Vain kolme kuvaa kuukaudessa: helmikuu

Kristiina K:n blogissa pyörii tämän vuoden ajan haaste, jossa julkaistaan joka kuukausi kolme kuvaa. Jokaisen kuvan aiheen tulee alkaa sen kuukauden alkukirjaimella, eli nyt helmikuussa H:lla. Tässäpä omat haastekuvani.

Ensimmäisen kuvan aihe oli selvä jo melkein helmikuun alussa. Hiljaiseloa viettäneet talvilinnut ovat alkaneet pitää ääntä ja erityisesti HARAKAT ovat meillä aktivoituneet. Tässä on pyörinyt säännöllisesti noin viiden harakan parvi mutta aika usein vain kaksi lintua mahtuu yhtä aikaa samaan valotolppaan. Kun seuraava tunkee sekaan, ensimmäiset lehahtavat tiehensä.

Harakkakaksikko tähystämässä.

Kahden muun kuvan sisältöä piti miettiä paljon enemmän. Hanget olisivat olleet suorastaan luvattoman helppo kohde. Yhtä helppo kuin talvi tammikuussa, mutta enhän minä sellaiseen tyydy! Niinpä toisesta kuvasta löytyy HELPOTUS. Hankien ollessa korkeimmillaan ja noron kaameimmillaan, oli naapuri laittanut someen kuvan ilveksen jäljistä heidän takapihallaan. Heti hälveni huoli hyppivien hedelmäpuutuholaisten hääräämisestä. Heh. Kun kunto salli, kävin minäkin katsomassa, näkyisikö ison kissan jälkiä meidän tontin liepeillä. Ja näkyihän siellä selvät jäljet, vaikka hieman räntää olikin jo ehtinyt sataa päälle. Kaikki jänösten moottoritiet sen sijaan ovat hävinneet eikä niitä näkynyt vielä tänäänkään, kun kävin tarkistamassa maisemat. Jospa kaikki puput olisivatkin näiltä seuduin päätyneet mirrin murkinaksi.

Siellä se tupsukorva on tallustanut, lähimmillään vain viitisen metriä tontin reunasta.

Kolmanteen kuvaan päätyi HARMAA. Helmikuu on ainakin täällä usein aika pilvinen kuukausi ja siksi tammi- ja maaliskuuhun verrattuna harmaa. Nyt on ollut vielä monta päivää plussalla, mikä on muuttanut kadut harmahtavaksi loskamössöksi niiltä osin kun asfaltti ei vielä näy läpi. Tälläkin hetkellä taivas on paksun harmaan pilven peitossa. Rehellisyyden nimissä on kyllä myönnettävä, että myös maaliskuussa on usein samanlaista säätä, mutta ehkä silloin lähestyvä kevät ja lisääntyvät taimimäärät saavat sen tuntumaan vähemmän harmaalta.

Kaikkea helmikuun harmautta päätyi edustamaan koivun pinnalla kasvava jäkälä (sormipaisukarvetta, luulisin?).

Helmikuu vetelee viimeisiään, enää pari päivää jäljellä. Sitten alkaa täälläkin viimeinen talvisempi kuukausi ja vihdoin kunnon kevään odotus.

Tautista taimitouhua

Olipahan vuosisadan viikko, varsinkin sen loppupuolisko! Kovista pakkasista sentään päästiin, kun lämpötila kääntyi täälläkin tukevasti plussan puolelle. Ei se vielä hankia ole silmissä vajuttanut, varsinkaan kun eilen illallakin taisi sataa useampi sentti uutta päälle. Viime aikoina on kuitenkin ollut vähän muuta "aktiviteettia" päällimmäisenä mielessä.

Jo kunnon taimiksi ehtineet timjami, basilika ja lehtikaali eivät parin päivän kastelemattomuutta säikähtäneet.

Lapsi toi nimittäin koulusta noroviruksen ja siinä sitä menikin muutama päivä potiessa (VAROITUS HERKKÄVATSAISILLE, hypätkää suoraan seuraavaan kappaleeseen). Alla oli jo ennestään parin viikon katkonaiset yöunet isännän ja lasten flunssien takia ja kun olisi ollut ensimmäinen ehkä jopa hyvin nukuttu yö, lapsi alkoi yrjötä kirjaimellisesti pitkin seiniä. Piti yksi lattialistakin irrottaa siinä unenpöpperössä, jotta sai siivottua kaiken pois. Reilu vuorokausi siitä tauti alkoi isännällä ja minulla. Vatsataudit ovat tähän saakka vältelleet minua mutta noro oli toista laatua. Kävin perjantaina halaamassa pönttöä seitsemän tunnin aikana melko tarkasti puolen tunnin välein ja kuumeenkin vielä sain siihen kiusaksi. Illasta tahti onneksi harveni mutta silti itselläni tuli varmasti triplattua koko tähänastisen elämäni aikana kertyneet oksennuskerrat. Ja tietysti koko perhe sai myös sen toisen vatsatauteihin liitetyn, vessaa usein vaativan oireen. Siis lystiä koko rahan edestä yksivessaisessa taloudessa ja välillä piti ihan miettiä, kumpaa päätä tähtää ensin pöntölle vai ottaako varmuuden vuoksi ämpärin syliin. Kuopus ei moista osannut keskellä yötä edes ajatella ja siinä sitä olikin siivoamista, kun ykä yllätti kesken istunnon. Vaikka pahimmat oireet olivat jo lauantaihin mennessä itseltäni väistyneet, olo oli niin hutera ja väsynyt, että sängyssä pötkötellessä meni sekin päivä. Noro kiilasikin kertaheitolla inhottavuuslistan kärkeen kaikkien sairastamieni tautien joukossa. Isot jaksuhalit niille, joiden perheessä noro tai ihan mikä tahansa muu vatsatauti on jokavuotinen vieras! Tämä oli meillä ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeinen kerta.

