lauantai 27. lokakuuta 2018

Bloggaamisesta ja kuvista

Viime aikoina monessa blogissa on pohdittu omaa suhdetta internetiin, eri some-kanaviin ja bloggaamiseen. Pohdintoja on ollut mielenkiintoista lukea ja olenkin miettinyt myös omia tapojani. Olen usein huomannut olevani tietoteknisissä taidoissani suunnilleen samalla tasolla kuin keskiverto seitsemänkymppinen, mitä en siis fyysiseltä iältäni ole, enkä koe henkisestikään olevani! Facebookia aloin käyttämään varmaan viitisen vuotta kaveripiirini jälkeen ja instagram sekä pinterestikin ovat toistaiseksi jääneet vieraiksi. Bloggaamisen aloittamista mietin todella kauan, mutta nyt olen iloinen, että rohkenin aloittaa. Taidan nimittäin olla tähän täysin koukussa!
Jouluruusun lehdet pääsivät esiin, kun kuunliljat lakastuivat sen edestä. Yön aikana oli satanut pari lumihiutaletta.
Tapoja kirjoittaa postauksia näyttää olevan niin monta kuin on kirjoittajaakin. Joku kirjoittaa yhdeltä istumalta koko postauksen, toinen luonnostelee ja jättää sen sitten hautumaan ennen julkaisemista. Minä teen postauksia silloin, kun lapset viihtyvät keskenään. Joskus aikaa on viisi minuuttia, joskus jopa puoli tuntia kerrallaan. Kirjoitan myös iltaisin lasten mentyä nukkumaan, jos isäntä on töissä. Isännän kotona ollessa ilta on rauhoitettu meille kahdenkeskiseen olemiseen. En ole varmaan yhtään postausta tehnyt kerralla valmiiksi, vaan kirjoitan pikkuisen kerrallaan. Aloitan myös uusia postauksia ennen kuin edellinen on valmis: nyt työn alla on 17 postausta, joista suurin osa on tarkoitettu talven aikana julkaistavaksi. Usein huomaan työstäväni postauksia mielessäni koti- tai puutarhatöitä tehdessäni. Tekstin tuottaminen on minulle melko helppoa ja kirjoittaminen sujuu nopeasti kymmensormijärjestelmällä. Koska olen syntyperäinen savolainen, vastuu sisällön laadusta siirtyy sinulle, rakas lukijani ;)
Aamupäivällä aurinko pilkahti pilven raosta ja osui kauniisti siperiankurjenmiekan lehtiin saaden ne hehkumaan.
Postausten tekemiseen liittyy kiinteästi kuvien ottaminen ja niiden mahdollinen käsittely. Minulla on tapana siirtää kamerasta kuvat erilliseen "Siirrettävät kuvat" -kansioon, johon teen kullekin kuvauskuukaudelle oman alakansionsa. Käsittelen kuvat yleensä saman tien. Tosin uuden kameran myötä käsittely sisältää nykyään useimmiten vain rajauksen. Minkä määrän vapaa-aikaa sainkaan!
Tältä näyttää näyttökuva lokakuun kansiosta.

