keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Synttärit ja arvonta

Ensimmäinen vuosi puutarhabloggaajana on nyt takana. Vuosi sitten olin kirjoittanut pitkän listan mahdollisia postausaiheita, kun mietin, uskallanko aloittaa blogin kirjoittamisen ja onko minulla ylipäätään mitään kerrottavaa. Tietysti jännitti sekin, kiinnostaako ketään edes lukea sepustuksiani. Päätin kuitenkin yrittää, sillä oma puutarhablogi oli kytenyt mielessä oikeastaan siitä lähtien, kun muutimme omakotitaloon ja sain pihan myllättäväksi.

Alun perin blogin tarkoitus oli pääasiassa olla paikka, johon saisin laitettua muistikirjamaisesti ylös puutarhaani liittyviä asioita ja parhaita kuvia. Tämä on toteutunut ainakin sen perusteella, että aiemmin kirjoittamaani puutarhapäiväkirjaan ei ole enää tullut kuin pari lausetta kuukaudessa. Toivoin myös, että saisin blogin kautta ainakin virtuaalisia puutarhaystäviä, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia ja puutarhakuulumisia, miksei jopa tavata kasvokkainkin. Tämäkin toive on jo vuoden aikana toteutunut ja olen päässyt jopa tapaamaan muutaman teistä ja ystävystymäänkin.
Blogin kirjoittaminen on ollut minulle ihanaa irtiottoa lapsiperhearjesta, vaikka kirjoittaminen, kuvaaminen ja muiden blogien lukeminen pätkittyvätkin sen mukaan, kuinka lapset kulloinkin viihtyvät. Kesken postauksen tai kommentin kirjoittamisen saattaa joutua lukemaan satua tai etsimään kadonnutta lelua. Onneksi kesken jäänyttä asiaa voi jatkaa hetken kuluttua, kunhan on muistanut nostaa tietokoneen pois atk-apulaisten sormien ulottuvilta!

Bloggaaminen on tuonut myös puutarhaharrastukseeni uutta sisältöä, vuorovaikutteisuutta muiden puutarhaihmisten kanssa ja valtavasti uusia ideoita ja kasvituttavuuksia. Ostoslistani taimimyymälään on vähintäänkin tuplautunut, kun olen lukenut hehkutuksianne jostain kasvista. Usein tuleekin mieleen paikka omassa puutarhassa, missä jokin tietty kasvi voisi viihtyä.
Vuosi on ollut todella antoisa ja kiitos siitä kuuluu teille, ihanat lukijani ja puutarhaystäväni. Olette kommentoineet niin positiivisesti ja kannustavasti, että lasten känkkäränkkähetketkin ovat tuntuneet siedettävämmiltä. Ja tiedättekö mitä: nyt tullaan siihen jännittävään asiaan, mistä olen vihjaillut pari edellistä postausta. Sen lisäksi, että ensimmäinen bloggaajavuosi tuli täyteen, tämä synttäripostaus on myös tasan 200. postaukseni (myönnän: siinä vaiheessa kun huomasin julkaisseeni 194:nnen postaukseni, aloin suunnitella postauksien ajoitusta :D)!
Kesällä oman puutarhan kukkasista tehty asetelma sai kunnian toimia synttärikimppuna.
Näissä juhlahetkissä on joka tapauksessa mielestäni tarpeeksi syytä järjestää arvonta, ja mikäs sopisikaan paremmin palkinnoksi kuin Minerva-kustannuksen lahjoittamat, painotuoreet puutarhakirjat, joista tein esittelyt kahdessa edellisessä postauksessani. Ensimmäinen arvottava kirja on Agneta Ulleniuksen Keittiöpuutarhurin käsikirja ja toinen saman kirjoittajan Yrttimaa - Ruukku- ja puutarhaviljelijän opas.
Palkintokirjat nostin suoraan paketista lukkojen taakse turvaan lapsilta. Omiani pienet puutarhurinalut saavat valvotusti tutkia (koulutus aloitettu, hih).
Arvonnan säännöt:

Arpoja voit saada kolmella tavalla:
1. Olemalla lukijani tai kirjautumalla lukijaksi (klikkaa oikeassa laidassa olevasta lukijat-kohdasta lue-nappia) ja kommentoimalla tähän postaukseen.
2. Seuraamalla blogiani blogit.fi -sivuston kautta, eli sinun pitää olla rekisteröitynyt sivustolle.
3. Jomman kumman tai molempien seurantatapojen lisäksi voit saada vielä yhden arvan keksimällä kysymyksen, josta haluaisit minun postaavan. Olisi mukavaa, jos lukisitte aiempien kommentoijien esittämät kysymykset, ettei tule montaa kertaa samaa. Laittakaa mielikuvitus peliin :)

Eli voit saada jopa kolme arpaa, jos seuraat blogiani kahta kautta ja keksit siihen vielä kysymyksen lisäksi. Annan jokaiselle arvontaan osallistuvalle 1-3 numeroa sen mukaan, monellako arvalla hän osallistuu. Kerrothan kommentissasi, monellako arvalla olet mukana.

