihaantulosta näkyy ukkolaukkojen pallomeri ja tiukukärhö 'Arabellan' uusi tuki.

Pitsipihlajaa ei juurikaan näy laukkojen takaa, mutta sen latva tulee juuri naapurin lautasantennin oikealle puolelle. Kasvaessaan se siis tuo useammasta kohdasta katsottuna mukavasti näkösuojaa naapureihin päin. Toivottavasti se nyt viihtyy tuossa, ettei ole kaikki vaivannäkö mennyt ihan hukkaan. En ole vielä päättänyt, suojaanko puuta ensi talvena pakkaselta ja tuulelta. Talvella kadulta käy aika raaka viima pahimpiin aikoihin. Ehkä päätän suojaustoimenpiteistä syksyllä, jos näyttää siltä, että tulee puuvartisten tuleentumista häiritsevä lämmin ja sateinen syksy tai oikein kovia pakkasia ennen kunnon lumisuojaa. Loppuun muutama kukkainen yksityiskohta puutarhasta.

Aurinkopenkistä löytyi näin hemaiseva parivaljakko: lemmikki ja espanjansinililja.

Joulukuun lopun tuoksuherneiden testi-idätys kukkii nyt.

Superaikainen testikylvös alkaa lähennellä metrin korkeutta ja kuten kuvasta näkyy, ensimmäiset kukat ovat jo auenneet. Kukinta siis ainakin aikaistui mutta vielä pitää seurata sitä, jaksavatko nämä kukkia talven tuloon saakka vai loppuuko puhti kesken kesän. Maaliskuun lopussa normaaliin aikaan kylvetyt tuoksuherneet ovat noin 25-senttisiä nyt eivätkä todellakaan kuki vielä muutamaan viikkoon.

Luhtaesikko 'Alba' (ilmeisesti) aloittelee kukintaa.

Nimettömänä lajikkeena saamani luhtaesikko pääsi kukinnan vauhtiin harmillisesti sadepäiväksi. Suuret kukat korkeissa varsissa retkottavat varmasti nyt pitkin pituuttaan, kun sataa kaatamalla. Sen verran ennakoin tälle päivälle ennustettuja sateita, että kuvasin kasvit jo eilen illasta, kun niissä alkoi olla sen verran avonaisia kukkia, ettei tarvinnut tyytyä pariin yksittäiseen kukkaan. Käytävän toisella puolella oli vielä muutama siperianesikoksi epäilemäni esikon kukka auki, joten sainpa molemmat yhteiskuvaan.

Melkoinen kokoero luhtaesikolla ja mahdollisesti siperianesikon kukalla.

Pidän kummastakin esikosta todella paljon, vaikka juuri kukinta-aikaan osuva sade on valkoiselle esikkokaunottarelle yhtä iso kammotus kuin rankkasade parhaimpaan pioniaikaan. Onneksi kaikki nuput eivät ole vielä alkaneet aueta, niin ei mene ihan koko kukinta sateiden takia pieleen. Sade tekee sitä paitsi hyvää pitsipihlajalle ja alppiruusun taimille.

Kesäkuun tulppaanijuhlaa

Tuli kiire tehdä tämä juttu, sillä tulppaanien aika alkaa selvästi jo mennä ohi. Aikaisemmat tulppaanit ovat lopettaneet jo ajat sitten ja nyt myöhäisimmätkin ovat aloittaneet kukinnan. Tulppaanijuhlien jatkot kestävät siis sentään vielä hetkisen ennen kuin viimeinenkin terälehti putoaa. Onneksi tulin ottaneeksi kuvia kukinnan huippuhetkistä, niin on materiaalia postaukseen. Toukokuussa kukkineet tulppaanit tuli raportoitua muiden juttujen yhteydessä, joten tässä on vain kesäkuun tulppaanit.

Kärhökaaripenkissä kukkii 'Finolaa' ja sekalainen lajitelma nimettömiä tulppaaneita.

Kärhökaaripenkkiin on kertynyt tulppaaneita jo useamman vuoden ajalta, joten siellä kukinta on kohtuullisen runsasta. Esikot ja lemmikit täydentävät kokonaisuuden. Edellisen kuvan etualan valkoiset tulppaanit ovat alunperin olleet papukaijatulppaaneita, jotka muuttuivat ensimmäisen kukinnan jälkeen tuollaisiksi ihan tavallisiksi valkoisiksi. Ei haittaa, sillä ne ovat kukkineet uskollisesti jo useita vuosia.

Iki-ihana 'Sorbet'

'Sorbet' on istutettu syksyllä 2018 ja vielä alkukesällä 2022 niitä kukki useampia. Viimeiset pari vuotta on näkynyt pelkästään lehtiä mutta nyt kaksi tytärsipulia oli kasvanut kukintakokoon. Olen toivottoman huono lannoittamaan tulppaaneita riittävästi ja siksipä ne aikaa myöten kutistuvat olemattomiin. Nyt voisin tietysti käydä antamassa kunnon eväät noille viimeisille alkuperäisten sipuleiden jälkeläisille, jotta kanta lähtisi niistä taas runsastumaan. 'Sorbet' on nimittäin ollut yksi lempilajikkeistani kaikista niistä tulppaaneista, joita olen hankkinut ja siksipä se on aina syksyisin hankintalistallani, jos niitä vaikka sattuisi tulemaan jossain vastaan. Ei ole toistaiseksi tullut.

