Talvi-illan sininen hämärä

Terveiset täältä talvisista maisemista! Lämpötilakin on mukavan talvinen: -9 astetta tätä kirjoittaessani. Kauan jatkuneen vesisateen ja loppusyksyn synkkyyden jälkeen valkoiset maisemat ja hangella kimmeltävät timantit tuntuvat oikein mukavilta. Aamun ja iltapäivän sinisistä hetkistä puhumattakaan!

Jaloangervojen kuihtuneet kukinnot näyttävät todella kauniilta pakkaslumen kuorruttamina.

Pari postausta sitten kerroin, kuinka paljon kookas siperianpihtamme roskaa pihaa. Tässä kyseinen, harvemmin kokonaan kuvaan mahtuva roskaaja.

Sivupihaa illan hämärässä. Kärhökaaresta en leikannut kärhöjä syksyllä, joten ne ovat alkaneet kerätä lumikuormaa päälleen.

Lumentulo paljastaa hyvin kaikki pihalla liikkujat, tosin lapset ja Karo saavat sotkettua halutessaan kaikki jäljet hyvin tehokkaasti. Sen verran kuitenkin ehdin ulkoillessa huomata, että rusakko oli käynyt kaivelemassa kärhökaaripenkkiin kuoppia kurjenpolven, bellisten ja sammalleimujen kohdalle. Kummasti ne löytävät hangen alta juuri ne kohdat, missä on jotain vihreää. Painavatko ne jo syksyllä mieleensä sopivat talvieväspaikat vai haistavatko herkut hangen päältä? Tuskin sentään ovat istutuskarttoja käyneet lumettomaan aikaan piirtämässä. Myyrien ja hiirien jälkiäkin löytyy ja joitakin on jäänyt loukkuihin. Ennakkoaavistukseni melko hyvästä myyrävuodesta taisi osua kohdilleen. Toivottavasti jyrsijät eivät kuitenkaan saa puutarhassa pahaa tuhoa aikaiseksi.

Takapihalla ei näy edes jäniksen jälkiä. Taisivat lumien tulon jälkeen siirtyä kulkemaan metsän puolella. Tällä puolella pihaa kun suurin osa kukkapenkeistä on verkotettu.

Viimeisetkin kausivalot on nyt viritetty. Seinän vierustan havulaatikoista en saanut kelvollista kuvaa toisin kuin tästä varjokujalle johtavasta portista.

Siirrytään illan hämärästä sisälle. jossa asustaa uusin perheenjäsenemme. Lapset ihastuivat kaveriin saman tien eikä minuakaan haittaa, että joku ahkeroi täällä vaikka joka päivä valittamatta lainkaan. Sitä uusi tulokas nimittäin tekee. Lapset antoivat hänelle nimen Nuu-Nuu Teletappien robotti-imurin mukaan. Virallisesti hän on Xiaomi Roborock S6 Pure (ei maksettu mainos) ja näin parin päivän kokemuksen perusteella hän tekee työnsä varsin hyvin. Nurkkiin jää pikkuisen roskaa ja parista pienemmästä matosta joudumme luopumaan, mutta muuten Nuu-Nuu hoitaa työnsä vallan mainiosti. Karon karvatkin hän vetää vaivatta sisuksiinsa jopa matolta, jota saa keskuspölynimurilla hinkata pari kertaa ennen kuin siivousjälki on tarpeeksi hyvä. Ääntä hänestä lähtee 58-60dB, mikä vastaa ihmisen puheääntä (huom. puheääntä, ei lähimainkaan lasten mekastusta!). Ei siis liian meluisa kaveri minun mielestäni.

Lapsi on terve kun se leikkii, ehkä aikuinenkin. Kuinkahan lie kotitonttujen laita?

Tässä vielä esimakua siitä, mitä on aivan pian Nestorin ystäville luvassa. Minikämpässä jouluun valmistautuminen taitaa alkaa adventtikyntteliköstä.

Hyvää ensimmäistä adventtia!

Talvikausi aloitettu

Keijupuutarhakin vaipui vihdoin talvilepoon. Eilen mökki oli vasta puoliksi hautautunut hankeen.

