Vain kolme kuvaa kuukaudessa: marraskuu

On marraskuun kuvahaasteen aika. Märkää ja mustaa olisi ollut tarjolla yllin kyllin jo alkukuusta lähtien ja erityisesti Jari-myräkän jälkeen, kun myrskyn tuomat lumet lähtivät sulamaan vesisateen auttamana. Otapa niistä sitten kuvauksellisia kuvia. Ei kiitos. Jarikaan ei ollut täällä niin myrskyisä, että siitä olisi saanut kunnon kuvia. Niinpä ensimmäiseksi m-kuvaksi päätyi hyvin ajankohtainen MUISTA HEIJASTIN ja vielä MUSTALLA taustalla. Keräsimme lasten kanssa huushollistamme löytyvät heijastimet ja pienet vaatteisiin tai koiran hihnaan ripustettavat välkkyvät ledivalot kuvattavaksi. Nyt ne on taas palautettu omille paikoilleen takkeihin ja laukkuihin roikkumaan, niin ei seikkaile "pimeitä tyyppejä" liikenteessä.

Pyöriviä heijastimia oli vaikea kuvata, mutta sentään suurin osa osui oikein päin.

Toiseen kuvaan tuli MAHDOTTOMIA hoitotoimenpiteitä. Karolle tuli kynsivallin tulehdus etujalan yhteen varpaaseen ja kun se ei lähtenyt kotikonstein eikä viikon antibioottikuurilla paranemaan, piti tohtorin laittaa koira unten maille tarkempia tutkimuksia varten. Kynnestä löytyi pieni lohkeama, joka lääkärin arvion mukaan esti paranemista. Kynsi poistettiin ja Karo pääsi takaisin kotihoitoon uuden antibioottikuurin kanssa. Ja tässä vaiheessa ne haasteet vasta alkoivatkin! Side, jonka olisi pitänyt olla paikoillaan kaksi vuorokautta, irtosi jo samana iltana ja vielä iltapissillä ulos, joten siinäpä sitten alettiin opiskella pikana eläinlääkäristä saatuja tassusiteen teko-ohjeita. Uusi paketti kesti seuraavaan aamuun. Soitin eläinlääkäriin heti kun siellä linjat aukesivat ja pääsinkin puolen tunnin päästä seuraamaan, kun hoitaja kääräisi Karon tassuun jarrusiteeksi kutsumansa paketin. Ja se muuten pysyi hyvin paikoillaan! Tarvittiin saksia, kun side piti seuraavan päivän iltana vaihtaa uuteen.

Kolmanteen kuvaan pääsi tietysti MALLIKELPOINEN potilas. Vaikka varvas on varmasti ollut kipulääkkeistä huolimatta kipeä, Karo on antanut niin kotona kuin eläinlääkärissä tehdä kaikki tarvittavat hoitotoimenpiteet kiltisti. Kauluri on saanut olla kaulassa estämässä nuolemista, vaikka Karo osaa ottaa sen itse pois. Siksi myös järjestelimme töitämme niin, ettei Karo jäänyt kynnenpoiston jälkeisellä viikolla hetkeksikään yksin kotiin. Univelastakin on kärsitty, kun kauluri kopisee öisin ties mihin Karon vaihtaessa nukkumapaikkaa. Ette usko, miten "rentouttavaa" on herätä yöllä siihen, kun koira yrittää mönkiä tötterö päässä sänkymme alle!

Karo viime viikolla. Kaulurin reuna meinasi hangata kerällä nukkuessa takajalkoja, joten se laastaroitiin pehmeämmäksi.

Varpaan paraneminen on edennyt hyvin ja Karo saa jo tassutella sisällä normaalisti. Kauluri on kaulassa silloin kun emme pysty seuraamaan joka hetki, ettei Karo pääse nuolemaan käpäläänsä. Ulos mennessä pitää vielä vetäistä kumihanska käpälän suojaksi nyt kun on näin märkää ja loskaista. Kunhan tulisi pientä pakkasta ja tiet kuivuisivat, niin pääsisi siitäkin riesasta eroon.