'Grand Perfection' on kukintansa alussa kellertävä mutta pian keltaisuus vaalenee ja punaiset alueet kasvavat.

'Grand Perfection' on vielä vanhempaa alkuperää, sillä se oli ensimmäinen tulppaani, joita tänne istutin. Olisikohan se ollut syksyllä 2016? Niitä nousee uskollisesti joka vuosi pari-kolme kukkimaan. Ihan kukinnan alussa se on vähän turhan retrovärinen minun makuuni mutta onneksi tuo kellertävä vaihe ei kestä kauaa ennen kuin väri muuttuu selkeämmin valko-punaiseksi. Heti alusta alkaen puhtaan valko-punaisia ovat seuraavien kuvien tulppaanit.

Vasemmalla 'Happy Generation', oikealla 'Carnaval de Rio'. Ihan samannäköiset minusta.

Ja tässä etualalla piti olla 'Spring Green' mutta tuli kolmas samantapainen kirjava tulppu. Taustalla 'Big Love'.

Minulla ei ole mitään noita puna-valkokirjavia tulppaaneita vastaan ja kivasti ne sopivat helakanpunaiseen 'Big Loveen', mutta 'Spring Green' olisi kyllä ollut ehdottomasti toivelistallani. Toivottavasti kolme sipulia, jotka eivät nyt kuki, olisivat oikeaa lajiketta. 'Big Love' on nimensä veroisesti kookas. Kukat nousevat korkealle ja ovat niin suuret, että nuo kahdeksan kukkaakin muodostavat kauas näkyvän ryhmän.

'Big Love' eri kulmasta.

Jos edellinen oli 'Big Love', niin nämä ovat "Big Yöks".

Uskollisista uskollisin taitaa olla aina juuri se, josta ei niin välittäisi. Riemunkirjavan sirkustelttatulppaanin piti olla 'Peppermint Stick' mutta niiden tilalle tulikin jotain kammotusta, joka jaksaa kukkia vuodesta toiseen jopa tuolla lemmikkien ja muiden rikkaruohojen keskellä tontin huonoimmassa kulmassa. Sieltä niitä puskee kuin sieniä sateella. Huh, huh sentään. Siirrytään kauniimpiin ilmestyksiin.

Yllättävän uskollisia ovat olleet myös nämä 'Synaeda Blue' -tulppaanit.

'Synaeda Blue' on myös aika korkealla suosikkilistallani. Sen viileä sävy ja vaaleat terälehtien reunat ovat minusta hyvin kauniit ja pitkäikäisyys on aina plussaa. Yhtä ihastuttava ellei jopa hitusen vielä ihastuttavampi on kärhökaaripenkin liljakukkainen kaunotar (kenties 'Claudia'?), joita näkyi vielä muutamia aloituskuvassa. Se on hiukan 'Synaeda Blueta' aikaisempi. Taidanpa lisätä sen syksyn ostoslistalle, sillä tulppaanisesonkia voisi aivan hyvin hilata pikkuisen aikaisemmaksi.

Matalahko 'Norah' on viime syksyn alelaarilöytöjä.

'Norah' ylhäältä pilvisempänä päivänä.

'Norah' on minusta aika samannäköinen kuin 'Little Beauty', sävy on ehkä astetta vaaleampi. Se myös kukkii pikkuisen aikaisemmin. 'Little Beautysta' ei olekaan nyt kuvia, sillä löysin niistä vain kaksi pikkuruista kukkaa. Pitää tutkailla, jos jostain lemmikkisekasotkun keskeltä vielä löytyisi muutama lisää. Ehkä pieni lannoitetöräyskään ei tekisi niille pahaa, sillä lehtiä niiden kasvupaikalla näytti olevan. Tarvitaan vain hitusen lisää voimaa kasvattaa sipulit kukintakokoisiksi.

'White Prince'. Näitä piti olla viisi mutta missä lienevät muut kun ei lehtiäkään löytynyt?

'Elegant Lady' ei kyllä näytä yhtään siltä mitä piti. Taustalla kanadanatsalea 'Violetta'.

Saksalaisen kukkasipulit pettivät tänä keväänä odotukset aikalailla totaalisesti; ei ollut luvattua 'Spring Greeniä' ja niistäkin vain kaksi viidestä kukki, 'White Princen' viidestä sipulista kasvuun lähti yksi ja 'Elegant Lady' ei näytä minusta liljakukkaiselta. Viimeksi mainitun värikin on paljon keltaisempi kuin sipulipussin kuvassa, vaikka terälehdistä hentoa vaaleanpunaista häivähdystä löytyikin. 'Happy Generation' sentään näytti siltä kuin kuvassa mutta samankaltaisuus 'Carnaval de Rion' kanssa niin ulkonäön kuin kukinta-ajan suhteen oli pieni pettymys. Kaiken kukkuraksi ihanaiset ripsureunaiset 'Queenslandit', joiden kukintaa erityisesti odotin, ovat hävinneet johonkin ihan kokonaan. Oli ensimmäinen kerta kun sorruin sellaisiin ja taisipa olla myös viimeinen. 'Doll's Minuetit' osuivat onneksi kohdilleen, sillä upotin uudet sipulit vanhojen jämien kanssa samaan ryhmään. Sehän tästä olisikin vielä puuttunut, että sekaan olisi tullut jotain oranssia hirvitystä!