Talvi näyttäisi vihdoin alkaneen ainakin täällä päin Suomea. Eilen maa oli noin viiden sentin paksuisen lumivaipan alla, tänään lunta oli vähintään kolme kertaa paksummalti. Lumikolat ja -lapiot on kaivettu varaston kätköistä ja piha kolattu jo kahdesti. Tänään on tuullut sen verran navakasti, että puita ja pensaita koristanut höttölumi on karissut pois, mutta onneksi kävinkin jo eilen kuvaamassa näkymiä, niin jäi jotain talteenkin.

Mustilanhortensian pitsimäiset kukinnot keräävät todella kauniisti kevyttä pakkaslunta. Kuivuneita kukkia pilkistelee lumen seasta hyvin viehättävästi.

Takapihalla lumiset luumupuut erottuivat livenä kauniimmin kuin kuvassa.

Joku pikkujyrsijä oli taapertanut naapurin lintujenruokintapaikalta meille (tai toisinpäin, jos tulkitsin jälkiä väärin). Vähän isompi ei-jyrsijä ehti melkein sotkemaan jäljet.

Sidoin syksyllä kuivaamani pihlajanmarjat oksaan ja laitoin tarjolle etupihalle. Jospa naapurin lintulaudalta joku tirppa kävisi hakemassa hiukopalaa, vaikka vähän avoin maasto tässä onkin.

Meillä oli maanantaina melkein kymmenen astetta pakkasta ja tuuli hyvin raa'asti. Tuli mieleen tarkistaa, miten varastossa kasvit jaksavat. Oletin, että siellä olisi vielä muutama aste lämmintä, mutta ilmeisesti tuuli jäähdytti rakennuksiakin sen verran tehokkaasti, että varastossa oli kastelukannuun alkanut tulla jo ohutta jääriitettä veden pintaan. Koska pakkasjaksolle ei näyttänyt ennusteissa loppua tulevan, päätin nostaa loputkin kasvit varastosta kellarin puolelle. Viimeistä alppiruusulaatikkoa nostaessani olin hyvin tyytyväinen, että kaikki kasvit sopivat sittenkin ongelmitta kellariin. Illuusio särkyi, kun kellarista poistuessani näin syyssyrikän odottavan vielä siirtoa. Leikkasin sitä varastoon tuodessani aika vähän, sillä haluan siitä ensi kesäksi vähän suuremman. Melkein teki mieli hakea sakset ja typistää syrikkää reilusti, sillä pitkät oksat hankaloittavat taakse jäävien kasvien kastelua. Tiivistämällä ja uudelleen kasveja järjestelemällä kaikki ruukut mahtuivat ainakin jollain lailla kellariin.

Hyllyt täynnä kasveja alppiruusuista pelargoneihin. Kellarista on vähän vaikea ottaa kuvia kun ei pääse peruuttamaan tarpeeksi kauas.

Kuva kellarin luukulta. Jäi tuohon sähkölämmittimen eteen kuitenkin vielä pieni tila käydä tarkistamassa kasvien vointia talven aikana.

Kolme keskikokoista ulkotalvetukseen menevää alppiruusun tainta jätin vielä pariksi päiväksi varastoon odottelemaan lunta. Tänään aamulla kävin hakemassa ne sieltä ja kyhäsin pahimmilta tuulilta ja pakkasilta suojaavan hökötyksen niille ja helmililjaruukuille. Alkuperäinen suunnitelma oli kaivaa alppiruusuruukut majapenkin hiekkaan, mutta unohdin ottaa lapion mukaan enkä enää viitsinyt lähteä niitä hakemaan. Onpahan toisaalta myöhemmin helpompi käydä pelastamassa ruukut kellariin, jos nämä lumet sulavat ja tuleekin yhtäkkiä todella kovat pakkaset.

Helmililjat ja alppiruusut saivat ympärilleen kesän rakennusprojekteista jääneitä heinäseipään pätkiä. Pari kapulaa laitoin helmililjaruukkujen päälle, jotta korkein alppiruusu ei katkeaisi päälle tulevan styroksilaatikon painosta.

Laatikko lepää ruukkujen ympärille laitettujen seipäänpätkien varassa. Alareunoista ilman pitäisi päästä hyvin kiertämään. Lapioin kuvan oton jälkeen laatikon ympärille ja päälle vielä lunta, jotta lämpötila pysyisi tasaisempana.