Kristiina K:n vuoden mittainen haaste onkin jo ihan loppusuoralla. Vielä on jäljellä joulukuun j-kuvat.

Kasvit kellarissa

Jari-myrskyn myötä tänne ennustettiin sen verran kovempaa pakkasta, että päätin nostaa vihdoin talvetettavat kasvit ulkovarastosta kellarin puolelle. Loppujen lopuksi pakkasta tulikin vain kuutisen astetta ja sekin vähä lauhtui parissa päivässä takaisin nollan tienoille, mutta eipähän tarvitse enää kytätä säätiloja ja seurata, milloin varasto jäähtyy liikaa.

Näyttää ahtaalta mutta väljempää on kuin muutamana aikaisempana vuonna.

Tänä vuonna päätin laittaa myös viherliljapuun kellariin talveksi. Sillä on sekä leveyttä että korkeutta jo sen verran paljon, ettei se mahdu mukavasti sisälle tai ulkoeteiseen. Kokeilkoot nyt talvehtia pimeässä. En repinyt samassa ruukussa kasvavaa ruukkuneilikkaa pois, joten nyt tulee testattua senkin talvehtimisominaisuuksia. Kolmantena kasvina on kääpiökokoinen leijonankita, joka todennäköisesti talvehtii hyvin. Afrikansinisarja saattoi unohtua pari kertaa hallayön armoille mutta oli sentään vielä sen verran elossa, että se kannatti nostaa kellariin talvehtimaan. Kuten jo aiemmin syksyllä julistin, aion vakaasti istuttaa sen keväällä maahan ja unohtaa sinne, jos ei ala kukkia näkyä. Maahan pääsee myös pitsipihlaja, jos vain keksin sille sopivan paikan. Ei sille kokoa hirveästi tänä kesänä tullut, mutta on siinä kepakossa sentään jo yksi lyhyt oksa. Mustaluumu sen sijaan kasvoi kesän aikana komeasti mittaa, mutta onneksi vain leveyssuuntaan. Hienosti siis mahtui sekin vielä kellariin.

Mikäs varpu se mustaluumun juurella kasvoi ennen luvatonta salasilppuamista?

Hetken aikaa piti miettiä, mikä kasviressukka oli joutunut ulkovarastossa metsämyyrän ruokalistalle.  Mustaluumun juurella oli peikonkakkaraa, lobeliaa ja leijonankita ja näistä vaihtoehdoista ainoastaan leijonankidan kasvutapa sopii ruhjotun nysän olemukseen. Olisi syönyt edes pelkkiä lehtiä eikä silpunnut oksia ihan vain huvin vuoksi. Sama nälkäinen roikale oli käynyt kaivelemassa myös kevään salaattitarpeiksi istuttelemiani valkosipulin itusilmuja mutta ilmeisesti neljäsosaruukku riitti maistiaisiksi sitä sorttia. Suurella todennäköisyydellä kasvieni makuun päässeellä jyrsijällä herkut olivatkin se kuuluisa viimeinen ateria. Hiirenloukusta nimittäin löytyi pullea metsämyyrä. Ulkovaraston loukkuun jää silloin tällöin hiiriä tai myyriä mutta kellarista ei ole koskaan kasveja syöty eikä toivottavasti tänäkään talvena sinne eksy kulkuluvattomia nelijalkaisia.

Pitsipihlajan juurella on vähän parempikuntoinen leijonankita.

Muratit ovat olleet tähän saakka ilman mitään suojausta ulkona piristämässä sisääntuloa. Perusvihreä roikkui enemmän tuulen ja pakkasten armoilla ovenpielen amppelikoukussa, kirjava oli vähän suojaisammassa paikassa keittiön ikkunan alla pelakuiden tilalla. Vaikka välillä oli useamman vuorokauden ajan muutaman asteen pakkasta, kumpikin muratti on kestänyt sen todella hyvin. Saa nähdä, suuttuivatko nyt, kun vein ne suoraan pakkasesta kellariin, jossa tällä hetkellä oli noin kahdeksan astetta lämmintä. Kuukauden päästä lämpötila on todennäköisesti laskenut parilla asteella ja helmikuuhun mennessä sen pitäisi olla 2-4 astetta, jossa se pysyy lopputalven.