Melkein kaikki pandamonniset iltapalalla. Montako löydät?

Se siitä, nyt on taas turvallista lukea. Sen verran parin päivän potemisesta tuli seurauksia, että kylvökset ja taimet eivät olleet päällimmäisinä mielessä. Nyt todella punnitaan kasvusammalen kosteudenpitokyky, sillä olin hoitanut pienten taimien ja kylvösten kastelun toistaiseksi vain suihkepullolla, etteivät ruukut pääsisi liian märiksi. Tänä aamuna tarkistuskierroksella joka ikinen ruukku oli pinnasta rutikuiva. Vasta itämään lähtenyt salaattikylvös oli melko nuupahtanut ja juuri ennen noroa ilmestynyt minikokoinen kuukausimansikan taimi näytti kuolleelta. Yksi maustepaprika 'Lombardo' ehti myös kellahtaa pitkin pituuttaan, mutta kumpikin chilin taimista oli vasta lähtenyt lurpottamaan lehtiään.

Toinen 'Hungarian Yellow Wax' -chileistä on vielä lehdet nuupallaan mutta toinen virkosi nopeasti.

Pari tuntia kastelun jälkeen osa salaatintaimista on vironnut ja surkeampi chileistäkin on ehkä parempaan päin. Toinen 'Lombardoista' taitaa selvitä ja yllättävää kyllä, myös se minikokoinen kuukausimansikka oli nostanut itseään pystympään, vaikka näytti jo täysin menetetyltä tapaukselta. Ihmeen kestäviä pienetkin taimet ovat! Sen verran pitkällä kevät jo on, että tuskin kylvän uusia paprikan tai chilin taimia menetettyjen tapausten tilalle. Ne eivät kuitenkaan ehtisi kunnolla tehdä satoa avomaalla. Sellerikylvöstä seurailen vielä viikon verran ja jos ei ala yhtään tainta näkyä, kylvän niitä lisää. Kuukausimansikoille ei periaatteessa olisi niin tarvetta mutta kun siemeniä nyt sattui olemaan, niin käytetään ne pois. Sen verran pitkään ensimmäistäkin tainta odotettiin, että taisi olla itävyys heikentynyt jo muutenkin, joten sama tyhjentää koko vanha pussi loppuun.

Muovihupun alla juurtumassa olleet timjamin pistokkaat taisivat selvitä. Kolmas niistä kuoli jo aiemmin. Saa nähdä, kuinka saman hupun alla olleelle sellerikylvökselle käy.

Jänistuhojen takia onneksi huoli on vähän hälventynyt. Naapuri nimittäin oli löytänyt omalta takapihaltaan ilveksen jäljet ja mitä todennäköisimmin kissapeto on meidänkin tontin läheltä käynyt saalista katsastamassa. Ikkunoista ei meidän pihalla näkynyt sen enempää ilveksen kuin jäniksenkään jälkiä. Tänä talvena on kuulemma ollut paljon ilveksiä ja niitä on eksynyt ympäri Suomea pihoihinkin. En olisi kuitenkaan ensimmäisenä uskonut, että ne tulevat täälläkin näin lähelle asutusta ruuan perässä.

Pelakuita sen sijaan ei parinkaan viikon kastelemattomuus häiritse. Niitä voisikin nyt leikata, kun Matin päiväkin on jo ohitettu.

Hyvää hiihtolomaa niille, joilla se jo alkoi! Pysykäähän terveinä! Täällä päin lomaillaan vasta viikon kuluttua.

Lunta yllin kyllin

Lapset aloittivat lauantaina lumityöt ja jaksoivat lapioida peräti ylimmän rappusen esille. Juhuu...

