Miniväki näyttää juhlivan joulua varsin perinteiseen tapaan. Jouluherkkuja syntyi eilisen ahkeroinnin tuloksena niin paljon, että koko keittiö on kulhoja, vateja ja tarjoiluastioita täynnä. Ruokapöydällä näyttäisi olevan vihersalaattia, karjalanpiirakoita, voita, höyrytettyjä kasviksia sekä graavikalaa. Puuhellan päällä on laatikoita ja kinkkua, keittiötason päällä juomisia sekä jälkiruuaksi joulutorttuja. Minnillekin on laitettu jotain herkkua omaan kippoon lattialle. Jo on ihme, jos ei nälkä lähde näillä eväillä!
Emme taida livahtaa saunaseuraksi vai kuinka? Annetaan heille hetki yksityisyyttä ja palataan kotvasen kuluttua takaisin...
Ja sitten se joulun jännittävin hetki: lahjojen avaaminen. Nyt näette, mitä 18. päivän luukun salaisten puuhien tuloksena syntyi. Nestori sai lahjaksi lämpimät
villasukat ja Inkeri kauniin korurasian. Koruja Inkerillä ei tosin
vielä ole mutta nythän rasiaan voi alkaa hankkia täytettä. Minnikin sai oman pakettinsa, jonka sisältä paljastui leluhiiri (tai peräti rotta koosta päätellen). Lelu on tietysti kissanmintulla hajustettu.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
Hauskasti toteutettua joulukalenteria oli kiva seurata.
VastaaPoistaOikein hyvää, tunnelmallista ja iloista joulua sinne teille. 🎄🕯️☃️🌲
Kiitos! Kiva, että olit mukana seuraamassa miniväen jouluvalmisteluita. Hyvää joulua!
PoistaIhana joulu miniväellä! Miten muistelisin, että lahjaveikkaukseni osuivat aika oikeaan. Sepä hauskaa.
VastaaPoistaIloista joulua sekä mini- että isossa mittakaavassa!