Kuukausikansiossa on (tietenkin) vielä jokaiselle kuvauspäivälle oma kansionsa. Sitten kun inspiraatio iskee tai viimeistään talven aikana, siirrän kuvauspäivien kuvat yhteen läjään kuukausikansioonsa.
Heinäkuun kuvien siirto ja ylimääräisten poistaminen on jo aloitettu. Tässä osa kuvista.
Samasta kohdasta saattaa olla kymmenenkin kuvaa, joista valitsen pari parasta ja poistan loput. Otan useita kuvia siksi, että saan varmasti edes yhden onnistuneen otoksen, ennen kuin joku tulee ja tuhoaa kukkaset.
18.7.2017 satoi 13-millisiä rakeita. Siis heinäkuussa. Maa valkoisenaan.
Kuunliljat ja moni muu kasvi olivat kuin haulikolla ammuttuja. Uskalsin mennä vasta seuraavana päivänä tarkastamaan ja kuvaamaan tuhot.
Jäljelle jääneet kuvat siirrän nimettyinä varsinaiseen Pihakuvat-kansioon. Arvaattekin jo varmaan, että sekin kansio sisältää jos jonkinmoista alakansiota? Ja taas, jos on samasta kasvista useampia kuvia, valitsen parhaan tai pari jätettäväksi kansioon. Näin kuvien määrä pysyy maltillisena ja jokin tietty kuva on myös helppo myöhemmin löytää.
Varsinainen puutarhakansioni, johon pääsevät vain parhaat kuvat.
Auki kirjoitettuna postausten eteen tekemäni työmäärä näyttää valtavalta, mutta todellisuudessa ehdin hyvin myös hoitamaan perheen, kodin, puutarhan ja työt silloin kun niitä sattuu olemaan, sekä lukemaan ja kommentoimaan muiden postauksia. Talvella, kun puutarhaan käyttämäni aika vähenee minimiin, minulle jää aikaa lukea myös puutarhalehtiä ja -kirjoja. Sitä en kesäisin ehdi koskaan tekemään, sillä joku raja on sentään tehokkuudellakin!

Olisi hauska kuulla, millainen tapa teillä on tehdä postauksia ja yleensäkin miten käytätte aikaa bloggaamiseen? Kuvia ottaa varmaan jokainen sadoittain kesän aikana. Järjestelettekö niitä kansioihin vai kuinka säilötte kuvat?

33 kommenttia:

  1. Teen kirjoituksen joskus vähän kerrallaan, joskus kirjoitan koko jutun kerralla, mutta en yleensä julkaise sitä samantien. Joskus joku saattaa odottaa tovin julkaisemista. Olen blogissa yleensä aamuisin tai/ja iltaisin. En välttämättä kirjoita, mutta lueskelen toisten juttuja. Kuvat ovat oma lukunsa, osa on kansioissa vähän järjestettyinä, osa vain kamerasta siirrettyinä. Vähän hävettää, kun luin Sinun järjestelmällisyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata hävetä, kullakin on oma tapansa toimia :) Lasten ja isännän sotkujen keskellä haluan pitää edes yhden osa-alueen elämästäni kunnolla järjestyksessä :D Tuo on muuten hyvä tapa, ettei julkaise postausta saman tien, kun sen saa valmiiksi. Omalle kirjoitukselleen tulee sokeaksi, jos ei pidä taukoa välissä.

      Poista
  2. Pyrin tekemään postaukset kerralla valmiiksi, mutta aina se ei tietenkään onnistu aikapulan takia. Kuvat siirrän kamerasta tietokoneen kovalevylle "puutarhakuvat"- kansioihin, joita on useita, numeroituina 1:stä eteenpäin. Puutarhakuvat ovat siis kronologisessa järjestyksessä. Näistä kansioista siirrän ne kuvat, jotka aion julkaista blogissani Google Kuvat- palveluun. Siirron yhteydessä kuvat pienennetään automaattisesti ja näin ollen minulla on käytettävissä rajaton määrä ilmaista tallennustilaa Googlen pilvipalvelussa. Google Kuvat -palvelusta kuvat siirrän sitten blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tulee välillä varmaan itse kullekin ongelmaksi, mutta silloin pitää vain jättää julkaiseminen myöhemmäksi. Google Kuvat -palvelu ei ole minulle tuttu, mutta kuulostaa toimivalta apuvälineeltä kuvien pyörittelyyn.

      Poista
  3. Tutulta kuulostaa: paljon juttuja työn alla ja kuvat järjestyksessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin, että sinulla voisi olla tässä asiassa sama tyyli kuin minulla :D

