 |
| Viimeiset ritarinkukat kera leikkoneilikan. |
Maatuska Selätön puutarhuri -blogista kehotti muita bloggaajia esittelemään Niksi-Pirkka-vinkkejään. Olenkin sen jälkeen pohdiskellut olisiko itselläni mitään esittelykelpoista niksiä käytössä.
Niksi-Pirkan perinteisestä materiaalista, eli sukkahousuista, teen leca-soralla täytettyjä "makkaroita" kesäkukka- ja tomaattiruukkujen pohjalle. Niin lecasoran saa helposti talteen ruukkuja tyhjentäessä. Kätevä apu sukkahousun täyttämiseen on 1,5 litran virvoitusjuomapullo, josta on leikattu pohja auki. Samalla konstilla saa kaadettua isosta säkistä kanankakkaa pienempään purkkiin. Tulin syksyllä jemmanneeksi kaikki lecamakkarat ulkovaraston takimmaiseen nurkkaan lavakauluskannen ja sadevesitynnyrin taakse. Niinpä en saanut niistä otettua kuvia tähän hätään mutta ehkäpä tämä niksi on monelle jo ennestään tuttu eikä kuvia tarvita. Varaston ulkopuolelta löytyy myös aika tuttu konsti, jolla autetaan kompostoria pysymään sulana kovilla pakkasilla.
 |
| Multasäkki ja sen painona oleva pyyhe estävät lumen ja jään kertymisen luukun salpaan. |
Tänä talvena lumet ovat olleet niin vähissä, etten saanut lapioitua kompostorille iglua tarpeeksi aikaisin. Niinpä se ehti ruveta jäätymään ja nyt olenkin vienyt sinne lisäavuksi kuumavesipulloja. Kävin myös hakemassa etupihan puolelta useamman lapiollisen lunta suojaamaan kompostorin yläosaa. Käytän vanerinpalasta ja tyhjää lannoitelaatikkoa pitämään lunta aloillaan. Jäähileinen pakkaslumi kun tuppaa valumaan keon juurelle, jos ei laita mitään esteitä. Vuorokaudessa lumi jähmettyy sen verran, että lisäavut saa siirtää toiseen kohtaan ja pikku hiljaa muurit kasvavat kompostorin yläosan ympärille. Monena talvena olen tapellut kompostoriin salpaan kertyvän jään kanssa. Tänä talvena ongelmaa ei ole ollut, sillä laitoin tyhjän multasäkin kannen päälle. Vanhasta kylpytakista taskun kohdalta leikattu pyyhe on ollut riittävän painava pitämään säkin paikoillaan, sillä sujautin taskuun puolen litran vesipullon, joka näkyy kumpareena kompostorin päällä. Nyt vain odotellaan, milloin kompostori hyrähtää kunnolla käyntiin. Sulaminen on jo sentään alkanut.
Puutarhaan liittyviä niksejä ei tullut useampia mieleen mutta paras oivallus sisätiloihin on ollut pyykkipojan virittäminen keittiön astiankuivauskaapin pohjaan. En ole koskaan tykännyt hanan päällä tai altaan reunalla lötköttävistä räteistä, jotka joko tippuvat aina altaaseen, ovat tiellä vettä ottaessa tai sitten rätin nurkka lilluu jossain altaaseen likoamaan jätetyssä astiassa. Yöks! Taisin keksiä joskus ammoisina aikoina opiskelijasolussa asuessani laittaa pyykkipojan rautalankalenkillä astiakaapin ritilään roikkumaan enkä ole siitä konstista vielä toistaiseksi halunnut luopua. Pysyy rätti aina omalla paikallaan ja kuivuukin nopeasti.
 |
| Pyykkipojille on käyttöä keittiössäkin. |
Pakkaset ne vain jatkuvat. Onneksi enää ei ole ollut -30 asteen lukemia mutta kyllähän se -20 astettakin tuntuu kylmältä. Eipähän tarvitse miettiä, mikä vuodenaika on kyseessä.
Niksipirkassa sukkahousut ovat olleet keksintöjen keskiössä ja kaikkeen niistä onkin ja hyvät nuo sinunkin käyttämäsi! Itse en juuri sukkahousuja käytä, joskus kun vain hameen laitan mutta tosi harvoin. Toki muitakin niksimateriaaleja on ja tuo on hyvä keksintö tuo viimeinen esittelemäsi!
VastaaPoistaJotkut Niksi-Pirkan sukkahousuniksit on minusta tehty selvästi vain huumorimielessä ja oikeasti hyviä kikkoja on paljon vähemmän.