Muratit ja lankaköynnös pääsivät hyllyille.

Kukkien kellarointia seuraavana päivänä satoikin sitten melkein parikymmentä senttiä lunta. Karolle pissipaikkaa kolatessani tajusin, että patiopenkkiin ruukuissaan maahan istutetut kärhöt ('Venosa Violacea' ja pieni 'Rouge Cardinal') ovat edelleen maassa, vaikka ne piti nostaa muiden kasvien mukana kellariin talveksi. Onneksi maa oli ainoastaan pinnasta kohmeessa ja ruukut lähtivät aika helposti nostamalla ylös. Seinäkkeeseen kietoutuneita varsia piti vähän katkoa, mutta olisin leikellyt niitä joka tapauksessa talven aikana. Niiden kahden kärhökaverina kellarissa talvehtivat tänä vuonna SAMARITAN JO, isompi 'Rouge Cardinal' sekä äitini kolme pistokastainta. Ja tiedättekö mitä? Nyt kun kärhöistä tuli puhe, niin pitkästä aikaa saatiin taas kärhökuva postauksen loppuun.

Ulkovaraston suojissa oli auennut vielä yksi loistokärhö 'Rouge Cardinalin' nuppu.

Seuraavan kerran tarvitsee käydä kellarissa kurkkimassa kasvien vointia vasta vuodenvaihteen tienoilla ellei muuten vain huvita käväistä siellä vähän hypistelemässä kasveja. Mukavaa viikonloppua!

Kaikkeen sitä ryhtyykin

Tämän syksyn työllistävin, turhauttavin, hermojaraastavin, mutta samalla myös palkitsevin käsityöprojekti on ollut laskosverhojen näprääminen keittiöön. Meillä ei ole ennen ollut keittiössä muita verhoja kuin tajuttoman rumat ja epäkäytännölliset rullaverhot, ja kun aiemmin syksyllä remontin yhteydessä ne otettiin pois, pidin visusti huolen siitä, että ne eivät eksy edes vahingossa tai väliaikaisratkaisuna takaisin. Saman tien kun ensimmäinen oli otettu alas, leikkasin kankaan irti ja tuhosin mekanismin. Kankaat hyötykäytettiin remontissa maalaussuojana lattialla ja viskattiin sen jälkeen sekajätteeseen katumusta tuntematta.

Ihastuin tähän kangaskaupasta löytyneeseen Tulipensas-kankaaseen.

Torista löysimme aika pian remontin jälkeen sopivankokoiset sälekaihtimet ja ne saatiin youtube-videoiden avulla hyvin asennettua paikoilleen. Tässä ollaan jo muutama viikko ihmetelty, kuinka ihmeessä pärjäsimme yhdeksän vuotta ilman niitä. Paljon kätevämmät kuin rullaverhot eivätkä rusikoi ikkunalaudalla olevia kasveja. Halusin kuitenkin myös ihan oikeat verhot keittiöön piristämään ilmettä. Mallina laskosverho oli oikeastaan ainoa järkeenkäypä vaihtoehto mutta ne mokomat ovat todella kalliita valmiina. Tutkailin käsityöblogeja ja torin tarjontaa aika pitkään, kunnes huomasin torissa ilmoituksen todella edullisista laskosverhoista. Ne vain olivat väreiltään sellaiset hyvin "raikkaat" beige ja harmaa, jotka olisivat myös saaneet remontissa piristyneen keittiömme näyttämään uudelleen nuhjuiselta ja väsyneeltä. Eikä samassa huoneessa oleviin ikkunoihin tietenkään voi laittaa keskenään eri värisiä verhoja. Niistä sai kuitenkin mekanismit purettua uusiokäyttöön, joten eihän kankaan korvaaminen uudella pitäisi liian haastavaa olla.