Tässä kuussa on tullut naputeltua niin monta kesäistä ja keväistä juttua, että laitetaan väliin edes yksi maanpinnalle palauttava postaus. Palataan nimittäin viime viikonlopun tapahtumiin. Se, mikä eteläisessä Suomessa taisi sataa vetenä, tuli täällä meillä lumena. Perjantai-iltana alkoi tuiskuttaa ja sitähän tuli lauantaiaamuun mennessä 25-30cm. Ja tiedättekö mitä tapahtuu, kun sattuu vuosisadan lumituisku kohdalle? Silloin isännälle iskee pahimmanlaatuinen miesflunssa (vitsit vitsinä, hän oli oikeastikin niin kipeänä, ettei ollut asiaa lumitöihin). Mutta joka tapauksessa: miten on mahdollista, että juuri silloin kun itse olen joko vapaalla tai perheen ainoa terve, sataa taivaan täydeltä lunta? Ei ollut nimittäin ensimmäinen eikä toinenkaan kerta kun näin tapahtui. Niinä päivinä, kun isäntä olisi terveenä kotona ja minä itse aamusta iltaan töissä, ei sada hiutaleen hiutaletta.

Etupihalta alkoi loppua tila, joten piti tehdä uusi lumenkasauspaikka suopuutarhan päälle.

Oli melkoisen raskas kolmituntinen, kun jouduin lapioimaan ensin väylät lumenkasauspaikoille auki ja sitten kolaamaan pihan, kaivamaan Karon pissipaikan esiin ja lopuksi vielä lapioimaan jänisverkkojen ympärykset matalammiksi. Mikä onni, että kaikki lumi oli kevyttä pakkaslunta eikä tonnin painoista nuoskamössöä. Onneksi lapset olivat hetken aikaa auttamassa, mutta siinä lumimäärässä pieni apu ei paljoa lohduttanut. Uusi lumenkasauspaikka suopuutarhan kohdalla tuli oikeasti tarpeeseen, kun etupihan kinokset alkoivat olla jo niin korkeita, ettei niihin jaksanut enää työntää täyttä lumikolallista lunta. Suolle sentään sai tallustella loivaan alamäkeen, vaikka matkaa onkin reilusti. Tuleepahan suolle keväällä autenttiset kasvuolosuhteet, kun nämä lumimassat sulavat. Älkää muuten hämääntykö tuosta suolle johtavan kuvan matalilta näyttävistä kinoksista. Olen pitkin talvea tallustellut väylän kohdalta lapioimaan pensasmustikoiden ympäriltä lumia pois ja siksi pohjalla ollut lumi oli tallautunut sen verran kovaksi, ettei tarvinnut ihan maahan asti lapioida.

Kivikkorinne ja aurinkopenkki ovat valtavan kinoksen alla. Jäljet penkan reunassa ovat lasten tekosia.

Ajankuluksi laskeskelin, kuinka monta lumikuormaa etupihalta piti lykkiä lunta pois. Neliöitä ei kovin paljoa ole, mutta silti tuli lähemmäs 200 kukkurallista lumikolallista. Siihen lisäksi piti lapiolla siistiä reunukset ja rappuset. Joskus katua auraava traktori peruuttaa osittain meidän piharinteeseen ja vetäisee lingolla lumet siitäkin. Nyt oli urakoitsijalla kiire ja auratun alueen raja meni metrin päässä tontin rajasta. Kadun puolella siis, eli minulle jäi enemmän kolattavaa. Ne viitisentoista kolakuormaa tosin jätin kadun pään lumikasoihin enkä työnnellyt omalle pihalle ylämäkeen. Kadultahan ne oli kolattukin. En sentään lapioinut lumia kasaksi ajoväylälle, niin kuin eräs tuossa isomman kadun varressa oli tehnyt ja samalla luonut kunnon vaaranpaikan autoilijoille.

Toinen autoista on yleensä pihalla tuon matalamman penkanosan kohdalla, joten siihen ei ole kovin usein pystynyt kolaamaan.

Lumen syvyyttä en mittanauhan kanssa lauantaina tutkinut, mutta Pohjois-Savossa on nyt mitattu ennätyksellisen korkeita hankia ajankohtaan nähden. Siltä se todella tuntuikin! Jänisverkoille kahlatessani jaloissa ei enää riittänyt pituus, vaikken mikään pätkä olekaan. Pahimmissa kohdissa lunta oli minua vyötäisille saakka. Sain rämpiessä takin taskutkin täyteen lunta, kun oli vetoketjut jääneet auki. Sen verran korkeiksi ovat nietokset nousseet, että lopputalven aikana tulee varmasti ongelmia rusakoiden kanssa. Pensasmustikat ovat iloisesti syvällä hangen alla mutta saman, vain 120 senttiä korkean verkon sisällä oleva 'Sinikka'-luumu on jo vaaravyöhykkeessä. Olisi ihan fiksua hankkia sille oma verkko, jonka voisi kiepauttaa nyt hangen päälle suojaamaan puun latvaa. Silloin ei tarvitsisi enää lapioida ison alueen ympäriltä lumia. Hätäensiavuksi kiskoin joulukuusen ja muutamia pihdan oksia puun ympärille. Jos vaikka joku utelias rusakko ei huomaisi havujen seassa piilottelevaa luumupuuta.