Pitäkää peukkuja noille kolmelle alppiruusulle, jotka joutuivat uhrautumaan epätieteellisen talvetuskokeeni vuoksi! Täällä on nimittäin pakkanen vain kiristymässä ja jo viikonloppuna pitäisi olla kaksinumeroisia pakkaslukemia. Hyvästi marraskuun musta maa ja vesisateet, tervetuloa talvi!

Marraskuu matelee

Vuoden mustin kuukausi tuntuu matelevan suorastaan etananvauhtia eikä puutarhaan tee mieli sadesäällä edes vilkaista. Tänään oli melko poutainen päivä, joten kävin pitkästä aikaa tutkimassa, mitä puutarhassa tapahtuu näin marraskuun loppupuolella. Kukkia sieltä tuskin enää löytyisi vai miten se nyt menikään?

"Hieman" etuajassa kukinnan aloittaneen jouluruusun oksan leikkasin maljakkoon.

Ällistyin tänään siitä, kuinka nopeasti madot olivat tehneet työnsä takapihalla. Kukkapenkeistä ei löytynyt kovin montaa luumupuun lehteä, vaikka vain reilu kuukausi sitten maa oli niistä keltaisenaan. Myös kivipolut olivat puhtaita. Todisteet näette edellisessä kuvassa jouluruusun taustalta. Tarkkaan kun etsi, saattoi löytää viimeisiä melkein kokonaan maan sisään vedettyjä lehtirullia. Pitänee käydä viemässä matosille lisää syömistä kun kerta noin nälkäisiä ovat.

Esikotkin kukkivat, tosin kukat ovat jatkuvista sateista ja satunnaisista pakkasista jo selvästi kärsineet. Pieniä väripilkkuja kuitenkin.

Komeamaksaruohot ovat yleensä sitkeitä ja kukkivat talven tuloon saakka. Nyt alkaa kuitenkin näyttää aika mustalta näidenkin meininki.

Syysasterikin on jo oikeastaan luovuttanut.

Belliksissä näytti olevan vielä yksittäisiä kukkia siellä täällä mutta lähempää katsottuna ne olivat kärsineet esikoiden lailla vaihtelevista säistä. Pitää siis etsiä silmäystävällistä katsottavaa muualta kuin kukista.

Nukkapähkämö on vähän lytyssä, mutta muuten suht siistiä katsottavaa. Valkoiset eivät muuten ole hometta vaan yön jäljiltä lehdille jäänyttä lumihyhmää. Hetken aikaa jouduin itsekin ihmettelemään, että näinkö märkä syksy meillä onkin ollut.

Muutaman vuoden vanha tuijanruippana tuuhettui kesän aikana paljon, mutta on kasvanut vähän toispuoleisesti. Vasen puoli on pohjoiseen, mikä varmasti selittää osittain puolipallomaista muotoa.

Keijunkukka 'Midnight Rose' on edelleen mukavan näköinen väripilkku.

Kaikki talvetettavat kesäkukat on vihdoin kannettu joko eteiseen, kellariin tai ulkovarastoon. Ulkovarasto pysyy hetken aikaa vielä plussalla, vaikka ulkona olisikin pakkasta, joten kärhöt ja pienet alppiruusut saavat vielä olla siellä pidemmän pakkasjakson alkuun saakka. Samalla kun nostan ne kellariin, siirrän eteisestäkin pari ruukkua sinne talven viettoon.

Kärhöt alkavat näyttää tältä yleensä helmikuussa. Koruköynnös on selvästi eri maata ja aloittaisi kasvunsa jo nyt. Ensimmäistä kertaa yritän talvettaa tätä kellarissa.