Kun ensimmäisen kirjan voittaja on arvottu, hänen numeroitaan ei oteta huomioon toisen kirjan arvonnassa, jotta kaksi henkilöä voi voittaa. Palkinnon postitus vain Suomeen.

Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy sunnuntaina 10.3.2019 klo 12.00, minkä jälkeen arvon onnelliset voittajat. ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.
Kiitos teille ihanasta ensimmäisestä vuodesta ja onnea kaikille arvontaan!

50 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon vuodesta ja 200. postauksesta! Mehän olemme aloittaneet blogin pitämisen suht samoihin aikoihin (minä vain en ole ollut yhtä aktiivinen) ja unohdin oman 1-vuotispäivän :D Jätän arvonnan tällä kertaa väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin muistelin, että melko samoihin aikoihin laitettiin blogit pystyyn. Minulla taitaa olla vielä liikaa alkuinnostusta :D

      Poista
  2. Lämpimästi onnea blogin 1-vuoden taipaleesta! Olet ollut sekä aktiivinen omissa postauksissasi että osallistunut kiitettävästi keskusteluun toisten bloggaajien kanssa! Osallistun innostuneesti kivaan arvontaan kolmella arvalla. Toivoisin sinun(kin) käsittelelevän seuraavaa aihetta: Mitkä kasvit ( kahden tai useamman perennan tai pensaan yhdistelmä) muodostavat omasta mielestäsi puutarhassasi onnistuneen liiton eli täydentävät mukavasti toistensa ominaisuuksia tai korostavat toistensa parhaita puolia joko lehtimuotojen tai kukinnan suhteen. Toivoisin lähikuvien lisäksi myös kauempaa otettuja kuvia, mitkä näyttävät yleisnäkymät, kun puutarhassa käyskentelee muutenkin kuin konttaamalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Arvat 1, 2 ja 3 varattu sinulle. Mielenkiintoinen kysymys. Heti tuli pari hyvää mieleen, mutta pitääpäs katsella kukkapenkkejä sillä silmällä tarkemmin kesällä :)

      Poista
  3. Onnittelut! Hiano kimppu. Sähän oot ollu aktiivine plokkaaja. Kiältämätä tämä touhu on aika kiahtovaa, monellaki lailla. Mullon vuasipäivä huamenna ja meinaan kans pitää pikkuarvonnan.
    Sun puutarhan kehitystä o mukava seurata. Saa ittekki uusia virikkeetä. Onko jo seuraava kärhöhankinta miäles, mikä? Mukana kaharella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Liian pitkäkestoinen alkuinnostus varmaan... :D Tiedänkin ehkä jo kysymykseesi vastauksen, mutta paljastetaan sitten myöhemmin, mikä se on. Sinulle arvat 4 ja 5.

      Poista
  4. Onnittelut 1-vuotissaavutuksesta! Ja sen lisäksi 200 postausta - olet ollut erinomisen aktiivinen! Lisäksi kaikki juttuaiheesi ovat olleet kiinnostavia käytännön asioita, jotka usein ovat varsin tuttuja ja ajankohtaisia. Tuot asiat esiin havainnollisten kuvien avulla ja välillä täsmällisten taulukoiden ja luetteloiden kautta. Paljon erilaisia asioita olet ehtinyt käsitellä, joten ihan helposti en löydä kysymystä sinulle. Kysyn kuitenkin näin: Miten ehdit lapsiperheen äitinä tehdä noin paljon puutarhapuuhia ja vielä laatia perusteellisia postauksia aiheista? Ja miten otat lapset mukaan puutarhan hommiin ensi kesänä? Laitetaan kaksi arpaa vetämään! Kiinnostavaa jatkoa odotellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinulta saa aina niin ihania kommentteja <3 Mukava kuulla, että postaukseni ovat kiinnostavia. Olen mielestäni käytännönläheinen ihminen, niin se taitaa heijastua aika vahvasti sitten bloggaamiseenkin. Mielenkiintoinen kysymys, pitääpä tutkailla tarkemmin ajankäyttöäni :) Arvat 6 ja 7 on nyt varattu sinulle.

      Poista
  5. ONNITTELUT! Hienoa :) !
    Olen aika uutukainen lukijasi... ja bloggailuakin vasta aloittelen. Mutta ajattelen osallistua arvontaan :) . Ilmeisesti kolmella tavalla mukana(mikäli ymmärsin oikein tuon tapa kakkosen?).