Sinikka tarpeeksi hyvin piilossa? Taitoin useita kuusenoksia sen verran rikki, että pihka varmasti haisisi mahdollisimman voimakkaasti.

Takapihan luumupuiden ympäriltä lapioin lunta verkkohäkkien sisälle. Voi olla, että kadun ratkaisua myöhemmin kevättalvella, mutta en keksinyt muutakaan paikkaa, mihin olisi helposti saanut sellaisen määrän lunta mahtumaan. Jos rusakot pomppivat verkkojen sisälle, ne eivät ainakaan pääse kovin helposti syömään puita 1,5 metriä alempaa paljaiksi. Tai ainakin niillä on hillitön kaivuu-urakka edessä. Latvoista nyt niin väliksi, kun eihän niistä yletä muutenkaan keräämään satoa. En muistaakseni ankkuroinut verkkoja maahan kiinni, mutta olisivatko jäätyneet, kun en saanut niitä nostettua yhtään korkeammalle. Niinpä toivotaan, että a) lunta ei sada yhtään enempää ja b) rusakot pupeltavat mieluummin loistokärhöjä, joita revin tarkoituksella hangen päälle esille.

'Laatokan Helmelle' ei riittänyt 150-senttisiä verkkoja, joten sillä on 120-senttinen suojus ja lisäksi paljon lunta.

Ja jotta lumi ei varmasti loppuisi, nytkin sitä sataa hiljalleen lisää. Juuri äsken kompostiroskia viedessäni huomasin, että lauantaina oli jäänyt yksi paikka lapioimatta esille: kompostori ja sille johtava noin parin metrin mittainen kulkuväylä. Piti sitten jättää kompostiastia hankeen ja hakea lapio. Kompostorin suojana on kyllä muutenkin ollut kunnon lumikinos mutta kyllä sinne yleensä on päässyt ilman lapiota biojätteet viemään. Kovilla pakkasilla olen lapioinut kannenkin päälle kerroksen lunta, mutta nyt on ollut sen verran leutoa, etten sitä tehnyt viimeksi juuri ennen lumituiskua kompostilla käydessäni.

Kannen ilmaluukusta tuleva lämmin höyry on pitänyt pienen "hengitysreiän" sulana mutta muuten kompostori on syvällä hangen sisässä.

En muista, olenko täällä blogissa manaillut kompostorimme kannen lukitussysteemiä. Sen kanssa on ollut joka talvi jäätymisongelmia mutta eniten tämän ja viime talven haastavissa sääoloissa. Kannen muotoilu johtaa joka ikisen vesipisaran suoraan lukon väliin ja näyttää sinne lumikin painuvan oikein hyvin. Ja entäs alijäähtynyt vesi sitten? Sinne kapeisiin, vieri vieressä oleviin rakosiin ihan kaikki taivaalta tuleva sitten jäätyy oikein mukavasti eikä lähde pois muuten kuin sulattamalla. Tänä talvena myös kova pakkanen on aiheuttanut ongelmia, sillä lukkosysteemi on vain jäätynyt kiinni, vaikkei välissä näyttäisi edes olevan mitään. Kerran jouduin hakemaan hiustenkuivaajan, sillä kovalla pakkasella ei omien keuhkojen puhallusteho enää riittänyt sulattamaan umpijäätä lukon rakosista. Sen episodin jälkeen kannen etuosan suojaksi laittamani vanha pyyhe on suojannut hyvin lumelta ja myös enimmältä vedeltä, mutta pakkaselle sekään ei ole mahtanut mitään. Niinpä päädyin viimein jättämään lukon kokonaan auki. Kantta ei siis enää vedä mikään tiukasti kiinni mutta onhan tuokin ratkaisu näyttänyt toimivan.

Sieltä löytyi. Mittari näytti olevan 50 asteen tienoilla. Sauhuaa kuin kompostivastaavan pää...

Kysynkin, miksi Biolanin piti vaihtaa se vanhanaikainen, mutta hienosti toiminut kumilenkki tällaiseen kehnosti suunniteltuun saranoituun muovihärpäkkeeseen? Kannen aukipitomekanismi on myös teoriassa ihan hyvä keksintö. Todellisuudessa sekään ei toimi, jos koloihin pääsee lunta. Siksi senkin suojana pitää olla pyyhe (joka näkyykin tuossa lumikinoksen päällä kompostorin oikealla puolella). Ja mikäs olikaan silloin ammoisina aikoina ennen yliaktiivisia suunnitteluinsinöörejä pitämässä kantta auki? Kanteen ja säiliöosaan kiinnitetty sopivanmittainen naru, joka esti avattua kantta retkahtamasta taakse. Samanlainen systeemi kuin niissä Biolanin puutarhakompostoreissa on nykyään. Joskus se halpa ja simppeli ratkaisu olisi oikeasti paras. Ovatko nämä "innovatiiviset" ja "tyylikkäät" mekanismit vain konsti lisätä satanen kompostorin hintaan vai kuka näitä älynväläyksiä tehtailee? Vai olenko oikeasti ainoa, jolla kompostori ei ole jossain katoksessa säiltä suojassa?