Aina kun kehutaan havukasvien helppoutta, tekee mieli nauraa ääneen. Tai ainakaan jättikokoinen siperianpihta ei ole kovin helppo puutarhakasvi, jos se on istutettu autopaikan, rakennusten tai laatoituksen viereen. Onhan sen hoito helppoa: sen kun katselee vain tuuheaa, tumman vihreää puuta. Hankalan siitä tekee valtava roskan määrä. Neulasia karisee pitkin vuotta, mutta pari kertaa vuodessa se aiheuttaa hammastenkiristelyä kuorruttamalla suuren alueen tahmaisilla neulasillaan ja murusiksi hajoavilla kävyillään. Vähänkään kovempi tuulenpuhuri viskoo roskaa ympäri pihamaata, josta niitä kulkeutuu kengissä ja koiran tassuissa myös sisälle. Lisäksi alkukesällä siperianpihdasta tippuu sen verran paljon pihkaa, että puun alle jääneen auton tuulilasi puhdistuu korkeintaan autopesulassa, jos sielläkään. Tänä syksynä olen harjannut koko etupihan kiveyksen kahteen kertaan ja kummallakin kerralla neulasia ja kävyn suomuja on kertynyt 20-30 litraa. Keväällä on varmasti taas vähintään yhtä paljon harjattavaa kun talven puhurit ja sulava lumi ovat riipineet lisää neulasia irti. Osan roskasta kippaan happamasta maasta pitävien kasvien juurelle, osan jätän pihdan juureen pitämään heinät kurissa.

Rungon vasemmalla puolella on noin viiden sentin paksuinen kerros törkyä, oikealla puolella rönsyansikoiden seassa sen verran mitä puusta on karissut, eli sentti-pari.

Jotain hyvääkin siperianpihdassa on: sen oksista saa talveksi koristeet parvekelaatikkotelineisiin. Pehmeät neulaset eivät pistele käsiä, joten ne sopivat hyvin myös havukoristeiden tekoon. Huomenna voisikin viritellä näiden sekaan valot.

Ja juuri nyt näyttää siltä, että huominen valkenee mustan sijaan valkoisena. Jäätävä tuuli antoi jo päivällä ymmärtää, että kylmää on luvassa ja nyt tuulen mukana sinkoilee lumihiutaleita. Maa on paikoin jo aika valkoinen, vaikka mittarin mukaan ollaan vielä plussalla. Pääseeköhän puutarha vihdoin talvilepoon?

Akileijojen aikaan

Edellisen postauksen sinivalkoisesta akileijasta muistin, että minulla oli luonnoksissa odottamassa kuvasaalista viime kesältä. Satuin nimittäin käymään vanhemmillani kesäkuussa juuri kun akileijojen kukinta oli komeimmillaan ja räpsin valloittavasta akileijarinteestä muutaman kuvan. Äidilläni on ollut vuosikymmeniä tavallisia lehtoakileijoja vanhojen omenapuiden alla. Ne ovat saaneet risteytyä ja kylväytyä melko vapaasti, joten kasveja on isolla alueella ja kukkien väri- ja muotovalikoima on lähtenyt aivan omille teilleen.

Kaunis vaaleanpunainen, tavallisen lehtoakileijan muotoinen akileija.

Minusta on hauska seurata, kuinka joka vuosi akileijaniitty on vähän eri näköinen. Jonain vuonna tummia sävyjä on enemmän, toisena vuonna värimaailma on selvästi vaaleampi. Viime kesänä enemmistössä olivat valkoiset ja hempeän vaaleanpunaiset, mutta joukosta löytyi tummanpunaisia ja violettejakin.

Kerrannaisia kaunottaria. Rinnakkain yksi tummimman punaisista ja hyvin vaalean punertava pitsimyssy.

Tällainen hyvin tumma luumunsävy on ollut pitkään yksi suosikeistani. Tälläkin näyttää olevan pikkuisen kerroksellisuutta kukissaan. Vuorimäntyä vasten näkyy vähän sinisempiä yksilöitä.

Väliin valkoista ja viileän roosaa. Sekaan on kylväytynyt myös puna-ailakki.

Superkerrannainen minikukka hempeän vaaleanpunaisessa sävyssä.

Maltillisemmin kerrottuja, normaalikokoisia kukkia tummanvioletin kanssa.

Laajempi näkymä akileijaniitystä. Aika hempeää.

Akileijojen muuntautumiskyky hämmästyttää aina. Joskus löysin pikkuruisen, hyvin hailakan sinisen akileijan, jonka terälehdet sojottivat kuin pommin jäljiltä. Ehkä se oli jollain lailla taantunut yksilö vailla elinvoimaa, sillä se jäi yhden kesän ihmeeksi. Äidilläni on ollut myös vuosikausia sinivalkoista kääpiöjapaninakileijaa omana ryhmänään kauempana lehtoakileijoista. Välillä niiden sekaan ilmestyy korkeampia sinivalkoisia akileijoja, mutta vasta viime kesänä huomasin omenapuiden alla ensimmäiset kaksiväriset yksilöt.