Uusi verho puoliväliin laskettuna. Kaapin väri on muuten luonnossa paljon vaaleampi ja viileämmän sävyinen kuin kuvassa.

No, ei se liian haastavaa ollutkaan, mutta kauaksi siitä ei kyllä jääty. Ensimmäiset haasteet tulivat vastaan jo kangaskaupassa, jossa kävi ilmi, että ulkonäkökriteereihini sopivaa, 155cm leveää kangasta ei ole olemassa. Olin tehnyt eri värisistä paperinpaloista keittiönkaappeihin sopivan värikartan, jonka avulla varmistui, että ensimmäisellä kangaskauppareissuilla silmiini osunut Tulipensas-kangas olisi juuri täydellisen värinen. Kangas oli vain 143cm leveää, joten myyjä ehdotti, että tekisin molempiin sivuihin reunukset eri kankaalla. Tuli todettua, että valkoisia on suunnilleen sata eri sävyä eikä mikään niistä sopinut verhojen pohjaväriin. Verhojen muista sävyistä valikoitui lopulta punainen, tosin saman paksuista tai hieman ohuempaa kangasta ei ollut oikeansävyisenä. Varsinaista verhokangasta paksummat taitokset ja eri väristen kankaiden saumakohdat toivat melkoisesti lisähaasteita ompeluun, mutta kun ei tutki verhoja liian läheltä eikä ammattilaisen silmin, niin ihan hyvät tuli. Vielä kun saisi toisen verhoista seinälle asti. Olen nimittäin laittanut johonkin varmaan talteen yhden kiinnikkeistä.

Verhot ylhäällä. Laskosten mitat otin purkamistani verhoista.

Hermoja ei tässä projektissa säästelty mutta rahaa säästyi itse tekemällä noin 500 euroa. Suosittelen kuitenkin lämpimästi rakkaita lukijoitani unohtamaan tällaisten verhojen itse tekemisen, jos käytettävissä on vain normaalikokoinen ruokapöytä ja niin vanha ompelukone, että sen käyttöohjeetkin on kirjoitettu teititellen ja ilman google-kääntäjiä. Onneksi lastenhuoneisiin ommellut verhot eivät tuottaneet ongelmia. Nyt pitäisi vielä keksiä jotain hyötykäyttöä niille alkuperäisistä laskosverhoista puretuille kankaille, jotka vaikuttavat laadukkaalta materiaalilta. Oikeassa ympäristössä niiden värikin toimii varmasti paremmin. Ompelemistani verhoista jäi myös tummanpunaista kangasta, josta voisi inspiraation iskiessä näprätä jotain jouluista.

Revontulet loimusivat viikko sitten jo melko aikaisin illalla.

Sää ei ole houkutellut liiemmin ulkoilemaan eivätkä toisaalta pitkiksi venyneet työ- ja opiskelupäivätkään ole antaneet aikaa puutarhapuuhiin. Talvetettavat kasvit ovat edelleen ulkovarastossa odottelemassa kellariin nostoa. Niillä ei ole mitään hätää vielä, kun on ollut näin lämmintä. Vasta sitten kun pakkasta alkaa olla useampi aste ympäri vuorokauden, pitää nostella kasvit kellarin suojiin.

Revontulet keittiön ikkunasta kuvattuna.

En liiemmin välitä tällaisesta kurakelistä, mitä on nyt jatkunut ikuisuuden. Viimeksi eilen saimme taas kokea lapsiperheen kurakaaoksen, kun muksut päättivät tehdä saaviin kuravelliä ja olivat myös sitten sen näköisiä hatunsta kumpparinkärkiin. Eivät suostuneet edes ulos lähtiessä laittamaan kuravaatteita päälle (pikkulasten juttuja kuulemma...). En viitsinyt tapella asiasta, pääasia oli vain saada heidät pihalle purkamaan tarmoaan. Saivat kyllä sitten ihan itse huuhdellakin vaatteistaan enimmät kurat pois, jotta vaatteet pystyisi laittamaan uunin päälle kuivumaan. Lattian moppausta ja suihkun siivousta tuli siinä samalla heille lisäprojektiksi. Tämän päivän ulkoiluun kuravaatteet vedettiin ilman enempiä vastalauseita päälle, kun lapset eilen huomasivat, mikä urakka pesemisessä oli ja halusivat kuitenkin samaa mutavellileikkiä jatkaa. Tulisipa jo pientä pakkasta, niin loppuisi kurakelit!