'Doll's Minuetit' olivat ehtineet reissumme aikana jo kukinnan loppusuoralle.

'Doll's Minuet' on aika räväkänvärinen ja kamerakin vääristää sen vielä hurjemmaksi. Minusta se on kuitenkin aika kiva väriltään ja saa myös plussaa kestävyydestään. Vanhemmista sipuleista osa teki aivan yhtä suuret kukat kuin viime syksynä istutetut. Pienemmät sipulit, joita juuri tuossa ryppäässä oli, jäivät selvästi pienemmiksi. Kukan malli on kaunis suurimman osan ajasta, tosin näin loppusuoralla ne ovat jo aika räjähtäneen näköisiä. Ehdin kuitenkin näkemään kukat ennen kuin ne olivat alkaneet karistaa terälehtiään. Jätin tämän kevään söpöimmän tulppaanin postauksen loppuun.

Mikä söpöliini 'Hilde' onkaan!

'Hilde' meinasi jäädä minulta kokonaan huomaamatta, sillä olin istuttanut ne nyppykurjenpolvien ja kääpiöjapaninakileijojen väliin ja lisäksi lemmikit ovat kansoittaneet koko alueen. Onneksi tulin katsoneeksi muistiinpanoista, mihin istutin mitäkin, niin osasin mennä etsimään 'Hildejä'. Sieltähän ne löytyivät, kun varovasti nypin lemmikkejä pois edestä. Ihan kaikki sipulit eivät kukkineet ja suurin osa oli tehnyt ihan lilliputtikokoisen kukan matalaan varteen. Isoin sipuli oli tehnyt hienosti kolme kukkaa samaan varteen ja ne ylsivät lähestulkoon yhtä korkeiksi kuin akileijat. Siirrän 'Hildet' niiden lakastuttua johonkin matalampien kasvien luo, jotta niitä ei tarvitse etsiä ensi keväänä.

Valtava kärhöoperaatio

Kerroin aiemmin, että minun pitäisi löytää paikka monta vuotta ruukussa asustaneelle loistokärhö SAMARITAN JO:lle. Kutsukaamme häntä tässä postauksessa vaikka Riitaksi, kun hänen oikea lajikenimensäkään ('Evipo075') ei ole kauppanimeä hienompi. Pitkällisen, peräti vuorokauden mittaisen tuumailun jälkeen päätin kaivaa patiopenkistä 'Hagley Hybridin' pois ja sulloa Riitan sen tilalle. Hagley kun ei suvainnut lähteä viime kesänä kasvuun eikä versoja edelleenkään näkynyt, ja lisäksi Hagleyn vieressä kasvava 'Multi Blue' sopisi väreiltään kivasti Riitan kaveriksi. Riitta olisi myös sopivamman korkuinen pation seinäkkeeseen kuin Hagley, joka kasvoi aina reilusti seinäkkeen yli.

Riitta ja tykötarpeet kottikärryn kyydissä matkalla kohti uutta kotia.

Between Rikkaruohoelämää-blogista pohdiskeli äskettäin ergonomiaa puutarhatöissä. Riitta saviruukkuineen olisi toki siirtynyt kantamallakin mutta kevyemmin ja turvallisemmin sen kuljetti kottikärryillä. Mukana siirtyivät kätevästi myös lapio ja kanankakkarasia. Niinpä tuli mieleen ottaa kuva Riitan kuljetuksesta istutuspaikalle. Samalla lailla siirtyvät aina keväisin mustaluumu ja pelakuut varastolta patiolle ja syksyisin takaisin talvetukseen. Seuraavana olikin vuorossa Hagleyn ylös kaivaminen. Iskin ensimmäisen lapionpiston mielestäni sopivan etäisyyden päähän tyvialueelta ja jo rutinasta kuulin, että siinä meni juuria. Paljon juuria. Leikkuupinnassa oli katkenneita paksuja juurenpäitä ihan vieri vieressä. Kaivoin aiemmin istuttamani kesäkukat ja puolet myskimalvoista pois ja jatkoin kärhön kaivamista vähän reilummalla paakulla mitä alunperin ajattelin.

Tässä juurakko on jo nousemassa ylös kuopastaan.

