Heinäkuun alussa

Kangassinisiipi loistosalvialla 4.7.2024.

Juuri kun olin miettinyt koko alkukesän, missä meidän puutarhan sinisiipiperhoset mahtavat luurata, yksi sellainen ilmestyi hääräilemään pidemmän aikaa loistosalvian kimpussa. Sen verran paljon sain otettua siitä kuvia joka suunnasta, että lajinmäärityskään ei tuottanut vaikeuksia. Kangassinisiipiä on varmaan lennellyt meillä aiemminkin mutta niitä ei ole saatu tunnistettua, kun kuvaaja ei ole pysynyt perässä. Tällä kertaa perhonen taisi olla liian nälkäinen karatakseen kiireellä, joten saimme ihastella sen siipien säihkettä pitkän aikaa. Sitten kutsui mansikoiden pakastus, joten perhonen sai jatkaa ruokailuaan rauhassa.

Suosikkivärini tuoksuherneistä kukkii sopivasti arovuokkojen seurana.

Hunajamarjoihin olisi tullut kunnon sato, mutta rastaat ehtivät apajille lomareissumme aikana, kun ensimmäiset marjat vasta alkoivat saada sinertävää väriä kylkiinsä. Levittelin vanhat muovipussisuikaleet pensaisiin ja toivoin, että ne pitäisivät räksät edes hetken aikaa loitolla, mutta tällä kertaa konsti ei tepsinytkään. Osa marjoista syötiin varmasti raakileina, sillä niin nopeasti marjat hävisivät puskista. Räksät olivat vieläpä niin kesyjä, että pomppivat röyhkeästi paikalle, vaikka koko perhe oli pensaiden vieressä patiolla. Melkein sai napattua röyhkimyksiä kaulasta kiinni ennen kuin ottivat siivet alleen. Mansikoille virittelin taas viimevuotiseen tapaan jänisverkkohäkin, jonka sisälle ei pitäisi sudenkorentoa isomman siivekkään päästä. Suojasin jänisverkolla myös mesimarjat nyt kun niistä on vihdoin tulossa ensimmäistä kertaa edes muutamia marjoja. Pensasmustikat pitänee myös suojata perusteellisesti piakkoin siltä varalta, että puutarhaherkkuihin oppinut räksälauma ei tyydykään metsässä kypsyviin marjoihin.

Oman pihan metsämustikoista saatiin näin huima sato.

Marjapensasalueen takanurkkaan istuttamani metsämustikat jänis kävi parturoimassa toissa syksynä melkein maan tasalle ennen kuin olin edes miettinyt minkään kasvin suojaamista jänisverkoilla. Osa taimista taisi suuttua siitä lopullisesti, sillä viime kesänä varpuja oli selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Syksyllä ehdin kuitenkin viskata niiden vähäisten mustikkapuskien päälle verkonpalasen ennen kuin jänikset tulivat apajille. Alkukesällä huomasin, että muutamaan varpuun oli tulossa kukkia, joten kyhäsin mustikkamaan ympärille sen verran tukevan häkin, etteivät myöskään naapurin lapsilta satunnaisesti karkailevat jalkapallot rusikoisi mustikoita. Vaivannäköä oli ehkä liikaa muutamaa marjaa kohti, mutta mitäpä sitä ei tekisi istutustensa eteen. En tiedä, mitä sitten teen, jos joskus saan metsämustikat levittäytymään koko marjapensasalueen aluskasveiksi. Vähän turhan iso urakka on häkittää monen neliömetrin alue. Ehkä siinä vaiheessa kokeillaan erilaisia pelättimiä tai vartioidaan marjoja vesipyssyn kanssa yötäpäivää.

Isorikko.

Koska oman mustikkamaan marjoista ei vielä piirakkaa saanut, pitää lähteä piakkoin tutkailemaan, löytyisikö lähimetsistä enemmän marjaa. Kuulemma olisi hyvä marjavuosi tulossa kunhan vain marjat kypsyvät. Heinäkuulle ei ole tiedossa kovin kummoisia suunnitelmia, joten jos vain säät sallivat, yritetään raahata niin omat kuin lastenkin ahterit mahdollisimman usein mustikka- ja vattuapajille. Omalle takalistolle tekisi oikeastaan hyvää lähteä liikkeelle jo saman tien mutta sade estää puutarhailut. Kävin nimittäin tällä viikolla muutamana päivänä naapurimaakunnassa eräällä kurssintapaisella ja jo pelkkää autossa istumista tuli kolme tuntia päivässä. Kurssi liittyy osittain opintoihin, joihin keväällä hain (ja myös pääsin sisään). Halusin vähän kertailla siellä asioita ja oppia jo kenties jotain uuttakin ennen kuin aloitan syksyllä varsinaisen opiskelun. Innolla odotan sitä, vaikka aikataulujen kanssa saattaakin tulla jossain vaiheessa ongelmia.