Vähän hassu ulkomuoto. Onkohan tässä ensimmäinen vaihe kohti kerrannaista kaksiväristä akileijaa vai joku muu luonnonoikku?

Kunhan viime keväänä itäneet valkoiset clematiskukkaiset akileijani alkavat kukkia, niitä voisi kokeilla risteyttää joko tuon seuraavan kuvan punavalkean kukan tai sinivalkean kääpiöjapaninakileijan kanssa. Hauska kokeilu olisi myös tuoda äitini puutarhasta muutaman oikein kerrannaisen akileijan siitepölyä ja kokeilla, millaisia jälkeläisiä siitä tulee clematiskukkaisen akileijan kanssa. Jos minulla olisi rajattomasti tilaa, tekisin varmasti useampiakin risteytyskokeiluja ja odottaisin niiden kukintaa. Jossain vaiheessa varmasti tulisi sellainen yksilö, joka varmasti vähintään huvittaisi ellei jopa ihastuttaisi ulkomuodollaan. Ja vaikka ei tulisikaan, saisin ainakin ison pellon akileijoja palkaksi vaivannäöstäni.

Ensimmäisen puna-valkoisen akileijaristeymän kaivoin äidin kivipolun keskeltä omaan kukkapenkkiini (äidin suostumuksella toki!). Tästä yksilöstä kerätyt siemenet kylvin hyvin merkittyyn kohtaan.

Eikö olekin jännittävää, kuinka erilaisia värejä ja muotoja voikin tulla vain muutamasta erilaisesta taimesta kun ne saavat vapaasti risteytyä ja valloittaa maailmaa?

Sinivalkoista-haaste

Tämä haaste sopii minusta loistavasti juhlistamaan myös isänpäivää. Sain haasteen suoraan Puutarhahetki-blogin Tiiulta, joka on laittanut sen kiertämään jo useampana vuonna itsenäisyyspäivän lähestyessä. Kiitos Tiiulle haasteesta! Päätin tänäkin vuonna valita postauksen kuvat niin, että jokaisessa on sekä sinistä että valkoista mukana.

Lemmikkikimppu somisti alkukesällä keijujen talon sisäänkäyntiä.

Luumutarhassa kääpiöjapaninakileijat ja valkoiset lemmikit muodostivat runsaan kukkapilven.

Tämäkin kombo löytyi luumutarhasta. Narsissi 'Princess Zaide' melkein hukkui lemmikkien sekaan, vaikka pitkävartinen onkin.

Hieman aikaisemmin keväällä kukkivat herkät posliinihyasintit.

Samoihin aikoihin aurinkopenkissä oli kevätkurjenmiekkojen karnevaalit. Etualalla 'Frozen Planet', taaempana sekaisin 'Harmony' ja 'Alida'.

Helmililjojen yksittäisissä kukissa on söpöt valkeat reunukset, tällä lajikkeella myös kukinnon huippu on aika vaalea.

Sekoituspussin helmililjoja.

Tummahelmililjat ja valkokirjavat kuunliljat.

Pikkusydän 'Alba' taustallaan yksi sininen hyasintti.

Keikahdetaan vähän liilan puolelle, mutta haitanneeko tuo mitään näin hauskan akileijan kohdalla. Vanhempina hyvin todennäköisesti lehtoakileija ja kääpiöjapaninakileija.

Loistokärhö 'Elsa Späth' on myös liilansävyinen, mutta pakko oli saada edes yksi kärhökin kuviin.

Loppuun valkoisen kirjopikarililjan ja balkaninvuokkojen herkkääkin herkempi yhdistelmä.

Haasteen säännöt:

-kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)

-tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa

-haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

-käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään

-voit osallistua myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki, jotta Tiiu löytää ne.