      Poista
  4. Kyllä plokkaamisehen jää helaposti koukkuhun. Liiaksiki. Huamasin aluus, etten meinannu keriitä tekemähän puutarhatöitäkää, ku olin nii palio koneella. Ny maltan jo olla poiski jopa kokonaasen päivän tai illan. Saatan käväästä päivän aikana lukemas pikapikaa jonku päivityksen, samalla ku syän jotaki.
    Kuvat on mulla kuukausittain kansios aika järiestykses. Haluan seurata kuvien kautta kesän etenemistä, enkä siksi halua hajottaa esim. jokaasta kasvia eri kansiohon. Postausten tekohon menöö iha liikaa aikaa, yleensä 3 - 5 tuntia, iltaasin/öisin. Oon tooosi hiras kaikis osa-aluees. Soliski nopiaa, jos käys näppäämäs muutaman kuvan ja sais laitettua ne het mailmalle. Siihenku pääsis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tulee tärkeysjärjestyksessä toistaiseksi vielä puutarha ennen bloggaamista :D Ihan noin nopea en minäkään ole, että saisin tehtyä kertakirjoittamalla suoraan julkaisukelpoisen postauksen kuvineen. En ole kellosta katsonut, kauanko aikaa yhteen postaukseen menee, mutta tuskin tuota kolmea tuntia enempää on koskaan mennyt. Tosin en kyllä väkisinkään jouda istumaan koneella, jos ei tekstiä ala syntyä reippaaseen tahtiin, vaan lähden puuhastelemaan muuta ja pohdin jossain vaiheessa mielessäni. Kirjoitan sitten, kun on aikaa ja inspiraatiota. Sinulla on niin hyvät postaukset aina, että viisikään tuntia niiden kirjoittamiseen ei ole varmasti hukkaan heitettyä aikaa. Lisäksi murteella kirjoitettua tekstiä on mukava lukea :)

      Poista
  5. Hyvä, että olet viehättynyt bloggaamisesta! Minulla on postausluonnoksia valmiina, kun idea tulee. Joitakin en tee koskaan loppuun. Saan ideoita näistä toisten bloggauksista ym. Sinäkin olit saanut idean minulta! Minäkin siirrän kuvat kansioon odottamaan, josta jaan ne sitten kansiohin ja niiden alikansioihin. Minulla on kuvat hyvässä järjestyksessä. Käyn kansioita läpi silloin tällöin ja poistelen turhia. Kerään käsiteltävät kuvat yhteen paikkaan, josta otan niitä sitten tarvittaessa. Hyvä postaus tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, sinulla oli isoin postaus samoista aihepiireistä, mutta parissa muussa blogissa oli aiemmin pohdittu mm. omaa kirjoittamistapaa. En vain oikein tiennyt, miten saisin ympättyä kaikki inspiraationa toimineet postaukset omaan postaukseeni, joten päätin sitten olla nostamatta ketään erityisemmin esille. Jokunen luonnosidea on minultakin jäänyt julkaisematta ja joihinkin alkuperäistä tekstiä on jäänyt jäljelle vain murto-osa. Ja niinhän sen kuuluu mennäkin. Kaikki kirjailijat, säveltäjät ja taidemaalaritkin ruttaavat (tai tietokoneaikaan deletoivat) työn alla olevia teoksiaan ajoittain ja aloittavat uudelleen :D

      Poista
  6. Bloggaaminen on tosi kivaa, sen kautta olen saanut hyviä ystäviäkin paljon :D. Aikaa koneella kuluu joskus vähän liikaakin, paitsi tänä syksynä. Jotenkin voimat hupenivat, koneaika väheni minimiin, mutta nyt puutarhan nukkuessa talviuntaan aikaa riittää enemmänkin myös tälle mukavalle harrastukselle. Kamera on kyllä aktiivisesti laulanut ja kuvia on tosiaan sadoittain.