PoistaEn minäkään käytä sukkahousuja muulloin kuin juhlavaatteiden kanssa. Niinpä käyttökelvottomiksi hajonneita sukkiksiakaan ei kerry niin paljoa, että niille pitäisi suorastaan keksimällä keksiä uusiokäyttöä. Onneksi yhdestä parista saa kaksi lecamakkaraa kukkaruukun täytteeksi ja samat lahkeet kestävät useamman vuoden käyttöä.
Eipä tosiaan tarvite miettiä, onko kesä vai talvi. Sen tosin huomaa jo ennen aamulla heräämistä siitä, että Ransu tunkee itsensä aamuyön kylminä hetkinä kylkeeni peiton alle.
VastaaPoistaSukkahousut ja vessapaperirullan hylsyt ovat Niksi-Pirkassa vakiokamaa. Ei sinulla sattuisi olemaan mitään hylsyniksiä? Ei kun onhan minullakin sellainen, kaikkihan tietävät, että niihin on hyvä kylvää syväjuuristen taimien siemenet.
Hyvä tuo rättivinkki, olen samaa mieltä hanan päällä roikkuvasta rätistä. Olen löytänyt jostain kaupasta peräti metallisen nipsun, jonka toisessa päässä on koukku, jolla sen saa roikkumaan mihin tahansa tankoon tai ritilään. Aika kätevä, vaikka se oli ehkä tarkoitettu jollekin hienommalle asialle sisustusmateriaalin ripustamiseen. Minulla se on proosallisesti keittiökäytössä.
Jospa tätä oikeaa talvea seuraisi myös oikea kevät ja kesä eikä mitään epämääräistä epävuodenaikaa.
PoistaEipä ole hylsyniksejä minulla. Lapset hamstraavat niitä niin ahkerasti askarteluihinsa, ettei ylimääräisiä juuri jää. En käytä niitä edes taimipotteina, sillä onnistuisin kuitenkin kuivattamaan kaikki niissä kasvavat taimiressukkani.
Minua epäilyttää suuresti edes pyyhkiä pöytää sellaisella hanan päällä lötköttäneellä rätillä. Ainakin pitää ensin haistaa, ettei se ole kovin monissa liemissä lillunut. Metallinen nipsu olisi varmasti tyylikkäämpi kuin tuo minun viritelmäni mutta eipähän tuokaan paljoa näy kuivauskaapin alalistan (tai mikä lie onkaan) takaa. Tuskinpa suunnittelija pahastuu, jos sitä käytetään keittiörätin ripustukseen. Sehän vain kertoo siitä, että tuote on monikäyttöinen!
Konstit on monet😄Minä lakkasin käyttämästä noita sukkahousulecapötköjä, kun yhtenä syksynä revin niistä juuria irti hiki hatussa. Tosin olisihan ne voinut jättääkin. Olisivat kuivuneet kait itsekseen. Mutta oli kyllä sellainen sekamelska, että käyttö jäi siihen. Miten itse teet, annatko olla juurineen päivineen seuraavaan vuoteen?
VastaaPoistaMeillä tiskirätti roikkui aikaisemmin s-koukussa tuolla kuivauskaapin alla ritilässä. Nyt Sini-tuotteella on näppäriä muovisia "rättiriiputtimia", joissa on koukku, ja kolo johon rievun voi työntää kulmasta roikkumaan. Niitä käytän sekä vessassa että keittiössä. Mutta vanha kunnon pyykkipoika on monessa pulmassa oiva apu! Kätevä emäntä keksii kyllä keinot!
Revin lecamakkaroista pois syksyllä ne juuret, mitkä helposti lähtevät. Loput irtoavat sitten keväällä kun ovat kunnolla kuivuneet. Ovathan ne joskus kieltämättä vähän pörröisen näköisiä mutta suurin osa lähtee helposti viimeistään kuivana.
PoistaKonstit on monet. Enpä ole tullut edes katsoneeksi, myydäänkö missään "rättiriiputtimia" (mikä sana!). Toisaalta tuo sama pyykkipoikakin on kestänyt jo parikymmentä vuotta eikä ole ollut valittamista työn jäljessä, joten tuskinpa edes lähtisin ostamaan uutta tuotetta sen tilalle.
Hyvä tuo tiskirätti-idea, taidan ottaa käyttöön!
VastaaPoistaTuo on ollut ainakin meillä oikein toimiva ratkaisu. Suosittelen.
PoistaMinustakin tiskirätti hanan päällä on keittiön inhokki. Keittiörempan jälkeen olen sijoittanut tiskirätin tiskialtaan alla olevaan laatikkona avautuvaan kaappiin, jossa sille on hyvin tilaa roikkua ilmavasti. Tuo pyykkipoikakikka on myös hyvä idea, jonka voisin ottaa käyttöön. Astiakaapissa olisi sille tilaa.
