tiistai 30. tammikuuta 2024

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: tammikuu

Tämä haaste on lähtöisin Kristiina K:n blogista. Tarkoituksena on julkaista joka kuukausi kolme kuvaa kyseisestä kuukaudesta ja jokaisen kuvan aiheen tulee alkaa sen kuukauden alkukirjaimella. Eli siis nyt tammikuussa on t-kirjaimella alkavia asioita.

Ensimmäiseen kuvaan päätyivät TASSUNJÄLJET. Pihalla liikkuu salaa yksi sun toinen otus. Visiiteistä ei välttämättä tietäisi mitään ilman hangella näkyvää todistusaineistoa.

Oravan tassuista ovat nämä painallukset.
Toisessa kuvassa on TALVEHTIJOITA. Kurkistan aina tammikuussa ensimmäistä kertaa kellarissa talvehtivien kasvien vointia. Siihen saakka ne ovat saaneet pärjätä omillaan, mutta nyt on aika tarkistaa, tarvitseeko joku vesitilkkasta tai onko hometta näkyvissä.

Kaikki kunnossa, jatkakaa vain rauhassa talviunianne vielä hetki.

Kolmatta kuvaa tähdittävät pikkuiset "TIMANTIT". Tammikuussa aurinkoa näkyy paljon enemmän kuin joulukuussa. Parhaimmillaan hanget kimaltavat kuin pikkuisia timantteja olisi ripoteltu yltäkylläisesti joka paikkaan, mihin auringonsäteet osuvat.

Matalalta paistava aamupäivän aurinko toi hangessa säihkyvät "timantit" esiin.
Vielä ehdit osallistua tammikuun haasteeseen, seuraavana vuorossa helmikuu ja h-kirjaimella alkavat asiat.

16 kommenttia:

  1. Wau, miten hienot t-alkuiset sanat. Tassunjälkiä katselin minäkin tänään kun kävin mökillä. Missään ei ketään näkynyt, mutta kävijöitä oli kulkenut ristiin rastiin pihalla.
    Talvehtijoita haluaisin minäkin pitää, mutta kun ei ole sopivaa paikkaa niille.
    Ja nuo timantit. Aina kuin näen sellaisia, muistan miten silloin kun Lumene-sarja oli uusi lanseeraus, heidän sloganinsa oli "Timantteja hangella"
    Käynpä kirjoittamassa blogini nimen luetteloon. Helmikuussa, joka jo kohta alkaakin, kuvataan H-juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritin käyttää mielikuvitusta ja välttää ihan yleisimpiä sanoja. Sopivien talvetustilojen puute rajoittaa aika paljon, vaikka jotkut kasvit pärjäävät talven yli ihan huoneenlämmössäkin. Eivät kaikki kuitenkaan; sen huomasin, kun asuimme vuosia sitten kerrostalossa, jonka ikkunalla tein talvetuskokeiluja.

      Poista
  2. Sinulla on paljon talvehtijoita j atietysti kesällä paljon kukkasia. Hienot ja kekseliäät kuvat kaikki kolme.
    Kun katson hankitimantteja, ajattelen, että taas on Lumikuningattaren kaulanauha ketkennut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olisikin paljon kukkia ensi kesänä. Kellarissa on tuntunut tänä talvena todella väljältä, sillä vähensin aika paljon talvetettavia ja erityisesti isoja ruukkuja.
      Lumikuningattaren kaulanauha onkin kerrassaan ihana mielikuva, timantteja ja helmiä ympäri lumihankia.

      Poista
  3. Kiva haaste ja kivat valinnat, erilaiset kuin muilla, joiden blogeja luen!
    Oravan jäljet ovat hauskat. On tosiaan kiva katsoa, kuka pihalla on vieraillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin olla kekseliäs. Jälkien seurailu on hauskaa niin kauan kun ei näy tihutöitä.

      Poista
  4. Lumihanki paljastaakin hyvin puutarhassa käyvät vierailijat. Edellyttäen tietysti, että osaa tunnistaa erilaisia jälkiä.
    Olet kyllä viitseliäs, kun jaksat talvettaa noin runsaan määrän kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus jälkien tunnistaminen on haastavaa, mutta oravan nyt tunnistaa aina. En ole enää lähellekään niin viitseliäs kuin ennen. Kellari tuntuu nyt melkein tyhjältä verrattuna aiempiin talviin, jolloin se on ollut ääriään myöten täynnä.

      Poista
  5. Olipas tosiaan mielenkiintoiset valinnat ja hienot kuvat! Ihanaa kukkaloistoa luvassa kesäksi.
    Valon lisääntyminen virkistää jo nyt. Alkavan helmikuun nimi kuulemma viittaa suojakelin ja pakastumisen vuorottelusta oksille muodostuviin jäähelmiin... mutta timanttejahan nekin ovat. :)
    Aurinkoista ja ihanaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valon määrän lisääntymisen todella huomaa jo. Ei väsytä yhtään niin paljoa kuin loppuvuoden pimydessä. Enpä ollutkaan tuosta helmikuun määritelmästä kuullut. Loogista kun tarkemmin ajattelee. Aurinkoista helmikuuta!

      Poista
  6. Aika hyvälle näyttää nuo talvetettavat, osa ihan vihreitä jo/vielä. Timantit hangella, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muratit ja pelargonit ovat vielä vihreinä syksyn jäljiltä, muissa ruskettuneita tai joku yksittäinen vihertävä. Kärhöissä alkaa olla jo pientä kasvun alkua mutta muuten kaikki ovat malttaneet pysyä levoilla. Kevättalven timanttihanget säihkyvät päivä päivältä enemmän (kunhan vain aurinko paistaisi).

      Poista
  7. Tämä on niin mielenkiintoista katsoa mitä muut ovat haasteeseen vastanneet, kivat valinnat oli täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella on vähän oma tyylinsä. Itsekin tutkin mielenkiinnolla muiden haastepostauksia.

      Poista
  8. Kivoja kuvia. Hauskoja nuo eläinten jäljet (enkulinkäsityöt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eläinten jäljet voivat joskus olla todella eriskummallisia mutta tähän haasteeseen löytyi vain tavalliset oravan jäljet.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!