Kuulin aamulla hyvin närkästyneellä äänensävyllä esitetyn kysymyksen, kun kuopus heräsi ja näki ikkunasta ulos. "Koska yöllä on satanut lunta", esikoinen totesi kylmän viileästi ja siihen sävyyn, että toinen on nyt ihan hoopo kun ei päivänselvää asiaa tajua. Kuopukselle vastaus ei riittänyt, sillä hän alkoi inttää vastaan: "Eilen näkyi nurmikkoa ja kesä oli tulossa. Ja nyt on taas talvi. Nyt piti olla kesä!" Voisin itse yhtyä kuopuksen mielipiteeseen, sillä ei luminen maisema kovin miellyttävä yllätys ollut, vaikka olihan se sääennusteiden perusteella odotettavissa.
 |
Krookus 'Golden Yellow' pilkistelee lumen seasta. |
 |
Tummat 'Harmonyt' ja 'Alidat' ovat jo sulaneet auringon lämmössä. Etualan 'Frozen Planet' on nyt todellakin nimensä veroinen. |
 |
Olohuoneen ikkunasta avautuvaa maisemaa ei tarvinne selitellä tämän kummemmin... |
Kylvin pari viikkoa sitten niitä Samettihortensian arvonnassa voittamiani
kuivakukkaseoksen siemeniä. Olen pitänyt kylvöksen koko ajan eteisen viileydessä. Ensimmäiset itivät reilussa viikossa ja melkein päivittäin jossain purkissa näkyy itämisen merkkejä. Kahdessa ei näy vielä mitään. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kasvattelen hyvää kokoelmaa erilaisia heiniä. Arvelin (ja te myös) siementen perusteella, että varmaan suurin osa onkin heiniä, mutta siemenpussista ei saanut yksiselitteistä varmistusta asialle. Nyt onkin jännittävää seurata, millaisia näistä kasvaa ja jääkö joku laji kylvölistalle jatkossakin.
 |
Purkeista pilkistelee vähän isompaa ja pienempää itua. Kylvin jokaista siementä kolme kappaletta. |
 |
Siinäpä osa taimista ja kuva kunkin siemenestä siihen rinnalle. Siementen kuvat ovat keskenään samassa mittakaavassa (mutta ei tietenkään suhteessa taimipurkkeihin). |
Ylläolevassa kuvassa F oli siemen, jota veikattiin unikoksi. Taimi ei minusta kuitenkaan unikontaimelta näytä, eihän sen sirkkataimi ole heinämäinen vai muistanko ihan väärin? F, H, K ja J itivät samana päivänä, 24.4, joten K lienee kasvuvauhdistaan päätellen jotain kookkaammaksi kasvavaa sorttia.
 |
H lienee "aikuisenakin" jotain leveämpilehtistä lajia. Tuleekohan E:stä samantapainen kun taimi vähän kasvaa? Näillä oli samankaltaiset, vähän lituskat siemenet, vaikka erojakin löytyi (kts. edellinen kuva). |
 |
L oli minusta siemenenä hauskin: kookas ja kauniin kiiltävä. I olisi voinut olla jonkun kukkakasvinkin siemen, samoin minikokoinen G, jonka taimi ilmestyi vasta eilen näkyviin (kuva G:n ja D:n välissä). Heiniä taitavat kumpikin silti olla, kuin myös D. |
Saisi nyt sää lämmetä, jotta saisin tämän purkkiheinäpeltoni ulos tai edes ulkovarastoon. En uskaltanut käydä pariin päivään tarkistamassa ulkovaraston lämpötilaa, ettei ovea aukaistessa lämpö karkaisi, mutta juuri äsken kävin siellä pintalämpömittarin kanssa. Toissa-aamuna siellä oli napakan pakkasyön jälkeen 2,5 astetta lämmintä. Meillä on käynyt kolmena yönä lämpötila peräkkäin -7 asteessa ja tuullut kylmästi, mikä jäähdyttää helposti kaikki vähänkään kevyemmät rakenteet. Varaston lämpötila olikin nyt tippunut 1,5 asteeseen. Taimet ovat siis turvassa edelleen, jos ei vain tule enää kovin pahoja pakkasia. Onneksi on sentään luvattu aurinkoisia päiviä, niin varasto vähän lämpenee öitä varten. Oli hyvä, että siirsin aremmat taimet minikasvareiden ja harsojen alta varastoon, sillä ensimmäisen kunnon pakkasyön jälkeen suojien sisällä oli lämpötila laskenut pakkasen puolelle. Mittasin tänään myös kasvimaalla lämpötiloja. Taivasalla olevissa lavoissa maanpinnan lämpötila oli -9,5 astetta (talon seinässä oleva mittari taitaa siis näyttää ainakin 2 astetta liian korkeita lukemia). Yksinkertaisen harson sekä kennolevykaton alla oli -4,5 ja muovisen minikasvihuoneen sisässä -3,5 astetta. Harso ja minikasvihuone ovat tosin tuulensuojaisemmassa kohdassa kuin kennolevykatto, mikä varmasti vaikutti eroon. Lämpötiloista näkee selvästi sen, että pienemmän pakkasen uhatessa kylmänkestävien taimien voi luottaa selviävän minkä tahansa suojan alla, jopa yksinkertaisen harson.