Amaryllis 'Magic Green' työntää kukkavartta vakaaseen tahtiin.

Sisäkasvit ovat minulla jääneet aika vähälle huomiolle. Amarylliksen nuput toki huomasin jo heti kun niitä alkoi ilmestyä, samoin kukkapenkistä sisälle otettu tulilatva on tarkassa seurannassa. Yhdessä latvassa onkin jo kukkanuppu, mutta muuten puska ei vielä näytä innostuneen nuppuiluun. En ole kyllä itsekään ollut kovin tarkka sen valon ja pimeäntarpeesta, vaan kasvi on saanut olla kodinhoitohuoneen ikkunalla. Ei se täysin pimeässä siinä ole silloin, jos keittiössä on valot tai jonkun tarvitsee käydä kodinhoitohuoneessa tai suihkussa, mutta se on ainoa paikka, jossa se tulee kasteltua ajallaan ja valoisan ja pimeän vaihtelua tulee edes satunnaisesti riittävästi. Jos amaryllis ja tulilatva ovat saaneet edes jonkinlaista huomiota, niin anopinkieli on ollut niin seinäkukkasen roolissa, että jopa isäntä bongasi siitä kukkanupun ennen minua. Alkaa lähennellä jo noloa tämä tapaus... 

Anopinkieli otti amarylliksestä mallia. Ulkona maa on muuttunut illan pimeydessä valkoiseksi.

Marraskuun puoliväli on jo hienosti ohitettu. Vielä muutama viikko pimeää syksyä ennen kuin valoisa aika alkaa taas lisääntyä. Sitä odotellessa...

Syksyn viimeisimpiä puutarhapuuhia

Pelargoni 'Appleblossom'.

Niin se vain tämäkin syksy on edennyt siihen pisteeseen, että oli kannettava jo pelargoneja ulkoeteiseen talvehtimaan. Ehkä ne olisivat vielä hetken aikaa pärjänneet lämpötilan puolesta ulkovarastossakin mutta valoahan sinne lattianrajaan ei kovin paljoa yhdestä pienestä ikkunasta tule. Mukavampi pelakuut oli kantaa sisällekin plussakelissä kuin pikkupakkasella ja nyppiä huonot lehdet ulkona pois. Paria ruukkua oli päässyt vähän jo kylmä nippaisemaan, mutta muuten pelakuut olivat aika hyvässä kunnossa. Nyt pääsee ainakin ilma kiertämään hyvin, kun isoimmat lehdet olivat paleltuneet ja joutivat tulla nypityiksi. Jotenkin kasvien talviteloille laittamisesta tulee aina pikkuisen haikea olo. Kesä on virallisesti ohi ja pitkät, pimeät talvikuukaudet alkavat.

Saa nähdä, talvehtivatko pelakuut nyt paremmin, kun eteisen seinät ovat valkoiset ja heijastavat siten paremmin valoa.

Pelakuiden kanssa saman kaapin päällä on viime joululta säästetty amaryllis. Se oli koko kesän eteisessä ja sen olisi kuulunut aloittaa lepokausi jo ajat sitten. Mullan ja ruukun väliin on tullut jo kunnon rakokin, kun multa on kuivunut rutikuivaksi köppyräksi. Amaryllis kuitenkin puskee koko ajan uuttaa vihreää lehteä, vaikka samaan aikaan on kuihduttanut jo monta vanhaa. Saa nähdä, mitä tuostakin taas tulee. Ehkä se pitäisi sulloa johonkin pimeään kaappiin, jotta se ymmärtäisi vihdoin lopettaa kasvamisen. Mutta nyt siihen ei ole ainakaan mikään narsissikärpänen päässyt munimaan! Muutama viikko sitten hankittu amarylliksen sipuli on työntänyt jo kaksi nuppua kunnolla esille sipulistaan, joten ainakaan noiden ensimmäisten nuppujen kukinta ei taida osua jouluksi. Siitä tuleekin varmaan pikkujoulukukka.