    Kuvat järjestän kahteen eri paikkaan. Koneen kovalevyllä kuvat ovat aikajärjestyksessä ja ulkoisella kovalevyllä aihepiireittän omissa alakansioissaan, jotta löydän hakemani mielestäni helpommin. Kameran yleensä tyhjennän koneelle kuvaussession jälkeen melkein heti. Teksti tulee kerralla valmiiksi, aiheen ajattelen etukäteen valmiiksi - melkein tekstinkin ja kuvat valitsen aiheen mukaan ja vesileimaan ne, joskus hiukan muokkaankin. Kuvia postauksiin tahtoo tulla joskus melkoinen määrä :D.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun muistutit tuosta ulkoisesta kovalevystä! Siirsin viimeksi varmaan joskus keväällä kuvia sinne talteen. Varmasti kaikille tulee joskus kausia, ettei jokin harrastus kiinnostaisi ja silloin on tauon paikka. Kauniita kuvia katselee mielellään, vaikka niitä olisi postauksessa enemmänkin :) Kiitos, mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  7. Olen juuri tuollainen perus seitsemänkymppinen, jolla tietotekniikan taidot ovat melko vaatimattomat. Kuvat järjestetään aika- ja aihejärjestykseen. Talvikaudella pyrin siivoamaan pois ei-hyväksyttäviä kuvia. Postausaiheet pulpahtavat yleensä jostakin syystä esiin ja saatan valmistella paria kolmea samanaikaisesti. Julkaistavaksi teen kokonaisuuden loppuun yleensä iltaistumalta. Ne toimivat eräänalaisina puutarhapäiväkirjan sivuina itselleni.
    Viime aikoina olen vieraillut blogeissa vain noin kerran viikossa ja sen varmaan huomaa harvakseltaan tulevina kommnetteina ja postauksina. Olen tarkoituksella vähentänyt teknologiamaailmassa vierailua ja keskittynyt enemmän lähi-ihmissuhteisiin, lukemiseen, käsillä tekemiseen ja luonnossa kulkemiseen.
    Perheenäitinä ehdit todella paljon ja usein tekemään kiinnostavia juttua eri aiheista. Olet ilmeisen tehokas ja innostunut, jolloin asia sujuu. Jatka samaan tahtiin, postaukset ovat kiinostavia ja näppärästi laadittuja. Hyvää sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! Innostunut kyllä olen sekä puutarhanhoidosta että bloggaamisesta. Ja lasten kanssa oppii tehokkaaksi, jos meinaa saada mitään aikaan. Kirjoitin aiemmin puutarhajutut vain päiväkirjan muotoon tekstiasiakirjaan, mutta blogissa samat asiat ovat paljon mukavammin tallessa, kun kuvat saa laitettua tekstin sekaan. Sekin ruokkii osaltaan innostusta. Minua ei haittaa, jos postauksia tulee harvakseltaan tai joku käy kommentoimassa vain silloin tällöin. Kukin omaan tahtiinsa. Sinultakin tulee aina niin mietittyjä ja paljon asiaa sisältäviä postauksia ja myös kommentteja, että niitä on ilo lukea. Hyvää sunnuntaipäivää!

      Poista
  8. Erinomainen idea avata omia bloggaustapojaan. Tästä voisi tehdä ihan oman postauksen myöhemmin talvella. Kiitos ideasta!

    Bloggaus on koukuttavaa. Joskus tulee hetkiä, jolloin kyseenalaistan koko bloggaamisen. Muutaman päivän kuluttua into palaa. Koen tämän blogin tuoneen puutarhaharrastukseeni valtavasti sisältöä, uusia ideoita ja hienoja kokemuksia sekä upeita kontakteja niin livenä kuin virtuaalisestikin.

    Sinulla on kuva-arkistot hienossa järjestyksessä. Tallennan kuvat koneelle ja rompuille. Lisäksi mieheni ottaa säännöllisesti varmuuskopiot koneeni sisällöstä. Aiemmin käytin romppujen sijaan ulkoista kovalevyä, mutta se hajosi ja menetin sinne tallennetut kuvat. Onneksi koneen kovalevyllä oli samat kuvat. Kannattaa siis ehdottomasti tallentaa kuvat kahteen eri paikkaan.

    Jaan tiedostoni ensin vuosiluvun, sitten kuukauden ja näiden alle esimerkiksi pihakuvat, kukkakuvat, kesäkukat, kasvimaa- ym. jaottelulla. Otan paljon kuvia samasta kohteesta varmistaakseni, että edes yksi on kelvollinen. Siirrän kuvia kamerasta välillä heti, välillä muutaman päivän päästä riippuen, miten on aikaa. Kamerasta siirrän kaikki kuvat säännöllisesti kokonaan.