VastaaPoistaSukkahousuja tulee käytettyä ainoastaan mekon kanssa. Sukkahousut taitavat olla lujatekoisia, kun niitä harvoin rikkoontuu. Siitäkin huolimatta, että olen mekkoihminen. Olen laittanut kiviä sukkahousun lahkeenpätkään ja kiinnittänyt sen sitten hedelmäpuun oksaan sitä taivuttaakseni. Samaa lecasorapussukkakikkaa olen käyttänyt kukkaruukuissa.
Meidän Biolanin kompostori on jäässä, enkä edes yritä sitä sulattaa. Vieressä on anopin vanha lämpökompostori, joka saa toimia nyt varapaikkana. Kunhan kevät todenteolla tulee, kompostorikin tuttuun tapaan sulaa ja alkaa pöhisemään.
Kaapin sisässä rätti ei edes roiku näkyvillä. Meillä on kuivauskaappi aina niin täynnä, ettei sinne mahdu tiskirätti. Keittiössämme on kaappitilaa turhan vähän, joten kuivauskaappi toimii myös astioiden säilytystilana. Olipa paikka mikä hyvänsä, niin rätin pitää kyllä päästä kuivumaan nopeasti ja se ei toteudu missään hanan päällä tai altaan reunalla.
PoistaMinä käytän sukkahousuja ainoastaan juhlavaatteiden kanssa. Siis sen verran harvoin, ettei hajonneita sukkiksia ole jonossa tyrkyllä lecamakkaroiden materiaaliksi. Taisinpa muuten itsekin taivuttaa yhden luumupuun oksia vaakatasoon silloin kun puu oli nuori. Enpä muistanutkaan asiaa ennen kuin sanoit.
Toinen lämpökompostori olisi ihan hyvä olla olemassa. Talvisaikaan meillä tulee aika vähän biojätettä, kun koko perhe syö töissä tai koulussa yhden lämpimän aterian eivätkä lapsetkaan enää visko puolta lautasellista ruuastaan pitkin lattioita. Mitä harvemmin kompostoria ruokkii, sen todennäköisemmin se sitten jäätyy pakkasilla. Minun on nyt pakko saada kompostori heräämään, jotta ei tarvitse kerätä johonkin saaviin lopputalven biojätteitä.
On kiva lukea toisten nikseistä, minä en oikein keksinyt mitään omakohtaista keksintöä.
VastaaPoistaJoskus tein itsekin noita sukkahousumakkaroita, mutta nykyään se on jäänyt. Ulkoruukkuihin olen kerännyt kiviä pohjalle ja ruukun kipattua poimin kivet takaisin ruukkuun tai jätän odottamaan kevättä.
Biohiilen käyttö auttaa nykyään jonkun verran veden säilömisessä ja taas luovuttamisessa kuivaan aikaan.
Minäkin inhoan rättejä tiskipöydän reunoilla tai hanassa. Laitan Betweenin tapaan rätin kuivumaan alta vedettävän laatikkoon, siellä sille on ilmava paikka kuivua.
Minä siirtelen ruukkujani niin paljon, ettei niihin kannata laittaa kiviä pohjalle. Lecamakkara ei paina liikaa ja kun ruukut ovat joka tapauksessa yleensä seinän vierustoilla, ne eivät kaadu tuulessa kovin helposti. Biohiiltä käytän itsekin mullan seassa. Siitä on todella paljon apua kosteustasapainon ylläpitämisessä.
PoistaMeillä tiskirätti ei mahdu kaappien sisälle, sillä keittiössämme on tarpeeseen nähden aivan liian vähän kaappitilaa.
Mihin sen sieniliinan ripustaa, on varmasti monen ongelma. Tärkeintä on kuitenkin, olipa paikka mikä hyvänsä, että se kuivuu sille varatussa paikassa mahdollisimman ilmavasti ja nopeasti, ettei siitä muodostuisi suoranainen bakteeripesä.
VastaaPoistaSukkahousuista on moneksi, itse tulee hyödynnettyä niitä harvoin.
Olet aivan oikeassa tiskirätin kuivumisen suhteen. Samasta syystä en pidä myöskään niistä paksuista räteistä (wettex, bambu, virkatut, yms.), sillä niillä kestää ikuisuus kuivua, ripustipa ne miten tahansa. Pyyhkimisessä olisivat kyllä noita meidän käyttämiämme rättejä parempia.
Poista