    Toivomus postausaiheeksi olisi kaikki perinteinen, maatiainen ja monimuotoisuus pihapiirissäsi :) .
    Ihanaa kevään odotusta!
    Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos sinulla on tunnukset blogit.fi-sivustolle ja olet klikannut siellä blogini seuraa-nappia, niin kyllä: olet kolmella arvalla mukana. Täällä oletkin jo lukijani ja keksit hyvä kysymyksen vielä lisäksi. Vastauksen saan varmaan aikaiseksi tässä kevään mittaan :) Arvat 8, 9 ja 10 tulevat sinulle. Ihanaa kevään odotusta sinullekin!

      Poista
  6. Onnittelut synttäreistä. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla, kumpi vain kirjoista käy.

    VastaaPoista
  7. Paljon, paljon onnea 1-vuotissyntypäivän ja 200 postauksen johdosta. Sinulla on ihania postauksia monipuolisesti ja kommenttisi ovat aina kannustavia ja ystävällisiä. Nyt en keksi mitään järkevää kysyttävää. No siis kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ainakin yritän jakaa samaa ystävällisyyttä ja kannustusta eteenpäin, mitä olen itsekin teiltä kaikilta saanut. Kaksi arpaa, eli nro:t 12 ja 13 sinulle :)

      Poista
  8. Onnea vuosikkaalle! Mukavia ajatuksia on bloggailu herättänyt, tämä on niin antoisaa ja ihmiset ihania täällä puutarhamaailmassa. Kaikilla samat intressit :)
    En juurikaan kasvata mitään syötävää, joten tuo yrtti/ruukkupuutarha-kirja ehkä kiinnostaisi. Osallistun kahdella arvalla. Kymysymys: Mikä on puutarhassasi kohta, jonka haluaisit uudistaa/muuttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puutarhaihmiset todellakin näyttävät olevan ihania. Kiitos kysymyksestä, noita muutoskohteitahan riittää meillä! Taitaa tulla oikea postaussarja aiheesta :D Sinulle arvat 14 ja 15.

      Poista
  9. Lämpimät onnittelut!
    Olet aktiivinen bloggaaja ja ahkera kommentoija. Kommenteistasi huomaa, että olet lukenut postauksen ajatuksella ja vastaat aina ystävällisesti ja eri näkökulmia pohtien. Blogisi on täynnä asiaa ja usein herättelet ja aktivoit meitä lukijoitasi mielenkiintoisilla kysymyksillä. Blogisi on tervetullut ja mukavaa seurattavaa.
    Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Kumpikin kirja kiinnostaa. Kolmatta arpaa varten en nyt keksi hyvää kysymystä, mutta innolla odotan muiden kehittämiä kysymyksiä ja miten niihin jatkossa vastaat.
    Oikein mukavaa helmikuun loppua ja alkavaa maaliskuuta sekä iloista blogielämää jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! Teillä muillakin on niin kiinnostavia juttuja, että pitäähän ne lukea läpi ja yleensä herää jotain kysymyksiäkin :) Arvat nro 16 ja 17 ovat siis sinulle. Oikein mukavaa helmikuun loppua ja maaliskuuta sinullekin!

      Poista
  10. Onnittelut täältäkin! Sinun ahkeruutesi ja aktiivisuutesi on kyllä huikeaa, eivätkä postauksesi ole mitenkään turhaa sisällötöntä jaarittelua, vaan niissä on paljon tietoa ja asiaan perehtymistä. Kiva, kun olet täällä! Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  11. Onnea 1-vuotiaalle blogille ja ahkeralle blogin pitäjälle. Oot perusteellisesti syventyny puutarhaasi. Yhellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  12. Onnea 1-vuotiaalle! Mukava kun päivität blogiasi ahkerasti. Itsellä tahtoo välillä tulla pitkiäkin taukoja, varsinkin näin talviaikaan. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pari kertaa kyllä mietin talven mittaan, mistä postaan sitten kun kesällä aloitetut puolivalmiit postaukset loppuvat :D Jostain niitä ideoita sitten vain tipahtelee. Arpa nro 20 varattu sinulle.

      Poista
  13. Onnittelut! Blogaaminen on kiva harrastus. :-) Olen mukana lukijana ja seuraan nyt myös blogit.fi sivustolla. Mitään järkevää kysymystä en tänne nyt keksi, mutta paljon hyviä aiheita on tullut jo edellisiltä kommentoijilta. Kahdella arvalla mennään.
    ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups unohtui, arpa numerot 21 ja 22. :-)

      Poista
    2. Kiitos! Bloggaaminen on vienyt kyllä minut täysin mennessään, kun täällä on niin ihania ihmisiä ja puutarhoja :)

      Poista
  14. Onnea synttäreille huikea saavutus tämä 200 postaus ja yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tässä jokunen tovi tullut tietokoneella vietettyä :) Arpa nro 23.