Juurakolla oli sen verran reilusti kokoa, että olisi ollut mahdotonta saada sitä jokaista juurenkärkeä myöten ylös. Sehän olisi vaatinut puolen kukkapenkin tyhjentämistä. 'Multi Bluen' kohdalla pyysin anteeksi niin uhrilta kuin viattomalta sivulliseltakin ja iskin lapioni julmasti kärhöjen puoliväliin. Ylimääräiset mullat nostelin kottikärryyn odottamaan. Tunnin kaivamisen ja nitkuttelun jälkeen sain viimein Hagleyn juurakon irti ja aloin kiskoa, työntää ja punnertaa sitä kuopastaan ylös. Ylläolevan kuvan oton jälkeen päätin hakea vanhan multasäkin ja koettaa sulloa sen kärhön alle, jotta saisin hänen mahtavuutensa liu'utettua ylös. Ei onnistunut sekään, sillä käteni eivät riittäneet sekä kärhön nostamiseen että muovin sullomiseen sen alle. Isäntä tuli avuksi ja viimein isoksi avattu multasäkki oli kärhön alla. Säkin nurkista nostamalla kärhö siirtyi nurmikolle odottamaan jatkotoimenpiteitä. Mutta voi jestas, miten painava koko möhkäle oli!

Avattu 55 litran multasäkki oli riittävän iso Hagleyn juurakolle.

Meinasin alunperin istuttaa Hagleyn Riitalta vapautuvaan ruukkuun. Hmmm...

Hagley jäi odottamaan nurmikolle siksi aikaa, että istutin Riitan uuteen kotiinsa. Eipä muuten tarvinnut kaivaa kuoppaa yhtään syvemmäksi! Riitta oli varsin kiltti tapaus: lähti nätisti ulos ruukustaan ja versotkin pysyivät hyvin kiinni vanhassa tuessaan. Juuret olivat aikamoisella kiepillä, kuten odottaa saattoi, mutta onneksi eivät sentään umpisolmussa. Levittelin juuria parhaani mukaan ja asettelin mahdollisimman laajalti eri suuntiin ja eri korkeuksille. Nyt ei pitäisi olla ahdasta Riitalla.

"Pikkuisen" olivat juuret lähteneet kiertämään ruukussa.

Sitten operaatio Valtavan Juurimöykyn Arvoitus. Hetken aikaa harkitsin, olisinko voinut kaivaa Hagleyn kokonaisena johonkin muualle tai istuttaa sen vanhaan vauvan vannaan. Ensimmäinen vaihtoehto kariutui sopivan paikan puutteeseen ja vannassa taas isäntä tapaa pestä grillin ritilöitä. Jäljelle jäi vaihtoehto kolmonen: pistetään palasiksi ja katsotaan, mitä tapahtuu. Kärhössä oli vanhoja versoja kolmessa kimpussa. Lähdin kokeilemaan, saisiko niitä eroteltua toisistaan.

Lapiolla ensimmäinen viilto ja eikun käsillä nitkuttamaan.

Ei onnistunut käsillä juuripaakun erilleen repiminen. Jatkoin vuorotellen lapiolla ja sekatööreillä juuria katkoen. Välillä kampasin sormilla irtojuuret erilleen ja lopulta sain jaettua juurakon kolmeen osaan. Sen verran tiukkaa tavaraa möykyt vielä olivat, että päätin jatkaa niiden erottelua. Toistaiseksi ei ollut vielä löytynyt minkäänlaista merkkiä uusista versoista mutta juuret olivat hyväkuntoisen oloisia. Vai miltä teistä näyttää?

Kolmasosa alkuperäisestä. Aikamoinen kasa "spagettia".

Juuripaakun yläosissa vanhat versot olivat jopa peukaloani paksumpia ja niistä lähti juuria ihan vieri vierestä. Jossain vaiheessa huomasin syvällä kaiken sekasotkun keskellä vilauksen valkoista. Tarkempi tutkimus paljasti sen lähtevän vanhasta versosta. Uuden verson alku kenties? Sen takaa löytyi useampikin valkoinen ja kippurainen hattivatti. Ne olivat aivan keskellä juuripaakkua ja niiden päällä oli varmasti miljoona juurta ihan vieri vieressä. Versonalut olivat rutussa kuin kokoon taitettu haitari ja pystyin mielessäni kuvittelemaan, kuinka ne olivat yrittäneet kasvaa ylöspäin, mutta aina törmänneet yläpuolella risteäviin juuriin. Katkoin kaikkien uusien alkujen yläpuolelta vanhat versot juurineen pois (jotkut pätkät olivat jopa 20cm pitkiä) ja sain siten peräti seitsemän uutta kärhöntainta.

Tässä "peruukissa" uusia alkuja oli eniten.

Veikkaan, että ankara toissa talvi oli tappanut elävät silmut parinkymmenen sentin syvyydelle ja vaikka kärhö olisi viime kesänä yrittänyt lähteä kasvuun, se ei vain saanut uusia versoja tungettua juurisekamelskan läpi maanpinnalle. Nyt sitten uusi yritys. Olisikohan yksikään verso päässyt maanpinnalle ennen kuin joku vanhoista rungoista olisi lahonnut pois tieltä? Olisiko tässä myös yksi mahdollinen syy ainakin vanhojen ja hyvin tuuheina kasvaneiden kärhöjen välivuosille?

Näissä kaikissa oli yksi tai useampia versonalkuja. Sekatöörit mittakaavana.