Jouluksi hankittu amaryllis 'Cherry Nymph' kukki viime viikolla toisella kukkavarrellaan.

Kompostireissun jälkeen mittasin lumen syvyyttä. Yritin valikoida sellaiset keskiarvokohdat, joihin ei olisi tuuli kinostanut hirveästi tai toisaalta puhaltanut lunta poiskaan, mutta kovin pitkälle en lähtenyt rämpimään. Mittaustulokseksi sain 86cm. Aurinkopenkin 90-senttinen aita on pihan puolelta hävinnyt näkyvistä jo ajat sitten, joten lunta on siellä varmasti metrin verran jos ei enemmänkin. Kadun puolella alamäessä aitaa vielä vähän näkyy, mutta siitä onkin tuuli pöllyttänyt lunta välillä pois. Nyt kun selasin vanhoja muistiinpanoja, kolme vuotta sitten 19.2.2022 on ollut yhtä paljon lunta kuin nyt. Kevättalvella 2018 lunta oli enimmillään 90-100cm. Kummastakin selvittiin hengissä kesään, joten kyllä sitä maata nähdään varmasti tänäkin keväänä ennemmin tai myöhemmin. Niitä aikoja odotellessa...

Toukokuun unohdetut

Kannanpa minäkin vihdoin korteni kekoon toukokuussa esittelemättä jääneiden kukkasten suhteen. Ja hyvä olikin, että tuli tutkittua kuvakansioita, sillä muistin monta kuvaa, joista minulla oli silloin toukokuussa tarkoitus tehdä kunnon kooste. Syystä tai toisesta hyvät aikomukset eivät koskaan toteutuneet. Toukokuuhun ja näillä korkeuksilla erityisesti touko-kesäkuun vaihteeseen tarvittaisiin oikeasti vähintään pari viikkoa lisää aikaa.

Tämä rypäs 'Vanguard'-krookusta oli eksynyt jossain mylläyksessä muista erilleen.

Krookus, anteeksi: kevätsahrami (tätä nimeä en kyllä opi koskaan käyttämään luontevasti), 'Vanguard' oli puutarhani ensimmäisiä sipulikukkahankintoja eikä siihen ole tarvinnut pettyä. Se lisääntyy hissukseen, mutta suht luotettavasti ja sen kookkaissa kukissa on viehättävä vaaleanliila sävy. Siksipä ihmettelin, miten moinen luottokaveri oli jäänyt esittelemättä. Toinen ihmetyksen aihe löytyi kevätkurjenmiekoista. Ne eivät suinkaan ole kaikista luotettavimpia talvehtijoita, joten niitä pitäisi ehdottomasti esitellä joka ikinen kevät, kun ne suostuvat kukkimaan. Meillä ne ovat kyllä tähän saakka runsastuneet ihan mukavasti (*koputtaa puuta*), mutta eihän sen varaan voi tuudittautua.

Yksi 'Frozen Planet' pääsi huhtikuun lopulla blogiin mutta tämä komeampi rypäs oli jäänyt kansioon odottelemaan parempaa esittelyhetkeä.

Luumupuu 'Kuntalan' alusen kukinta toukokuun puolivälistä oli jäänyt esittelemättä.

'Kuntalan' alle on muodostunut mukava kevätkukkaniityn alku. Ensimmäisenä siellä kukkii pikkuruista krookusta 'Barr's Purple' ja kevätkurjenmiekka 'Harmonya'. Osittain niiden kanssa yhtä aikaa kukkivat kirjokevättähdet ja posliinihyasintti, jotka jatkavat vielä silloinkin, kun lummetulppaani 'Concertot' aloittelevat toukokuun puolivälissä. Taaempana kukkii samaan aikaan pystykiurunkannus 'Beth Evans' ja ensimmäiset valkoiset isokevättähdet. Posliinihyasinttien ja kirjokevättähtien kuihtuessa tarhakylmänkukat ja balkaninvuokot pääsevät vauhtiin ja kun yllättävän pitkään kukkivat lummetulppaanit kuihtuvat, kukintavuoroon tulevat kirjopikarililjat ja vanhat 'Pink Impression' -tulppaanit. Jos märkä syksy ja syvälle mennyt routa ei ole tuhonnut kukkasipuleita, tänä keväänä pitäisi olla kukkaloistoa entistäkin enemmän. Upotin nimittäin sekaan narsisseja ja lisää kevättähtiä. Joku mielikuva on 'Woodstock'-hyasinteistakin, mutta en ollut merkinnyt niitä muistiinpanoihini. No, keväällähän sen sitten toivottavasti näkee.

Takanurkan pensashanhikkien alla kyyhöttävät 'Tete-a-tete' -narsissit olin unohtanut kokonaan.