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Päivänpesän elämää

Saaripalsta

Selätön puutarhuri

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Minitalvi

Pimeän syksyn keskellä saatiin ainakin täällä nauttia pari päivää aurinkoisesta pakkassäästä ja hetken aikaa jopa kauniin talvisista maisemista. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin eilen illalla töistä lähtiessä tuntui jopa mukavalta harjata auton päältä lumet ja huristella kotiin valkeaksi muuttuneissa maisemissa. Ilo oli lyhytaikainen, sillä yön aikana lämpötila oli kääntynyt plussan puolelle ja vesisade viimeisteli nopeasti parin sentin lumikerroksen taas mustaksi maaksi. Pieni maistiainen lumivalkeista maisemista oli kuitenkin oikein tervetullutta vaihtelua marraskuun pimeyteen.

Haltiankukka 'Twilight' hehkui maanantaina punaisena matalalta paistavan auringon valossa.

Toiseksi vanhin jouluruusu oli tehnyt paljon nuppuja odottelemaan sopivaa kukkimishetkeä.

Sain viikonloppuna talvivieraita. Sovimme kesällä äitini kanssa, että hänen kasvattamansa alppiruusuntaimet tulevat meidän kellariin talveksi. Saan nimittäin tarvittaessa kellarin pidettyä lähellä nollaa astetta talvella. Äitini talvetustilat ovat lämpimämpiä, joten hän vei vastineeksi minulta isoimman pelakuulaatikon talvehtimaan sinne. Toistaiseksi pidän alppiruusun taimet mahdollisimman paljon ulkona tai ulkovarastossa, samoin kärhöni, jotta ne kaikki valmistautuisivat hyvin talvehtimiseen. Pieni pakkasen puraisu silloin tällöin tekee näille hyvää kunhan eivät ihan umpijäähän mene. Vaatiihan tämä varastoon ja ulos nostelu vähän lämpömittarin kyttäämistä, mutta mitäs sitä ei kasvien vuoksi tekisi.

Tältä näyttää 55 alle yksivuotiasta alppiruusun tainta. Kellariin taitaa tulla aika ahdasta kun nämä lisätään muiden talvetettavien sekaan...

Noin kolmasosa taimista on kehitellyt tällaisen vähän suuremman silmun latvaan. Äitini kanssa jännitämme, olisiko siellä jopa ensimmäisiä kukkanuppuja. Hyvin todennäköisesti näistä tulee kuitenkin vain lehtiä.

Puutarhapuuhia ei enää ole juurikaan jäljellä. Sain viikonloppuna istutettua viime viikolla hankkimani tulppaanien ja laukan sipulit. Syyssyrikkä pitää muistaa vielä nostaa maasta kellariin talveksi. Sääennusteita kun katsoo, niin sen hetki taitaa olla ensi viikonloppuna. Isänpäiväksi näyttäisi tulevan -6 asteen pakkanen, eli meillä saattaa olla jopa lähemmäs -10 astetta. Pitää varautua myös siihen, että varasto alkaa olla pian liian kylmä verenpisaroille ja hortensioille, joten ehkä nekin on aika tiputtaa kellarin puolelle viettämään talvilepoa. Alkuviikon pikkupakkanen innosti myös virittelemään takapihalle kausivalot. Olen yleensäkin laittanut valoja pikku hiljaa sinne tänne ja niinpä tänäkin syksynä etupihalle ja patiolle tulevat valosarjat jäivät vielä kaappiin odottelemaan. Virittelen niitä sitten kun tulee sopiva inspiraatio.

Tänä vuonna laitoin vain kahteen luumupuuhun valosarjat.

Kolmannen valosarjan vedin nuotiopaikan seinäkkeeseen, niin on mukavampi sytytellä nuotiota.

Kaksi edellistä kuvaa oli maanantai-illalta, jolloin ei ollut kuin paikoitellen ohuelti kuuraa maassa. Tämän otin tiistai-iltana olohuoneen ikkunasta. Kyllä se lumi vain valaisee maisemat tehokkaasti!

Lumisesta maisemasta huomasi myös, että jänis oli kierrellyt luumutarhan verkkojen ympärillä. Kai puput ovat sulan maan aikaankin pomppineet pitkin pihamaita, mutta niitä ei vain ole ajatellut. Toivottavasti tutkimusretket osoittivat, että verkotetut kasvit eivät kuulu tänäkään vuonna talviseen menuun ja kannattaa mennä metsään tai vaikka naapuriin etsimään vatsantäytettä.