Lisäksi minulle jäi reilut kymmenen juurakkoa, joissa ei ainakaan vielä näkynyt mitään merkkiä silmuista tai versoista, ja kukkurallinen ämpärillinen irtojuuria. Irtojuuret menivät kompostiin, epävarmat tapaukset omaan vesiämpäriinsä ja kaikki elonmerkilliset juurakot toiseen vesiämpäriin. Isoimman päätin istuttaa kärhökaaripenkkiin toisen 'Hagley Hybridin' viereen. Siihen olikin helppo kaivaa kuoppa, sillä kärhö oli reunimmaisena ja olin jo viime kesänä myllännyt sen vierestä komeamaksaruohoja sun muuta pois. Samalla kun kaivoin "uusvanhalle" Hagleylle kuoppaa, valuttelin varovasti maassa olevan Hagleyn tyvialueelta hiekkaa pois. Sekin kärhö kun oli vielä unten mailla. Ei tarvinnut kovin kauaa etsiä, kun sieltäkin löytyi samanlainen valkoinen alku kuin peratusta kärhöstä. Syvällä sekin oli mutta väliäkö sillä. Enempää en etsinyt, hyvä kun on sekin hengissä ja hiljalleen heräilemässä. Että sellainen kärhöoperaatio täällä. Nyt pitäkää peukkuja, että Hagley ei suuttunut minulle jako-operaatiosta.

Metrin päässä Hagleystä on 'Jan Pawel II' jo näin pontevasti hereillä.

'Jan Pawel II' nukkui melkein koko viime kesän, kunnes heinäkuun lopussa heräsi ja ehti kasvattaa ainokaisen versonsa metrin mittaiseksi ennen talvea. Nyt kärhö heräsi normaalissa aikataulussaan ja versojakin on jo mukavasti näkyvillä. Heräisiköhän "Jannen" ja kahden Hagleyn välissä kasvava 'Piilukin' aivan pian?

Kotiinpaluu

Tulimme eilen kotiin vajaan viikon mittaiselta reissulta ja voitte arvata, että jännitti aika paljon jättää puutarha tähän aikaan kesästä niin pitkäksi aikaa. Ystävä kävi toki tarkistamassa ruukkukasvien voinnin mutta videoraporttia puutarhasta en häntä sentään pyytänyt lähettämään. Ennen kuin ehdin puutarhakierrosta tekemään, sain kuulla naapureilta, että täällä oli ollut eräänä yönä vain kolme astetta lämmintä. Hieman pelkäsin siinä vaiheessa joutuvani kylvämään vähintään basilikat uudelleen mutta onneksi niin basilikat, tomaatit kuin paprikatkin olivat selvinneet hienosti. Harsojen alla seinustalla ne toki olivatkin. Kurkut ja kurpitsat kylvin tarkoituksella niin myöhään, että sain jättää ne reissun ajaksi ruukuissaan ulkovaraston ikkunalle suojaan kylmältä. Puutarha oli suorastaan villiintynyt, kun sekä perennat että rikkaruohot olivat röyhähtäneet valtaisaan kasvuun.

Viime syksynä istutettu narsissi 'Papillon Blanc'

Yksi iloisimpia yllätyksiä oli se, että narsissikärpänen ei olekaan saanut ihan kaikkia narsissejani tuhottua. Viimesyksyisistä istutuksista ilmeisesti kaikki ovat nyt kukassa mutta vanhoistakin löytyi sieltä sun täältä yksittäisiä kukkia. 'Starlight Sensationin' näköistä matalaa "terttukukkaista" narsissia putkahtelee sieltä sun täältä. Joku hämärä muistikuva minulla on, että olisin viime syksynä päättänyt istuttaa kokeeksi narsisseja harvakseltaan voimakkaasti tuoksuvien kasvien lähelle kärpäsen harhauttamiseksi. Se selittäisi ainakin sen, miksi narsisseja on peittokurjenpolvien seassa.

Samat Papillonit ja kaksi pienempää, terttukukkaista narsissia. Ehkä 'Starlight Sensationia'.

Syyskiireissä minäkin taidan sortua lykkimään sipuleita mihin sattuu ja merkinnätkin jäävät sitten tekemättä. Ilmeisesti upottelin pation viereen kukkasipulisekoituksesta tulleet narsissinsipulit. Niistä nousi muutama oikein korkea ja siro narsissi sekä jotain matalaa, joista ainakin yksi on tehnyt samaan varteen kolme kukkaa. Jos näyttää siltä, että kaikki selviävät paholaiskärpäsen hyökkäyksiltä, pitää siirtää matalammat penkin etualalle, etteivät ne jää isompien jalkoihin.

Pation viereenkin olin istuttanut narsisseja.

Kaivelin loppukesällä kurjenpolvien seasta noita laukkoja pois mutta se olikin oletettua haastavampi operaatio. Minikokoisia sipuleita kun ei erottanut mullan seasta eikä minulla ollut edes tarkkaa muistikuvaa, missä niitä tarkalleen oli. Kourallisen löysin ja istutin parempaan paikkaan mutta näemmä sipuleita jäi vielä toinen mokoma keskemmälle penkkiä. Muuten ne olisivatkin sopineet loistavasti tuohon mutta niiden valkoiset kukat eivät erotu samaan aikaan ja samankorkuisina kukkivista valkoisista kurjenpolvista. Yritän tänä kesänä muistaa siirtää ne kukinnan loppupuolella.