Narsissi 'Apricot Whirl' ehkäpä?

Vanhoja 'Exotic Emperor' -tulppaaneita yhdessä esikkojen kanssa.

Seuraavan kuvan kivikkorinteestä taisin ottaa sen vuoksi, että oli tarkoitus laittaa muistiin, miltä joutoalueella näytti tuohon aikaan. Talvella kun on hyvää aikaa suunnitella muutoksia. No, eipä ole tullut pohdittua asiaa sen kummemmin kuin että syksyllä mietin siirtäväni muualta yhden ylimääräisen punatähkän jonkun oregano- tai myskimalvamättään tilalle. Onneksi tässä on vielä paljon aikaa suunnitella ennen kuin pääsee siirtohommiin.

Kivikkorinteessä kukkivat toukokuun lopulla kevätvuohenjuuret. Niitäkään ei tullut liiemmin esiteltyä blogissa.

Viimeinen kuva olkoon kaiken varalta samalla myös muistokuva 'Laatokan Helmelle', jonka kohtalo on vaakalaudalla. Vaikka viime kevään kukinta olikin yltäkylläinen ja puu vaikutti olevan vielä silloin kunnossa, alkoi siitä pian kukinnan jälkeen kuivua oksia. Lehdetkin olivat paljon normaalia pienemmät ja suurin osa raakileista kuivui. Lisäksi haulitauti ja muumiotauti vaivasivat pahasti jo toista kesää putkeen. Sateiset ja muutenkin kosteat kesät... Puun rungon alaosassa on pari oikein isoa ja yksi pienempi vanha pakkashalkeama, joiden kohdalla on epäilyttäviä pullistumia ja paikoin pehmeää. Luultavasti näiden kaikkien vaivojen yhteissummana puusta ei ole kovin pitkäikäistä tulossa. Olenkin jättänyt jo yhden sopivaan kohtaan ilmestyneen juurivesan kasvamaan ja vähän karsinut emopuun oksia sen tieltä. Suunnitelmana on pienentää hiljalleen emopuuta ja tehdä siten tilaa vieressä kasvavalle juurivesalle. Ja tietysti toivoa, että Helmi on omajuurinen, jotta juurivesa olisi samaa laatua eikä joku syömäkelvotonta satoa tekevä villiverso. Mielessä on myös ollut, että voisi kokeilla varttaa jonkun oksan 'Laatokan Helmeä' muihin luumupuihin. Ensin pitäisi vain selvittää, kuinka ja mihin aikaan vuodesta sellainen operaatio luumupuulle tehdään.

'Laatokan Helmen' komein kukinta oli jäänyt esittelemättä, vaikka joku kuva siitä olikin ennen tätä vaihetta. Kuva 27.5.2023.

Jos et ole vielä tähän Saaripalstan Sailan haasteeseen osallistunut, niin lähdepä tutkimaan, onko toukokuun kukkijoista jäänyt vielä jotain esittelemättä.

Alueelliset avoimet 2023: osa 2

Viime kesän Pohjois-Savon alueellisista avoimista puutarhoista jäi yksi puutarha vielä esittelemättä. Kaikista mukana olleista puutarhoista tämä kutkutteli eniten mielikuvitustani. Mihin tahansa päänsä käänsikin, löytyi jotain uutta ihmeteltävää ja katsottavaa. Paljon jäi varmasti yksityiskohtia huomaamattakin, minkä takuulla ymmärrätte, kun katsotte kuvia. Tervetuloa seikkailemaan vehreään satumaailmaan!

Heti alkajaisiksi vastassa oli vanhat lastenvaunut täydessä kukkakuormassa.

Lastenvaunujen yli aukeaa näkymä puutarhan yhteen osaan, jossa taisi olla koko tontin ainoa nurmikko ja sekin kiersi vain istutusten välissä polkuna.

Puutarha sijaitsee kaupunkialueella. Tontti on metsäisessä rinteessä ja talo sekä sitä ympäröivä laatoitettu alue ovat kahdelta reunalta selvästi alempana kuin tontin laidoilla kiertävät istutukset. Niinpä puutarhassa on pystytty leikittelemään erilaisilla muuri- ja porrasratkaisuilla. Mitä ilmeisimmin maaperästä nousee kiviä, sillä niitä oli käytetty runsaasti joka puolella puutarhaa muuri- ja betonikivien rinnalla.

Näitä portaita pitkin pääsee sekä edellisen kuvan nurmialueelle, että ylemmälle tasanteelle.

Nyt ollaan keskitasanteella, nurmikon keskellä olevassa kukkapenkissä. Puun oksalta roikkuu kristallein somistettu risukoriste.

Polku kulkee koivunrangoista rakennetun portin ali.

Suuri mänty tarkkailee puutarhassa kulkijoita.