    Kuvakäsittelyni on lähinnä rajaamista ja kuvakoon pienentämistä Picasalla. Tallennan blogiin suunnittelemani kuvat omaan tiedostoonsa valmiiksi pienennettynä, rajattuna ja nimettynä. Joskus otan kuvia jotain tiettyä postausta varten, mutta useammin syntyy ensin idea aiheesta ja siihen etsin sopivia kuvia. Joskus ideoita tulee lukuisia ja silloin kirjoitan niitä julkaistavaksi ajastettuna. Pyrin tekemään postauksen kerralla valmiiksi, mutta aina se ei tietenkään onnistu. Joskus aikaa postauksen tekemiseen menee paljonkin, joskus juttu syntyy nopeasti.

    Olen tietoisesti vähentänyt tietokoneen äärellä istumista, koska se on melkoinen aikavaras. Elämässä täytyy olla muutakin. Puutarhan täytyy myös pysyä ykkösenä ennen blogia, sillä muuten blogista loppuisi äkkiä materiaali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen huomannut jo näin lyhyessä ajassa, että puutarhanhoitoon on tullut sisältöä ja ideoita lisää valtavasti. Toistaiseksi olen tutustunut livenä vasta yhteen bloggaajaan, mutta varmasti tulevaisuudessa tuttuja tulee useampia. Sinullakin vaikuttaa olevan hyvin puutarhakuvat järjestyksessä. Niitä on sitten jälkeenpäin helppo etsiä. Mukava, että sinäkin inspiroiduit aiheesta, idea tosin ei ole pelkästään minun :)

      Poista
  9. En usko, että olen koskaan kirjoittanut postausta yhdeltä istumalta. Luonnostelen, hahmottelen, muokkaan ja muotoilen juttuja joskus useaankin otteeseen, ennen kuin julkaisen niitä. Luonnoksia on useita työn alla yhtä aikaa. Jotkut päätyvät julkaisuun, jotkut poistan kokonaan jonkun ajan päästä.

    Valokuvien arkistointi on minulla tällä hetkellä täysin retuperällä. Systeemini on periaatteessa saman kaltainen kuin sinulla, mutta tämän kesän kuvat ovat vielä kaikki yhdessä ja samassa nipussa odottamassa lajittelua ja arkistointia. Varmuuskopion olen sentään niistä ottanut ulkoiselle levylle, joten ainakin ne ovat tallessa :) No, pitkän talven aikana on hyvää aikaa arkistoida kesäkuvia.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä helpotin kuviensiirtourakkaa edes pikkuisen niputtamalla ne kuukausittain, mutta työtä siinä kyllä riittää kun käy kaikki läpi :D Varmuuskopiot puuttuvat toistaiseksi. Pitää korjata asia jossain välissä. Tosin suurin osa parhaista kuvista on jo julkaistu blogissa :D Kiitos, mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  10. Hyvä kun olet ottanut noin järjestelmällisen kuvien tallennuksen käyttöön. Minulla kuvat ovat kuukausittain kansioissa. Kesäkuukaudet ovat siten isoja kansioita. Otan myös useita melko samanlaisia kuvia ja niitä on tallennettuna kyllä liikaa. Pitäisi rankemmalla kädellä karsia kuvia ja valita vain parhaat säästettäväksi. Tallnnennustilakin voi alkaa käymään vähiin varsinkin kun uudesta kamerastani tulevat kuvat ovat isoja ja tallennan aina originaalit.


    Teen yleensä postauksen yhtenä iltana. Mielessä on kyllä ideoita, mutta puolivalmiita postauksia minulla on harvoin tekeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin minullakin raekuuro reiitti kuunliljat ja vähän muutakin kesällä....

      Poista
    2. Kesänä kuvien läpikäymiseen menee kyllä useampi tovi. Onpahan tekemistä talvi-illoille. Rakeet ovat kesällä ihan vihoviimeisin vitsaus! Meillä ei viime kesänä onneksi isoja rakeita satanutkaan. Yksi raekuuro taisi olla, mutta olivat onneksi ihan pieniä eikä tuhoja tullut. Tuon toissakesäisen jäljiltä meni pitkään ennen kuin kasvit olivat palautuneet kutakuinkin entiselleen.