Aurinkopenkistä löytyi peräti kaksi kunnon mätästä 'Starlight Sensationia'.

Alun perin 'Starlight Sensationia' oli aurinkopenkissä paljon enemmänkin mutta niille on selvästi käynyt huonosti. Onneksi kuitenkin kaksi mätästä on hyvävointisen näköisiä ja kukkii runsaasti. Pitää yrittää nyt hämätä narsissikärpäsiä, jotta ihanat narsissit saisivat kukoistaa rauhassa. Auttaisikohan, jos silputtaisi reilun kasan oreganonversoja niiden juureen? Sitä tavaraa kun täällä riittäisi yllin kyllin.

Narsissi 'Recurvus'.

Olen istuttanut 'Recurvusta' ainakin kolmena vuonna. Se taisi olla peräti ensimmäinen narsissi, jota olen hankkinut. Kukkia ei ole edes joka toinen vuosi näkynyt enkä enää edes uskonut, että yhtäkään olisi hengissäkään. Todistettavasti ainakin yksi sipuli on elossa, sillä kukka löytyi kärhökaaripenkistä heti pionin edestä. Milloinkahan olen sen sinne istuttanut? Parin metrin päästä löytyi myös orkideanarsissi 'Thaliaa'. Senkään istuttamisesta minulla ei ole mitään muistikuvaa. Olisivatko sitten olleet jotain ruukkunarsisseja? Yhden ruukullisen jotain narsissia taas muistan kaivaneeni tarhavaleunikoiden viereen mutta siellä on vain pikkuruinen lehtitupsu näkyvissä. Ehkä ne kukkivat jonain toisena vuonna.

Kärhökaaripenkin yksinäiset 'Thaliat'.

Majapenkistä löytyi myös yksi kukkiva 'White Lion' mutta siitä jäi kuva ottamatta, kun eksyin aivan toiseen suuntaan. Olipahan sitä tässäkin jo narsissiloistoa kerrakseen, haha. Siirrytäänpä sitten muihin mieltä ilahduttaneisiin kasvilöytöihin. Varaston edustalla ja ikkunalla olleiden ruukkuistutusten vointia tarkastaessani huomasin ilokseni, ettei mustaluumun kukinta ehtinyt sittenkään mennä minulta kokonaan ohi. Kukat olivat toki jo karisemispisteessä mutta näky oli kuitenkin parempi kuin pelkät varisseet terälehdet maassa. Vieressä pitsipihlaja on hurahtanut ainakin kymmenen senttiä pituutta sitten viime näkemän. Se on myös ilmeisesti viimein tajunnut, että latvan kuuluu kasvaa ylöspäin, sillä uusi kasvu on nätisti kohti taivasta tukikepin suuntaisena.

Mustaluumu kukinnan viime senteillä.

Mustaluumu ja varaston edessä sen seurana odotelleet pelakuut pääsivät vihdoin tänään patiolle vakiopaikoilleen. Pitsipihlajakin olisi päässyt sinne mutta rankkasade yllätti minut. Ihan ihme sää: aina kun yritän lähteä ulos, alkaa sataa. Yhden aurinkoisen puolituntisen odotin sisällä pyykkikoneen pesuohjelman päättymistä enkä sitten seuraavan koneellisen laittamisen jälkeen ehtinyt olla ulkona varttiakaan kun alkoi sataa. Sekin vartti meni pääasiassa kitkemiseen ja lehtokotiloiden liiskaamiseen. Niitä on nyt ihan hirveästi, vaikka olen ripotellut jo useamman kerran ferramolia ja koko kevät niitä on listitty. Naapuri oli kerännyt reilun viikon aikana omalta pihaltaan yli 2000 kotiloa. Eivät ole kuulemma aiempina vuosina niitä nähneet (=eivät vain ole osanneet etsiä, vaikka tiesivät kyllä niistä). Meillä lapset keräävät kerrallaan 30 kotiloa, millä he saavat puoli tuntia peliaikaa. Tosin nyt nostin määrän 40:een kun alkoi olla liian helposti tienattu peliaika.

Hämyvuokko oli edelleen kukassa.

Toistaiseksi mitään kasvia ei ole syöty pahasti mutta nyt ei passaa antaa kotiloille yhtään armoa, jotta tilanne pysyisi hallinnassa. Iloinen uutinen sentään on se, että olen löytänyt kitkiessäni myös muutamia etanahaiskiaisia ja aika paljon tyhjiä kotilonkuoria. Ehjät saattavat olla ferramolin aikaansaannoksia mutta rikkinäiset ovat varmasti jonkun muun suuhun joutuneita kotiloita. Etanahaiskiainen liuottaa syljellään kotilon kuoreen reiän, josta se sitten pääsee syömään itse nilviäisen. Etanakiitäjäisiä en ole vielä tänä kesänä nähnyt mutta ainakin viime kesänä niitäkin oli. Vielä kun harakat ja rastaat oppisivat käyttämään kunnolla kotiloita ruuakseen, niin olisin oikein tyytyväinen.