Viherliljapuun alla kukkii neilikkaa ja matalaa leijonankitaa.

Kääpiökokoiset leijonankidat ovat alkaneet kukkia. Kaikki ovat toistaiseksi täsmälleen samaa väriä kuin emokasvinsa ja kokoluokkakin on suunnilleen sama, mitä nyt osa on hädin tuskin kymmenen sentin korkuisia korkeimpien ollessa jopa parikymmensenttisiä. Näyttää jokseenkin hassunkuriselta, kun kukinnot ovat jopa kaksi kolmasosaa koko kasvin korkeudesta, mutta pysyvätpähän tukevasti pystyssä vähän kovemmallakin tuulella, kun eivät ole tuon korkeampia. Leikkokukiksi noin matalista leijonankidoista ei ole eivätkä ne oikein toimi kukkapenkissäkään, mutta ruukkuihin tuo koko sopii vallan mainiosti. Kukkimishalujen puutteesta näitä leijonia ei kuitenkaan voi moittia, sillä nuppua pukkaa joka välistä.

Isompi ja lilliputtikokoinen leijonankita bellisten seassa.

Kivikkorinteen kasveja aamuauringossa. Tarhakylmänkukan siemenhahtuvat oikein hohtavat.

Onko teillekin tuttua sellainen tilanne, jossa väliaikaisratkaisu vain jää olemaan, vaikka se ei olisi kovin nätti eikä käytännöllinenkään? Tyyliin "tuohon tarvittaisiin tällainen juttu, mutta juuri nyt sellaista ei ole/ehdi hankkia/syy x, joten laitetaan väliaikaisesti siihen tämä". Kymmenen vuotta myöhemmin huomaa, että siinä se hätäratkaisu vieläkin virnuilee. Meillä on säilytelty tähän asti kompostikuiviketta ulkoeteisessä muovikassissa, vaikka pussi on sekä ruma että epäkäytännöllinen ja vie kaiken lisäksi ihmeen paljon tilaakin. Lisäksi pusseja oli kaksi sisäkkäin, sillä ensimmäiseen tuli pieni reikä, josta kuiviketta karisi lattialle. Useimmiten kuiviketta karisi myös silloin, kun sitä otti pussista biojäteastian pohjalle.

Kompostikuivikkeen säilytys parani sekä visuaalisesti että käytännöllisesti.

Pussit saivat lähteä, kun huomasin lähihalpakaupan valikoimissa sopivankokoisen peltilaatikon, jolla oli hintaakin vain vitonen. Boksi mahtuu ainakin näin kesäaikaan eteisen kaapin päälle, talven ajaksi sen joutunee nostamaan pelakuiden tieltä lattialle. Vähemmän se vie kuitenkin sielläkin tilaa kuin muovikassi eikä puhkea, vaikka joku terävämpi puunkappale vähän sattuisi reunaan tökkäämään. Pieni miinus tulee siitä, ettei laatikkoa voi kantaa täytenä yhdellä kädellä mutta sillehän ei oikeastaan ole tarvettakaan muulloin kuin uutta kuiviketta hakiessa. Tosin kovin iso homma ei olisi pujottaa tarvittaessa sopivanmittainen rima laatikon köysiripojen läpi kantokahvaksi. Tai voihan sen kuivikkeen tuoda vaikka ämpärillä eteiseen ja kipata sillä suoraan laatikkoon.

Päivän kärhönä on ruukkukärhönä patiolla kukkiva SAMARITAN JO.

Sade, koleus ja pilvisen hämärä sää saa pääni toimimaan jotenkin jähmeästi. Vesisade saisi jo riittää minun puolestani ja aurinko tulla takaisin mieluusti hellelukemien kanssa. Ei kuulu kesään etsiä kaapista paksumpaa hupparia päälle ja nyhjöttää sisällä siivoamassa jotain kaappia. Ei sillä, että vettä olisi tullut vielä liikaa yhdelle kesälle. Sade tuli vielä alkuviikosta ihan tarpeeseen, vaikka maa ei rutikuivaa vielä ollutkaan. Nyt alkaa vain jo tympiä. Seuraavan kerran sateen tauotessa pitänee käydä tarkistamassa etteivät sadevesitynnyrit tulvi yli. Mitenkäs teillä on heinäkuu lähtenyt käyntiin?