      Poista
  11. Kiva että kirjoitit vielä tarkemmin bloggaamisestasi, näitä on aina mielenkiintoista lukea. 17 postausta kuulostaa ihan mahtavalta määrältä! :) Kuvat pysyvät hyvin järjestyksessä kuvakansioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain niitä keskeneräisiä postauksia on ilmestynyt. Kesällä tuli aina välillä mieleen joku idea, mistä olisi mukava postata talvella. Aloitin sitten kirjoittamaan niitä, etteivät unohdu. Osaan laitoin jo kuviakin saman tien. Sopivan hetken tullen sitten julkaisen niitä. Kuvakansio on tällä hetkellä arjessani ainoita asioita, jota isäntä ja lapset eivät saa sotkettua epäjärjestykseen :D

      Poista
  12. Tekstit tulee heti kerrasta ulos yhden esikatelun kautta ja kuvat on järjestyksessä vuosi/kuukausi systeemillä. Eli aikaa ei kulu postausten tekoon kovin paljoa. Kivaa puuhaa tämä on kyllä ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tehokkaalta systeemiltä :) Olen samaa mieltä kanssasi: kivaa on! Puutarhanhoidon jälkeen paras harrastukseni ikinä.

      Poista
  13. Miulla opit tähän hommaan on vajavaiset. Kaipoisin ihan kunnon opetusta vaikka kansalaisopistossa. Kuvat on kuukausittain kansiossa ja kun sopiva aihe löytyy, tien siitä postauksen. Ei se kerralla tule valamiiks ylleensä. Aikoo ei mahottomasti mäne ja mukava on tehä tätä. Tietosesti oon rajottanu konneella käyntii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opastus voisi olla tarpeen itse kullekin, sillä aina löytyy uusia ominaisuuksia tai tapoja tehdä, vaikka osaisi peruskäytön hyvinkin. Hyviä postauksia olet kuitenkin saanut aikaiseksi :)

      Poista
  14. Nyt minä taidan olla poikkeus koko porukasta. Minä otan kuvani tabletilla ja teen myös sillä kaiken mitä teen tämän plokkaamisen eteen . En käsittele kuviani millään tavoin ja valitsen ne suoraan tabletin muistikortilta. Yleensä teen postaukset samalta istuimelta mutta joskus teen sitä pari kertaa. On minulla muutama postaus pyolivalmiinakin odottamassa. On meillä olemassa aika hyvä kamerakin, mutta olen päätynyt tähän tapaan. Ei mitään siirtoja ja käsittelyä . Kun luin sinun tapaasi minulla alkoi jo hiki virtaamaan 😰 Olet oikea tehomimmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai tehomimmi! No, ehkä vähän :D Vääriä tapojahan ei mielestäni ole. Tapasi sopii sinulle ja kukapa sitä hyväksi havaitsemaansa käytäntöä lähtisi muuttamaan :) Minä selailen puutarhakuviani varsinkin talvisin uusia istutuksia suunnitellessani ja haluan, että löydän etsimäni helposti. Minusta on myös ihana pitää asiat järjestyksessä, vaikka onhan siinä välillä oma vaivansa.

      Poista
  15. Tulin nyt vielä uudelleen lukemaan tämän postauksen, kun mietin näitä asioita taas tämän päiväistä blogitekstiäni liian kauan tehtyäni! Kivaa puuhaa, mutta turhan paljon menee aikaa kuvia valitessa ja käsitellessä. Kansioita löytyy täälläkin monia, pitäisi vielä miettiä parhaita tapoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien kanssa saisi kyllä menemään vaikka miten paljon aikaa. Kunpa osaisi kuvatessa jo rajata näkymän ja laittaa suoraan oikeat säädöt kameraan, ettei tarvitsisi ottaa varmuuden vuoksi useita kuvia samasta kohdasta. Nopeuttaisi kummasti bloggaamistakin kun ei tarvitsisi kuin siirtää kuvat suoraan sellaisinaan postaukseen.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!