Keltaheisiangervo 'Dart's Gold' on kerrassaan loistava näky.

Keltaheisiangervoa olin ihastellut jo ennen reissuun lähtöä valokuidun asennukselle tilaa tehdessäni. Kuitu kun tuli kulkemaan purppura- ja keltaheisiangervon välistä. Asentajat olivat hoitaneet hommansa oikein siististi: ainoastaan yksi kurjenmiekan lehti oli katkennut ja yksi purppuraheisiangervon oksankärki taittunut. Isotähtiputkesta oli revennyt pieni pala, mutta se nyt on niin ehtymätön luonnonvara täällä, ettei moisesta väliä. Osa kukkapenkin mullasta oli kaivuutyössä siirtynyt aidan väärälle puolelle, joten hetkisen jouduin sitä kaapimaan takaisin ja muotoilemaan penkin pintaa entiselleen. Nurmikkoon oli jäänyt yksi tupas reilusti koholle. Ilmeisesti siinä oli tullut kivi vastaan ja olivat joutuneet vähän kiertämään. Hieman huvitti se, että työmiehet olivat vieneet mukanaan vanhan pyykkinarun, jolla merkitsin heille vielä varmuuden vuoksi reitin. Mitähän sillä meinasivat tehdä?

Majapenkin rikkoviuhka on vähintään tuplannut kokonsa. Taustalla kukkii komeasti valkoinen sinikämmen.

Tokihan minun piti tarkistaa myös kärhöjen heräämistilanne. Ennen reissua oli herännyt 18 isokukkaista kärhöä (mukaanluettuna mantsuriankärhö). Nyt heränneitä oli ilmestynyt neljä lisää. Alppi- ja tarha-alppikärhöt (6kpl) taitavat myös olla kaikki hereillä, samoin tietysti ruukkukärhöt. Minulla on 40 kärhöä, joten unten mailla on vielä yhdeksän kärhökaunotarta. Toivottavasti heräävät pian. Kärhöistä SAMARITAN JO ('Evipo075') pitäisi istuttaa maahan, sillä se on viettänyt ruukkuelämää syksystä 2021 saakka. Viime kesänä oli jo nähtävissä merkkejä siitä, että isoin saviruukkuni alkaa olla ahdas, joten joku paikka kärhölle nyt pitäisi keksiä. "Samariinin" väri on vain niin haastava yhdistää muihin, ettei paikanvalinta ole ihan yksinkertainen tehtävä. Miksi ihmeessä en ennakoinut tilannetta ja vertaillut kukkien värejä viime kesänä?

'Miss Bateman' on tämä superyllättäjä.

Monta kesää himmaillut 'Miss Bateman' yllätti jo kerran tänä keväänä lähtemällä erittäin pontevaan kasvuun viimekesäisestä versostaan. Nyt tuli uusi yllätys, kun pisimmän verson kärjestä löytyi komea nuppu. Se ei ole kukkinut kertaakaan, vaikka on kuitenkin hankittu jo syksyllä 2021 ja istutettu maahan keväällä 2023. Näiden syksyn viimeisistä alelaareista pengottujen raaskutaimien kanssa pitää olla joskus todella kärsivällinen mutta pitkä odotus taidetaan palkita aivan pian, ellei joku kaksi-, neli- tai kuusijalkainen tuholainen tee kiusaa.

Eipä näy merkkejä tuholaisista kasvimaalla.

Kasvimaallakin piti tietysti tarkistaa lavakaulusten tilanne, kun oli kaikki kiireellisemmät tarkistukset tehty. Toukokuun alkupuolella tehdyt kylvöt ovat itäneet aika hyvin, juuri ennen reissua tehdyissä ei vielä näy juuri mitään. Kokeilin parissa lavassa ripotella siemeniä rivien sijaan ihan sikin sokin. Yllä olevassa kuvassa valko- ja ilmasipulien kanssa samassa lavassa kasvaa sekakylvös rucolaa, salaattia ja tilliä. Rucola on ainakin itänyt hyvin ja näyttää siellä jokunen salaattikin olevan, vaikka sen siemenet olivatkin vanhoja. Tilliäkin seasta löytyy mutta ylivoimaisesti parhaiten on itänyt vesiheinä. Sekin kai sopisi salaatiksi. Tuolta kun napsii tiheimmistä kohdista taimia syötäväksi, niin jäljelle jäävät saavat hyvin tilaa kasvaa isommiksi.

Rikkaruohojako? Ei, vaan ilmeisesti etelänmunkin taimia ja yksi keto-orvokki.