Eteiseen kasvimaalta ennen ensimmäisiä pakkasia ruukutettu vesikrassi on innostunut uuteen kasvuun.

Syksyn aikana tyystin unohtamani hyönteishotellin kattoterassi näytti jo uhkaavasti siltä, että siitä ei tarvitse kaivaa lankaköynnöksiä tai keijunkukkaa ensi vuotta varten talteen. Koska kaikkea on kokeiltava, kastelin heti laiminlyönnin huomattuani pahasti kuivuneen ruukun ja eipä mennyt tuntiakaan, kun kumpikin lankaköynnöksistä oli vironnut ja keijunkukankin lehdet sojottivat terhakkaasti pystyssä. Kellariin menee siis sittenkin yksi lankaköynnös odottamaan ensi kesää. Toisen istutin kukkapenkin reunaan keijunkukan kanssa. Ei se välttämättä siinä talvehdi, mutta onpahan keväällä iloinen yllätys, jos se sieltä kuitenkin herää.

Henkihieveriin kuivunut lankaköynnös virkosikin vettä saatuaan.

Vaikka osan kasveista toinkin jo ulkoeteiseen talvehtimaan, kellariin en ole nostanut vielä ruukun ruukkua. Muratit ovat olleet säästä riippumatta ulkona ja kestäneet oikein mainiosti jopa ensimmäisen -8 asteen pakkasyön. Tarkoituksella en niitä jättänyt siksikään yöksi ulos, vaan unohdin ne(kin) lahjakkaasti. Huonomuistisuutta taitaa nyt olla liikkeellä erityisen paljon. Onneksi muratit eivät pienistä hätkähdä. Jospa muistaisin kuitenkin nostaa ne edes talveksi kellariin, niin pääsevät taas ensi kesänä päivittelemään keskenään huithapelia puutarhuria.

Viimeinen rucola- ja tatsoisato kerätty talteen kasvimaalta.

Viime vuonna myöhästyin aikaisin alkaneiden pakkasten takia syyskylvöistä. Tänä vuonna säät eivät yllättäneet ja nyt on kylvetty aiemmin istutettujen valkosipulien seuraksi mustajuurta, palsternakkaa, porkkanaa ja vähän tilliäkin. Täytin myös kaikki loput kasvilavat ääriään myöten täyteen jälkikompostorin mullanjämillä ja samalla hautasin timjamin, salvian, suklaamintun ja ranskanrakuunan hieman syvemmälle. Niin niiden pitäisi talvehtia paremmin eikä ainakaan jää vesi seisomaan päälle. Timjamin päälle laitan lopullisten pakkasten tultua muutaman pihdan oksan lisäsuojaksi. Pakollisista syksyn puutarhatöistä on tekemättä vielä ruukkujen ja puutarhatyökalujen talviteloille laitto. Ne saakin oikeastaan tehtyä vasta sitten kun kellarissa talvetettavat kasvit on nostettu varastosta kellariin.

Rimpula 'Haaga' näyttää olevan kukkimiskone nuppujen määrästä päätellen.

Kesä oli kaikesta päätellen alppiruusuille mieleen, sillä kaikki kukkimisikäiset rodot ovat niin täynnä nuppuja kuin vain voivat olla. Vanhimmasta 'Mikkelistäkin' laskin melkein kolmekymmentä nuppua, mikä on varmasti tämän tontin ennätys. Vuosi sitten kesällä istutettu 'Haagan' taivukastaimi teki tänä vuonna kaksi kukintoa. Nyt pulleita nuppuja on peräti yhdeksän, vaikka puska ei ole muuten juuri kokoa kasvanut. Kävin läpi myös kaikki keväällä 2021 itäneet alppiruusuntaimet. Melkein kaikki tänne saakka selvinneet näyttävät tehneen pelkästään lehtisilmut mutta isoin on tehnyt yhteen latvaan selvästi pulleamman silmun. Taimi on puolen metrin korkeudellaan kaksi kertaa muita kookkaampikin, joten ehkäpä se on päättänyt olla riittävän iso ensikukkijaksi. Taidanpa varata sillekin muutaman kuusenoksan talvisuojaksi, ettei vain kevätaurinko tee tuhojaan.