Korkealla männyssä oleva naama meinasi jäädä huomaamatta, kun maan tasallakin oli niin paljon nähtävää ja ympärillä olevien puiden oksat peittivät paikoin näkyvyyttä. Kasvot on tehty askartelumassalla suoraan puun runkoon ja maalattu sen jälkeen. Näin puutarhan omistajaa äskettäin ja kuulemma naama on pysynyt toistaiseksi rungossa kiinni. Toivotaan, että myöskään kevään suuret lämpötilavaihtelut eivät tiputa puuvanhuksen kasvoja alas.

Männyn takaa löytyi pieni kantopuutarha.

Puut ja pensaat hämärsivät varsinkin tontin metsäisemmässä yläosassa tehokkaasti tontin rajoja, joten puutarha tuntui selvästi todellista suuremmalta. Mutkittelevat polut vielä korostivat sitä vaikutelmaa. Yllä olevasta kantopuutarhakuvastakin voisi kuvitella, että metsä jatkuu kauas, vaikka todellisuudessa tonttia rajaava verkkoaita on aivan lähellä ja tarkkaan katsottuna erottuukin hieman puiden runkojen välistä. Puutarha on keskellä asutusaluetta ja lähellä on kerrostalojakin. Silti ainakaan tällaiselle satunnaiselle puutarhassa vierailijalle ei tullut missään vaiheessa sellaista oloa, että olisi parvekkeilta tiirailevien ihmisten pällisteltävänä.

Vanha ja valtava verenpisara.

Puutarhan omistajalla oli muutama jättikokoinen verenpisara, joista vanhin taisi olla peräti 17-vuotias. Ne talvehtivat kellarissa pienemmiksi leikattuina ja pääsevät taas kesäksi puutarhaan. Niiden kukkia ei totisesti tarvinnut kumartua katselemaan polven korkeudelta eikä ranteenpaksuisia runkoja tukea kepeillä pystyyn! Puutarhavierailun aikaan kukinta ei ollut ihan ehtinyt alkaa, mutta nuppujen määrästä päätellen verenpisarat kukkivat todella kauniisti aivan lähipäivinä.

Pieni ruukkuryhmä viimeistelee luonnonkivien, betonitiilien ja puuterassin rajan. Penkereen yläreunassa isompien kuunliljojen alla kasvaa matalampaa lajiketta.

Kuvia tähän postaukseen valitessa alkoi tuntua siltä, että jos puutarhan olisi kiertänyt vielä kertaalleen konttaamalla, olisi löytänyt ison joukon pieniä yksityiskohtia, joita ei kävellessä huomannut. Joitakin juttuja en muista edes paikan päällä huomanneeni, vaan löysin niitä vasta jälkeenpäin kuvia tutkimalla. Pieniä koriste-esineitä, patsaita ja lyhtyjä oli piiloteltu pieniksi yllätyksiksi kasvillisuuden lomaan ja kivien sekä vanhojen puunkantojen päälle. Yllä olevan kuvan oikeassa reunassa ison kiven päälläkin on jotain, ehkäpä samantapainen metallista valettu sisilisko, jollaisen löysin toisaalta puutarhasta.

Terassin pinta oli käsitelty hiiltämällä. Terassin takaosassa on kiviportaat ylemmälle tasanteelle, jossa puun takaa kurkkii risukoira.

Puuterassin ympäröimä lavakauluskasvimaa, jonka takana oli myös pieni kasvihuone.

Kasvimaalle kuljettiin oksista tehdyn portin läpi (kuva otettu kasvimaan puolelta).

Oksia, rankoja ja risuja on käytetty kekseliäästi ympäri puutarhaa. Oli portteja, kevyitä aitoja, köynnöstukia, oksankarahkoja istutusten lomassa ja jopa lyhyt pätkä pisteaitaa. Ne kaikkiin muihin elementteihin ja esineisiin yhdistettynä olisi voinut kuvitella, että puutarha olisi sekava tai liian rönsyilevä. Niin ei kuitenkaan ollut, sillä runsaat istutukset ja kookkaat puut naamioivat suurimman osan yksityiskohdista ja rönsyilevämpien kohtien väleissä oli vastapainoksi isompia ryhmiä yhtä kasvia. Niinpä joka mutkan takaa löytyi jotain uutta ihmeteltävää.

Kivipolkua ja varjon kasvillisuutta ylätasanteella.

Aidan takaa pilkistelevästä nurmikosta päätellen tästä ovesta taitaa päätyä takaisin tylsään todellisuuteen. Ei mennä sinne, jooko?

 Lämmin kiitos tämänkin puutarhan omistajalle luvasta esitellä kuvia täällä blogissa!

Alueelliset avoimet 2023: osa 1

Viime kesänä tällä seudulla järjestettiin ensimmäistä kertaa alueelliset avoimet puutarhat -tapahtuma. Se oli heinäkuun puolivälissä, eli viikko varsinaisten avoimien puutarhojen jälkeen, kesän ollessa komeimmillaan. Täällä päin oli avoinna viisi puutarhaa ja kolmessa niistä oli jotain sellaista, minkä halusin (luvan kanssa tietenkin) esitellä täällä blogissa. Tässä postauksessa on kuvia kahdesta puutarhasta, joista ensimmäisenä on maaseudun rauhassa sijaitseva mökkipuutarha.