Aavistelinkin jo hankikylvöjen itämistä seuratessani, että etelänmunkin pikkutaimia saattaisi löytyä myös puutarhasta. Niinhän niitä sitten löytyikin. Hetken aikaa vain ihmettelin melkein "haavi auki", miten tällaista ongelmaa lähtisi purkamaan. Päädyin ensi alkuun nostamaan muutaman isoimman mättään ylemmäs rinteeseen aukkopaikkaan, jotta saisin raivattua vähän tilaa uudelle kasville. Ette kai luulleet, että olisin ihan ilman kasvituliaisia reissussa käynyt? Houkuttelevia kasveja toki oli muitakin mutta aika vähän sellaisia "pakko saada" -löytöjä. Tähtilevisiat ovat olleet meillä niin kestäviä, että uskalsin ostaa tarhalevisian, kun sellainen sattui tulemaan valkoisena vastaan. Söpönvärisen verbenan ostin kuistin kulman amppeliin mutta sille tarvittaisiin vielä kaveriksi vaikkapa hopeaputousta. Sellainen löytynee ihan omaltakin paikkakunnalta kunhan ehdin kiertelemään.

Matkatuliaiset. Valkoinen tarhalevisia pääsi etelänmunkin siementaimien tilalle.

Nyt kun reissunjälkeinen tarkistuskierros on tehty, alkaa vimmattu rehotuksen raivaus. Tai oikeastaan aloitin sen jo tänään sen mitä sateenrakosissa ehdin. Nyt illasta saimme kerättyä lasten kanssa viitisenkymmentä kotiloa, minkä jälkeen kiersin vielä ripottelemassa ferramolia tarkoilta silmiltä säästyneiden nilviäisten iltaherkuksi. Jospa mahdollisimman moni kotilo ahmisi sitä oikein hyvällä ruokahalulla. Hauskaa viikonlopun jatkoa!

Esikkoja

Tässäpä esikontuoksuinen ja myös melko värikäs kattaus touko-kesäkuun vaihteesta. Osa esikoista on esitelty jo aiemmin (täällä näin).

Majapenkin palloesikot.

Majapenkin vaaleankeltaiset, tuoksuvat esikot. Näiden väliin jää tummanpunainen jouluruusu.

Kantopuutarhasta löytyy lempeän liila esikko.

Varjokujan alkupäässä on paljon pinkkiä esikkoa. Tämäkin muuten tuoksuu.

Edellisen kuvan ottamisen jälkeen olen katkonut kuunliljojen viimevuotiset kukinnot, kitkenyt voikukat käytäviltä ja nyhtänyt ylimääräisiä lehtoimiköitä. Ne meinaavat olla muun kilpailun puutteessa vähän turhan innokkaita leviäjiä. Isot kuunliljat siirsin jo pari vuotta sitten pois, kun huomasin vesimyyrän syöneen niiden juuria. Tilalle on istutettu pioni ja karhunjuuri mutta ne eivät ole vielä kovin isoja. Niinpä imikät yrittävät vallata kaiken jäljellä olevan tilan.

Katsokaa, kuinka hienosti 'Woodstock'-hyasinttien väri natsaa taustalla olevaan pihaesikkoon.

Pihaesikko on minusta hauska nahkeine lehtineen. Sitä voisi melkein luulla joksikin toiseksi kasviksi elleivät sen kukat paljastaisi sitä esikoksi. Omat pihaesikkoni ovat aurinkopenkissä mutta ne saattaisivat viihtyä paremmin jossain puolivarjossa. En vain ole vielä saanut aikaiseksi siirtää niitä kun ovat kuitenkin pärjänneet paahteisellakin paikalla. 'Woodstockien' taustalla näkyvä pihaesikko on punaiseen taittava tummanvioletti, vanhempi on kylmemmän sävyinen ja ehkä myös astetta tummempi. Jos se punaiseen taittava esikko on haastava kuvata, niin toinen on melkein mahdoton. Seuraavassa kuvassa vasemman alakulman nuppujen väri on lähinnä sitä mitä myös avonaisissa kukissa on livenä.

Vanhempi pihaesikko.

Siperianesikkoko? Yksittäisen kukan halkaisija on noin kaksi senttiä.

Sama esikko. Pisimmillä kukkavarsilla on mittaa jopa 35cm.

Mysteeriesikot tulivat siemenkirjeestä. Niillä on samantapaiset lehdet kuin luhtaesikolla mutta kukat ovat pienemmät kuin omalla luhtaesikollani ja ne nousevat hyvin korkealle. Sitä paitsi luhtaesikkoni eivät vielä edes kuki kun tämä toinen on jo aloittanut. Olen pohtinut, ovatko ne sitten luhtaesikon eri lajikkeita vai onko tämä liila-pinkkikukkainen mahdollisesti siperianesikko.

Yksi kauneimman värisistä on tämä kärhökaaripenkin esikko.

Ja kuten kuvissa aina, niin tämän punaisenkin esikon väri on mennyt hieman pieleen. Se ei ole noin puhtaan punainen, vaan enemmän anilliinin tai tumman pinkin suuntaan. Vai olisiko vadelmanpunainen oikeampi sävy. Ihana joka tapauksessa, vaikka onkin ollut vähän hidas leviämään. Valkoisesta luhtaesikosta tulee kuvia vasta myöhemmin, sitten kun se kukkii. Se on yksi suosikkiesikoistani näyttävien kukkien ja muista esikoista poikkeavan kukinta-ajan ansiosta.