Nuppu???

Olisipa ihanaa, jos alppiruusun taimi kukkisi ensi keväänä ja vielä ihanampaa olisi, jos se olisi selvästi eri näköinen kuin kumpikaan emoistaan. Jännityksellä jään odottamaan kevättä. Tämän jutun loppupuoliskon huurteiset kuvat on otettu kuun vaihteessa. Viime viikonloppuna meilläkin satoi sen verran lunta, että sitä pystyi kutsumaan ensilumiksi. Muistiinpanoja kun tarkastelee, niin ajoitus oli täsmälleen sama kuin viime vuonna, tosin sillä erotuksella, että viime vuoden 15 senttimetrin sijaan tänä vuonna lunta tuli vain pari senttiä, jos sitäkään. Ne myös sulivat parissa päivässä pois ja sen jälkeen on ollut vain pimeää ja märkää. Kuviakaan en ehtinyt lumista ottaa, sillä olimme sukuloimassa ja tulimme kotiin vasta hämärän laskettua. Viikko on taas ollut sen verran kiireinen, ettei ole ehtinyt miettiä puutarhakuvia.

Tarhavarjohiippa ehti saada aika hemaisevia sävyjä. Ne näyttivät erityisen hienoilta tumman keijunkukan rinnalla.

Ruskalehdet ovat aika tehokkaasti karisseet myrskytuulten, sateiden, pakkasten ja lumen takia, mutta erityisen suojaisissa paikoissa vielä saattaa jokunen värikäs lehti löytyä. Takapihan purppuraheisiangervo on pysynyt melko hyvässä lehdessä, vaikka etupihalla ihan samaa kantaa oleva lajitoveri on jo melkein paljas. Paikkavalinta vaikuttaa yllättävän paljon.

Purppuraheisiangervo on aina yhtä upea syksyisin.

Päivän pihakierroksella satuin huomaamaan myös pikkuisen vaaleajouluruusun siementaimen, joka oli jo täyttä päätä puskemassa nuppuja. Kävi jo mielessä, että siitäpä saisi helposti joulukukan eteiseen, kun kaivaisi varovasti isolla juuripaakulla ruukkuun ja pitäisi ulkovaraston ikkunalla niin pitkään kuin vain mahdollista. Jätin kuitenkin jouluruusun kukkapenkkiin. Pidempään se kuitenkin ilahduttaa keväällä paljastuessaan lumen seasta täysin kukintavalmiina.

Voiko olla suloisempaa loppusyksyn näkyä, kuin pieni nuppuinen jouluruusuvauva?

Hyvää isänpäiväviikonloppua!

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: lokakuu

Ja niinhän siinä sitten pääsi lopulta käymään, että Kristiina K:n kuvahaaste lipsahti väärän kuukauden puolelle. Monta kertaa haasteeseen osallistuminen jäikin kuukauden viimeiselle päivälle. Nyt ollaan pahasti myöhässä, mutta eipä anneta sen häiritä.

Ensimmäisessä kuvassa on LOISTAVA syyshortensian ruska. Useimpina vuosina syyshortensiat menevät epämääräisen kellanruskeiksi aikaisten hallojen tai kostean sään takia mutta tänä vuonna kaikki hortensiat saivat kullanhehkuisen ruskan.

Tässä 'Prim Whiten' loistokas tyylinäyte.