      Poista
  15. Onnea paljon yksivuotiaalle! Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  16. Paljon onnea merkkipaalujen saavutuksesta, sinulla on kiva blogi! Yhdellä mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  17. Kolmella arpasella mukana arvonnassa ja postaustoiveena (kysymyksenä) on perhoset... Mitä perhosia olette jo bonganneet/tunnistaneet ja ovat perhoset aivan erityisesti joidenkin kukkasten perään?
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! Kiitos kysymyksestä! Säästän tuon aiheen loppukesään/alkusyksyyn. Parina vuonna meillä ei oikein ole säiden takia perhosia näkynyt ja viime kesänä tuli hankittua muutama perhoskasvi, jotka eivät vielä kukkineet. Toivottavasti tänä vuonna perhosia näkyisi sen verran paljon, että meidän pihan perhoshoukuttimetkin erottuisivat joukosta. Arvat 26, 27 ja 28 sinulle :)

      Poista
  18. Oi kuinka nätti kimppu. Kolmella arvalla mukana. :) Kysymykseni kuuluu miten lapset saa parhaiten mukaan puutarhatöihin. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pistitpä pahan kysymyksen, täytyy varmaan tehdä jonkinlainen tutkimus aiheesta kesällä :D Arvat 29, 30 ja 31 varattu sinulle.

      Poista
  19. Mukaan arvontaan yhdellä arvalla blogit.fi kautta. Enpäs nyt keksi mitään kysymystä. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Onnea 1-vuotiaalle, 200 on hurja postausmäärä.Teetkö paljon DIY-projekteja puutarhassa? Jos vastaus on kyllä, niin niistä olisi kiva lukea. Tulisin mukaan arvontaan kahdella arvalla. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! DIY-projekteja löytyy kun klikkaat sivun oikeasta laidasta tunnisteluettelosta kohdasta 'DIY' tai 'Tee se itse', mutta voisinpas tehdä niistäkin jonkun yhteenvetopostauksen. Kiitos kysymyksestä :) Arvat 33 ja 34.

      Poista
  21. Paljon onnea ihanalle 1-vuotiaalle!<3 Arvontaan en nyt osallistu, sillä minulla on jo kyseiset kirjat.:)

    VastaaPoista
  22. Onnea yksivuotiaalle blogille! 200 postausta on ihan mahtava määrä. Sinulta syntyy postauksia todella hyvään tahtiin :)
    Olen mukana kahdella arvalla ja kysymykseni on, että mitä puutarha merkitsee sinulle? Tai mitä se antaa sinulle? Minusta on aina kiva kuulla millainen rooli puutarhalla on kunkin elämässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on ollut niin mukavaa, että postauksia syntyy ihan huomaamatta. Kiitos hyvästä kysymyksestä :) Sinulle varaan arvat 35 ja 36.

      Poista
  23. Paljon onnea 1-vuotiaalle! Ja toivon myös monta tulevaa vuotta blogisi parissa. Uutena lukija en millään ehdi heti yhdellä istunnolla käydä läpi mitä aiheita olet jo käsitellyt ja 200 postausta jo sisältää paljon asiaa. Sen verran selasin läpi edellisiä, että kiinnostaa miten olet saanut Bellikset noin kukoistamaan pihallasi? Millainen on maaperä ja onko jotain hoitoniksejä niille? Itselläni Bellikset yleensä tahtovat kadota parin vuoden jälkeen. Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taidan tehdä belliksistä postauksen kesällä. Siirsin nimittäin syksyllä niitä moneen eri paikkaan, niin saa nähdä, onko joku kohta niille selvästi mieluisampi. Olen kuullut, että bellikset tahtovat kadota joiltain. Minulla ne vain lisääntyvät :D En ole kyllä kokeillut mitään jalostetumpia lajikkeita. Kaksi arpaa tulee: nrot 37 ja 38 :) Mukavaa maaliskuuta ja tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  24. Myöhästyneet mutta sitäkin lämpöisemmät onnittelut 1-vuotiaalle. Onnittelut myös 200. postauksen johdosta <3

    Anteeksi, kun missasin tämän ihan kokonaan. Olen ollut totaalisessa some-hiljaisuudessa kuukauden päivät, ja aika paljon on mennyt asioita ohi. Mutta eiköhän tässä taas kartalle hiljalleen päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuukaudessa ehtii tapahtua vaikka mitä. Sinulla onkin paljon luettavaa blogimaailmassa, että pääset taas itse kunkin kärryille mukaan :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!