 |
Afrikansinisarja on lähtenyt kasvuun eteisessä. Olisikohan tänä vuonna tulossa jo useampi kukkavarsi? |
 |
Daalia odottaa edelleen multaa, jota minä laiskimus en ole ehtinyt käydä ostamassa. Myös gladiolukset odottavat multaa. Viidestätoista mukulasta neljässätoista on jo juuria. |
Minun piti itse asiassa eilen käydä multaostoksilla ennen töihin lähtöä, mutta kulutin aikani kollegan syntymäpäiväkortin viimeistelyyn ja lahjan paketointiin. Silloin kun kunnon korttiaskarteluinspiraatio iskee, käytän siihen yleensä (aivan liian) paljon aikaa ja näprään juttuja, joita moni ei välttämättä edes harkitsisi tekevänsä itse. Kollega on vapaa-ajallaan intohimoinen hevosharrastaja ja hänen talliltaan kävin viime kesänä hakemassa muutaman säkillisen tuoretta pollen parasta puutarhaani. Niinpä sain idean ikuistaa korttiin heidän tallilleen viime kesänä syntyneen varsan. Mallina käytin kollegan viime kesänä lähettämää kuvaa. Hahmottelin mallin, siirsin sen korttipohjalle ja aloin vedellä pienellä mattoveitsellä milli kerrallaan muutaman päivän ikäisen varsan hahmoa esille. Vaikka kortin kuva on käyttämästäni tekniikasta johtuen hyvin pelkistetty, onnistuin ilmeisesti ikuistamaan eläimen piirteet tarpeeksi tunnistettavasti, sillä kortin saaja tunnisti saman tien kuvasta heidän varsansa ja oli hyvin otettu tällaisesta muistamisesta.
 |
Korttipohjassa oli valmiina koukeroiset kimallekuviot. Kortin sisälehdeksi laitoin tummanvihreän kuviopaperin, jotta varsan hahmo erottuisi hyvin. Sisälle liimasin vielä vaaleanvihreästä helmiäispaperista palan tekstiosan taustaksi. Numero on kevyesti koholla. |
 |
Kortin lisäksi pakkasin lahjaksi ruukullisen omasta puutarhasta kaivettuja krookuksia ja kevättähtiä. |
 |
Saatesanoina ohjeistin kollegaa istuttamaan nämä kukkapenkkiin tai nurmikolle. Ne lähtisivät aikaa myöten leviämään ja kukkisivat aina hänen syntymäpäivänään. |
Yön aikana sataneet lumet ovat aurinkoisista kohdista jo sulaneet, mutta varjopaikoissa ei ole tapahtunut mitään edistystä. Jospa päivän mittaan kuitenkin lämpenisi edes sen verran, että uusien lumien lisäksi myös pikkuisen vanhaa häviäisi. Edistystä se olisi sekin. Huomenna olisi kiva päästä tekemään jotain ulkona mutta puuhailtava on aika vähissä, jos maa on jäässä tai hangen alla. Eiköhän sitä kuitenkin jotain keksi. Jos ei muuta, niin aloittaa sitten toukokuun kylvöt vähän etuajassa (ja samalla toivoo, että loppukuu olisi lämmin!). Säästä huolimatta iloista vappua kaikille!