Toisessa kuvassa on LOHDUTUS ärsytykseen. Sipulien ostopäivänä oli selvinnyt, että vasta huollosta tullut automme pitää viedä takaisin huoltamolle. Jo kolmatta kertaa saman kuukauden sisällä. Jokaisen korjauskerran jälkeen on toki jotain korjaantunutkin mutta salaperäinen sivuääni koslasta kuuluu edelleen. Koska laukussani oli puutarhaliikkeen lahjakortti, keräsin alehyllystä muutaman pussillisen kukkasipuleita ja unohdinkin koko autoharmituksen. Kassalla totesin, että lahjakorttia ei löydykään. Harmitus muuttui potutukseksi, joten kurvasin seuraavan liikkeen pihaan hakemaan lisää kukkasipuleita. Lahjakortti on edelleen kateissa eikä sitä kiukkua taida isompikaan kassillinen kukkasipuleita parantaa. Onneksi edes puolet saldosta oli käytetty ja ehkä lahjakorttikin ilmestyy vielä joskus käsittämättömästä piilostaan.

Kevätsahrameita ja tulppaaneita.

Kolmannessa kuvassa on LUPAUS keväästä. Istutin "harmitussipuleista" kultasahrami 'Blue Pearlia' ja "potutussipuleista" vaaleankeltaisia hyasintteja ('Gipsy Princess') sekaisin kevään eteiskukkasiksi. Sahrameissa oli jo terhakat idut ja hyasinteissa hyvät juurenalut, joten luvassa on takuuvarmaa kukintaa lopputalven tai alkukevään silmäniloksi. Saavat nyt olla ensin ulkovarastossa ja kellarissa juurtumassa. Toisen pussillisen samoja hyasintteja istutin omaan ruukkuunsa ja loput alesipuleista ihan kukkapenkkeihin.

Jos tämä ei ilahduta keväällä niin ei sitten mikään! Astia ei ole tiivis, joten vuokrasin sen muovipussilla.

Nyt pitää petrata ihan tosissaan, jotta marraskuun haastepostaus osuu oikean kuukauden sisälle.

Hyytävää Halloweenia!

Tällä kertaa minikokoiset perheenjäsenemme seikkailevat Halloween-tunnelmissa. Hyppää mukaan kauhistuttavalle puutarhakierrokselle!

Catman-Minni vaanii pahaa-aavistamattomia minihiiriä.

Keijupuutarhan keijut ovat varmaan talossaan piilossa kauhistuttavilta kulkijoilta.

Hui, missäs pikkuperhe nyt seikkailee?

Näyttävät olevan metsässä. Ja vielä ilman taskulamppuja, pelottavaa! Onneksi tännekin on ilmestynyt kurpitsalyhty valaisemaan kulkijoiden tietä.

Catman ja jännittävä juurakko.

Yön pimeydessä loisti myös hassu esikonkukka.

Purppuraorvokkikin kukki ensimmäistä kertaa. Ylempänä ollut siemenkota heitti jännittävän varjon alemmalle lehdelle.

Keijunkukan lehdet muistuttivat pimeässä hämähäkinseittejä. Meinasiko Inkeri-noita kerätä siitä aineksia taikajuomiinsa?

Jäätävässä koillistuulessa oli suorastaan hyytävää kuvata pikkuväkeä. Onneksi sain apulaiseksi esikoisen, joka toimi valaistusmestarina ja auttoi etsimään sopivia kuvauspaikkoja. Nestorin hattukin katosi kerran ja sen etsimiseen meni varmaan kymmenen minuuttia. Onneksi se kuitenkin löytyi, niin ei Nestorin pää paleltunut. Omien sormieni laita oli vähän toisin, mutta ne lämpenivät aikanaan. Uunin kylki oli mukavan lämmin.

Miniväki pääsi lopulta seikkailuiltaan turvallisesti kotiin. Taisivat tulla ihan ilmojen halki...

Mutta onpa minimaailmassa vikkeliä hämähäkkejä vai onko kenties pikkuinen postilaitos lakkautettu?

Onkos teillä näkynyt pienempiä tai isompia halloween-kummajaisia? Hyvää huomista pyhäinpäivää myös kaikille!