Pihaantulon lähettyvillä oli luonnonkivillä korotettuja istutusalueita, joista kuvassa yksi.

Mökkitontti on reilun puolen hehtaarin kokoinen. Se oli alkuun metsittynyt autiotila, josta 33 vuoden aikana on raivattu nykyinen puutarha. Puustoa on jätetty sopivasti tontin yläosaan suojaamaan paahteelta. Tontin alaosa on avoimempi. Aiemmin puutarhassa on ollut isot kasvimaat, nykyään perenna- ja pensasistutusten lisäksi on vain muutamia istutuslaatikoita.

Kierrätysmateriaaleista naisvoimin rakennettu Viihtylä terasseineen on puutarhan viimeisimpiä projekteja.

Viihtylä on selvästi enemmän oleskeluun kuin kasvihuoneeksi tarkoitettu.

Toisella seinustalla voi vaikka ottaa pienet nokoset.

Viihtylän oikealla puolella on istutuksia, pari kasvilavaa ja aurinkoista nurmialuetta.

Tontin yläosassa, hieman metsäisemmältä alueelta löytyi itselleni varsin mieluisa yllätys. Puiden ja pensaiden reunustama iso puinen terassi keinuineen oli jo itsessään mukava paikka katsella näkymiä alaspäin Viihtylän suuntaan. Keinun takana pilkistelevät kivenlohkareet ja sileä kallio houkuttelivat kuitenkin tällaista kivihullua vielä enemmän puoleensa. Vasta terassille tultua löytyi salainen kulkuaukko ylemmäs rinteeseen, josta muutaman mutkan ja portaan kautta pääsi toiselle terassille.

Puuta ja kiveä toisiinsa yhdistettynä. Katsokaapa keinun vasemmalle puolelle ylös rinteeseen.

Kasvillisuuden keskeltä löytyivät luonnonkivistä muuratut portaat.

Kallion laelle oli rakennettu salainen näköalaterassi.

Näköalaterassilta jäi epähuomiossa kuva ottamatta, mutta kaiteen takaa näkee vähän, kuinka korkealla ollaan. Kuinka mukava tuolla on käydä vaikkapa päiväkahvit nauttimassa tai istuskella muuten vain maisemia ihailemassa. Näiden kuvissa näkyvien istutusten lisäksi puutarhassa oli useita luonnonkivillä ja puunrungoilla reunustettuja suurehkoja istutusalueita. Kasvit niissä olivat pääasiassa kestäviä ja helppohoitoisia perusperennoja ja -pensaita.

Seuraavana vuorossa on taajama-alueella sijaitseva, vajaan 1000 neliön kokoinen puutarha. Tontti on käytetty tehokkaasti hyödyksi: laajojen koristeistutusten lisäksi siellä on suuri kasvimaa, marjapensaita ja hedelmäpuita. Nurmikkoa on lähinnä kulkuväylillä talon ympärillä. Tontin laidoilla kasvavat suuret puut varjostavat puutarhaa paahteelta.

Etupihalla on kattotiilillä reunustettu perenna- ja pensasistutus.

Lehtiväreillä leikittelyä.

Puiden siimeksestä tontin kulmasta löytyi pieni japanilaistyyppinen alue.

Luonnonkivillä reunustettuja istutuksia.

Hyötykasvit löytyivät talon nurkan takaa sivu- ja takapihan puolelta. Kasvimaa muodostui pitkistä puureunuksin rajatuista kohopenkeistä. Käytävät olivat vain sen levyisiä, että niillä mahtui juuri ja juuri kävelemään. Kottikärryillä kuljettavat käytävät olisivatkin syöneet vähintään yhden kohopenkin vaatiman tilan, joten sadon maksimoimiseksi kulkuväylien leveydestä on tingitty. Kasvimaalta asukkaat saavat mm. juureksia koko talven tarpeiksi. Lisäksi tontilla on omena- ja päärynäpuita, kirsikoita, marjapensaita ja naapurin kanssa yhdessä raja-aidaksi istutettu punaherukka-aita.

Talon nurkan takaa löytyi tehokkaasti jokaisen neliösentin hyödyntävä kasvimaa. Taustalla leiskuvanvärinen happomarja (?).

Pieni kasvihuonekin löytyi takapihalta marjapensaiden keskeltä.

Lintujen rivitalo. Unohdin kysyä, onko noin lähekkäin olevissa pöntöissä asukkaita.

Seinustan kukkaistutusta, josta löytyi kukintaa aloitteleva kärhökin.

Kiitos kummankin puutarhan omistajille luvasta esitellä puutarhojanne täällä blogissa! Kolmas esiteltävä puutarha onkin tyyliltään aivan erilainen kuin nämä kaksi ja sen vuoro tulee heti seuraavassa postauksessa.